keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Hauenruoto kurkussa

Ei täällä mitään hätää ole, mutta tuo vain oli jotenkin ääriakuutin otsikon paikka.

Siis odottaessani kirjautumista sain kitalakeeni hauenruodon, ja se tietty kutitti ja aiheutti oksua enteilevän yskänpuuskan. Yrjösin puoliksi pureskellun suullisen kämmenelle ja sitä myötä lattialle, josta Tytti ystävällisesti siivosi sen pois. Helvettiin poisi, niin kuin Iida-peikko pentuna asian ilmaisi.

Tässä on taas vietetty varsinaista aikaa. Tajusin alkuviikosta että pitäähän minunkin saada pitää lomaa. Vaikka oikeesti eläkeläisillä tai työttömillä ei lomaoikeutta silleen kerrykään.

Senkin vuoksi loma tulee tarpeeseen että vuokrasopimuksemme todellakin päättyy tämän kuun lopussa. Kun ei täältä lähimaastosta löytynyt minkäänlaista vuokrattavaa tönöä, oli Liskonaisen nöyrryttävä kunnan tarjontaan.

Täytin oikeaoppisesti netissä hakemuksen ja soitin perään." - Kuule Liskonainaen, tässä olis kaksi hyvää sulle, toinen on rivari, jonka pitäisi vapautua 1.6. ja toinen on vapaa kerrostalokolmio. Suosittelen sitä kolmiota." Tälleen asian ilmaisi kuntamme asuntoihminen puhelimessa.

Äsken käytiin sitten katsomassa sitä kolmiota. Neliöiltään vähän isompi kuin tämä nykyinen hyyskä ja paljon kalliimpi. Toisaalta siihen asuntoon saa asumistukea ( nykyinen vuokrasopimus ei kelvannut kelalle) ja todelliset asumiskustannukset jäävät alle nykyisen. Tilalle tulee mukavuutta, turvallisuutta ja helppoutta ynnä monia pieneneviä maksuja.

Sorry, tuli tauko, sovitteluasia tähän väliin.

Niin, että nyt on kova rahankehrääminen edessä, ja pikaisesti. Sossu lupasi tässä kiireessä osalle ennakkovuokraa maksusitoumuksen, mutta loppuosalle täytyy vielä löytää rahoitus. Heti. Ennen ennakkovuokraa ja ensimmäistä suoritusta ei voi hakea Kelalta mitään.

Eiköhän tästäkin selvitä. Paitsi jos joku tuntee kutsumusta lainata 700 euroa ilman vakuuksia ja pitkällä takaisinmaksuajalla.

Mutta onpa ihanaa elää pakkauslaatikoiden kanssa kun tietää tarkalleen mihin mikäkin kalu tulee asettumaan uudessa kodissa. Ja kun heti yläkerrassa asuu läheinen ystävä, johon olen tutustunut yli viistoista vuotta sitten. Lasten kaveri alunperin.

Jatkan pakkaamista.

torstai 20. toukokuuta 2010

Pihalla

Eilen oli kohtuullisen kiva päivä.

Tälle päivälle kertyi haastatteluhommia aamuyhdeksästä ihan alkuiltaan asti. En mennyt kumpaankaan kokoukseen, vaan hemmottelin itseäni siivoamalla, (lue: siivouttamalla vähän arkistoja) terassivisiitillä ja pihanperkauksella. Nyt juur sekin maistui kun on vielä kortisonikuuria tähteellä ja paikat on aika kunnossa.

Niin kunnossa että sinkosin McGyverin matkaan metsään. Kori kainalossa luutatarpeita etsimään. Melkein kaikki on jo koossa ja kuivumassa. Muutama tärkeä oksa puuttuu, niitä ei tällä tontilla kasva. Täytyy löytää muualta. Metalliosat on myös jo valittu ja valmiina. Eiköhän Ofelian ja Hamletin kruununperillinen jo ensi viikolla pääse ekoille lennoilleen.

Mutta nyt hörppään kahvini loppuun, puen päälleni ja matkaan seuraavalle kupilliselle tuonne kunnantalolle.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Lauma koossa

Tytti tulikin kotiin.

Tuosta noin vaan. Onerva ei olisi sitä laskenut, mutta onneksi ihmiset ehtivät ensin.

