sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Nythän onkin kesä!

Kuulkaas nyt ihmiset, ei tällä oikeesti ole ihan näin tylsää kuin voisi harvahkosta päivittelystä päätellä.

Täällä on ihan kivaa. Erityisen kivaa nyt kun lämpötila ja kosteusprosentti hokasivat molemmat vähän laskea ja tämäkin vaihtolämpöinen vaihdevuosissaan jaksaa asioita toimitella ihan ulkotiloissa.

Yksityiselämää täällä on vaan pidetty, vähän laitettu kotia yhdessä McGyverin kanssa sekä rapsuteltu puutarhaa ( hih, muutama sementtisaavillinen yrttejä, tomaatteja ja kesäkurmitsoja...), siis tasattu käytävänreunoja, siirrelty perennoja paikasta kolmanteen ja silleen päin pois.

Tässäpä pikku arvoitus. Mikäkö on tämä kone, jonka McGyver tässä yhtenä ehtoona väkästi hyötykäyttöön?


No, hyvän tähden, sehän on amppelikoukkujen tekolaite. Tietenkin. Rosterikoukut käyvät toki moneen muuhunkin tarpeelliseen...


Olen toki töitäkin tehnyt, mutta huomattavan rauhallisesti. Töihin liittyi myös viime keskiviikkoehtoo, jolloin kipaisimme yhdessä lähikuppilaan katsomaan Steen 1:tä ihan livenä, kun tänne kerran sattui ja haastattelinkin sitä. Oli kivaa. Ensi viikolla uudestaan, siis räppiä.

Taiteellinen vaikutelma liveräpistä, ei puhelimen kameralla hämärissä parempaa saa..


Muutakin kivaa pientä olen päässyt kokemaan, Sajaniemen Taidemäkiprojekti on kohahtanut käyntiin kovin panoksin, kun tässä juur hyväksyttiin kaksi hanketta ihan peräkanaa. Ja sitten ihan taas yksityiselämää kavereiden kanssa.

Tuolla Taidemäellä on kesäperjantaisin pidetty toria ja viimeksi käydessäni väkeä riitti joka pöydälle, kauppa kävi, ihmiset viihtyivät ja kakarat pääsivät puihin kuin tikanpojat.


Nyt lauantaipäivän vietimme McGyverin kanssa puskissa. Kersantti Karoliinan nykyisellä pihalla kasvaa mahtavia puna- ja valkoherukkapensaita ja saimme komennunksen niistä marjat keräämään. Nyt on ensimmäinen punaviini muhimassa vanhan reseptin mukaan.

Kersantti Karoliina, joka nykyään on nimeltään Tollo, ei ollut tavattavissa, mutta kaverinsa Toukohousu kyllä kävi tervehtimässä ja nuhjaamassa kintuissa. Tästä näette pikku viipaleen kissojen taivaasta. Sitä riittää hiirineen, myyrineen päivineen, niitä tuovat iskälleen aamupalaksi ihan vuoteeseen asti.

Tästä luukustaan kisut siellä kulkevat omia aikojaan vanhan talon puutarhaan hommiinsa. Verannan ja eteisen ovessa on samanlainen. Systeemi on käytössä kesät talvet. Kyllä kisujen kelpaa!

Nyt istun ja pönötän yliväsyneenä tässä koneella ja nautin illan viileästä hiljaisuudesta. Vain iskias kiusaa, kortisonikuurin jouduin aloittamaan lopulta tuossa jokunen päivä sitten, kesäallergiat olivat päästä pahaan kuntoon ja astma suuttui perin pohjin. Alkaa jo helpottaa. Eilisen (perjantain) ehtoona oli muutama tuttu... äh, ystävä iltakylässä ja nautimme hyvästä seurasta ja viinistä parvekkeellamme. Kaijus intoutui vähän napauttelemaan ja hieromaan ihmisiä (laillistettu hieroja kun on). Tuo jo pitkään vihoitellut ja moneen kertaan silputtu olkapääni on taas kuin pakasta vedetty pikku käsittelyn jälkeen, nyt pääsen käsivarren lihaksiakin kunnolla jumppaamaan. Aika hieno homma, sanoisin.

