sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Mä en haluu kuolla tänä yönä





... sanoi hauki.

Olen miettinyt ruokarukousta ja sen merkitystä tämän päivän ihmiselle.
Elämmekö tosiaan sellaisessa yltäkylläisyydessä että jokapäiväinen leipä on itsestäänselvyys?

Minä en elä. Minulle jokapäiväinen leipä on saavutus. Sellainen saavutus josta on oltava onnellinen. Että joka päivä on ruokaa jota syödä. Että joka päivä on annettavaa myös eläimilleni. On aikoja jolloin kaapit ovat tyhjiä, niin tyhjiä että jopa naulakeiton kokkaaminen on haastavaa.

Kiitänkö minä ruuasta joka aterialla? En totisesti kiitä. EN jotenkin vaan muista, vaikka olen kiitollinen saamastani.

Vaan Roosapa kiittää. Se on ottanut viime vuosina tavan, joka alkuun kummastutti, sitten nauratti mutta olen johtunut ajattelemaan koirani tapaa laajemmin. Roosalla nähkääs on tapana ennen ateriointiaan tulla suukottelemaan ja nyhjäämään ennen ruokailun aloittamista, siis siinä vaiheessa kun kupillinen liotettuja papanoita on nautintavalmiina hänen ruokapaikallaan. Kun kippo on tyhjentynyt, se tulee vielä kerran tuhisemaan ja nuolemaan kättä.
Se kiittää jokapäiväisestä ruuastaan.

Eilen soi taas puhelin.
- oletko kotona?
- olen
- jaa, sitten tuon vähän haukia, jos sopii
- voi, kiitos tuo ihmeessä!

Kohta ovellamme oli jätesäkkiin pukeutuneina kolme kohtalaisen kokoista muka kuollutta kalaa. Niitä oli vaan vähän hellästi kalautettu päähän katiskasta irrotettaessa. McGyver kävi kunnon taiston niiden kanssa ennen kuin ne olivat säädyllisessä tilassa a) pakastettavaksi, b) uuniin laitettavaksi.

Tämä tyyppi paiskoi häntäänsä vielä pitkään ja karkasi pöydältä vaikka puukko tökötti aivoissa.

Herra, minä kiitän sinua,
kiitän kaikesta saamastani
pyydän viisautta tunnistaa armosi
pyydän nöyryyttä kiittää itsestäänselvyyksistä.

Edit Piaf tässä hei.

Kun ei tuo lahopää mitään muista piti itse tulla asialle.

Tämä on siis Harley Parkinson. Se kyllä menee vähän kasaankin, mutta nämä uudet tilaihmeet ovat niin hassun mallisia ettei se nipussakaan mahdu kaikkien mallien takakonttiin eikä takuulla kaksiovisen takapenkille.


perjantai 23. huhtikuuta 2010

Väsynyt räkänokka

Tässä postauksessa on takuulla tavanomaista enemmän kirjoitusvirheitä. Luulisin.

Se puolestaan johtuu siistä että olen taas kerran ylittänyt voimavarani ja jatkanut siitä huolimatta. Nyt näyttää kosto olevan tarjolla. Ruoto ei oikene, kuljen puolikumarassa töpöttäen. Kuljin jo eilen iltapäivällä. Oikeastaan koko viikon.

Sunnuntaistahan se lähti. Oli ne viralliset juhlat ja ne pentujen kisat, joissa en malttanut istua kiltisti Parkinsonin satulassa vaan bailasin nuorteni kanssa totuttuun tapaan. Sunnuntaiehtoona oli tiukkaa päästä omin jaloin kotiin, matkaa oli reilun kilometrin verran. Maanantai ja tiistaiaamu menivät vielä kirjoittaessa ja loppupäivä nukkuessa, kuten kerroinkin.