Likka näyttää siltä kuin se olisi viihtynyt pidemmän tovin bernhardilaisen taikka lehmän suussa. Yltäpäältä kuivuneen limamaisen tahman peitossa ja likainen kuin mikä. Eikä se lähempää tarkasteltuna nyt niin kovin hyvinvoivan näköinen oikeastaan ole. Mutta ehjä on. Ja hirmuisen hellyydenkipeä. Vähän laihtunut, mutta ei nälkiintynyt. Korvat siistit.

Nyt alkaa olla rauha maassa. Kisut mahtuvat sittenkin samojen seinien sisälle. Onsku epäilevän näköisenä, mutta Tytti ihan ok.

Vähän laiskasti se itseään pesee. Jos ei se siitä innostu, kylvetän sen huomenissa ja tarkastan uudelleen.

Menen takaisin petiin, nauttimaan rakkaan kullanmuruni, sydämeni ilon, hellyydestä.

perjantai 14. toukokuuta 2010

PIM: Valmis!

On sitten tämänkin vuoden kylälehti vihdoin tehty.
Ei se toki valmis vielä ole. Sen on matkattava ensin Tampereelle, josta se palajaa tuota pikaa takaisin kuljetusfirmojen toimesta. Menomatka sujuu sukkelasti ilmojen halki FTP:llä, eiköhän koko pino ole takaisin -liäisissä viikon sisällä.

Eikä nyt ole enää niin kovin paha ollakaan. Kortisoni tekee ihmeitä. Ja se olikin ihan paikallaan tänä vuonna. Henki ei pihise likikään pahasti, suuri osa nivelistä ja turvonneista pehmytosista alkaa muistuttaa lääkärikirjan kuvitusta, siis normaali-ihmisen osia. Nukkuminen alkaa vähitellen sujua. Vielä kun viikon verran nakerran niitä tabuja, saatan olla ihan kesäkondiksessa.

Ensi viikko onkin näemmä aikas vilkas. Maanantaina julkistetaan oikein virallisin menoin "suuri nuorisotutkimus", jossa ennakkotietojen mukaan tämän pitäjän nuoriso on ihan tyytyväistä eikä pahemmin kaipaile mitään. Antaas kattoo.

Tiistaina pitäisi ollakin taas useammassa paikassa yhtaikaa, keskiviikkona on pakko alkaa paneutua puoluekokousasioihin ja kerrata uutta periaateohjelmaa. Jossain välissä saan kuulemma täyttää ensi ja vielä seuraavankin lehden miten parhaiten taidan. Onneksi varsinkin siihen parin viikon päästä ilmestyvään kesänumeroon on jo juttuja lakkarissa.

Valoisammalta näyttää myös se että parikin potentiaalista talovanhusta on kiikarissa. Varsinkin toinen niistä on kovin houkutteleva, hyvät piharakennukset , iso tontti EIKÄ YHTÄÄN naapuria. Pitäkääs kuulkaas nyt peukkuja kovasti!

Koska olen tänään kimmonnut sangen varhain sängystä, pinnistellyt sen erityisen pahasti tökkineen aviisin kasaan, olen aikas väsynyt. Silleen mukavasti. Luulisin että ensi yökin menee suloisesti uinuen. Silti pompin täälläkin ilosta, jonka Ofelian ja Hamletin pikkuinen prinsessainen sielussani viritti. Onnea ja siunausta koko perheelle. Huomenna on aika lähteä luutatarvikemetsälle.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kissatappelu

Nyt on tälläkin plantaasilla nähty niin kovin muodikas kissatappelu.
Taisin jo taannoin kertoakin että Tytti, se pieni pirulainen lehahti siivilleen tuossa huhtikuun puolimatkassa. Eikä sen koommin ole nenäänsä sisätiloihin työntänyt.

Tuolla pihalla se leuhaa, pitää vissiin majaa navetan nurkissa tai jossain lähinaapurissa. Kovin on hyvin syöneen (toivottavasti ei hyvin saaneen)näköinen. Syötiksi ja lepykkeeksi laitettuja herkkuja se ei ole suostunut rappusilta syömään.

