maanantai 29. lokakuuta 2012

Kympillä ei pitkälle pääse

... ainakaan vaalikamppailussa.

Nyt on vähän höhlä fiilis,

Puolueeni joutui Lopella nielemään tappion katkeran kalkin (tässä tapauksessa se oli oivallista cavaa) kunnallisvaalivalvojaisissa.

Kannatuksemme putosi jonkin verran, juuri sen verran että kahta ääntä jai puuttumaan, jotta olisimme säilyttäneet kolme valtuustopaikkaamme.

Jotenkin en ollut varsin pettynyt omaan piskuiseen äänisaaliiseni, vaikka se olikin puolta pienempi kuin neljä vuotta sitten. Silti johduin miettimään vakavasti muutamia asioita.

Mitä olen kertonut työlläni, ponnisteluillani luottamustoimissani viimeiset neljä vuotta?

Olenko puhunut puppua?

Olenko ollut Januksenkasvoinen poliitikko?

Olinko liian laiska vaalityössäni? Vai liian ideologinen?

Vai olisiko pitänyt valjastaa sirkuspellet ja soppatykit vaalikarjalle?

Tuskin sellaiseen minusta olisi ollut.


Nyt on nöyränä tyydyttävä tilanteeseen, panostettava vaalienjälkeiseen neuvottelurumbaan lautakuntapaikoista, harkittava teknisiä ratkaisuja, jotta aatteemme, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden vaatimus kuntamme palveluissa olisi mahdollista.

Tunnustan että olisin ollut ällistyksissäni itse valtuustopaikasta. Siihen en itse oikeastaan edes uskonutkaan. Tuskin edes toivoin. Tosiasia on että varsinkin näin pienessä kunnassa on  lautakunnilla melkoinen painoarvo kunnan päätöksenteossa. Se varsinainen "likainen työ" tehdään lautakunnissa. Esimerkiksi kuntani ympäristö- ja rakennuslautakunnassa edustamme varsin pientä osaa kunnan budjetista, mutta kuntalaisen, yksittäisen ihmisen elämän suurissa kysymyksissä teemme elämänmittaisia ratkaisuja.

Toisaalta olen ihan iloinenkin etten ole sidottu valtuustoon. Minulla on vieläkin kuntalaisen vapaus vaatia ja toimia tärkeiden taustaryhmieni äänitorvena ja oikeus vaatia valtuutetuilta toimia kansalaisena. Omat päävikaiseni, se AVH-kerho joka täyttää justkohta 3 kokonaista vuotta, nuorten alati vähätelty asema, työllistämispolitiikan ontuva hoitaminen kunnassamme... lista on pitkä. Ja sen listan mukainen toiminta edellyttää pitkäjänteistä työtä. Nyt minulla on vapaus valjastaa kiinnostuneita  uusia tuttavuuksia

Uskokaa vaan, sen tulen tekemään. Sen lupauksen olen antanut myös niille  ehdokastovereille jotka suu vaahdossa vaativat väylää  ja toimintaa mm. nuorille.  Voi kun kohtasinkin hassuja ilmeitä kun kerroin pokkana että meillä on kyllä oikein rekisteröityjä sitoutumattomia yhdistyksiä esimerkiksi nuorten asioiden ajamiseksi. Vain tekijät puuttuvat. Tekijöitä ilmaantuu aina neljän vuoden välein, tuossa syys lokakuun aikana. Pyrynpäivänä heistä ei ole tietoakaan. Katsotaanpa mitä tänä vuonna saan aikaiseksi...

Toinen suuri merkitys vaalien  käymisellä on minun omaan elämääni. Ensimmäinen, kuukauden mittainen lomani päättyi vaali-iltana klo 20.00. Silloin päättyi vaalikaranteenini ja ison osan valvojaisillasta pyyhältelin pitkin pitäjän keskustaa eri puolueiden valvojaisissa nuuskimassa tunnelmia. Senttarisantra is back!

Teitä kuitenki kiinnostaa kotioloni, eikö?

McGyver on kotona. Paljon vahvemmassa hapessa kuin puolitoista kuukautta sitten. Säröillä ja uuvuksissa, mutta päivä päivältä enemmän elossa. Näyttää vahvasti siltä että kotiini palaa se mies jonka kanssa  yli viisi vuotta sitten solmin avioliiton. Mies joka halusi avioliittomme siunattavaksi myös kirkollisesti, vaikka itse kastamaton pakana onkin.