Keskiviikkona alkoi olla jotenkin vähemmän suttuinen olo, käytiin McGyverin kanssa kuukausikaupassa (vai olikohan se tällä kertaa lakkokauppa?) ja latasin taittopöydän esiin. Puhelinsoitto kertoi ettei taittoon vielä ruvetakaan, ensin leikataan hiukset. Toinen puhelinsoitto kutsui Mummin treffeille vajaan vuoden vanhan Eetun kanssa. Eihän siitä voinut kieltäytyä. Oikeesti Eetun äipällä oli asiaa kyläyhdistyksen uudesta vappuaaton tapahtumasta. Olen tietenkin luvannut auttaa ja neuvoa kokemukseni pohjalta uusia toimijoita.

Paluumatkalla piippasi puhelimeni viestin merkiksi: "Tulen huomenaamulla hakemaan sut varttia yli seitsemän.." tai sinnepäin. Oli oikein pysähdyttävä kun sydänkin meinasi sen tehdä.
Miten niin huomenna? Perjantainahan se luento vasta on....?

Kotona valkeni julma totuus: kaikissa kalenterissa ja sähköposteissa luki ihan selvästi 22.4. Minun mieleni oli vaan sitkeästi ollut kuukausikaupalla sitä mieltä että perjantaina mennään.
Pah.

Kaitsen arvaatte, ettei mitään luentoa ollut kukaan valmistanut. Olin suunnitellut tekeväni sen torstaina. Pikainen failien penkominen osoitti kuitenkin että olin minä sen luennon pohjan jo tehnyt. Viime vuoden puolella, kun se tilattiin. Sovittelupäälliköltä tilasin kalvot, joita en aikonutkaan itse tehdä. Sitten nukkumaan ja aamulla menoksi.

Menomatka -liäisistä Karjaalle oli jännä. Kaikki muut sääolot ja vuodenajat ajettiin läpi paitsi auringonpaiste. Vielä paluumatkallakin oli Lohjanharjun korkeimmilla rinteillä tuhti lumikerros aamuisen tuiskun jäljiltä

Oli ihan virkistävää olla päivä mukana koulutuksessa. Oli kyseessä JHL:n ammatillinen opintopäivä nuorisotyöntekijöille. Nimi ei ehkä ole ihan oikea, mutta tarkemmat tiedot saa tietenkin sen liiton sivuilta. Päivä aloitettiin historiajanalla. Toiseen päähän asettuivat opiskelijat ja loppupäähän pisimpään alalla olleet. Liskonainen tökötti toiseksi viimeisenä, kun työperäistä kokemusta nuorten kanssa pulaamisesta on kertynyt vuodesta 1976 asti.

Itse sovitteluluenteo meni kuulemma loistavasti. Olin kyllä aika epävarma alkuun, enhän ole minkäänlailsia asialuentoja pitänyt sitten sairastumiseni. Siis jollei olteta lukuun vapaaehtoisvalvojien koulutuksia viimeisen kolmentoista vuoden ajalta. Palaute oli kuitenkin toista mieltä. Onneksi oli se kahden tunnin varattu aika, muuten olisin vissiin päässyt pitämään kokopäiväisen koulutuksen niille ihmisille. Innostuivat aiheesta kovasti ja herkesivät kyselemään vaikka mitä siihen liittyvää. Kaikkiin muihin löytyi vastaukset paitsi valtakunnallisiin uusimpiin tilastoihin. Ei ollut tullut mieleenikään niitä kaivaa tälle kurssille.

Kurssin johtaja lopuksi kiitteli perusteellisesta esityksestä josta huokui osaaminen ja asiantuntemus, olin ollut todella vakuuttava. Ehkä, ainakin kaksi kurssilaista tivasi lähimmän sovittelutoimiston tietoja.

Uskotteko että turhautunut ja masentunut sielu oli hyvillään ja onnellinen onnistuneesta työstä! Tilaavat minut kuulemma uudestaankin samalle asialle.

Onnellinen sielu kaipasi kovasti pyörätuolia päästäkseen edes pissalle, saati tupakalle.
Kai se on mentävä vaan lääriin. En tahtoisi, viimeksi huitaisivat liikkumisvaikeuteni sivuun kun "tämä paha astma pitää saada ensin hallintaan" Paskan marjat, sanon minä! Astmani on aika kauhea keväisin, tänä keväänä erityisen paha. Samoin ihottuma ja fibromyalgia. Nuo oikean puolen vaikeudet ovat arkipäivää, mutta niitä ei vissiin sitten tutkita saati hoideta kun olen kerran siitä eläkkeellä.