Äskenpä tytsy taas näyttäytyi. Ja Onerva sinkosi tuplaksi tuuheutuneena perään ja sitten suorastaan kimppuun. Ajoi toisen poloisen puuhun. Korkealle. Onsku puun juuressa pöyhisteli ja murrasi väliin kiljahdellen pelottavan kuuloisesti.

Ajattelin, että nytpä voisin katin saada jopa kiinni, kun se puussa pakoilee, mutta ei. Karkuun loikkasi. Nyt on asiat silleen, että on vissiin hankittava loukku, pyydystettävä se kisu ja etsittävä sillekin uusi koti. Nuo kaksi ämmää eivät ilmiselvästi enää mahdu samaan pihapiiriin saati huusholliin. Pah! Sanon minä taas.

Oltiin tänään reissussa aamupäivä ja Roosa jäi talonvahdiksi. Asianmukaisesti aamuhuollettuna kusetettuna, paskatettuna ja ruokittuna.
Kaksi ja puoli tuntia kesti asiointiretki meillä ihmisillä. Sillä välin se iäksi hylätty ressukka oli panikoinut torpan sekaisin, kussut VALTAVAN lätäkön lattialle sohvan taakse ja ties mitä muuta.

Jonakin päivänä se vielä innoissaan tahi ikävissään teloo itsensä kohtalokkaasti. Nytkin kävi silleen ensi minuutteina että koiralta jäi pää vessan oven väliin, löin sitä kaljatölkillä otsikkoon,peukalonkynnellä melkein silmään ja McGyver sotki sen jalkoihinsa niin että otus kupsahti nurin. Ja kaikki vain suunnattoman jälleennäkemisen huumassa. Myönnetään, onhan sillä kaihi molemmissa silmissä ja muutenkin akka alkaa olla vähän vanhuudenhöppänä, mutta tuollainen toheltaminen ei ole enää edes naurettavaa, se hipoo jo säälittävyyttä, en aina tiedä itkisinkö vai nauraisin toiselle. Roosasta on muutenkin tullut päivä päivältä enemmän "mamin koira". Se pääkin jäi vessanoven väliin vain siksi etten huomannut koko otusta kun kiireissäni sinkosin kotiin tultua pytylle.

Kai tuo ikävä sitten tarttui Tapani Kansaankin. Purkista kuului tavanomaista tuhdimpi loiskinta, joten poika oli sekin otettava ihmisten ilmoille ja taapertamaan pitkin huushollia. Tulipahan ukko pestyä samalla vaivalla.

Ja sitä en käsitä mihin täältä taas katosivat kaikki fontit.
Ei aavistustakaan miltä tämä teksti ruudulla näyttää. Jospa vaan lihavoin sen ja menen tekemään ison pytyllisen pastasalaattia. Laitan siihen sitruunamarinoitua lohikalaa. Ja tilliä. Nam.


maanantai 10. toukokuuta 2010

Pakolaisasiaa

Komsin Ville lähetti minulle tällaisen postin, Mitäpä jos sinäkin paneutuisit siihen ja vaikka reagoisit.

---------- Edelleenlähetetty viesti ----------
thomas.wallgren@helsinki.fi>
Päiväys: 6. toukokuuta 2010 18.05
Aihe: aloite suomalaisuuden päivänä 12.5.: osallistumispyyntö. Kiireellinen

Hyvä vastaanottaja, Bästa mottagare.

Olen aktivistityöryhmän kanssa valmistellut oheisen aloitteen. Pidämme tekstiä viimeistä viilausta vailla valmiina.

Kysyn: olisitteko valmiit tulemaan mukaan ensimmäisten allekirjoittajien joukkoon?

Tarkoitus on olla mukana siirtämässä maahanmuuttokeskustelun painopistettä todellisiin epäkohtiin ja niiden ratkaisuihin ja mielikuvitusta myönteiseen suuntaan.

Jos saamme muutaman uskottavan ihmisen mukaan tähän lähipäivinä, aloite olisi tarkoitus julkistaa suomalaisuuden päivänä 12.5. - Muussa tapauksessa aloitus lykkääntyy.

Olen pahoillani aikataulustamme.

