Oskarinpäivää

Eilen alkoi talvisota. Siis 71 vuotta sitten.

Eilen juhlittiin myös Lopen Eläkeläisten kolmekymmentä viisi vuotista taivalta jäsenistönsä etujen puolustajana ja virkistyksen antajana.

Kekkerit olivat niin tärkeät että oikein pukeuduin. Laitoin hiukset ja sonnustauduin perintökoruun. Olin paikalla myös toimittajana. Ja jäsenenä, tietty.

Kolmekymmentä viisi vuotta on melkoisen pitkä aika. Tuolloin oli eläkeläisten asema vielä aika lapsenkengissä, jos nyt ei tänä päivänäkään erityisen herkullinen. Johduin pohtimaan asiaa uudelta kantilta kun kuuntelin valtakunnan Eläkeläiset ry:n liittovaltuuston jäsenen, Lipposen Olavin tervehdyspuhetta. Muudan valistunut eläkeläinen moitti haastamista kuivaksi ja tylsäksi mutta minulle se antoi uudensuuntaista ajattelemisen aihetta.

Onhan tosiaankin silleen että juuri nykyiset eläkeläiset ovat tämän maan rakentaneet sotien jälkeen sellaiseksi mitä se vielä tovi sitten oli. Nykyiset eläkeläiset ovat juurikin niitä jotka kiskoivat sodan runteleman ja hurjiin sotakorvauksiin syöstyn maan tolpilleen. Juuri he antoivat sysäyksen taloudelliselle turvallisuudelle, terveydenhoidon kehittymiselle, ammattiyhdistysliikkeen uudelle nousulle. Juuri nämä ihmiset puursivat maamme tämän päivän korkean koulutustason eteen. Nämä ihmiset halusivat antaa lapsilleen kaikkea sitä, mistä itse olivat sodan jaloissa syntyneinä ja lapsuutensa viettäneinä jääneet paitsi.

Pateettista vai?
Toki on, mutta tottakin. Minulle, ennen aikojani eläköityneelle, yhdistyksemme pikkusiskolle, syttyi oivallus.

Mieleen vilahti myös lapsena monasti kuultu tarina vanhasta isoisästä, jonka vapisevissa käsissä ei enää puurolusikka säällisesti pysynyt ja joka siirrettiin tuvan sivupenkille savikipon ja puukauhan kera aterioimaan. Samalla lailla tänään yhteiskunta pyrkii voimallisesti toimimaan eläkeläistensä kanssa. Mauri on hommansa hoitanut, Mauri saa mennä.

Mutta miksi ihmeessä?

Siksi ihmeessä, että rahaa ei ole. Tai siis onhan sitä, hurjastikin. Mutta se kiertää osakkeina, optioina, summina, erinä taskusta ja salkusta toiseen. Se ei enää palvele tämän maan ja yhteiskunnan rakentamista. Se ei enää tuota. Eläkeläinenkään ei enää tuota. Rahalla joka ei tuota vaurautta kierrättäjänsä taskuun voittona ei ole mitään arvoa. Eihän sitä [rahaa] tietenkään voi tuhlata vaikkapa terveydenhoitoon, vanhusten hoivaan... eihän sellainen löperyys tuota voittoa osinkoina, eihän?

Siinäpä yksi hyvin yksinkertainen selitys. Myönnän, naiivi myös. Verotus on tässä maassa pyhä toimitus. Joka tienattu penni lasketaan tarkkaan, jotta kuningas saa mitä kuninkaalle kuuluu. Ja jos tuloista ei voi enempää otetaan otetaan avuksi välilliset verot. Ruokaa verotetaan raskaammin, energiaa verotetaan raskaammin, ja yksi mitä en ole ikipäivänä ymmärtänyt, on etuuksien verottaminen.