Jaa, Harley Parkinson ei ollut mukana koska se ei suostunut mahtumaan autoon.

Räkänokka olen siksi että viimeiset lepän ja pähkinän siittiöt pitävät jäähyväisbileitään nenässäni, silmissäni ja keuhkoissani. Ja vissiin korvissakin. Koivun norkot ovat jo pelottavan pullollaan.

Josko nyt joisin lisää kahvia ja kävisin sen lehden kimppuun.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Hiipuvaa Sunnuntaienergiaa



Tänään on uni maittanut. Totisesti!

Fibromyalgikot tietävät että nämä murrosvuodenajat ovat pahoja. Siihen kun vielä lisätään atopia, astma ja siitepölyallergiat, on selvää että näinä aikoina olisi kiva olla jossain ihan muualla. Vaan kun nyt ei pääse lentäen riittävän pitkällä, eikä se meikäläiselle ole muutenkaan suositeltavaa, oikeastaan tykkänään kiellettyä, on parasta pysytellä sisätiloissa ynnä napsia kaikenlaisia nappeja just niin paljon kuin lääri on määrännyt.

Tästä suloisesta vuodenajasta huomilatta ... kappas vaan, tällaisia virheitä tulee tänään.... siis HUOLIMATTA on muutamat hommat hoidettava.

Kävin sunnuntaina viran puolesta paikallisten reserviläisten 50 vuotiskekkerissä kuulemassa onnitteluja ynnä puheita ja muuta hengenkulttuuria. Olivat oikeesti ihan kivat juhlat. Vaikka väki oli pukeutunut mustiinsa ja kunniamerkkeihin, ilmassa väreili rento ja iloinen henki. Se on kyllä hyvin luontaista loppilaisille.

Ehtopäivällä oli vuorossa energianlataussessio. Vuotuinen Kultakurkkukisa. AAAH! Miten voinkaan nauttia pentujen kanssa pulaamisesta. Pizzalle porhalsi jälleen viitisentoista mukulaa, muutamilla vanhemmat matkassa. Kolme tuntia hurahti huomaamatta lauleskellessa, väliin yhteisestikin.

Ruusujen määrästä saa selvän itse kunkin sijoituksesta.
On muuten lupa tämän kuvan julkaisuun. Sama tulee paikallislehteen...


Uusi Kultakurkku saatiin aikaiseksi ja kaikki olivat nii-in tyytyväisiä.

Tällaisilla niitä pentuja lahjottiin.
Kunniakirjat on vaan toimitettava jälkijunassa,
kun paikalla ei ollutkaan paperiin painettuja allekirjoittajia.
Se on vähän sellaista noitten aikuisten kanssa
...

Eilinen maanantai meni taas kirjoittaessa, tällä viikolla piha- ja puutarhanumero. Viimeiset rustasin aamutuimaan. suurin piirtein samaan aikaan kun hitaimmat lepakot horjuivat päiväunille.

Meillä on taas vaihteeksi pieni koululaiskuljetushässäkkä täällä. Markkinaoikeus kumosi kesäisen sivistyslautakunnan päätöksen, kun olivat valinneet tarjouspyynnön vastaisen liikenteenharjoittajan. Siitä tietenkin seurasi valitusta ja kantelua ja vastavalitusta ja toimenpidekieltoa ja sen purkamisvaatimusta ja....

... ja maanantainaamuna oli kummastuneita kakaroita pitkin pysäkeitä ympäri pitäjää ihmettelemässä että mennäänkö tästä kouluun vai ei. Oli tuo tiedottaminen taas jäänyt "jonkun " hoidettavaksi.

Olihan tieto muutoksista hyvissä ajoin ihan selvällä suomalaisella kapulakielellä löydettävissä kuntawebistä, pöytäkirjasta, asianomaiselta sivulta. Tokihan sen jokainen osaa sieltä etsiä käyttöönsä. Eikö?

Ikävää tässä on myös se että viisi loppilaista kuljettajaa jäi kertaheitolla työttömäksi tämän virheen ja valitusjupakan vuoksi.