Kunnioittaen ja parhain terveisin,

t.
Thomas Wallgren
Suomen Pakolaisavun pj.
filosofian yo-lehtori ja dosentti, HY

09-2413236
09-19128063

- - - - - - - Julkilausumaehdotus: - - - - - - - -
tänään täsmennetty, lopullinen versio:

Suomalaisuuden päivän aloite

PAREMPI SUOMI -taksvärkki



Olemme ylpeitä Suomesta ja sen parhaista piirteistä. Juhlapäivän kunniaksi olemme päättäneet tehdä taksvärkin vielä paremman Suomen puolesta. Haluamme olla mukana ratkomassa haasteita ja tarttumassa mahdollisuuksiin, joita maahanmuutto meille tuo. Kutsumme samalla kaikki halukkaat mukaan Parempi Suomi -talkoisiin. Vaadimme myös maamme päättäjiltä uusia, hyviä päätöksiä ongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi.


Elämme suurten muuttoliikkeiden aikaa. Lisääntynyt kansainvälisyys avaa meille ja muille uusia mahdollisuuksia asua, opiskella ja työskennellä vieraissa maissa. Tuhoisat tilanteet pakottavat ihmisiä pakolaisuuteen. Taloudellisen kehityksen vinoumat ajavat ihmisiä etsimään parempaa tai edes siedettävää elämää kaukaisistakin maista. Erilaisten ihmisten kohtaamisessa on paljon mahdollisuuksia – hyvään ja pahaan.


Reilun kehityksen ja talouden edistäminen kaikkialla on paras keino ratkaista muuttoliikkeisiin liittyviä ongelmia. Pakolaisia, kodittomia ja hädässä olevia pitää tietenkin yrittää auttaa ensisijaisesti siellä missä he ovat. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista eikä se aina riitä.


Maahanmuutto myös Suomeen tulee monesta syystä jatkumaan. Meidän pitää siksi ottaa maahanmuuttajat hyvin vastaan. Se ei ole aina helppoa, mutta muut vaihtoehdot ovat huonompia.

Muukalaisvihan vaara on suurin taloudellisen taantuman aikoina. Paras vastalääke on todellisten epäkohtien tunnistaminen ja niiden ratkaiseminen. Selviä epäkohtia näemme tänään varsinkin työelämässä, vihaa lietsovassa nettikeskustelussa sekä turvapaikan Suomesta jo saaneiden kohtelussa.

Maahanmuuttajien työllistyminen edistää onnistunutta kotoutumista Suomeen. Moni kunnollinen työnantaja työllistää jo nyt maahanmuuttajia esimerkillisesti. Kuitenkin Suomessa toimii myös yrityksiä, jotka polkevat suomalaisia työehtoja teettämällä töitä ulkomaisella halpatyövoimalla. Meidän on pidettävä huolta siitä, että työelämässä noudatetaan suomalaista lainsäädäntöä ja toimitaan sopimusten mukaan.


Suomessa kenenkään ei pidä pelätä mielipiteidensä vuoksi. Maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja ratkaisuista täytyy saada puhua vapaasti. Myös maahanmuuttoon liittyviä pelkoja, epäluuloja ja toisaalta epärealistisia toiveita pitää kuulla.


Sananvapaus ei kuitenkaan ole täysin rajaton. Laki kieltää väestöryhmien väliseen vihaan kiihottamisen sekä väkivaltaan yllyttämisen ja sillä uhkaamisen. Lain noudattamisesta on myös uusissa tiedotusvälineissä pidettävä tiukasti kiinni.


Sotaa tai vainoa paenneet ihmiset ovat usein Suomeenkin tultuaan hyvin haavoittuvassa asemassa. Moni ihminen, jonka kohdalla on jo todettu suojelun tarve ja jolle on myönnetty pysyvä turvapaikka Suomesta, joutuu nykyään asumaan vastaanottokeskuksissa pitkiäkin aikoja vielä päätöksen saatuaan. Se on epäinhimillistä ja typerää.

Suomi voi menestyä vain reiluna ja avoimena yhteisvastuun yhteiskuntana. Käytännöllisten ratkaisujen hakeminen on hyvä suomalainen tapa. Me allekirjoittaneet olemme päättäneet seuraavaa:

1. Ryhdymme tekoihin:

Teemme vähintään kerran vuodessa päivän työn, taksvärkin, paremman Suomen puolesta.

