maanantai 28. maaliskuuta 2011

Hauska haaste

Kuljeskelin joka-aamuisella blogikierroksella ja törmäsin Mk:n blogissa hauskaan juttuun. Tässä haasteessa pitää valita oman blogin kymmenes postaus, julkaista se uudelleen ynnä vertailla tekstiä, tyyliä ja muita ilmiöitä tämänpäiväiseen maailmaan.

Tällainen sieltä löytyi:

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Onks pakko jos ei haluu?

Siinäpä kysymys johon ei taida oikeaa vastausta olla olemassakaan.

Synnynnäinen aneurysma repesi aivoissani yhdeksän vuotta sitten.
Melkoisen seikkailun jälkeen päädyin HYKSin Töölön sairaalaan, suoraan leikkuupöydälle. Jossain matkan varrella papereiden mukaan käväisin rajan toisella puolen. Minä en tiedä tästä seikkailusta yhtään mitään. Reilut kolme viikkoa puuttuu tykkänään elämästäni ja kokemuksistani. Onneksi. Kun luin myöhemmin epikriisit ja niiden suomennokset olin hyvin kiitollinen siitä etten ollut itse mukana. Valitettavasti perheeni ja ystäväpiirini olivat.


Kuuden viikon kuluttua räjähdyksestä kävelin omin jaloin ulos sairaalasta.

Eihän tässä käynyt kuinkaan, ajattelin ja olin intoa täynnä. Ainoa mikä ihmetytti (silloin) oli kirjoitettu neljän kuukauden sairasloma. Miksi ihmeessä? Olinhan ihan kunnossa. Vähän väsytti ja huippasi, mutta sehän johtui vain pitkästä sairaalassa oloajasta.


Jotenkin arkiasiat eivät kuitenkaan sujuneet ihan totutun mukaisesti. Huonekalut olivat ihan väärissä paikoissa. Vessan ovi oli väärässä paikassa ja joku siirteli pyttyäkin sivuun. Olin kolmea päivää ennen sairastumistani allekirjoittanut vuokrasopimuksen uudesta asunnosta. Järkevänä tyttönä oivalsin että siitähän se tietysti johtuu. Vieras paikka. En ollut nähnyt uudesta asunnosta kuin pohjapiirroksen, jonka mukaan sairaalassa sisustin uuden kotini. Perheeni ja läheiseni olivat muuttaneet kamppeeni mökiltä ja välivarastosta ja parhaansa mukaan asentaneet kaiken paikoilleen siltä varalta että tokenisin tajuttomuudesta.


***


AVH on yleisnimitys kaikenlaisille AivoVerenkiertoHäiriöille. Tämän lyhenteen sisään luetaan aivoinfarktit, joita kansankielellä kutsutaan aivoveritulpiksi, TIA -nimiset ilmiöt jotka ovat ohimeneviä häiriöitä sekä aivoverenvuodot joita tunnetaan ainakin kahta sorttia. ICH tarkoittaa lyhyesti sitä että aivokudoksessa on suoni rikkoutunut ja veri on vuotanut kudokseen, SAV, subaraknoidaalivuoto, on taas lukinkalvon alainen valtimon repeämästä johtuva verenvuoto. Lukinkalvo -niminen rakenne ympäröi aivoja kauttaaltaan ja ao. vuoto voi syntyä missäpäin pääkopan seutua hyvänsä.

Käsittelen SAV:ta koska minulla on hyvin henkilökohtainen suhde siihen. SAV voi syntyä monestakin syystä. Yleisin lienee synnynnäisen valtimonpullistuman (aneurysman) puhkeamisesta tai repeämisestä johtuva tila. Muita aiheuttajia voivat olla esim. hoitamaton korkea verenpaine tai korkea niin ikään hoitamaton kolesterolitaso.

Korkea verenpaine ymmärrettävästi rasittaa niin sydäntä kuin verisuoniakin, siis myös sydäninfarktit ovat täysin odotettavia seuraamuksia ja jostain syystä tunnetumpiakin.

Kolesteroli taas ei katso fysiologista paikkaa aiheuttaakseen ongelmia ihmisen kehossa, siis miksipä ei aivot siinä kuin sydänkin. Jos mainittuja riskitekijöitä on olemassa on AVH:n mahdollisuus huomattavasti suurempi kuin ns. terveellä. Lisäksi mahdollisuutta lisäävät stressi, runsas päihteiden käyttö ja moni muu epävakaisuus elämässä.

