perjantai 18. tammikuuta 2013

Sisäsiistejä kissoja?

Olettekos koskaan miettineet mitä tarkoittaa sisäsiisti kissa?

Yleensä se kai meinaa että kissa toimittaa jätteenpoiston elimistöstään erikseen tarkoitukseen varattuun astiaan, jota hiekkalaatikoksi kutsutaan.

Kerran kauan sitten, viime vuosituhannella muutumme silloisen puolisoni kanssa maalle. Ihan umpimaalle. Kissat saattoivat harrastaa hyötyliikuntaa vanhoissa piharakennuksissa pyydystäen toinen toistaan mojovampia jyrsijöitä.
Kun pissahätä yllätti, saattoi ulko-ovella olla jono. Sisään ja hiekkalaatikolle.
Oppivathan ne aikanaan toimittamaan asiansa uloskin, mutta alkuun en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. (rasti ruutuun: nauranut)

Missään muussa asiassa kissa ei ole sisäsiisti.

Eivät ainakaan nämä pikkunaiset, jotka juur täyttivät yhdeksän viikkoa.

Tässä talossa ei taas mikään ole pyhää. "Missä mun crocksit on? Tildaaaa! "Irti niistä kukista Olga!", "Kuka on vienyt mun pipon? (hattuhyllyltä), "MUN kirja!", "Miks kaikki mullat on taas lattialla?????!"  Esimerkiksi.

Kun käsitellään likaisia astioita tai pyykkejä on tarkoin laskettava juoksevien kissojen määrä, sillä niitä on ehditty jo jokunen onkia pesukoneista, sentään ennen käynnistystä.

Ruokapöytä on kuin pommin jäljiltä. Pikkuneidit eivät vielä hallitse kaikkia hienostuneita tapoja. Kirjat eivät pysy kirjahyllyissä, kengännauhat on aina avattu solmuistaan. Ja nykynuorten tapaan hurjimmat bileet pidetään aamuyön hämärinä hetkinä. Olga on ottanut uintitunteja Tapani Kansalta.

Matot ovat rullalla ja jolleivat ole, niiden alle on jemmattu kaikenlaista  (ihmiselle) tarpeellista, kuten kyniä, sytyttimiä,  kadonnut voileipä...

Kissanpennutko suloisia?

No kyllähän ne ovat:

 Olga Korbut tekee vaikutusta väkeen. Hän osaa poseerata.

 Tilda Swinton on kiinnostunut extremeurheilusta...

Kun hommat on hoidettu käydään yhdessä suloisesti unille.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

musiikkimielleyhtymiä

Tässä istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen....

Toisin sanoen istun tyhmänä koneella ja odottelen (turhaan?) unentuojaa. Kuuntelen Radio Suomipoppia.

Ensin tuli Hengaillaan. Asemalla ja junaa odotetaan. Kirka-vainaa.

Siitäpä johtui mieleeni tapaus kun Ankkarokki Korsossa täytti tasaiset kymmenen vuotta. Wikipedian mukaan se tapahtui vuonna 1999. Tässä kohtaa ajantajuni jonkin verran heittää, sillä mielestäni se oli aiemmin....

Mutta yhtä kaikki... oltiin Ankkarokissa isommalla porukalla, oli lapset ja niiden kaverit, sulhaset ja mitä kaikkea nyt rokkireissulle mukaan otetaan.

Siihen aikaan vielä oli rokit ilmaiset ja pienimuotoiset. Monena vuonna meillä oli vakiopaikka johon levitimme vilttimme ja asianmukaiset tarpeet. Jos tulimme joukkoineni myöhässä, oli  paikka ihmismeren keskellä vapaa, odottamassa meitä. Sellainen oli tapa silloin. Vakiopaikka, vakionaapurit. Ei juurikaan markkinahössötystä, vain mukavaa yhdessäoloa ja hyvää musiikkia. Omat viinit. Omat safkat. Ja omat mehut, sillä mukana oli tietty omat mukulat, silloin alaikäiset, ja niiden kaverit.

Juttuhan meni niin että Liskiksen piti lähteä Ankkarokkiin että muksut pääsee sinne. Ja muksujen kaverit. Sitten kun ne tulivat täysi-ikäisiksi, ne huolehtivat samoilla kekkereillä äidistään.