Onerva taas tuulettaa ihan katollaan ja...

...Tytti toisella sohvalla. Mihinkähän minä menisin että mainittais??

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Poliisi palvelee ja kesäpaniikki

Teinpä tässä juttua irtokoirista ja niiden aiheuttamista vaaratilanteista.
Olen jo varhemmin kuullut (kuunnellut) tarinoita yksittäistapauksista ja olenpa itsekin Roosani kanssa joutunut kiusallisiin tilanteisiin irrallaan juoksentelevien haukkujen vuoksi. Keväällä irrallaan ollut dobberi repi ystäväni kiinanharjakoiran niin silpuksi ettei eläinläärikään enää voinut auttaa.

Jutun vakavoittamiseksi tuumin haastatella myös poliisia, jotta saisin virkavallan suusta muutamia asioita.

Jep. Sitten vaan maanantaiaamuna yhdeksän jälkeen soittamaan Riihimäen poliisin puhelinnumeroon. Sitten soitin toisen kerran. Sitten kuudennen kerran. Ei vastausta. Soitinpa Hämeenlinnan poliisilaitokselle, varattu... uudestaan Riksuun ja niin edelleen. Vaan kohtapa Hämeenlinnasta kuului: "poliisipolisen", verrattain laiskasti. Esitin asiani ja pyysin yhdistämään henkilölle joka näitä asioita hoitaa. "Se on varmaan joku tutkija...heetkineen" seurauksena pitkä mykkä istunto, jonka muutaman minuutin kuluttua katkaisin.

Kirjoitin samaan aikaan muita juttuja puhtaaksi ja kokeilin puoli yhdentoista maissa vielä kerran molempiin numeroihin saamatta minkäänlaista vastakaikua. Lopulta hokasin Kanta-Hämeen poliisin nettisivujen sivupalkissa vaihteen numeron ja sieltäpä heti kahdennenkymmenennen hälyytyksen jälkeen kuului jio tutuksi tullut "poliisipolisen" (huomaa: ei sanaväliä) ja taas kerroin asiani. Vihdoin laiskan ja kyllästyneen oloinen miesääni vastasi muminalla ja kerroin taas kerran asiani: Liskonainen Lopen Lehdestä, hei päivää..." Vastaus oli kaikkea muuta kuin odotin, mies totesi ettei hän voi sanoa mitään asiasta, kun hän ei hoida tätä asiaa, ei hän voi toisen asioista lausua. Pitää soittaa Hämeenlinnaan. Jaa, mutta Hämeenlinnaanhan minä soitin ja sieltä yhdistettiin tänne. Vaan tämä miespä osasi kertoa ihan oikean ihmisen nimen ja tietenkin kiitin ja pyysin yhdistämään. Ei me täältä voida yhdistää Hämeenlinnaan. Aha?

Olin jo tullut äänitutuksi keskustädin kanssa, enkä voinut välttää kevyttä ivallisuutta äänessäni kun esitin itseni ja kerroin nyt itse tietäväni kenen kanssa haluan puhua.
Lopulta sain ystävällisen komisario T.L:n toiseen päähän puhelinta ja haastattelu sujui mallikkaasti. Kiitos komisariolle, jos satut lukusille.

Tämä viimeinen puhelu alkoi lokin mukaan klo 10.56.

***

Väliajalla ennen tanssin alkua oli pihallakin melkoinen vilske, pihapelit, makkaragrilli ja ystävät kiinnostivat.

Viikonloppu meni ihan normaalisti. Perjantaina kävimme siellä Kalamyllyllä, launtaina nautin vanhanaikaisista iltamista Pilpalan Kesäjuhlilla ja sunnuntaiaamuma sain aikaiseksi mennä messuun.