Olen taas kerran sitä mieltä, että jollei sitä perustuslakituomioistuinta saada tähän maahan, olisi ainakin perustettava valtakunnanihmettelijän virka. Ja sama kunnallispuolelle, Jonkunhan on näitä päättäjiämme ruvettava vahtimaan.

Yönukkuminen ei siis ole oikein onnistunut vinkumisen kutinan ja särkyjen vuoksi. Tänään puhti loppui ihan totaalisesti tuossa puoliltapäivin. Siitä asti olen vetänyt unta palloon, vaikka kylälehti on vielä pahasti vaiheessa. Ei auta. Nukuttava on joskus, vaikka pastillien voimin. Muuten menee sekä kroppa että vallankin nuppi pahasti sekaisin.

Vielä mukillinen teetä ja pari nappia perään, huomenna on mentävä kuukausikauppaan.

Kiitetään iltarukouksessa Herraa tästä päivästä ja kaikesta mitä olemme saaneet. Sekä hyvistä että pahoista asioista. Kaikilla on oma tarkoituksensa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Öisiä mietiskelyjä

Lehmiä, lunta, räntää vai tuhkaa?
- Mitä ihmettä sä täällä teet?
- Mä kutitan.
- Aha, oliko äsken ukkonen?
- Miten niin?
- No kun tuntui että salama olis välähtäny
- Jaa, siellä sataa lehmiä.
- Otiksä niistä kuvan?
- No kun koira halusi pissalle, mutta se pelästy niitä lehmiä ja pakitti sisälle.
- Otiksä niistä kuvan?
- Mistä?
- Niistä lehmistä.
- Mistä lehmistä? Siellä tulee lehmänkokoisia hiutaleita.
- ONKO SIELLÄ UKKONEN VAI KÄYTITKÖ ÄSKEN SALAMAA??!!
- Jaa, njuu, otin mä pari kuvaa, mutten ole kattonu onnistuiko.
- Ajattelitko tulla vielä nukkumaan?
- Joo, kohta.... siellä on kuumaa vettä...
- Tuletko vai et?
- Tulen, tulen, kunhan noi lääkkeet vaikuttaa (ataraxia ja kestineä), aamulla pitää herätä ajoissa... ainakin yrittää.
- Hfymph!


Se vuokraisäntä tuli tänään käymään ison paperinipun kanssa. Meillä on taas kaikki paikat täynnä pahvilaatikoita, sekä tyhjiä että täysiä. Ja jätesäkkejä. Ja niitä kirjanyssäköitä.
Päädyin sellaiseen ratkaisuun että, koska nuo kaksi kukonpoikaa eivät mitenkään tule toimeen keskenään eivätkä suosiolla sovi samaan tilaan, McGyver saa pysytellä poissa koko tapaamisesta. Ja pysyi myös. Eikä vuokraisäntä sitä kysellyt.

Yllättävän sukkelasti löytyi yhteinen sävel, jonka tahdissa laadittiin kaikenlaiset kuitit ja loppulaskelmat niin ettei kukaan ole maksamassa eikä saamassa mitään keneltäkään. Jopa moneen kertaan mainitut viat ja hankaluudet talossa olivat kiinnostavia, ja "nehän pitää korjata, tilaatko sinä sen vai minä?" Kehtasikin kysyä, nyt kun vuokrasopimus on päättymässä, ei samat ongelmat kiinnostaneet viime kesänä laisinkaan.

Allekirjoitettiin sentään uusi vuokrasopimus kesäkuun loppuun, en tahtonut pitempään tässä porukassa. Ennen muutan majani ja väkeni vaikka kunnan vuokrakämppään, vaikka ne ovat täällä Lopella kovin kalliita ja huonokuntoisia.

Vastareaktio oli sen verran tuhti stressin laukeamisineen että kutsuin itseni Margaretin luo kylään, konjakille sekä tekemään juttua vuoden aikana tehdystä mittavasta piharemontista. Muuttivat viime kesänä savisen nurmikon kivipuutarhaksi. Ensi viikolla on nääs piha- ja puutarhateemanumero.