Minulla on paljon enkeleitä apunani, he eivät koskaan poistuneet luotani palautettuaan minut takaisin elämään. Mutta jotenkin luulen että he kaipaavat tukea tänne kotiluolaan, pyydän rukoustukea, vaara ei ole vielä kokonaan ohi.

Ja sitten on Onerva.

Onnellinen Onerva. Massu pullollaan kompuroivia kuhmuja, joita odottelemme ilmaantuvaksi maailmaan tässä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin. Kaksi vauvaa on jo varattukin (taas yksi Facebookin hyöty).


 Kävin tuossa tapaamassa Kersantti Karoliinaa (joka ei suostunut näyttäytymään) ja Eno-Eunukki Niiloa (joka suostui näyttäytymään). Hyvin oli asiat siellä kissojen paratiisissa. Niilo oli - ei nyt varsin lihonut, mutta vankistunut sellaiseksi  bodytraineriksi. Turkki kiilsi ja oli tiukan tuuhea. Ja puhdas. Tyytyväisen näköinen kissa.



Vaikka kello lähestyy puoli kolmea aamutuimaan, olen vieläkin ylikierroksilla.
Siitä huolimatta päätän raporttini täältä tähän.

Juon vajaan lasillisen punaviintä ja ehkä vielä yhden oluen saadakseni nukahdetuksi. Nukahtamislääkkeitä en tohdi enää ottaa a) nauttimani olut/punaviini/konjakki/cava/brandymäärän (yksi oaukku per laji eri valvojaisissa), b) triptylin vaikutusaika on sen verran pitkä ja sanoisinko hidas että en varmuudella ehdi kunnon uneen ennenkuin on herättävä kirjoitushommiin.

Joten:
hasta la vista babe, I'll back, trust me!

(kas tästäpä tulikin mukava kilpakysymys. Kenen kuuluisia sanontoja nuo ovat ja mistä yhteydestä?)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Elämä on

... varsin ihmeellinen.

Huomenna on totaalinen vapaapäivä. Aion pysyä unipesässäni niin pitkään kuin unta riittää. (luulen kyllä että silmät rävähtävät avoimiksi sangen varhain, mikäli historiaan on luottaminen).Siispä kävin tänään ostamassa vähän olutta illan iloksi ja punaviintä oli puolikas pullollinen, chileläistä Santa Helenan carmenéreä. Löysin tuon rypäleen pari vuotta sitten ja tykästyin kovasti.

Viikko on mennyt jotenkin sumussa. Kaikenlaista olen saanut aikaiseksi ja siitä on jäänyt hyvä mieli, mutta väsyttää ihan tolkuttomasti. Olin vallan jättänyt unohduksiin sellaisen pikkuseikan että istun myös naarasleijonaklubini LC Loppi/MaijaStiinojen hallituksessa ja tämäniltainen kokous ja klubi-ilta olivat mannaa sielulleni.

Toinen sielunsyrjiä hivelevä juttu on uudelleen lämmityksessä olevat suhteet koirayhteisöön, jonka kuvittelin menettäneeni iäksi. Roosa-rakashan on viides irlanninterrierini (miten tuo sana oli nyt niin hankala?) Ja Roosa on jo ikäneito. Täytti elokuussa 13 vuotta. Roosan syntymäpäivästähän on ihan upea laulukin, Suurlähettiläiden Elokuun 11. On siis aika ryhtyä suuntaamaan katsetta seuraajaan.

McGyverille tämä rotu oli vallan vieras jä pitkään hän olikin sitä mieltä että "yhtään saksanpähkinäaivoa ei tähän taloon tule". Pitkämielisellä rakkaudella ja kevyellä kenttäpainostuksella mieli on vähin erin muuttunut suopeammaksi sitä ainoaa rotua kohtaan jota liskonluolaan voi kuvitella.

Siksi toisekseen olen päättänyt että seuraavasta koi... siis irskistä koulu(tu)tan oikean ammattilaisen, avustajakoiran itselleni. Tämä hanke on vasta alkutekijöissään, Se vaatii rutkasti hiomista ja paperisotaa ynnä muuta selvitystointa. Mutta tavoite on.