Se olikin jännä juttu. Se messu. Taisi olla ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun olin pyhäaamuna tuollaiseen aikaan hereillä. Mutta olivat sillä välin uudistaneet messua. Kuin olisin ollut ensi kertaa asialla, mutta tovin kuluttua huomasin pitäväni tästä uudesta kovasti. Vuorovaikutteisempi, seurakunta oli tiiviimmin mukana. Messu oli antoisa. Myös tekstinsä puolesta. 5. sunnuntai Helluntaista on armahduksen päivä, kun osaisimmekin antaa anteeksi ja armahtaa, mutta ihminen tänä päivänä on sittenkin niin sääntöjen ja yhteiskunnan puristuksessa, ettei armoa juuri tunneta.

Tyylikkäät maamiehet valmiina tarjoilutehtäviin.

Sunnuntai kuitenkin jatkuin entisen kyläni Läyliläisten maa-ja kotitalousseuran Suvipäivällisillä, jotka nyt pidettiin 31. kerran. Hauskaa siellä oli se että rouvasväki keekoili juhlavieraina miesten toimiessa tarjoilijoina ja "emäntinä". Tätä minä kutsun vilpittömäksi tasa-arvoksi. Nyt osaavat paremmin kunnioittaa toistensa hommia seurassa.

Harvalla koiruudella on mahdollisuus näin hulppeaan omaan pihaan, about 100 neliötä.

Seuraava kyläilypaikka olikin edellä mainittuun koirajuttuun liittyvä haastattelu, joka lopulta muuttui ihan seurusteluksi autoa odotellessa. Niin paljon oli emäntäni kanssa yhteistä että totesimme olevan aiheellista tutustua lisää.

Romeo VIII hyppää tyylikkäästi.

Aikanaan Läyliäisten ratsutallin omistaja tuli minut noukkimaan matkaansa.
Tämän kesän ohjelmaani kuuluu nähkääs loppilaisten tallien esittely ja aloitin tästä täysihoitolatallista, ravitallit sitten tuonnempana.

Mutta odotellessani lopulta Ullan Baarin terassilla Päivi-taksia oivalsin yhden tosi suuren ja tärkeän asian.

MINULLA EI OLE KESÄPANIIKKIA!

Ei ollut kyllä enää viime vuonnakaan. Luulen tälleen harrastajapohjalta että syynä saattaa olla muuttaminen pois, "helvettiinpoisi" niin kuin Kääpiö pienenä ilmaisi asiat, -liäisistä. Sinnehän juutuin nalkkiin kuin Odysseus harharetkillään yhdeksitoista vuodeksi. Olisiko se pakkopaikka vaivannut vai vaivasiko se että jouduin aloittamaan uuden elämän uppo-oudossa paikassa (kodissa)? Mene tiedä, mutta kehoni suhtautuu elämään täysin tyynesti, syke on normaali eikä mitään paniikkikohtauksia esiinny. (Nyt ei oteta lukuun tähän vuodenaikaan kuuluvia fibromyalgia- ja iskiasoireita tai allergiaa jotka vähän hidastavat...)

Herralle siitä suuri ja nöyrä kiitos!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kesälla kerran



Käytiin McGyverin kanssa eilen kesäretkellä. Tuossa Kantatie 54:n varrella Topenon kylässä on komea hirsihökötys, kohtalaisen kokoinen lampi ja rannassa vielä erillinen hirsimaja savustuspönttöineen.

Toki menin sinne ihan juttua tekemään, mutta samalla vietettiin rauhaisa kesäpäivä muinaisaikojen hengessä. Kyseessä on tietenkin yksi loppilaisista nähtävyyksistä Kalamylly, joka on parisenkymmentä vuotta toimittanut lohilammen ja kesäkahvilan virkaa. Uudet omistajat ovat isännöimässä nyt kuudetta kesäänsä ja saaneet paikan uuteen kukoistukseen.

Eikä se kukoistus tarkoita minkäänlaista laajennusta tai muuta mahtavaa, vaan pariskunta on jalostanut peruskalalammikkoidean hartaudella houkuttelevaksi keitaaksi maailman kiireiden keskelle.