Muilta osin aika on mennyt näpertäessä kylälehden taittoa. Se on aika haastavaa näkövammaiselle. Mutta väitän että siitä tulee taas hyvännäköinen ja kiinnostava.

Taidan vetäistä vielä mukillisen teetä ja kokeilen sitten uudestaan nukkumista.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Hyvin saanut kissa ja kalju koira...


Mitäpä tässä kiireen keskellä kummempia.

Pahvilaatikkosisustuksessa eletään, kylälehti on teon alla, nokka turvoksissa, keuhkot paskana, silmät täynnä siittiöitä (lähinnä lepän ja pähkinän, mutta kyllä se koivukin kohtaa kerkiää), vappu tulee ja kissat kiimassa.

Tai, onhan Onerva jo saanut. Tänäänkin kellisteli pihalla peräti kolmen sulhon ihastellessa naiskauneutta. Tytti on vielä hommissa, sitä ei ole näkynyt sitten eilisaamun. En tiennytkään että huima voi tarttua kissasta toiseen, mutta niin vaan taisi käydä. Jonkin aikaa jaksettiin kuunnella rakkaudenlauluja, sitten toinen yöpyi saunassa ja toinen vaatehuoneessa, missä hiekkalaatikkokin on. Eilisaamuna McGyver sitten paiskasi pihalle molemmat. Tulkoon pentuja prkl, ei tuota kukaan jaksa kuunnella!

Tämä kuva on omistettu Hannille.



Koira on puolikalju. Tai neljännes-. McGyver Roosaa tässä jokunen päivä kalttasi sen verran että selkänahka saa ilmaa ja pääsee parantumaan talven myötä tulleesta köhnästä ynnä finneistä sekä hilseestä. Taitaa olla minun hommiani jatkaa siitä kunhan tulee sopiva aika.

Ei kehtaa tyttö näyttää naamaansa.

McGyver tuli miehen ikään.

Se asia on toisaalta jo käsitelty loppuun, mutta Blondi vielä varmuudeksi laittoi paketin, jonka sisältö on tässä:
Syntymäpäiväonnea!

Kun tässä on taas muutto jonnekin parin viikon kuluttua, tulee tarpeen luopua joistakin joutavista kamoista. Niin kuin nyt näistä leffoista. Ne on kyllä jossain tuolla Huuto.netissäkin tarjolla, mutta jos kiinnostusta kuvan perusteella syntyy, sopii ottaa yhteyttä ja tehdä tarjousta.

Jaahans, nämä ovatkin nurinpäin tässä,
mutta käypä vaikka kyljellesi, saatat saada paremmin selkoa.


Yhtään leskenlehteä on ele vielä nähnyt, ei se silti tarkoita sitä etteikö niitä jo olisi luonnossa.

Heippa sitten, lähden tästä ruotimaan kunnan uutta rakennusjärjestystä ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokoukseen.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kappas vaan, otsikko oli unohtua...

Minulla on pää täynnä kerrottavaa ja ihasteltavaa. Samoin kuin epävarmoja mietteitä. Niinku nyt tuo asuminen. Mutta onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa löytää pesueelle sija. Jostakin.

Moni on valitellut blogiväsymystä ja - turtumista. Minä olen kaivannut vähemmän väsyttävää kiirettä, jotta jaksaisin useammin leuhtoa täällä. Mutta kun ei mitenkään kerkiä ja jos kerkiää, olen niin hiton väsynyt etten jaksa ladata kuvia saati jaksotella asioita mihinkään luettavaan järjestykseen.

Niinpä keskityn laatimaan viikon jutut paikalliseen ja vielä ensi viikon tuherran kylälehden kanssa. Sitten sen pitäisi olla valmis painoon.

Niin.
olen edelleen olemassa ja niin työllistetty etten ole ehtinyt panikoida edes tämän kodinetsintäkiireen vuoksi.

Sen verran kerron että kulunut viikonloppu meni sunnuntain vassarikokousta paitsi tykkänään yksityisesti, oli yövieraspariskunta ja juhlittiin siinä McGyverin viiskymppiset perusteellisesti.

