Keskustelu päättyy

Olen mielenkiinnolla seurannut edellisten postausten aiheuttamaa tunnekuohua . Ja väliin oikein yllyttänyt osallistumaan.

Pettymyksekseni en kuitenkaan bongannut aiheeseen liittyvää tärkeintä pointtia. Siispä minun on tuotava se itse esille.

Kas tässä:

Löytökissaongelmaa ja hylättyjen kissojen kurjuutta ei ratkaista sillä että jokainen kissaa mielivä tekee pyhiinvaellusretken lähimpään kissataloon ja hankkii sieltä elämään elvytetyn tuntemattoman kisun.

Kissa(lemmikki)talojen funktion voisi kiteyttää myös niin että ne ovat tunnettuja paikkoja, joista hätääntynyt lemmikkinsä kadottanut voi ensimmäiseksi kysellä perheenjäsentään. Ainakin meidän Onnentassussamme on tarjolla monipuolinen palvelu lemmikkien omistajille ja itse lemmikeille. Siellä on myös esittelypäiviä kotia etsiville lemmikeille. Se on yksi niistä tärkeistä palveluista.

Varsinainen ongelma, hylätyt kissa(koirat), vaatii aivan toisenlaisia aseita ratketakseen. Tarvitaan sinnikästä valistusta niin kesäkissoista, kollien kastraation tärkeydestä, rokotuksista jne.

Täällä maaseudulla kissat ovat usein työkissoja, pitämässä varastot ja navetat kunnossa. Olen itsekin kasvattanut nimenomaan navettakissoja useita sukupolvia. Mutta jo maaseututaajamassa ja omakotialueilla on omistajan muistettava huolehtia kissastaan niin ettei se pääse sotkemaan luonnonjärjestystä. Kissahan ei oikeasti kuulu Suomen luontoon, eikä sen pidä luonnossa siis kuljeksiman.

Mitä tulee maatiaiskissojen arvostukseen, pidän Anonyymi-Pirjon hyökkäystä kovin ristiriitaisena. Liskolandian vakituiset vieraat ovatkin todistaneet kilvan tavoitteitani salliessani Onervan lisääntyä valvotusti. Leevi ja Kersantti ovat jo alusta pitäen osoittaneet esiäitinsä geenien vahvuuden, niistäkin tulee hyvärakenteisia, kauniita ja päästään terveitä peruskatteja.

Toisekseen, olen kyllä täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni rescue-eläinten suhteen. Kollien kuningas, ystävällinen haamu, Casper on alunperin pelastettu löytöeläintalosta surkeana, sairaana pentuna, Mortti, vainaa, muudan entisistä kissoista tuli taloon samalla tavalla. Tapani Kansa ja Roosa ovat niin ikään molemmat rescuetyyppejä. Lisäksi olen antanut kodin ainakin yhdelle kynsisammakolle ja teju-liskolle.

Olen myös itkenyt katkeria kyyneleitä, lemmikkieni kohdattua onnettomuuden, tai, kuten täällä maalla joskus tapahtuu, löydettyäni niitä ammuttuna tai myrkytettynä. Kaksi lemmikkiäni on joutunut myös auton kanssa otteluun, ikävin seurauksin.

Kiitän kaikkia lukijoitani osallistumisesta keskusteluun. Toivon, että keskustelu vielä jatkuu, tuolla edellisessä postauksessa, mutta ei enää uusissa. Eikös meidän ole aika jatkaa kesäelämää eteenpäin?

Herra siunatkoon kulkuanne.