Kaksi vuotta

... olemme kulkeneet yhdessä.

Väliin tiiviimmin, väliin harvakseltaan. Kahden vuoden aikana maailma on totisesti muuttunut, ainakin minun vinkkelistäni katsottuna ja koettuna.

Kaksi vuotta sitten Liskolandia alkoi rakentua muistomerkiksi, huonon omantunnon muuraamana läheisen ystävän poismenon pakottamana. Ei minulla varsin ollut tarvetta blogin perustamiselle, Katili vaan oli pitkään houkutellut mukaan uuteen maailmaan. Katili väsyi ja poistui uuteen maailmaan, minä tulin tänne.

Onneksi tulin.
Nämä 24 kuukautta ovat antaneet elämääni paljon. Olen oppinut jäsentelemään omaa elämääni, sairauttani (sairauksiani), sen (niiden) merkitystä ja vaikutuksia arkielämääni. Nämä vuodet ovat antaneet sujuvuutta kielenkäyttööni, tuonet iloa ja hauskuutta myös koko perheeni elämään.

Tärkeintä ovat lopultakin uudet ihmiset, uudet ihmiset joista monet olen nöyrää iloa ja kiitollisuutta tuntien saanut liittää ystävät-kategoriaan.

Olen ollut havaitsevinani että itsekin olen päässyt siihen kategoriaan. Vai?

Monet kommentoivat blogissani anonyyminä. Suurin osa kuitenkin siksi että heidän bloginsa ovat salasanan takana ja olen saanut luottamuksenosoituksena salasanan heidän maailmaansa. Jotkut vierailevat Liskolandiassa anonyyminä tosiaankin sen tähden että omaa blogia ei ole, mutta tarve seurustella blogistanialaisten kanssa on olemassa. Osa on omia henkilökohtaisia ystäviäni ja sukulaisia, jotka tunnen läheisesti. Silleenhän minäkin kommentoin ennen oman blogin tielle astumista.

Pointti tässä on se, että minä tunnen nämä anonyymit. Jotka ovat aina merkinneet nimen tai nimimerkin komminsa perään. Monen kanssa olemme tutustuneet sähköpostitse, henkilökohtaisesti tavaten tai puhelimitse. Riittää kun minä itse tiedän kuka minulle kommentoi. Nimellä kommentointi on myös kohteliasta. Ihan niin kuin missä tahansa.

Liskolandia on avoin blogi. Vaikka kirjoitan tätä pseudona on maailmani tunnistettavissa, samoin minä itse. Olen taipuvainen sallimaan keskustelun kommenttilaatikossani, sehän on kunnianosoitus minulle, tekstini on niin merkittävää että keskustelua syntyy. Olen hyvilläni siitä. Toivon toki keskusteluissakin asiallisuutta, Liskolandian hengen mukaisesti. Keskustelijathan ovat minun tontillani, minun kodissani.

Kiitos näistä kahdesta vuodesta! Tulkoon yhteisiä vuosia rutkasti lisää.

Loppukevennyksen vuoro.

Lupaan kohta kertoa muustakin kuin näistä veijareista. Tapahtumia ja kerrottavaa olisi (ja olisi ollutkin) paljon. Tämä helle on minulle suurekesi haitaksi. Silti on jaksettava hoitaa otetut/annetut hommat ajallaan.

Kohta se alkaa. Kissanpentujen valtakausi huushollissamme. Kersantti Karoliina näyttää mallia, jotta pikkuveli osaisi tulla perässä.