Laajalla piha-alueella, joka kiertää varsinaisen kahvilarakenuksen, on viihtyisiä pöytäryhmiä kaiken kokoisille seurueille, jos kaipaa romanttista rauhaa, löytyy vehreän kasvuston uumenista pikkuisia kahden hengen pöytiä aina pitkiin kokonaisista hirsistä vuoltuihin pirtinpöytiin. Sisätilassa on erikseen sadesään ryhmiä niin alakerran lahjatavaramyymälän keskellä kuin hämyisässä vintissäkin.

Ruokalistalla on salaatteja, voileipiä ja kala-annoksia, kaikki oman lammen tuoreista lohista omalla resepetillä savustettuja. Nam!

Palanpainikkeekesi voi siemaista Kuninkaankartanon Panimon Pehtoori-olutta tai sitten ihan vettä tahi virvoitusjuomia. Tietenkin siellä voi myös ihan itse yrittää jallittaa kalan kainaloonsa, onkiminen ei maksa mitään, mutta saaliin saa mukaansa kilohinnalla.

Seppä Kalahan pitää aika-ajoin takojan pajaansa avoinna yleisölle, suosittuja ovet myös Eletään ennenkin -tapahtumat Taiteilijoiden maihinnoususta puhumattakaan. Omistajapariskunta on syvästi sitoutunut taiteeseen ja kaikkeen kulttuuriin, Seppä Kalahan on ammatiltaan muinaisartesaani ja oman pajan tuotteita on myynnissä. Rouva Soili sen sijaan on monipuolinen kädentaitojen harrastaja joka on tueksi hankkinut taidekouluopetusta pitkään.

Pari tuntia hujahti mukavasti haastattelun ja lomailun merkeissä. Menkää käymään jos viisnelosella liikutte.

Vähän olen nyt ilman viilennyttyä tehnyt pihatöitä, kitkenyt, muovaillut ja suunnitellut. Allergia vaivaa, nyt ollaan siinä taltta-ja-vasara-vaiheessa. Siis aamuihin, kun pitää houkutella silmät auki mahdollisimman hellästi kaiken rähmän alta. Pah! Jokavuotinen juttu.

Ja koska olemme tässä vaiheessa heinäkuuta, on aika laittaa näytille Pekan vuosikuva:

Aiemmat Pekka-kuvat löytyvät täältä ja täältä. Pekka alkaa olla jo iso poika, taas oli suuremman ruukun aika.

Jaahans, jokohan hätäisimmät olisivat viikonlopun kauppreissunsa saaneet valmiiksi? Tarkoitan että jokohan sinne mahtuisi itsekin sekaan vallan hermostumatta. Menenpä tutkimaan.
Heippa!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää Liskolandia

Taas on vuosi, ymmyrkäinen vuosi hurahtanut kuin käsistä.

Eilenhän Liskolandian oikea syntymäpäivä oli, mutta eilinen oli nukkumapäivä. Vetäisin sellaiset puolentoista vuorokauden pikku unoset.

Ne unoset johtuivat luullakseni siitä että kehoni teki lopullisen tenän näille helteille. Vahvistukseksi unosten toteutumiselle läksin perjaintaiehtoona, siinä yhdeksän maissa paikalliseen kuppilaan aikomuksenani laulaa luikauttaa vähän, kun kerran oli karaokea tarjolla pitkästä aikaa. Suoraan sanottuna en ehtinyt edes tiskille kun jo jouduin istahtamaan uusien tuttavien kutsusta heidän pöytäänsä terassille.

Säveltäkään en laulanut, mikä varmaan oli onneksi muille ravintolavieraille. Sen sijaan seurustelin ja tapasin kymmenittäin (ei ole liioittelua tämä) vanhoja tuttuja, myös entisiä pentujani Nuoppariajoilta ja jouduin vastaanottamaan toisenkin tarjotun drinkin.

Kapakassa yömyöhään kukkuminen ei varsin kuulu harrastuksiini ja se varmaan innosti ihmisiä tarjoamaan kaikkea kivaa kun näin harvinainen tapaus sattui kohdalle. Tosi kivaa oli, isäntäväkeni kyllä vähän ihmetteli kun toinen toistaan oudompia nuoria miehiä ja naisia kapsahteli kaulaan huutaen "mummia" suureen ääneen.