Taksvärkin suoritamme osallistumalla jonkin järjestön, seurakunnan tai kansalaisliikkeen toimintaan, jolla edistetään eri väestöryhmien yhteisymmärrystä, ehkäistään vastakkainasetteluja tai parannetaan erityisen epäreilun kohtelun kohteeksi joutuneiden suomalaisten, maahanmuuttajien tai pakolaisten asemaa. Toisena vaihtoehtona on päivän tulojen lahjoittaminen tällaisen toiminnan tueksi.


2. Kehotamme muita mukaan:

Pyydämme kaikkia Suomessa asuvia mukaan kampanjaamme paremman Suomen puolesta päivän taksvärkillä.

Voit tehdä aloitteen esimerkiksi asuinpaikallasi, työpaikallasi tai koulussasi, voit osallistua muiden käynnistämään toimintaan tai voit lahjoittaa rahaa (päivän palkan) suomalaiselle kansalaisjärjestölle, jonka toimintaa arvostat. Haasta ystäviäsi ja tuttaviasi mukaan taksvärkkiin.


3. Esitämme päättäjille ratkaisuja:

Seuraavat asiat ovat erityisen kiireellisiä.


* Työelämän hämäräperäiset käytännöt on saatava kuriin. Kaikkien työntekijöiden laillisten työehtojen puolustamiseksi sekä siirtotyövoiman ja maahanmuuttajien epäreilun hyväksikäytön estämiseksi ehdotamme työehtoja valvovien tarkastajien määrän nostamista.

*
Laki kieltää vihaan ja väkivaltaan kiihottamisen lehdissä, radiossa tai muussa viestinnässä. Kirjoittelu internetin keskustelupalstoilla ei kuitenkaan aina pysy sallituissa rajoissa. Palstojen ylläpitäjien vastuu rikoksista on epäselvä. Hallituksen ja eduskunnan on ryhdyttävä riittäviin toimiin sen varmistamiseksi, ettei maassamme internetin kautta levitetä vihaa lietsovaa tai väkivaltaan yllyttävää aineistoa.

* Vastaanottokeskus ei ole myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneille ihmisille hyvä koti ja pitkittynyt keskuksissa asuminen on yhteiskunnalle kallista. Valtion on lisättävä avustustaan kunnille, jotta pysyvän turvapaikan saaneet ihmiset pääsevät nykyistä nopeammin kotoutumaan ja kykyjensä mukaan hyödyllisiin tehtäviin.




Allekirjoitukset: (Nimi ja paikkakunta. Nämä tiedot ovat pakollisia. Lisäksi kukin voi lisätä tietoa ammatistaan tai sen puutteesta, mahdollisesta asemastaan jossakin järjestössä tai muuta vastaava sopivaksi katsomallaan tavalla.)



Kovin moni on jo liittynyt tähän allekirjoittajaksi. Minäkin. Myös Aino-Kaisa Pekonen, Vasemmistoliiton 2, varapuheenjohtaja ilmoitti äsken vievänsä asian myös omassa kunnassaan (riihimäki) valtuustotasolle.

Kiirehän tämän kanssa tulee, mutta jos olet mukana, ota pikayhteys vaikka tänne: ville.komsi@iki.fi tai tänne: thomas.wallgren@helsinki.fi

Samoista osoitteista saat varmasti myös lisätietoja.

Olen yrittänyt päästä jyvälle Facebookin elämäntavoista. En ole ihan vielä kartalla, joten älä ystävä rakas pahoita mieltäsi vaikken osaisikaan painaa oikeaa nappia. Ainakaan näin alkuun.
Huomasin että suurin syy on sivuston sekava ulkoasu, minun on tosi vaikeaa hahmottaa kokonaisuus ja väliin silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä ymmärtääkseni mitä kaikkea pitäisi yhtaikaa nähdä. Toistaiseksi pidän siis enemmän seurustelusta vaikka Liskolandiassa.

lauantai 8. toukokuuta 2010

...ja naisell´ on maanlaajuinen tauti joka riivaa...