Mietitäänpä nyt. Ihminen on päivätyönsä tehnyt, maksanut veronsa, kouluttanut lapsensa ja on ansainnut siitä palkan. Tai ihminen on kaiken tuon jälkeen joutunut kilometritehtaalle, tai sairastunut, tai ryhtynyt uhkarohkeasti raskaaksi. Toimeentulo romahtaa. Mutta verottaja hamuaa silmät kiiluen näistä pienistä roposista muhkean saaliin.

Eihän tässä maassa muuten saada mitään pyörimään. Ei yrityksiltä voi, varsinkaan suurilta niin kovasti veroja nyhtää, pakenevat muualle ja jättävät työntekijänsä tänne ihmettelemään ja maksamaan korvauksistaan sitä veroa. Eikä sijoittajiltakaan veroja juuri irtoa. Niitä rahoja tarvitaan sijoitusten pyörittämiseen ja suurempiin tuottoihin. Jos niitä tuloja aletaan samassa suhteessa verottamaan kuin vaikkapa juuri eläkkeitä, kaatuisi vissiin koko valtakunta nurin.

Niinhän se on että yhteen suuntaan kumartava näyttää takalistonsa toisaalle. Tässä maassa porvarihallitus kumartaa pääomalle ja muut saavat pidellä nenäänsä.

***

Justiinsa joo. Taisi Liskis taas vähän innostua. Riehaantui suorastaan.

Viime aikoina ei ole vuorokausirytmi oikein ollut kohdillaan. Tänäänpä (siis eilen) olin siis ensi kertaa ihmisten ilmoilla pitkään aikaan. Reissu kesti kaikkineen iltapäivä kolmesta tuonne liki kymmeneen. Takajalka takkuaa ja pistely on ällöttävää. Väsyttää vietävästi, mutta ei nukuta. Enkä siis edes yrittänyt tuoreeltaan mennä petiin pyörimään. Olen tässä lueskellut maailman ja maan uutistarjontaa, pelaillut mahjongia, juonut glögiä (aina vaan terästämätöntä) ja polttanut ihan liikaa.

Aamusella ajattelin kaikesta huolimatta kömpiä säälliseen aikaan ylös, juoda kahvini, käydä kaupoissa, leikkiä vähän kotia, ettei McGyverin ihan kaikkea tarvitse yksin hoitaa.

Ja sitten ajattelin juoda saavillisen glögiä. Punaviiniglögiä. Pohjaksi teen taas:

"Velhovuoren glögi

Tänään on juuri oikea aika keittää glögipohja.

Varataan vähintään kolmen litran teräskattila.

puoli pakettia kuivattuja taateleita, viikunoita myös
satakunta grammaa rusinoita
yksi kanelitanko
viisitoista kokonaista neilikkaa
pala inkivääriä
kymmenkunta kokonaista maustepippuria

yhden appelsiinin kuori
puolen sitruunan kuori
pari desiä sokeria (sokerihiiret voivat laittaa enemmänkin)

Kuori sitrushedelmät terävällä veitsellä, varo jättämästä valkoista osaa kuoreen.
Lataa kaikki aineet kattilaan ja vettä perään lähes täyteen.
Sekoita puulastalla/kauhalla.
Kansi päälle. Levy kuutoselle (kuumimmalle) kunnes liemi on aikeissa ryhtyä kiehumaan. Vähennä lämpö kakkoselle tai kolmoselle ja anna liplattaa kunnes nesteestä on häipynyt
noin kolmannes.
Tähän pitäisi saada kulumaan ainakin puoli vuorokautta.
Koko huusholli tuoksuu glögiltä ja joululta.
Siivilöi ja kaada puhtaisiin pulloihin ja pullot jäähtyneenä kylmään.

Vot, eikö ollutkin helppoa!

Kun gölintarve (kuten lapset pienenä sanoivat) iskee, lämmitä hyvää mehua/puolikuivaa valkoviiniä/keskitäyteläistä punaviiniä (varo kiehumista) ja makusi mukainen määrä glögitiivistettä.
Perinteiset roskat mukaan ja nauttimaan."

Tämähän on tietenkin pöllitty vuodelta 2008, tästä samaisesta blogista