Lopulta kello sentään löi lain määräämän kolme aamuyöllä ja hoksasin lähteä Harley Parkinsonin kanssa kotia kohti. Hörpättiin vielä naapurinpojan kanssa pienet lasilliset raparperiviintä ja hajaannuttiin nukkumaorrelle. Sieltä orrelta kömmin tänään katsomaan kelloa: 11.22 ap.

Tosiaankin, Liskolandiassa on nyt hengailtu päivää päälle kolme vuotta. Ihania ihmisiä on tavattu, ihaniin ihmisiin on tutustuttu. On jaettu iloja ja suruja, on pelätty sielu syrjällään läheisten vastoinkäymisissä ja hurrattu läheisten onnenhetkien myötä.

Lämmin kiitos, rakkaat lukijani! Kiitos että olen saanut jakaa nämä vuodet kanssanne, kiitos että olen saanut tutustua teihin. Kiitos että olette vierailleet täällä hatarien laskujeni mukaan yli seitsemänkymmentäyksituhatta kertaa.

Onnea erityisesti Susikairan Akalle, jonka kanssa astuimme blogistaniaan ihan samana päivänä, onnea kaikille jotka juhlivat näinä päivinä kolmevuotissynttäreitään.

Kiitos.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kuolleita kissoja ja kilpikonnakeittoa



Tällä menetelmällä ilmanvaihto jokaisessa ruumiinosassa lienee optimaalinen, varsinkin helteessä.
Kokeilkaapa.

Sellaista täällä helteisessä Etelä-Hämeessä tuntuu olevan. Kissat maata lotkottavat kuka missäkin asennossa päivät pitkät, Tapani Kansa kaihtaa vettään taiteillen kivien päällä kunnes mami tuo viileää hookaksoota pyttyyn, jotta jätkä tohtii syömään. Roosaa en uskalla päästää ulos ollenkaan lukuun ottamatta aamuvarhaisia ja hyttysten kansoittamia hetkiä, jolloin aurinko ei suorastaan porota vanhusta uuvuksiin. Vettä ja visvsyä kuluu uskomattomat määrät.

Alan vasta parin pilvisen päivän mentyä toipua edellisen viikon helteistä kohdatakseni taas uuden aallon. Viime viikonloppu oli täällä Lopella sellainen Superviikonloppu. Epistolaan kuuluivat 21. Perunankukkapäivät, kahdet lavatanssit, kotirintama-aiheiset Krouvin Kyläpäivät ja kesäteatterimme ensi-ilta. Ja hirmuinen määrä muita karkeloita.

Vaikuttavin kokemujs oli Juhani Peltosen romaanin pohjalta dramatisoitu ELMO, jonka teatterimme uhkarohkeasti otti kesänäytelmäkseen juurikin Peltos-vainaan syntymän 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

"Kun Elmo voittaa niin onni koittaa

  • Sajaniemen kesäteatterin kunnianhimoinen ELMO sai ensi-iltansa

Kuukausien urakka on takana. Tanssin askeleet on opittu ja painettu selkäytimeen, vuorosanat soljuvat oikeassa järjestyksessä. Ohjaaja ja koreografi voivat huokaista helpotuksesta.


Juhani Peltosen (1941-1998) alkuperäisestä radiokuunnelmasta aikanaan romaaniksi muotoutunut Elmo, sen lisäksi että se lienee Peltosen tunnetuin teos, myös loppilainen ylpeys. Juhani Peltosen syntymän 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös Lopen teatteri otti ohjelmistoonsa haastavan kappaleen. Näytelmän on Sajaniemen teatterimonttuun dramatisoinut Pasi Saarinen vei koko tarinan karnevaalin humuun, sirkuslaisten kerrottavaksi.