Tänään nöyrryin aloittamaan vuoden ensimmäisen prednisolon-kuurin (toinen linkki). Oli ihan pakko. Onneksi siinä on samoissa napeissa käypää hoitoa sekä astmaan että fibromyalgian kiukustuttamiin niveliin, lihaksiin ja muihin tulehtuneisiin kudoksiin. Ai että minä prkl! vieköön rakastan tätä vuodenaikaa.

Toisekseen tapahtui se mitä olen jo pitkään pelännyt.

Monet tietävätkin että olen periaatteellisista syistä vieroksunut Facebookia. Sellaista viruspuolustusjärjestelmää ei Windowskoneisiin ole keksittykään, että fb olisi edes jotenkuten turvallinen. Vai päteeköhän tässäkin se entisen miehen sanoma lääkärintarkastuksen jälkeen: vaimo kulta, ei ollut kuin ihan vähän AIDSia.

Katsokaas, kävi silleen että lapsenlapseni, se Iida, melkein 14 v, ilmielävä punkkarigootti lähetti tänään mummilleen, siis minulle kutsun sinne naamakirjaan.

Siinä meni raja. Olen alkuillan pähkäillyt Facebookin saloja, profiileja, niitä tietoja mitä itse minimissään haluan itsestäni antaa. Sen verran olen kirjautunut että kiertelin siinä maailmassa tovin. Eipä vaan ollut oikein mieleinen.

Monet ovat liputtaneet FB-keskustelujen käytännöllisyyttä tärkeiden asioiden pikaviestintävälineenä, nopeana keinona tavoittaa ystävät, tuttavat ja kylänmiehet pikaisesti.

Monet poliitikot vannovat myös sen nimeen. Myös Vasemmistoliittolaiset.
Minusta fabo on mukava ja ketterä lisuke poliittiseen viestintään ja tavoittaa sellaiset ihmiset, varsinkin sieltä nuoremmasta päästä, jotka saavat nähdäkseen myös vilauksen poliitikon arkikasvoista. Mutta pelkästään sen varaan ei pitäisi kenenkään, ei yksilön eikä yhteisön, ajautua rakentamaan sosiaalista verkostoaan. Muista verkostoista puhumattakaan.

Siitä huolimatta on pakko vastata myöntävästi lapsenlapsen ystäväkutsuun.

Olipa meininki kirjoittaa kaikenlaista muutakin kohdalle osunutta, mutta en jotenkin jaksa, se wanna-be-kortisoni tapaa minua aina alkuun väsyttämään kovasti ja hetkellisesti myös korostaa vaivoja. Nöyrryin myös särkylääkkeisiin ja kipugeeliin. Ja päälle päätteeksi apteekissa käydessäni en tietenkään ostanut Thyroxinia. Kun sitä mielestäni oli lääkelaatikossa vielä avaamaton purkki. Vaan eipä sittenkään ollut. Oli niitä naamaa ja suuta/kieltä puuduttavia Triptylejä. Niitten pahvipakkaukset ovat samannäköiset. Huolimattomuudesta seuraa aina lisäkuluja. Lääkkeet maksavat 3 euroa, taksi niitä hakemaan maksaa 8,20. Arvatkaapa vaan ottaako taas vähän pannuun.

Ohhoh, Tänään onkin jo äitienpäivä.
Onnea meille kaikille! Jokainen meistä on äitinä onnittelunsa ansainnut!

Käyn välillä nukkumassa - ainakin vaaterissa pötköttämässä, palaan sitten kertomaan muita juttuja.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Toukokuun arki


Juu, en ollenkaan kolhinut itseäni, en edes itsetuntoani vappuna.
Vappupäivän yhdeksän tuntia poliittista hulabaloota vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeillä yhdessä demarien kanssa, työväen yhteinen vappujuhla puheineen, musiikkeineen ja tansseineen.

Neljä puhetta. Tällä kertaa hyvinkin teräviä ja ajankohtaisia, kantaaottavia. Maamme hallitus on toden totta tehnyt itsensä arvostelun ja mollaamisen helpoksi, hehän suorastaan tarjoavat täkyjä siihen. Unohduksiin vain jäävät ne hyvät ja eteenpäin kurkottavat päätökset, joita myös ovat tehneet. Mutta kunnioitusta ja luottamusta ei kovin runsaasti enää taida kansan keskuudessa olla...

