perjantai 6. elokuuta 2010

Ilmoittautuminen

Olenhan minä täällä.

Nyt on vaan pitänyt vähän kiirettä ja kunto on ollut säätilan mukainen. Puhti ei kertakaikkiaan ole piisannut yksityisiin huvitteluihin. Niin kuin blogin päivittämiseen. Vaikka kirjoitettavaa tännekin on kertynyt eurorekallisen verran.

Ensi viikon lehteen on kolme isoa juttua työn alla ja sunnuntaina on taas se Pizzaa ja Poppia. Tällä kertaa koko pitäjän laajuisesti ja täällä kirkonkylällä.

Nyt mennään McGyverin kanssa kauppaan hakemaan kissanhiekkaa, roskapusseja (niitä kun ei kauppakasseista oikein kerry, kun käytän Harley Parkinsonin tilavaa koria) ja olutta. Kyllä. Vaikka kaapit pullistelevat kotiviineistä, kaipaan oikeaa keskiolutta helteisen työpäivän päätteeksi.

Koneellani, tuolla Omat kuvatiedostot -kansiossa on valtavasti kiehtovia kuvia kuluneilta viikoilta. Lupaan viihdyttää teitä Lopen kansallispuvulla, Korsuorkesterilla, kissanpennuilla ja vaikka millä. Mutta nyt en jaksa käsitellä niitä otoksia blogikuntoon.

Sen verran kerron, että McGyver oli tänään hukannut löytymättömiin kaksi kissanpentua. Löytyivät kirjoituspöytäni alimmasta laatikosta. Suljetusta.

Kerron seuraavassa postauksessa koko jutun. Ihan varmaan vaikka jo tänään. Ehkä?

Heippa!

1 kommentti:

  1. Illalla sitten... ♥ (pää ja mieli aika sekaisin eilisistä asioista edelleen, mutta vahvempi kuin yöllä..!)

    VastaaPoista