Olen myös saanut mukavaa palautetta kirjoituksistani paikallisläpykkään, sellaisiltakin, jotka eivät minua tunne saati tiedän kuka niitä juttuja kirjoittaa. Sellainen tuntuu hyvältä.

Tässä teille tämän viikon kevennys:

Kuunnelkaa tarkoin ja miettikää. Esimerkiksi sitä että tässä me nyt olemme sen pestyn kaulan kanssa. Ihan niin kuin Kekkonen aikoinaan varoitteli.

Menen lipaisemaan loput punaviinit lasistani ja kipuan orrelle Nora Ephronin kanssa. Muistatteko, Sydän karrella?

Nukkukaa hyvin, muistakaa iltarukouksessa myös lähimmäisiä ja vaikka Puolan kansaa järkyttävän viikonlopun voimaksi.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Teerenpilkkuja ja pientä kiirutta



Vilukissi tuossa maaliskuun loppumetreillä herkesi pohtimaan pisamien, kesakoiden, kärpäsenpaskojen ja teerenpilkkujen eroavaisuuksia.

Hmmmh?
Minun turpani on ainakin ihan täynnä niitä teerenpa.. eiku -pilkkuja. Minusta oli pikkutyttönä niin hauskaa kun aikuiset ihastelivat niitä, nimenomaan teerenpilkkuja. Nyt niitä on aikas paljon ja lisää tulee joka käänteessä kun työnnän nokkani ovesta ulkoilmaan.
Katsokaa vaikka:


Tämä kuva on sieltä hyisevän kylmästä ulkoilmatilaisuudesta,
jota myös markkinoiksi kutsutaan.


Pitelee silleen kivasti kiireenpoikasta päällä. Tekeillä on kahdeskymmenes kylälehti, jonka soisin saavani jakeluun jo vapuksi. Tuota.... kylälehdellä on meneillään se kahdeskymmenes vuosikerta, minulla tämä taitaa olla kuudes.

Paikallisläpykkä on ruvennut teettämään oikein kunnolla töitä. On ihan hyväkin että uusimmat juttuideat tulevat hyvissä ajoin, tänään tein kaksi haastattelua 21. päivän lehteen. Yleensä minun juttuni ovat sellaisia "apua, tää on tärkee, kerkiitkö mitenkään...?) Aikaa on silleen että jos on oikein nopsa, niin jutun saa valmiiksi jo eilen. Ja kyllähän minä kerkiän, kovin olen perso kirjoituspalkkioille. Jotka muuten ovat mukavasti ruvenneet tulemaan ajallaan tilille.

Muina hauskuuksina on tulossa vuotuinen kiljuntakisa, se nuorten karaokeilta, jossa valitaan vuoden Kultakurkku. Menneiden vuosien karaokekuninkaalliset ja kultakurkut tulevat jälleen juontamaan ja tuomaroimaan kisaa. Vaikka ovat jo osin täysi-ikäisiä ja yksi tuli armeijasta "alimarsalkkana". Tämä on taas kerran niitä korvaamattoman arvokkaita palkkioita vuosistani nuorten kanssa.

Vappu änkeää kehiin ihan just, ja työväen vappukalaasit, tänä vuonna Salonkylässä, täällä Lopella. Yhdessä demarien kanssa. Ja jossain välissä pitää ehtiä sen uuden talonkin etsintään.


Nyt ei tulekaan kevennystä.
Tulee murheellinen uutinen jonka vasta tänään sain kuulla. Entinen appiukkoni, Äijä-Vainaa on menehtynyt sekä kohtalaiseen ikään että sen tuomiin vaivoihin ja sairauksiin pari viikkoa sitten. Eilen olivat hautajaiset. Olisin mieluusti ollut mukana jättämässä viimeisen tervehdykseni hänelle.

