torstai 25. heinäkuuta 2019

Meillä on tällainen käytäntö

EDIT PIAF tässä ensalkuun huomauttaa että tämä jakso on kooste useammasta alkukevään ja kesän mittaan syntyneistä muistiinpanoista. Liskikselle tuli vaan tarve helteen pehmittämänä suoltaa tämä pikku vitutus luettavaksesi.




Perse! 
Seuraa täsmämurinaa jota ei ole pakko lukea, mutta kun ei nyt satu kohdalle muitakaan sopivia kaatopaikkoja – eikös blogi ole sit hyvä juur tähän tarkoitukseen? 

Mä lakkautan aamut. Jos ei ole tapettuja kissoja on umpimielinen silmälääri. Kysyi onko kaikki hyvin näön kanssa ja mä vastasin et ei oo. Ja kerroin miksi. Tää virkaketku käski mennä terveyskeskukseen. Sain hädin tuskin hillityksi itseni.... Väärintulkinnat (alan epäillä niitä tahallisiksi) jatkuu täällä kotona. Yrttipenkkiin on asuttunut muurahaiskeko ja muutenkin vituttaa. Katkeran suloisen tunteen toi neuvonpyyntö entisen kotikuntani suunnalta julkisen perhospuiston perustamiseksi.

Tapettuja kissoja?
Eilennä.. eiku maanantaina löytyi naapurista, siis metrin päästä mun tyynystäni - vain seinä välissä - muumioitunut kissa. Ilmeisesti nälkään, janoon ja kylmään kuollut kattipolo. Tuttu kisu jonka veli ja sisar asuvat mun luonani. Itse asukas oli häipynyt jo ennen lumia...
Viranomaiset nyt asiaa hoitavat. Aika raju eläinsuojelurikos ja laiminlyönti luontokappaletta kohtaan.

Umpimielinen silmälääri?
Minulle toistaiseksi tuntemattomasta syystä tänään aamusta oli soittoaika keskussairaalan silmälääriltä. Sen piti olla jo viikko sitten vaan eipä kuulunut. Tiedusteluuni vastasi osastosihteeri että ei hän vaan tiedä. Sit oli hetken hiljaisuus ja tää täti sit tiesikin että joo, tää on siirretty viikolla eteenpäin. On kuulemma kyse neljän kuukauden tarkastuksesta.

Lääri kysyi jotta mitenkäs nyt uusien lasien kanssa, olenko ne jo saanut hankituksi ja onko mitään ongelmia?
On, sanoin ja kerroin mikä on ongelmana.
Ja mitä vastaa tää lääri!
Mene terveyskeskukseen, siellä hoidetaan kokonaistilanne. 
WTF, sanois amerikoistunut nuoriso tähän.
Siis mikä kokonaistilanne? 
Näköongelmista?
Mä siihen että kuule, kuinka pihalla sä oikein olet? Ei terveyskeskuksessa ole vuosikymmeniin hoidettu kokonaistilannetta, mitä sä puhut? 
No en minä nyt muuta neuvoa voi antaa, vikisee lääri linjan toisessa päässä. Otat terveyskeskukseen yhteyttä.

Mun kulmahampaat alkoivat kutista vaarallisesti, mutta sain hillityksi itseni vielä.
Mä hyvin viileästi muistutin että kuule lääri, sä soitit ja kysyit onko asiat kunnossa ja mä vastasin et ei oo. Ja sit sä käsket mennä terveyskeskukseen? Miksi sä ollenkaan soitit?
No meillä on tälläinen käytäntö ...

"Meillä on tällainen käytäntö" on lause joka saa mut poistamaan varmistimen, sanottiinpa se missä hyvänsä. Viime aikoina olen kuullut kylliksi tuota perustelua alueeni kuntatyhmän vammaispalvelusta. Sillä mantralla on perusteltu evääviä päätöksiä toisenkin kerran ja melko monelle. Lainsäädännön ja vammaispalvelujen järjestämistä koskevan asetuksen kanssa tuolla lauseella ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa.
Tällaisen "ohjeen" mukaan toimitaan aivan liian monessa kunnassa ja kuntayhtymässä eri puolilla maatamme. 


Vammaisasioihin liittyy vahvasti myös vammaislain uudistus joka levisi taivaan tuuliin yksintein edesmenneen hallituksen soten kanssa samoilla siivillä.
Yksi tärkeä epäkohta nykylaissa on noussut esiin. Tavoitteena on siis saattaa kehitysvammaisten huoltolaki ja nykyinen vammaispalvelulaki saman katon alle. 

Kivuttomasti se ei tule käymään.  
Jo pelkästään potilas- ja vammaisjärjestöt ovat liikuttavan erimieliset sellaisista perustavanlaatuisista kysymyksistä kuin itsemääräämisoikeus ja vaikkapa voimavararajaus. 
Mitä ne tarkoittavat? Kuolevaisellehan itsemääräämisoikeus on selvää pässinlihaa, senkun hoidan asiani ja sillä selvä. Ei kellään ole siihen nokan koputtamista. 
Mutta annas kun ihmispolo on saanut käsiinsä kortit jotka syystä tahi toisesta panevat kapuloita elämän rattaisiin! Kehitysvammaisuus, vaikea muu vammautuminen, pitkäaikaissauraus - vasitenkin jos se on etenevää laatua - sysäävät ihmisen auttamatta yhteiskunnan huomaan.