Niin, bileet olivat hienot ja ilta huipentui Korso-talolla Neumannin keikkaan, jota piti ehdottomasti mennä katsomaan. Ja mentiin.

Yksi tytär oli sinä vuonna teatterikeikalla Virossa ja se lähti onnistuneesti etelän junaan. Ja Loput oli menossa junalla pohjoiseen. Väkeä oli ihan hillittömästi liikkeellä Vaikka ystävämme VR oli varannut ylimääräisiä junavuoroja nimenomaan ankkarokkilaisille ei siitä ollut juurikaan apua silla yksi ylibuukattu juna-poloinen on lipsantanut ylipainosta raitelta. Siitä seurasi hyvänlainen hässäkkä ja viivetystä päradalla molempiin suuntiin.

Niin me Lopen joukkueen kanssa hengailtiin asemalla ja junaa odotettiin. Ihan aamutuimaan asti. Kun oli sunnuntain-maanantain välinen yö meneillään, oli osalla porukasta huoli jo töihin pääsystä. Eikä silloin ollut kännyköitä tuhkatiheään, ett olisi voinut viivetyksestä ilmoitella.

Kaikki päättyi aikanaan ihan onnellisesti. Mutta mieleen jäi ihana muisto hengailusta Korson rautatieasemalla elokuisessa kesäyössä silloisten vävykokelaiden ja muiden nuorten ystävien kanssa.

Toinen muisto hiipi mieleeni ja sieluuni, kun soittolistalla oli J. Karjalaisen Mennyt mies. Aah!

Mennyt mies

Mä olen mystinen hopeinen discomies
mä olen kieltään lipova liskomies
mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan
Sä tunsit mut aiemmin Markkuna
sitä poikaa ei enää olekaan
sä revit lehden muistokirjasta
oon sun mielestä poissa kokonaan
chorus
Mennyt mies
on historiaa
Mennyt mies
on historiaa
Sokerijuurikas ei mua kiinnosta
en aio mennä syksyllä opistoon
en enää vuosiin oo käynyt metsällä
mä en tahdo tarttua aseeseen
Mul on synkka ja skitta ja vahvari
pitsiverhoissa ruusukuvio
mul on huoneessa mennyt maailma
mul on loistava tulevaisuus
chorus
Isäni veisteli puisia ukkoja
puisen naisen mä löysin pellosta
keihäänkärjenkin löysin ja hävitin
omat ukkoni veistän vinyyliin
Sitten kerran kun avaat radion
kuulet kumman tuttua, kaunista
jonka luulet, oot kerran tuntenut
jonka luulit, oot voinut unohtaa
chorus
Mä olen mystinen hopeinen discomies
mä olen kieltään lipova liskomies
mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan

Tuon lainauksen laillisuudesta en mene takuuseen, mutta suunnattomasti eläviä muistoja J. Karjalainen sielussani herättää. Kun tytöt olivat pieniä meillä oli tapana käydä Kaivarin konserteissa ja J. Karjalainen oli herkkukamaa silloin useasti. Tässä(kään) lajissa ei syntynyt sukupolvien välistä kuilua.
 
Odotan koko levyn julkistamista.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Melkein neiti

Eilen me sitten pakkauduttiin Rouva-Onervan kanssa Päivi-taksiin ja matkattiin Satu-läärin vastaanotolle.


Vähän tuntui haikealta silitellä kisua odotellen nukutusaineen vaikutusta. Lääri pisteli piikin toisensa jälkeen kissan persuuksiin ja olkaan, siinä meni niin uniaineet kuin  antibiootit ja kipulääkkeet. Lääkitys viimeisteltiin silmätipoilla.


Koko homma kesti vajaan puoli tuntia puheineen päivineen. Ja puhettahan meillä piisasi, sen verran harvoin ollaan Satu-läärin kanssa viime aikoina tavattu.

Olen minä eläimen leikkuulavitsan vierellä monasti kukkunut. Kirjoittanutkin niistä leikkauksista. Olen vienyt rakkaitani viimeiselle piikille, jopa toisten rakkaita, kun emäntä/isäntä ei itse ole kyennyt.