Alkuperäisen tarkoituksensa Peltonen loi jo kuunnelmassaan, ihmisen tarpeineen ja heikkouksineen suuren urheilusankarin taustalla. Miten ihminen muuttuu kansalliseksi omaisuudeksi, miten ihminen tuotteistetaan ”elmoimiksi” asti, miten ihmisen kotipitäjä riehaantuu suuruudenhulluuteen asti ”omasta menestyksestään”.

Pasi Saarisen dramaturgian loihti hulluttelevaksi vakavantraagiseksi näytelmäksi ohjaaja Timo Tirri, joka yhdessä koreografi Minna Kullströmin kanssa sai loppilaiset harrastajanäyttelijät kiskomaan parhaansa itsestään. Musiikin esitykseen on säveltänyt tunnettu Matti Rankala jonka nuottilehdiltä on monen suomalaisen näyttämön sävelet saatu. Sanat lauluihin on tehnyt ohjaaja Timo Tirri.

Erityisesti Minna Kullström kiittää teatterilaisia haastavasta, mutta onnistuneesta rupeamasta näytelmän koreografian luomiseksi. - Mukanahan oli paljon ensikertalaisia, Minna kertoo, oli hienoa ohjata tätä porukkaa, oli hienoa nähdä se innostus, jolla askeleet opeteltiin sujuviksi.

Tässä näytelmässä on valtavan paljon liikettä, kohtaukset menevät toistensa päälle ja limittäin, näyttelijän on hallittava tarkoin paikkansa eri kohtauksissa ja niiden nopeatempoisessa liikkeessä.

Omenat ja piippu, rommi ja pemmikaani

Erikoista Lopen Teatterin Elmossa on toisaalta alkuperäisen tarinan selkeä tunnistettavuus vauhdilla etenevän karnevaalihumun keskellä, toisaalta rohkeat, pelkästään visuaaliset ratkaisut tarinan kokoajina. Ensimmäinen kohtaus sambaavine urheilijoineen sai takuulla yleisön päät pyörälle, mutta herätti toisaalta mielenkiinnon tulevaan.

Näytelmä kertoo raa'an tarinan nuoresta miehestä jonka haaveet ja mielenkiinnon kohteet ovat aivan muualla kuin urheilukentän tiilimurskalla tai maailmanmestaruusjäällä. Vain omenan ja piipun, rommin ja pemmikaanin myötä Elmo pääsi pakenemaan kaipaukseensa ja ikäväänsä. Kuin vahingossa Elmo ajautui huippu-urheilijaksi osallistuttuaan ylimääräisenä juoksijana keltaisissa kalsareissaan Constantzan kaupungin ympärijuoksuun. Voittohan siitä tuli seppeleineen ja haaveet loppuelämän onnesta lapsuuden rakastetun Aliisan kanssa saivat jäädä vuosikausiksi.

Herkkupaloja näyttämöllä

ELMO on sovitettu näyttämölle lukuisia kertoja, jokainen esitys on ollut omanlaisensa. Tirrin ohjaamassa versiossa näkyi fyysisyys poikkeuksellisen selvästi. Eikä pelkästään tansseissa. Myös ELMOn kuuluisat urheiluselostuskohtaukset olivat livenä kuultavissa ja nähtävissä. Selostajien tunnelmat ja eläytyminen olivat mainiot. Markus Antikainen Immona ja Raisa Nousiainen Lylynä vetivät huikean suorituksen selostamossa näyttöruutujensa äärellä. Ritva Hännisen teatterikokemus taipui luonnikkaasti peräti seitsemän roolin vetämiseen.



Constantsasta se alkoi. Jätettyään merimiehen uran Elmo törmäsi pienen romanialaisen kaupungin karnevaaleihin, joissa hän vahingossa intoutui voittamaan vuotuisen kaupungin ympärijuoksun keltaisissa kalsareissaan.