Alan myös ymmärtää Roosaa paremmin. Roosahan ryhtyy jollottamaan jäädessään yksin kotiin vähäiseksikin ajaksi. Roosan tulkinta "yksin" olemisesta tarkoittaa että Mami häipyy  paikalta. Jos se jää McGyverin kanssa kotiin, se murjottaa ja haukkuu jokaisen risahduksenkin. Jos se jää kissojen (joita on muuten enää kaksi kotona, Hugo-täti palasi seurakuntasisaren luokse) ja Tapani Kansan kanssa keskenään, se kokee tulleensä iäksi hylätyksi ja saattaa tämän maailmantuskan kuuluvasti ja tauotta koko lähiseudun tietoon.

Pitkä selitys, mutta minä koen juuri nyt yksinäisyyttä kun McGyver on sairaalassa. Täällä on outoa. Karvajalat  tietävät että nyt on kaipuu ja huoli ja parhaansa mukaan hoitavat  liskonaista.

Silti olen innoissani kuin ilmapallo, lähitulevaisuudessa on niin paljon ihanaa tekemistä ja odotettavaa, että tämän eroahdistuksen kestän kunnialla. Sitäpaitsi tämänpäiväisen tilannekatsauksen mukaan asiat etenevät Hämeenlinnassa suotuisasti, joten siitä on syytä iloita ja kiittää.

Näin Luoja laittaa lempilapselleen ensin katastorfeja ja maailmanloppuja, tulee sitten katumapäälle ja hyvittelee. Meillä on sellainen viha-rakkaussuhde. Tämän päivän sanakin tuossa sivupalkissa sen todistaa:

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.
Jaak. 1:2-4 (KR33/38)

 Sallinette loppukevennyksen puutteen, jo tässä postauksessa on väsähtäneelle Liskonaiselle riittävästi kevennystä. Mieltäni on niin lämmittänyt edellisen postauksen kommentit. Kiitos rakkaat.



tiistai 16. lokakuuta 2012

Pikakuulumisia

Kuulkaa rakkaat ystävät.

Olen kirjoitellut toisenkin postausken, mutta ne ovat jotenkin olleet vajavaisia, En ole ollut varma haluanko teidän niitä ollenkaan lukevan. Tuolla odottelevat jatkojalostusta luonnosten loputtomassa jonossa.

Taisin jo edellisessä postauksessa vihjatakin että on ollut touhua... paskan marjat, vastuksia on ollut ja raskasta aikaa. Nyt on hetkellinen rauhan aika. Kaikki mitä tähän hätään on tehtävissä on tehty ja nyt vaan rukoillaan, rakastetaan ja toivotaan parasta.

Ei täällä nyt kukaan juuri kuolemassa ole. Enää. McGyver sairastui. Vakavasti. Olen viime viikot taistellut sekä vaimona että valtakirjalla perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja sosiaalitoimiston kanssa. Koville otti, mutta sain mitä oli tarvis, McGyver on hyvissä käsissä ja turvassa. Ainakin tovin, pari viikkoa.
Rukouksia otetaan vastaan.

Liskonainen puolestaan opettelee yksinhuoltajan elämää. Sehän me jo tiedetään että kodinhoito ei ole lempipuuhaani, siksipä McGyver on ne hommat huolehtinutkin silleen luonnikkaasti. Se tykkää siitä.

En mitenkään lupaa katteettomasti kohentaa tapojani Liskolandian päivityksen suhteen. Nyt mennään näillä. 

Onneksi pientä tekemistä on kaiken aikaa vaikka olenkin vaalikaranteenissa. Aamutuimaan menen puhumaan Eläkeliiton väelle AVH:sta, torstaina kokoonnumme oman päävikaisporukkani kanssa valmistelemaan kerhomme kolmivuotistapahtumaa ja tietenkin on niitä ehdokasrientoja.

Mutta nyt vetäisen iltanapit yrttiteen kanssa naamariin ja kaivaudunn pesääni elukoitteni kanssa. Ne tietävät että nyt on mamilla vähän rankkaa, ne osaavat hellästi minua hoitaa.

Muistakaa käydä äänestämässä. Ennakkoäänestys alkaa jo huomenna (17.10.)