Yhteiskunta puolestaan luulee olevansa kaiken yläpuolella. Silleen luulee voivansa sanella ihmisen pienimmänkin tarpeen ja sen onko se nimenomainen tarve välttämätön arjen hyvinvoinnin kannalta.

Jotta tästä ei uuvuttavan pitkää tarinaa sikiä, käsitelläänpä vaikka VPL 8§:n asiaa, lakia vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Niistä kuljetuspalvelua.

Tässä törmätään "meilläontällainenkäytäntö" -mantraan järjestään.
Vaikka asetuksessa nimenomaisesti alleviivataan että tämä palvelu on vaikeavammaiselle subjektiivinen eikä millään muotoa saa olla määrärahasidonnainen, se kuin ihmeen kaupalla lukuisissa kunnissa ja peruspalvelukuntyhmissä sellaiseksi asettuu.

Mikäpä on se välttämätön tarve arjen hyvinvoinnin kannalta?

Ensinnäkin vaikeavammaiselle myönnetään mainitun lainkohdan nojalla peräti 18 yhdenesuuntaista matkaa kuukaudessa. Vähintään. Vaikeavammainen saa siis poistua kotoaan yhdeksän kertaa kalenterikuukauden mittaan - onhan kotiinkin päästävä.

Jos välttämättömään hyvinvointiin kuuluu viikoittainen vesijumppa siihen hupsahtaa kahdeksan matkaa. Eikö vain?

Jos vaikeavammainen tahtoo käydä pyhäisin messussa (olipa kirkkokunta mikä hyvänsä) siihen kuluu toiset kahdeksan matkaa. Pysytkö laskuissa?

Nyt tuleekin varsinainen dilemma.
Mihin maailmassa vaikeavammainen saa tuhratuksi jäljelle jäävät kaksi matkaansa?

Mutta jos vaikeavammainen haluaa käydä ostoksilla, teatterissa, apteekissa, kaljalla, kylässä tai muuten vaan hengailemassa kylillä on otettava laskutikku tahi exel -ohjelma avuksi voidakseen tarkoin suunnitella tulevan kuukauden menonsa.

Yksi vaihtoehto on tietenkin ruinata mahdollisilta autoilevilta kavereilta kyytiä milloin minnekin mutta sekin on vähän saantosaaliissa. kuinka monen sinun kaverisi auton takahutlariin saa tungetuksi rollaattorin tai pyörätuolin? 

Jätän sinut nyt pähkäämään tätä pikku probleemia. 
Jutellaan seuravaksi vaikka henkilökohtaisesta avusta joka sekin meille pitäisi vammaispalvelulain nojalla turvata...



Terapiakissani Tytti-Pytti pitää Dieterin Mamille aina lämpimänä ja lähtövalmiina.
Erityisen tähdellinen palvelu näillä lähes kolmenkymmenen asteen helteillä---


Tabula rasa






Tyhjä taulu.

Osaisipa ihminen alkaa jokaisen päivänsä riemulla, odottaen päivän antia innokkaan uteliaana.

Vaan eihän elämä sellaista ole. Eilispäivältä jää aina joku maalitahra viitoittamaan tämän päivän suuntaa. Antamaan vihjeen siitä mihin suuntaan tänään on edettävä.


Minua on tuijotellut tuossa työpöydällä toistakymmentä metriä eri vahvuista hopeaa, läjä kiviä ja valikoima työkaluja.

Tilauskorut ovat jo ohittaneet suunnittelupöydän ja ovat mittoineen ja malleineen valmiina päässäni. Olleet jo hyvän tovin. Olen luvannut niistä suurimman osan elokuun alkuun mennessä.





Viissataakuus lenkkiä.
Nämä ja muutama setti lisää ovat se korunvalmistuksen tylsin vaihe. Mittaat, mallaat, taivutat ja lasket. (tai no, en mä mitään laske, veivaan noita varuiksi aina paljon, hukkaan ne eivät jouda eikä ylimääräisiä koskaan jää tähteelle)

Seuraava yhtä tylsä vaihe on takominen.
Jokainen lenkki saa samanlaisen käsittelyn:
lenkki ruustukille, napautus koruvasaralla, seuraava lenkki....

Kun tilauksia sattuu samaan syssyyn useampi kuten nyt, on nöyrryttävä sarjatyöhön jotta jotain valmistuisi. Samalla on jokainen lenkki käsiteltävä uniikkina, takomalla lämmin ajatus ja siunaus vastaanottajan koruun. Vain silleen syntyy henkilökohtainen ja ainutkertainen Velhonkoru.

Osa nyt valmistuvista on nilkkaketjuja ilman korukiveä, yhteen istutan turkooseja jotka ovat vastaanottajan voimakiviä, kaulaketju saa voimakseen syvänpunaisen jaden...
Muihin tulee käsintaottoja amuletteja, 925/1000 hopeaa.

Maltatko odottaa lopputulosta?

Edit Piaf:
Kattokaas kun se on ollut reipas, nää lähti jo matkalle uuteen kotiinsa pohjoiseen:
 

 Pituus n. 70 cm, 925/1000 taottu hopea, värjätty jade

Rakastatko vielä kun on ilta?