Loppuehtoo menikin mukavasti aateveljien ja -sisarien kanssa laulaen, syöden ja juoden Sirkan hoteissa. Hän kkutsui koko katraan nyyttäreille kotiinsa. Sielläpä viihdyimme, omasta mielestäni neljään, mutta Margaret väittää blogissaan että viiteen. Samapa tuo, kermaisesta lohikeitosta, ravuista ja uhkeasta täytekakusta kehkeytyi historiallinen krapula. Oikein isolla K:lla. Ja oksennuksen kera. Vatiin, jonka McGyver kuuliaisesti kiikutti vuoteeni viereen ja siitä pois. Ja takaisin. Onneksi se mukulamessu alkoi vasta kolmelta iltapäivällä. aiemmin en olisi kyllä kirkkoon kyennytkään. Heräsin nähkääs kymmentä vaille kaksi.

Messu oli viehättävä, ymmärrettäväksi koottu, todellakin lapsiystävällinen.

Vai mitä tuumitte kanasista ristikulkueessa? Seurakunnan lapsityöntekijät olivat pukeutuneet asianmukaisesti.

Rukoukseen kiinnitettiin huomiota. Kirkkosaliin oli rakennettu useita alttareita joiden äärellä on hyvä lukea rukous. Lapsille opetettiin että myös pelkkä kynttilän sytyttäminen on rukous.

Musiikkisalissa tutustuttiin alttaritaulumme luonnoksiin ja piirrettiin sekä kirjoitettiin tuonnempana luettavia tärkeitä esirukousaiheita.

Ja minulla on taas kunnollinen käyttöoikeus näihin kuviin. mutta vain minulla.

Blondi tuolla muurinsa kupeessa uikutti oloaan. Lämmin ajatukseni ja varovainen halaus sinne suuntaan. Samanlaista tuomiopäivän meininkiä on täällä liskolandiassakin. Täällä ainakin koivun ensimmäiset pöllyt ovat löytäneet tiensä sisuksiini, firbomyalgia rellestää ja jostain syystä jalkani ovat aivan muusina. Turvoksissa puoleensääreen ja joka ikinen askel tekee älyttömän kipeää. Olen yrittänyt päivittäin tassutella Harleyn kanssa vähintään pari kilometriä, mutta se näemmä vain pahentaa tilannetta. Pitääkös minunkin nyt sitten lopulta mennä lääriin?

Lopuksi kevennys kaukaa kahdeksankymmenluvun alkumetreiltä:

Takana on kolmen viikon suhailu pitkin kotimaatamme, vähän oli väsy takapenkillä. Se oli hurjaa lada-aikaa eikä koko autossa mitään turvavöitä ollut.
Näit ihan oikein. On niitä neljä. Yksi niistä on serkku.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappumietteitä ja muutenkin



Läyliäinen on saatettu kunnialla vapun juhlan syövereihin.
Meillä on, mikäli viimevuotisesta muistatte, (Edit Piaf tarkisti: se ei kyllä viime vapusta ole mitään kirjoittanut) tapana aloittaa vapun vietto Lopen Mieslaulajien konserttikiertueella ympäri kyliä.

Tänäkin vuonna kylämme osalle lankesi kiertueen viimeinen setti. Se tarkoittaa sitä että aktiivinen kylämme pääsee nauttimaan herroista pitempään kuin muut. Osansa on ehkä silläkin että toista kymmentä vuotta laulumiehiä on voideltu sillileivillä ja kunnon kahveilla konsertin päätteeksi juuri meidän kylällämme. Muudan mies kyllä kehui että kirkolla oli paras konsertti: siellä yleisö sai simaa ja munkkeja..., sanoin sille miehelle että menee ostamaan arpoja, takuulla jää paremmin mieleen tämäkin vappu...

Se hänestä.

Tapasin ennen hulinoita paikallisella terassilla tarkkanäköisen ja herkkäsieluisen ystäväni Tarun. (Hei vaan Taru, tämä on niin tärkeä juttu että saat luvan esiintyä ihan nimelläsi nyt.)