Olimme Äijän kanssa hyvin läheiset. Tuo nimi, Äijä-Vainaa tuli yleiseen käyttöön niinkin hassusta jutusta kuin: Appiukkoni tapasi nimitellä itseään Takapelto-Vainaaksi. Iida, se eka lapsenlapseni oli tuolloin neljän vanha ja hänen tätinsä silloinen koeappiukko oli lastenlasten mielestä Äijä, niinkuin täällä Hämeessä on vaareja tavattu nimitellä. Alkuun tyttö selvyyden vuoksi erotteli nuoremman äijän ja vanhemman äijän, mutta sitten menivät äijät ja vainaat pahasti sekaisin, ukosta tuli kertalaakista Äijä-Vainaa. Sellaisena pysyi kuolemaansa asti.

Olen monasti kaivannut hänen seuraansa ja halunnut vaikka soittaa. Mutta en edes liittomme aikaan ollut silloisen anopin suuressa suosiossa, joten sellainen yhteydenpito ei tullut kysymykseen. Hautajaisistakin kuulin kyliltä.

Olet levon ansainnut, Äijäseni.

Ja niin olen minäkin. Imaisen vielä kupillisen kuumaa sitruunateetä ja kapuan orrelle maate.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lankalauantai

... alkoi kovin aikaisin. Kello oli 03.20 kun könysin alakertaan. Särki, yskitti, kutitti, veti suonta ja kylki kouristeli. Sen verran teki häijyä että nappasin kiukaan lämpiämään, lykkäsin Roosan pihalle (hirveetä, vesisateeseen!!!) keitin kahvit ja aloitin löylyttelyn lämpenevässä saunassa höyrykylvyllä. Muistin kyllä ottaa koiran sisälle ennen saunomista.

Koko yön satoi vettä, väliin paljon, väliin paljon enemmän ja runsaalla metelillä, joka kertautui peltikatolla.

Pommiin puolestaan nukkunut Margaret minut ja pullat ja muut vempeleet haki aikanaan ja vallankumous saapui Lopen torille. Kylmää ja märkää oli. Oltiin ihan varmoja ettei kukaan tällä kelillä mihinkään lähde, mutta niin vaan kävi että vassarien teltalla oli aina puoli yhteen asti suorastaan tungosta.

Meillä on markkinoilla keskustayhteistyön hedelmänä vakkaripaikka, jonka edustalla on sellainen kohtalainen aukea, vähän niin kuin Paavilla Pietarin kirkon edessä. Tapana on ollut että juuri siihen kohtaan pysähtyvät kaikki jotka tahtovat nähdä ja tulla nähdyiksi, viis puoluekannasta. Sulassa sovussa maailmaa paransivat niin kokoomuksen Timo Heinonen, kuin vassarien Matti Kauppilakin, muista Arkadianmäelle pyrkivistä puhumattakaan.

Meillä on sellainen perinteinen neljän neliön toriteltta. Siellä kaksi pöytää punaisin liinoin katettuina, jokunen tuoli ja hirmuisesti aatteen paloa Liskonaisen leipoman kotipullan ja tuoreen kahvin kyydittämänä. Eikähän ne seitsemänkymmentä kanelikiekkoa mihinkään riittäneet, Sirkka paineli kiiruusti kauppaan hakemaan pullapitkoa loppuajaksi.

Mutta sen sijaan laatimiini kyselykuponkeihin vastailtiin ahkerasti. Kyseltiin äänestäjiltä mm. Lopen pinta-alaa, mielipidettä äänestysikärajasta ja kunnan tärkeimmästä tehtävästä. Uskokaa vaan, kunnan tärkein tehtävä on perusturvasta huolehtiminen. Ainakin meidän loppilaisten äänestäjien mielestä. Siis tässä taloudellisessa tilanteessa.

Ainakin teltalla sai puhella lämpimikseen, muuten sinne olisi vissiin hyhmettynyt pystyyn. Sain myös positiivista palautetta jo unohtamastani yle-maksua koskevasta puheenvuorostani viime kevään piirikokouksessa, jolloin Lintilän työryhmän mietintö oli juuri tullut julki. Pistin silloin paikalla olleen kansanedustajan tiukkaan tenttiin ja vaadin perusteluja sellaisen älyttömyyden hyväksymiselle. Vastaus oli silloin aika epäröivä, vaikka sen oli vissiin tarkoitus olla hyvinkin napakka.