Nyt tuntui taas jotenkin lopulliselta tämä toimi. Lopullinen ratkaisuhan se toki oli, mutta kun pakkasin Onervan kantokoppaan lähtiessä ja pennut jäivät ihmettelemään, raapaisi oikein sieluani. Viimeiset vauvat tässä talossa. Pitkään aikaan.

Yö oltiin Onervan kanssa kaksin makuuhuoneessa virkoamassa. Siis Onerva virkoili ja Liskis yritti nukkua. Hellyys valtasi sielun kun vaivihkaa seurailin heräilevää kisua. Vähän sattui (minua) kun kissa kopsahti yöpöydältä lattialle pötkölleen. Aikanaan se vissiin tuumasi että hurjaa on nyt meno ja käpertyi kylkeeni nukkumaan. Aamulla oli jo kiire pissalle ja vauvoja hoitamaan.

Narttukissan sterilointi on aika sukkelaa nykyään. parin sentin aukko vatsanpeitteiden läpi ja sitten koukitaan kohtu kerrallaan sidottavaksi. Kansi kiinni ja valmista tuli. Ei enää valtaisia haavoja, ei sidelappuja eikä varsinkaan niitä hirvittäviä tötteröitä. Imetyskielto yöksi ja menoksi.

 Tildan vuoro pitää huolta äipästä.

Nyt Rouva Onerva on hämmentynyt melkein-neiti. Vauvat ovat myös vähän hämmentyneitä ja pitävät mamia kovin hellästi hyvänä.

Niin. Nyt se on ohi. Jokainen herneen nokkaansa vetänyt lukijani voi niistää sieraimensa puhtaaksi ja suunnata kitkerän katseensa uuden uhrin kimppuun.

Minä lähden Läyliäisiin. Kameran kanssa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Numeroita, numeroita...

 
 Uusi vuosi, uudet kujeet, sanotaan.

Arkistoni kertoo etten ole viimeaikoina (-vuosina?) langennut minkäänlaiseen hölynpölyyn. Niin nyt on sellaisen aika.

Keskusteltiin tuossa taannoin Ofelian kanssa erilaisista huuhaa-jutuista ja niiden todenperäisyydestä. Onko niihin luottamista?

Noh, minäpä hokasin AVA:lta hauskan jutun. Testin. Jouduin AVA:aan jonkun toisen jutun linkkien kautta... anyway.

 Sorruin tekemään numerotestin, siis selvittämään mikä numero mahdan olla. Ja arvatkaapa mitä? Melkein säikähdin. Lukekaa vaikka:

Elämänpolkunumeroni on testin mukaan 9. Niin se on aina ollut ilman mitään testejä.

Minuuden numeroksi ilmestyi 3, samoin kohtalon numeroksi.

Ja tässä häkellyttävät perustelut:


"

Humaanisuus, kaikkensa antaminen yhteiseen käyttöön, jumalallisuus 

Rakastat lähimmäistä niin kuin itseäsi. Olet humanitäärinen, sosiaalinen omatuntosi on vahva, ja maailmanlaajuiset ongelmat koskettavat sinua syvältä. Olet myötätuntoinen idealisti, utopisti joka viettää elämänsä, uhrauksiaan laskematta, yrittäen löytää tai rakentaa paremman maailman. Antaminen tuottaa sinulle suurta mielihyvää. 

Katselet maailmaa avarasti, kokonaisuus on sinulle pieniä yksityiskohtia tärkeämpi. Vedät magneetin lailla puoleesi ihmisiä elämän eri osa-alueilta. He ovat valmiita tukemaan sinua unelmasi tavoittelussa ja huolehtivat puolestasi niistä tehtävistä, jotka ovat liian yksityiskohtaisia tai arkisia kiinnostaakseen sinua. 

Yhdeksikkö- ihminen on suvaitsevainen, eikä hyväksy ennakkoluuloja toisiltakaan. Et arvioi ihmisiä heidän sosiaalisen asemansa perusteella, sinulle on tärkeää vain se, mitä he tekevät - tai voisivat tehdä - yhteisen hyvän eteen. Tasa-arvo on sinulle itsestäänselvyys.

