sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

31,6 tänään klo 18.30

Vähän on lämmintä tänne etelä-hämäläiseen ilmastoon tämä keli.

Erityisen ikäväksi sen tekee erään manaatin perussairaudet, jotka innostuvat kukkimaan juurikin näillä lukemilla.

Tämä päivä on mennyt, harakoille, pelastusarmeijalle, hukkaan, päin helvettiä (valitse oikea vaihtoehto) tiukasti kaihdinten takana hiippaillessa ynnä lipittäessä vadelmavissyä. Sellaista matalalattiajuttua, missä ei ole mitään.

Katsokaas, kun näillä helteillä ihmisen on huolehdittava nesteytyksen lisäksi myös katalyyteistä. Oikeasti pitäisi litkiä sitä aitoa oikeaa vissyä, mutta en siitä niin kovin pidä, joudun huolehtimaan natriumin saannista erikseen.

Meillä alkaa jännittävät ajat kohtsillään.

Vauvat ovat lähteneet omin toimin liikenteeseen, myös Leevi Madetoja. Vähänhän se näyttää hassulta, kun raajat eivät oikein tottele suunnitellulla tavalla, mutta möhömahat ovat jo selvästi lattiasta irrallaan. Alkuviikosta alkaa sivistyneiden ruokailutapojen opettelu. Siitä tulee kuulkaa hauskaa. Laitanpa sitten kuvamateriaalia että kaikki pääsette riemuun osallisiksi.

Vähän hoipertelukuvia iltanne iloksi ja Hannalle kituviikon (viimeinen työviikko ennen lomaa) helpotukseksi:




Roosakin pääsi osallistumaan, mutta vain hetkeksi.
Onerva tuijotti sen tiehensä.
Harjoitukset jatkuvat.

11 kommenttia:

  1. Voi, miten suojelevasti Onerva paimentaa pikkuisiaan ensimmäisille kävelyretkille :)

    VastaaPoista
  2. Voi Luoja tuota kolmatta kuvaa!!! Uuh, iih ja aah...LISÄÄ KUVIA, pliis pliis!!!!!!! :) ♥

    VastaaPoista
  3. Niin ja tietysti voimaa ja jaksamista helteiden kanssa! ALLE VIIKKO niin... :D

    VastaaPoista
  4. Vau..... että on ihania pörriäisiä.
    Säleverhojen takana täälläkin pitää olla, meren rannalla kytiin ajelemssa, niin kauan oli hyvä kun uin meressä mutta kohta oli hiki taas. Autossa kyllä kesti istua kun on nykyajan jäädytykset.

    VastaaPoista
  5. Suloisia - äiti-Onerva vahtii hyvin. :)

    Minäkin taidan laittaa päiväksi sälekaihtimet kiinni. Tuuletin suhisee ja tuo vähän ilmavirtaa.

    Voimia helteeseen!

    VastaaPoista
  6. MUN Leevi. Sillä on raidallinen häntäkin! Tää manaatti nauttii helteestä, samoin Kusti Loikkanen, joka eilen kolmen tunnin lenkin jälkeen olisi ollut vartin päästä lähdössä heti uusiksi. Se tosin pulahti järveen välillä, mä en, mutta toisaalta, se juoksee varman noin viisi kertaa tuon matkan, minkä minä, irti ollessaan. Silti sympatiat kaikille niille, jotka helteestä kärsii, on lehdet täynnä ikäviä uutisia. Pinnakin taitaa kiristyä monilla. Taitaa ilmastointilaitteet tehdä kauppansa.

    Viisi työpäivää vielä. Vaivaiset viisi. Satakoon vettä vaikka kuukauden sitten, mä olen lomalla.

    Hanna

    VastaaPoista
  7. Että nuo pikkukissat ovat ihastuttavia!
    Meillä kävi 2 vko sitten kissanpentu yrittämässä aikuisen kissan seuraksi. Ei siitä mitään tullut.
    Seurauksena oli se, että aikuinen kissa sai ilmeisesti pennulta hengitystieinfektion ja on nyt 10 päivän antibioottikuurilla. Aika pitkään tutkittiin mikä kissalla oli vikana, kun yhtäkkiä loppui syöminen, juominen (juotettiin lopulta itse ruiskulla) ja ääni.
    Lämmintä lomanodotusta sinne. :)
    ST

    VastaaPoista
  8. Uuh, pikkukissat vie multa joka kerta jalat alta. Mä voisin ottaa niitä koko ajan lisää ja lisää ja lisää, vaikka niistä sitten tuleekin sellaisia "liian" isoja. Mutta mä oon taas niin rakastunut, erityisesti Leeviin <3 Kyllä on onnekkaita ne immeiset, jotka nuo hoiviinsa saa. :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuota viilenevää jo kaipaisi! Ensi viikon alusta on sadetta luvassa näille korkeuksille, saa nähdä pitääkö paikkansa.

    Suloisia todella nuo kissanpennut. Muistan hyvin, kun olin hoitamassa tuollaista pentuetta (viisi taaperoa)! He oppivat syömään juuri sillä viikolla raksuja ja minä tuijotin koko ajan vain niitä. Piilosilla oltiin jopa yölläkin, ja minä ihmelletin sitä jytinän määrää :D

    VastaaPoista
  10. Eipä kateeksi käy sua, kun alkaa terveilläkin olla tukalaa. Joessa on hyvä seistä, muualla on tukahduttavaa. Ja ilmeisesti pujon kukinta on alkanut, mistä ei mullekaan hyvää seuraa :-/ Koita jaksaa, muista se juominen! Miekin juon vissyä ihan varmuuden vuoksi, jotta saan suoloja, kun vaihdevuodet tekee lisähikoilua ¤%##*&¤#! Ja magnesiumia otan päiväannoksen perään. Iso halaus sinne sekä sulle että noille sulokuonoille <3 Kauheita petoja!

    VastaaPoista
  11. Mä inhoan vadelmavichyä. Samoin raparperi-mansikkaa, mitä töissä tarjolla. Mut mä oonkin tämmönen kuiva tyyppi, linjaa gintonic, rutikuiva valkkari/kuohuviini/samppanja/single malt.

    Ja punaviineissä täyteläisin mahdollinen.

    Alkaa olla aika huono olo tässä vaiheessa päivää, käytiin pihalla jätskit syömässä, vähän helpotti.

    Pakko oli vielä kerran käydä Leevi tarkistamassa ennen kotiinlähtöä.

    Hanna

    VastaaPoista