Tänään markkinoilla sain taas suuni apposen auki, tällä kertaa kuntamme uudesta tavasta hoitaa nuorisoasioita. Motkotan siitä toisen kerran, mutta sen verran vihjaan että tässäkin asiassa säästetään, eikä ole oikein resurssejakaan. Näin minulle silmä kirkkaana vakuutti vapaa-aikalautakunnan pitkäaikainen jäsen. Ja pyh! Sanon minä.

Nuoriso-ohjaajaa juoksutetaan pitkin poikin seutukunnallisissa hankkeissa, projekteissa ja kissanristiäisissä, ja samaan aikaan pitäjän kakarat ovat ilman tiloja ja vapaa-ajan kokoontumispaikkoja. Kunnan kolmesta nuorisotilasta yksi suljettiin kokonaan ( se Läyliäinen, sen vesivahingon vuoksi, vuosi sitten), toinen on avoinna kerran viikossa, jos sattuu löytymään valvoja ja kolmas miten sattuu. Olisikohan aika leväyttää nuorisopuolen arvot ja realiteetit pöydälle? Luulenpa että on.

Jaa että miksikö vieläkin vouhkaan noista asioista?
No vaikkapa siksi, että viimeisen vuoden aikana on sovittelussa koko ajan enemmän loppilaisten nuorten asioita. Ei tämä nyt niin iso pitäjä ole etteikö nuoriin saataisi henkilökohtaista kontaktia, halvimmillaan ja yksinkertaisimmillaan lopultakin tarvitaan vain tila ja läsnäolo. Aikuisen läsnäolo.

Äh, olkoon toistaiseksi. Ei pitäisi innostua näin myöhään.

Enkä taaskaan laita kuvia, kun en osannut niitä hovikuvaajamme palvelimelta noukkia. Jos jotain aatteellista markkinatunnelmaa tahdotte käykää täällä.

Minä en mene maailmanympärimatkalle, enkä Tampereelle.
Minä menen maate.

Huomiselle toivotan iloista pääsiäistä. Pääsiäissunnuntai on uskovalle ilon päivä, Herramme nousi kuolleista.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Pitkäperjantai

Miten tänään onkin niin hyvä päivä? (huutomerkki sopii ihan yhtä hyvin)

Jäähtymässä on seitsemänkymmentä kanelikiekkoa tarjoiltavaksi huomenna markkinoilla vaalikarjalle.

Takana on ihana puhelu sekä kummipojan että hänen äitinsä kanssa tuonne Sisukairaan, Kelantielle. Terkkuja vaan Ukolle. (anteeksi muut, tämä on ihan insidejuttu)

Ihanaa on myös se että sain kummipojaltani luvan julkaista vähän historiantietoja kuvineen kaikkineen ensi viikolla kun hänestä tulee aikamies. No, ei sentään viisikymppistä, mutta täysi-ikäinen sentään. Äitinsä kanssa äsken muisteltiin näitä aikoja kahdeksantoista vuotta sitten.
Tekin pääsette viikon kuluttua jaolle. Lupaan.

Sen verran on vielä työntynkää tähteellä että laadin huomiseksi pari kysely/palautelomaketta markkinoille. Sinne Vasemmistoliiton toriteltalle. Tuleehan meille sentään tavanomaista enemmän näkyvää puolueväkeä, kansanedustajaa, varapuheenjohtajaa, piirin puheenjohtajaa ja tietenkin aatesisareni Margaret, joka pari viikkoa sitten hylkäsi markkinavoimat ja ryhtyi puoluetoimistoon järjestösihteeriksi.

Tulossa on siis kiva päivä. Pakattuna ovat jo pullat, vesikanisterit, toki vielä tyhjiä, kahvinkeitin, vedenkeitin ja odotus huomisesta päivästä.

Äsken soittolistalla oli vuorossa legendaarinen Janis Joplin, nyt Sir Elwoodin Hiljaisten värien klassikko. Työt on kohta tehty, pääsiäisen vietto voi alkaa.

Sunnuntaina on sitten kristikunnan suuri päivä. Herramme nousee kuolleista ja tuo pelastumisen lupauksen kaikille jotka häneen uskovat.