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja olet erittäin luova. Erityisen lahjakas olet näkemään sen, mikä ympärilläsi on kaunista, ja osoittamaan sen toisillekin. Tämä taito saattaa arkisesti tehdä sinusta sisutussuunnittelijan, taidemaalarin tai valokuvaajan. Vahva sosiaalinen omatuntosi todennäköisesti kuitenkin ennen pitkää vie sinut politiikkaan, sosiaalityöhön, opettajaksi, parantajaksi - tai vaikkapa lähetyssaarnaajaksi.

Itsehillintäsi on voimakas, ja pystyt viemään aloittamasi taistelut päätökseen. Vaadit paljon sekä itseltäsi että muilta. Ihmisen ja maailman vajavaisuus ärsyttää sinua. Tavoitteenasi on täydellisyys, ja sisäinen pakko ajaa sinua eteenpäin etsimään sitä. Vaarana on kuitenkin se, että ajat vain takaa pakenevaa unelmaa, etkä osaa olla tyytyväinen siihen, mitä olet saavuttanut. Elämällä on sinulle paljon annettavaa, jos vain sallit itsesi nauttia siitä. 

Yhdeksikkö on syntynyt uhraamaan itsensä yhteisen hyvän puolesta. Yksi elämäsi läksyistä onkin oppia olemaan kiinnittymättä liikaa mihinkään materiaan tai ihmissuhteisiin, sillä liian tiukat siteet tuottavat tuskaa.
Saat rahaa selittämättömillä ja odottamattomilla tavoilla: perintönä, lahjoituksena joltakin joka ihailee työtäsi tai ihan vain onnen kantamoisena. Vastaavasti, jos yrität tietoisesti saavuttaa taloudellista menestystä, epäonnistut todennäköisesti surkeasti. Kaikkein menestyksellisin tie yhdeksikölle on antaminen, jakaminen ja uhraaminen jonkin suuremman, jalon päämäärän hyväksi odottamatta mitään vastalahjaksi. Yhdeksikön läksy - ja tie menestykseen - on vanha totuus: mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.

Olet hyvin romanttinen, mutta rakkautesi on melko persoonatonta, universaalia. Keskityt enemmän omiin unelmiisi kuin toisiin ihmisiin. Jos et ole tasapainossa oman sisimpäsi kanssa, saatat masentua ja vetäytyä kuoreesi. Tällöin sinusta voi tulla epävarma ja katkera - syytät ongelmistasi muita tai koko maailmaa. Sinulla on kuitenkin erityinen kyky objektiivisuuteen ja asioiden sijoittamiseen oikeaan perspektiiviin. Ole siis rehellinen itsellesi, myönnä avoimesti omat puutteesi siinä missä voimasikin ja pyri löytämään tasapaino. Vain silloin pystyt täysipainoisesti tekemään sitä mihin olet syntynyt - rakastamaan koko maailmaa - ja myös itseäsi.


 3

Luovuus, taiteellisuus, musikaalisuus, esiintyminen. 

 Jos numerosi on kolmonen, sinulla on varmasti ylimääräinen annos luovuutta ja kykyä ilmaista itseäsi. Monet kirjailijat, runoilijat, näyttelijät ja muusikot ovat syntyneet kolmosnumeron alla. Sinä olet nokkela, sanavalmis ja nautit huomion keskipisteenä olemisesta. 

Lahjasi esiintymiseen ovat niin suuret, että olet saattanut valita taiteilijan uran jo hyvin nuorena. Kuitenkin taitosi hioutuvat huippuunsa vain kurinalaisen harjoittelun avulla, lahjojesi kehittämiseen täydellisesti sitoutumalla.
Ilmaisukykysi ansiosta sinusta tulee helposti seurueen tähti ja huomion keskipiste. Saatat siksi heittää lahjasi hukkaan tyytymällä seurapiiriperhosen pinnalliseen rooliin. 

Olet optimisti, ja sinulla on kyky selviytyä vastoinkäymisistä. Olet sosiaalisesti aktiivinen ja innoitat toisia aurinkoisella elämänasenteellasi. Olet kuitenkin niin antelias, että sen voi jo laskea viaksi. Raha virtaa pois käsistäsi, etkä suhtaudu velvollisuuksiisi aina kovin vakavasti.