Mutta varsinainen löytö on kuitenkin itse ELMO, nykyisin Hämeenlinnassa asuva kolmekymppinen Tero Nurmi, jolle on kertynyt jo parinkymmenen vuoden harrastajateatterikokemus aina Porin Teatterinuorten ja Porin kesäteatterin lauteilta parin kesän kokemukseen Hauholla. Tero kertoo tulleensa talvella pistäytymään alkuharjoituksissa, koska erityisesti Elmon rooli kovasti kiinnosti. Roolitus pääsi ratkeamaan vasta helmikuulla, kun Teron työpaikan sijainti vahvistui. - Elmo on mielenkiintoinen ja vaativa rooli, Tero sanoo. - Olen ollut mukana kymmenissä näytelmissä mutta ensi kertaa tämä rooli vaati säännöllistä treenaamista myös varsinaisten harjoitusten ulkopuolella, vapaa-ajallakin.

Tuntemuksia ensi-illasta

Seuralaiseni teatterissa oli myös hämmentynyt alkukohtauksen outoudesta, mutta kun näytelmä eteni ELMON tuttuun tarinaan, kirkastui kasvojen ilme esityksen mittaan. Juhani Peltosen leski Tuula Nurmi tunnusti nähneensä aiemmin jo viisi ELMO-dramatisointia eri teattereissa, mutta: - Pääsivät vielä yllättämään minut, Tuula sanoi. Tuula tunnisti myös selkeitä yhtymäkohtia Peltosen alkuperäiseen Elmo-ideaan.

Suorituksiltaan ELMOn ensi-ilta oli poikkeuksellisen valmis. Jo näytelmän edetessä varsinkin ensikertalaisten näyttelijöiden jännitys laukesi ja aistittavissa oli vilpitöntä sirkusriemua. Uskon esitysten kesän mittaan kiteytyvän nautittavaksi kokonaisuudeksi ja kehotan lukijoita varaamaan paikkansa esityksiin ajoissa, itsekin ajattelin loppukuusta uusia nautittavan ELMO-kokemuksen, joka aukeaa tarkkaavaiselle katsojalle toki jo ensimmäiselläkin kerralla.

Risto Nurmea lainatakseni: Elmo ja Juhani Peltonen myhäilevät maata kiertävällä radallaan vierekkäin tyytyväisinä taas kerran onnistuneesta esityksestä.

jk-v"

Kun olin tämän tekstin napinpainalluksella saattanut matkaan kohti painokoneita ja siirryin tutkimaan päivän uutistarjontaa Amppareista olin järkytyksestä pudota tuolilta. Mika Myllylä oli löytynyt kuolleenea kotoaan! Miten se uutinen kolhaisikin minua rajusti, itku oli päästä. Juuri olin kritisoinut urheilijasuosikin tuotteistamista, ihmisen hylkäämistä. Miten länsimaisen sivistyksen piirissä voidaan vieläkin toimia niin epätasa-arvoisesti että kokonainen kansanosa saa kantaa syntinsa harteillaan hamaan hautaansa asti ja senkin jälkeen? Miten tänä päivänä yleisö voi olla niin raadollista ja naiivia ettei salli kokonaiselle kansanosalle mahdollisuutta virheisiin, inhimillisiin virheisiin, joihin kuka hyvänsä meistä voi sortua? Miten ihminen ei voi sallia anteeksiantoa ja mahdollisuutta hyvitykseen? Murhaajakin sovittaa tekonsa kärsimällä tuomionsa. Tämäkö on se oikeusvaltio jossa meidän kuuluu elää?

Edellistä miettiessänne voitte vaivihkaa listata muut tekemiseni: sovittelua, senttaamista, puutarhurointia, luottamustoimia, tissimankelia ja silmälääriä.

Nyt on aika mennä liottamaan takajalat ja rasvata ne ynnä sulloa niihin hopeasukkiin (joista kyllä löydän jonain päivänä oikean ja informatiivisen linkin), ottamaan iltalääkkeet ja kömpiä viilennettyyn makuuhuoneeseen höpö-höpö-seikkailu/vakoilu/sotakirjan kanssa.

Halailkaa toisianne, se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Edit Piaf: Tuo nainen on taas väsyttänyt itsensä niin pahasti etten antanut sen enää ruveta korjailemaan kirotsuijvihertiä. Yrittäkää saada selvää.