Minulla oli se synnynnäinen pullistuma joka katsoi hyväksi poksahtaa, suorastaan räjähtää. Papereissa lukee että päässäni vallitsi "massiivinen basilaarivuoto vasemmalla takakuopassa". Eikö ollutkin selkeästi sanottu! Neurologini selitti myöhemmin näyttäessään ottamiaan TT-kuvia että koko kallonpohjani sekä aivorunkoni ja avolisäkkeeni lähiympäristö olivat täynnä verta. Myönnän että kuvat näyttivät vähintäänkin pelottavilta ja oikeastaan vasta silloin tajusin mitä minulle oli tapahtunut ja kuinka karvan varassa henkiinpalaamiseni oli ollut. Neurologini tunnustikin että hän omasta mielestään lähetti eteenpäin kuolevan naisen joka ei varmasti selviä hengissä Hämeenlinnasta Helsinkiin.

Koska pyrin täydellisyyteen kaikessa tekemisessäni kohtaloni järjesti vielä reilun viikon kuluttua valtimon koilaamisesta ( valtimossani on platinainen sidos, jota koiliksi kutsutaan) kaksi reipasta tukosta pikkuaivoihin. Ne sotkivat näkökeskukseni aika pahasti. Korjausyritykset silmäklinikan leikkuupöydällä eivät kohentaneet tilaani toivotulla tavalla, joten eläköityminen napsahti niskaan minulta lupaa kysymättä.


Kerron tämän ihan vaan siltä varalta että jotakuta kiinnostaa tai jos joku kollega haluaisi vaihtaa kokemuksiaan asiasta, Jotenkin näyttää olevan niin että kaikki aivosairaudet, ovatpa ne fyysisiä tai psyykkisiä, ovat vahvasti vaiettuja salaperäisiä sairauksia.

Jonkinlainen tehty tabu.


Hakusanalla "avh" löytyy runsaasti teknistä tietoa asiasta. Liittomme

tiedottaa mieluusti kuntoutuksesta ja muista helpottavista arkiasioista.

Avh:n kokenut osaa kertoa, neuvoa, tukea ja auttaa vertaisiaan.
Vertaistoiminta on vahva juttu!

7 kommenttia:

  1. Oi. Kotkalaisena syntyperältäni palaan aina näihin kahteen kotikylän poikaan, Junnuun ja Veikko Laviin!

    Ajattelemisen aihetta, epämusikaalisena ihmisenä kun kuuntelen laulujen sanoja ja niiden viestiä. Mulle ei ole sama, mitä sanoja laulussa lauleskellaan.

    Avhoohon käyn tutustumassa, ajan kanssa, on niin vieras alue, että tietoa tarvitsen.

    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Niihä siin kävi mullekki. Kesken työpäivän eläkkeellelähtö.
    Kaikki meni uusiks piti opetella elämää uusiks, kaikki lähivuosien suunnitelmat meni perseellee. Pahint on kummiski se, et mieli tekee yhäki tehä, vaan ei pysty.
    Viimevviikolloppun, neljättä vuotta asiaa käsiteltyy, tulin siihe päätöksee et en mä enää työkuntoseks ikinä tuu.

    VastaaPoista
  3. En osaa sanoa mitään, mutta luin mielenkiinnolla ja myötätunnolla.
    Näin se elämä meitä kuljettaa. Monta leikkausta ja sairaslomaa kokeneena, tiedän kuinka pieneksi sitä voi joskus itsensä tuntea.

    VastaaPoista
  4. Sattuipa hyvä postaus kymmenenneksi, paljon tietoa ja tunnetta jaettavaksi muillekin.
    Onneksi ihan viime vuosina asenteet ovat muuttuneet selvästi avoimempaan suuntaan, kaikista "aivosairauksista" puhutaan jo enemmän ja julkisemmin.
    Netistä löytyy paljon tietoa ja vertaistukea - kuinkahan ankeaa mahtoikaan ennen olla kun kaiken muun hankaluuden lisäksi joutui vielä jopa häpeämään itseään?

    VastaaPoista
  5. Mäkin kävin jo katsomassa oman kymmenennen. Onneksi sinä päivänä kirjoitin ainakin kaksi kertaa; ensimmäistä en viitsi uudestaan laittaa eli katsellaan jospa vastaisin myös haasteeseen. Myöhemmin.
    Ihanaa syntymäpäivää, Rakas!!! ONNEA! ♥

    VastaaPoista
  6. Muistin tämän postauksen, ja vielä paremmin muistan sen, jota luin suu auki, se jossa oli tämä "vuoden kirurgi".... Aika pelottavan yleisiä nämä on, viimeksi entinen kollega vietiin piipaapiipaa, mutta onneksi apu ehti nopeasti ja mies kuntoutui työkykyiseksi. Musta tuntuu, että informaatiotakin annetaan asiasta enemmän nykyään. Niinkuin siekin teet, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  7. Muistan tämän postauksesi! Pitkän matkan olet tehnyt tämänkin jälkeen! Onnea siitä!

    VastaaPoista