Olet tunteellinen ja haavoittuvainen. Jos loukkaannut, vetäydyt kuoreesi, puhumattomuuteen josta sitten omia aikojasi palaat taas maan pinnalle, naureskellen ja leikkiä laskien, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Masentuneena sinusta tulee ailahtelevainen ja kyyninen. Voit heitellä puolihuolimattomasti sarkastisia kommentteja, jotka saattavat satuttaa syvältä.
Oikein käytettynä ilmaisukykysi voi toimia hyvin voimakkaana innoittajana koko maailmassa, kannustaen ihmisiä ja tuoden heille iloa - ja sinulle sekä onnea että menestystä.


Että semmoista peliä. Aika paljon tuosta allekirjoitan ja tunnistan itsessäni. Kuinkas on Sinun laitasi? Tohditko tehdä testin? Tunnistaisitko esimerkiksi Liskonaisen ylläolevasta arviosta?"

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Sielu vuotaa verta

Olenkohan minä läheisriippuvainen?

Ei tämä nyt mitenkään mihinkään varsin liity, kunhan pohdiskelin.


Meillä täällä Lopella selvittiin sittenkin hengissä uuden vuoden häsäämisestä. Kaikesta huolimatta.

Jo muutaman päivän otti pannuun pentujen paukuttelu kylillä samoin kuin jo aaton aamupäivästä alkanut juhlinta. Noo, ääntähän maailmaan mahtuu, mutta se minua aina vaan jaksaa kummastuttaa että ne kakarat saavat ilotulitteita käsiinsä niin ennen aikojaan kuin itse laillisena tulitusaikana.

Vaihtoehtoja on kaksi.

A) täysi-ikäinen kaveri käy kaupassa ja tuo lapsukaiselle kassillisen niitä taivaalle lennätettäviä paukkuja ja toisen kassillisen juotavia paukkuja. Ottaa tietty provikat päältä.

B) isukki täi äityliini käy kaupassa ja tuo lapsukaiselle kassillisen niitä taivaalle lennätettäviä paukkuja ja toisen kassillisen juotavia paukkuja. Ei ota  provikoita päältä.

Kumpi on mielestäsi rikollista?

Noh, haki kuka haki, seuraukset ovat odotettavia.

Täällä Lopella, kirkonkylällä pennut, rakkaat maamme toivot, kokoontuivat suosittuun kuiluun kaupan ja pankin väliin. Alkoi juhlalinen rakettien ampuminen. Sitten joku älypää keksi ryhtyä leikkimään sotaa. Ja sodassahan (oikeassa ainakin) ammutaan kohti. Niin tässäkin leikkisodassa siis tehtiin. Kukaan ei kaatunut ja haavoittuneitakin oli vain yksi. Kohti ammuttu raketti osui nuorta päähän, mutta putosi sitten jalkoihin ja räjähti vasta maassa. Pipo ja etuhiukset kärähtivät, mutta eivät aiheuttaneet sen kummenpaa tuhoa. Mutta se jaloissa räjähtänyt paukku poltti nuoren alaraajat (ilmeisesti myös sulattaen tekstiilit ihoon) II asteen palovammoille.

Onneksi kaveri oli tilanteen tasalla ja sai sammutetuksi liekit lumella ja vei nuoren kotiinsa paikattavaksi. Sittemmin tietty ensiapuun jatkohoitoon.

Onneksi, sillä kukaan muu paikallaolleista ei hievahtanutkaan. Ei nuoret, eivät ohikulkeneet aikuiset.

Oliko se nyt niin paha juttu? Ainahan nuoret lyö pätään seinään, Siperia opettaa.

Minusta se oli paha juttu.

Tuo tapaus täytti - hetkinen... ainakin kahden räjähdysainerikoksen, törkeän pahoinpitelyn, yleisen vaaran aiheuttamisen, ruumiinvamman tuottamisen tunnusmerkit. Kaikki ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia.