Taru on niitä ihmisiä joille on turha puhua kirvesvarsista yhtään mitään. Kysymykseen: mitä kuuluu? oli ihan pakko vastata että pelkkää paskaa, jos totta puhutaan. Ei olisi ystävä uskonut jos olisin sanonut että kiitos, hyvää kuuluu.

Pelkkää paskaa sikäli, että on kevät, leppä lopettelee kukintaansa, koivu aloittaa ja molempien sekä pajun siittiöt kisaavat hengitysteissäni kevään riemulla. Juhlaan ovat tietty liittyneet sekä reuman, iskiaksen että fibromyalgian tarpeet. Preesensmasennus on nostanut päätään melkoisen akuuttiin tilaan. Ja oikeesti vaivaa se uuden kodin etsintä mieltä myös.

Tämähän on teille kaikille tuttua jupinaa. Hämmennyin toviksi kun Taru tiedusteli todellista vointiani. Olen kuulemma ollut viime aikoina kovin negatiivinen ja synkkä. Blogissa. Olenko? Olen vissiin. Pohdiskelimme ilmiötä tuopillisen verran.

Täällä blogistaniassa ja varsinkin Liskolandiassa on jotenkin helppoa olla oikeesti rehellinen, kuvata sitä mitä todella on menossa. Kun lähden liikkeelle ja ihmisten ilmoille, otan näemmä automaattisesti roolin niskaani. Iloisen, vahvan, ylpeän. On niin vahvasti sisäänrakennettua tämä "keskiluokkainen, semiakateeminen paremmuus", mihin minut on kasvatettu, että se tunkee vieläkin pintaan vastoin tahtoani.

"vaikk on ruvella perse/niin paidat on siliämässä" (juicea) Tästä pitää taas jatkaa tuolla vainajien puolella.

Pointti tässä oli se että ystävyys ei tarvitse jatkuvaa yhteyttä. Ystävyys on enemmän. Kolmensadan metrin fyysisestä välimatkasta huolimatta tapaamme Tarun kanssa perin harvoin. Hän on kuitenkin sangen läheinen ja tärkeä ihminen minulle. Rehellisyydessään, suoruudessaan, tinkimättömyydessään. Taru on harvoja minua suurempia ihmisiä lähelläni. Otan tällaisen ystävyyden nöyränä vastaan. Vailla vaatimuksia. Vain ystävyytenä.

McGyver tuolla seinän takana kuuntelee (katsoo) vanhoja Tartu mikkiin- lähetyksiä. Minä katsoin peräti kolme jaksoa, mutta oli pakko siirtyä sivummalle, pääni ei kestä niitä valoja ja nopeasti vaihtuvia kuvakulmia. McGyver katsoo, minä kuuntelen. Ja odotan syksyä, jolloin pieni siskoni otto-Kristiina on siellä mukana. (en laita linkkiä salasanan taakse)

Huomenna(tänään) päivä alkaa ennen yhdeksää Wanhojen autojen vappuajelun startilla ja jatkuu työväen ja vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hengessä. Myöhemmin ehtopäivällä vielä työväen perinteinen vappujuhla täällä Lopella, Salonkylän pienviljelijäintalolla.

Siitä kulttuuripläjäyksestä selvittyäni suunnistan Sirkan residenssiin viettämään varsinaista vappua hyvien ystävien, hyvien ruokien ja hyvien juomien kanssa, laulaen työväen ja muita suosikkilauluja. Mutta vain sen verran että kykenen sunnuntaina mukulamessuun, joka ensimmäistä kertaa järjestetään täällä Lopella, sekä haastattelemaan seurakuntapastoria, joka on messunnut täällä toista vuotta. Olemme Jatta-papin kanssa yrittäneet viime syksystä asti sovittautua yksiin haastattelutilanteeseen, jospa se nyt onnistuisi.

Kuulkaa ystävät, vaikka olen oikeasti nyt kohtalaisen masennuksen vallassa, olen silti elämässä tiukasti kiinni. Kiitän Herraa saamastani, myös masennuksestani, jonain päivänä poimin tästä ahdingosta kypsät ja maukkaat, ravitsevat hedelmät.

Nyt menen maate. Siltä varalta että kykenen nukkumaan.

Ai niin.

Lupasin Susikairan Akalle
vaihtarin:

Tässä ne on molemmat. Aapo ja äitinsä.