Tapaus on nyt tutkinnassa ja seuraamukset tulevat olemaan melkoiset, erittäinkin jos päätekijä osoittautuu yli viisitoistavuotiaaksi. Siinä iässähän rapsahtaa rikosoikeudellinen vastuu ihmisen kaveriksi. Mutta jo vahingonkorvaukset tullevat olemaan melkoiset puhumattakaan lastensuojeluviranomaisten toimista.

Seuraukset saattavat olla tekijällekin, epäillylle elonikäiset.

Toinen tapahtuma kirkonkylällämme samana yönä on ikävä esimerkki sellaisesta mahdollisuudesta.

Poliisitiedotteen mukaan uudenvuoden yönä nuori henkilö ampui käsiaseella juuri avattua paikallista ravintolaamme kohti osuen myös saman rakennuksen asuinosan yhteen parvekkeeseen rikkoen siitä parvekeklasin. Loppuyön, seuraavan päivän ja vielä tänääkin poliisin yksiköt nuuskivat kylillä. Merkillepantavaa on se että tilanne otettiin vakavasti, virkavalta oli ppukeutunut täyteen rynäkkövarustukseen, liivitkin olivat päällä jo ennen autosta poistumista.

Tämä ihminen on aiheuttanut tempauksillaan kaikenlaista harmia jo ihan naperosta alkaen. Ei väkivallan ja päihteiden kierteestä niin vain irottauduta, kun tien on oppinut tuntemaan.

Nyt kylällä sitten kauhistellaan ja päivitellään. "tarttis tehda jotain", "kauheeta!", "mihin tuo nykynuoriso on menossa?"

Tulossa siis mielenkiintoinen comeback vapaaehtoiseen nuorisotyöhön sapattivuoden jälkeen. Meitä ilmiselvästi tarvitaan vielä monessa. Niin hyvässä kuin pahassa. On kuunneltava niitä mukanaolleita nuoria, haisteltava heidän kokemistaan heränneitä tuntoja. Painotan sanaa kuuNNeltava. Poliisi kuulee, nuorisotyöntekijä kuuntelee. Mukanolleille tuo yö ja sen tapahtumat ovat, ainakin osalle olleet järkyttävä kokemus, siitä seuraa aina kriisi, ehkä näkymätön, itse toivoisin että oireet tulisivat piankin esille, niihin olisi helpompi tarttua ja olla avuksi.

 Ai miten tämä Liskonaiseen liittyy?

No kun olen aina vaan se Nuopparin Mummi. En aikoihin virallinen, mutta nuoret, uudetkin tuttavuudet, minua silleen nimittävät. Ja aikuisetkin näissä asioissa puoleeni usein kääntyvät. Ja kun olen se Lopen ainoa sovittelija.  Tosin tätä tapausta en ota soviteltavaksi, tuskin poliisi sitä edes lähettää, mutta jos lähettää, putoaa poliisin pisteet taas aika paljon. Jääväsin itseni jo pomollenikin.

On vuoden alussa aina kivaakin.
Huomenna alkaa taas päävikaisten kausi. Tänä vuonna kokoonnumme peräti kahdesti kuussa ja just nyt kokoamme rahoja kesän kynnyksen retkeen. Me emme mene maailmanympärimatkalle. Me menemme Tampereelle.

Kaikkein kiihkeimmin odotan tulevaa perjantaita. Ystäväni ja Stanstan Tupon lapsuudenystävä Ilkka pitää Riihimäellä jamiklubeja kerran kuussa. Ilkka tekee paljon muutakin. Sinne matkani vie (varmasti: olen tilannut jo taksinkin) ja rakkaat Stansta ja Tuppo tulevat myös!!!!

Ei kai nyt tämän kiihkeämpiä... tulossa ja tiedossa on vuosi, jonka etenemistä odotan innolla. Olen jopa ihan hereillä. Vuosi sitten tuntui etten käynnisty ollenkaan.









Ai niin! (ehdinpä ennen Edit Piafia!)
Rouva Onervalla on TAAS huima. Nyt olin reipas tyttö ja soitin eläinlääkäri Sadulle joka pikapikaa laittoi pillerimääräyksen apteekkiin. Maanantaina  rouva Onerva sitten menee Sadun hellään huomaan ja palaa kotiin melkein neitinä.
Nyt se on loppu! Eikä kyse ole mäntysuovasta...