Tiistain tietämissä

Huomenna nuo hirvittävät murkut täyttävät kuusi viikkoa. Enää seitsemän viikkoa tätä autuutta jäljellä. Tänään on taas madotusehtoo. Uskotteko, että siitä tulee taas hauskaa!

Meillä siis syödään oikeaa kissanruokaa, väliin vauvojen kupista, välin emon annosta verottaen. Maitoa ei juoda enää kuin tissistä, muuten maistuu puhdas vesi, niin kuin isoille kissoille ainakin.

Roosa-polo on ihan tuskissaan vauvojen kanssa. Mieli vetää vauvalaan, mutta on ne riiviöt kuitenkin sitten vähän pelottava. Kiskovat kinttukarvoista ja kiipeilevät pitkin selkää. Pakkohan sitä on koiran puolustautua. Ainakin vähän.

Onneksi kesä loppuu pian.
Loppi on tuupattu niin turvoksiin kesätapahtumia että väsynyt senttaripoloinen on ihan uuvuksissa. Vielä olisi vähän Lopen kesäviikkoa ja koulun alkua ja Pizzaa ja Poppia ja yksi kompostointi-ilta. Sellainen tietoiskutapahtuma, joita jo kaksi on järjestetty ja ylihuomenna olisi sitten se kolmas.

Mutta huomennapa Liskonainen lähtee matkalle. Oikein Pilpalaan asti. Tai oikeammin vissiin Tevännölle. Vuosikymmenten aikainen ystäväni otti tänään yhteyttä ja sain kutsun mökille. Siis heidän mökilleen. Tehtiin vaihtarit. Marja-Liisa tuli oppiin komposti-iltaan ja minä siis Roosan kanssa huomenna sinne mökille. Meille tulee taatusti kiva päivä. Olemmehan Marja-Liisan ja miehensä Aarnen kanssa tunteneet toisemme iät ja ajat, seikkailleet Lähi-Idässä ja vaikka mitä.

Vaan nytpä luulen meneväni suihkun kautta pötkölleen. Sen verran on McGyverin tekemä haukisoppa ehtinyt vajeta massussa.

Hähäää, ettepä selvinneet tästäkään postauksesta ilman kissankuvia:



Sanomattakin lienee selvää että tuon traakkipuun juurella kasvaneista rönsyliljoista oli juurikaan ole lapsille kerrottavaksi. Onneksi ovat uusiutuva luonnonvara.

Kostoksi sentään pöllin tänään pari liisankukan oksaa ja yhden pätkän yön kuningatarta. Mutta niistä ei saa puhua kellekään. Shhh.

Viisi viikkkoa

Miten tässä nyt taas tälleen kävi?

Kisut täyttivät eilen viisi viikkoa. Ovat oppineet sujuvasti syömään oikeaa (vauvan)kissanruokaa ja päälle päätteeksi käyttämään vessaa. Kissan vessaa. Sinne tulee liikuttavan pieniä papanoita ja liruja, mutta ihan oikeita jätöksiä ja ennen kaikkea oikeaan paikkaan. Kukaan ei ehtinyt niitä erityisemmin opettaa. Leevi vaan kerran hiffasi että nyt painaa massua ja kömpi ruokakupilta suoraan laatikolle. Siinä se oli. Ai että mami oli taas ylpeä vauvoista.

Oltiin juu, siellä purjehduksella. Viime lauantaina. McGyverinkin sain ruinattua mukaan. Vähän silleen häämatkalle. Hyvää säätä, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyviä ystäviä tappajahaitaristi Tapio Rannanmaan säestyksellä. Blondin luota voit käydä utsimassa lisää.

Vähän vaisusti olen jaksanut päivittää. Olen pahoillani. On vaan ollut pirullisen kuumaa ja töitä on pukannut tavanomaista enemmän. Kas, meillä on kaksi säännöllistä senttaria tuossa paikallisläpyskässä, ynnä jokunen satunnainen. Nyt kun pomo-Taina on lomalla, toinen meistä lomittaa konttorilla ilmoituksia jahtaamassa ja Liskonainen suhaa ympäri pitäjää juttujen perässä.

Ja sitten on se kompostikiertue, yhteistyössä Lopen ympäristötoimen, Kiertokapulan ja kylien kanssa. Jo ennen kuin siitä selvitään, on aloitettava Pizzaa ja Poppia- karaokebileiden markkinointi. Tänä syksynä onkin edessä pitäjän mestaruuskisat koulun alkua edeltävänä sunnuntaina. Siitäkin tulee taas kivaa!

Tänäänkin oli keikka.
Kaijus-ystävämme tuli puolilta päivin kokopäivähoitoon. Jätin pojat keskenään ihmettelemään uusia päivityksiä Kaijuksen puhuvaan tietokoneeseen ja painelin naapurikylään tekemään juttua Joentaan kylän englannin kerhosta. Vähän kyllä jännitti. En ole täällä Hämeen uumenissa juurikaan päässyt kielillä puhumaan ja taidot ovat mielestäni koko ruosteessa. Vaan kuinkas kävikään. englannin ope Danin kanssa juttu luisti ihan kuin ei mitään ja kotiin tultuani hokasin että olin tehnyt muistiinpanot englanniksi. Kielitaito taitaa sittenkin olla vähän niin kuin polkupyörällä ajo: minkä kerran oppii, sen osaa maailman tappiin asti.

Ja sitten ne pakolliset kissan kuvat:

Kyllä se niin on, että Leevi meillä ensimmäiseksi uudet jutut kokeilee.

Äiti-Onerva tuli ensimmäiselle kiinteälle aterialle malliksi.

Sittenhän me osattiinkin jo ihan itse.

Leevi oivalsi ensimmäiseksi myös kiehtovan hiekkalaatikon funktion. Haa! tännehän kakataan! Jee, hienoa!

Ja sitten peitellään....

Vähän vielä tuolta peränurkasta pitää, jos vaikka jäi jotain...

Roosalla on kiireitä

En malttanut yhtään siistiä näitä kuvia, kunhan pienensin passelin kokoisiksi.
Vauvat ovat keksineet uuden hoitotädin. Roosa on paikoitellen ihan kurjuudessa niitten kanssa. Varsinkin silloin kun Onsku katoaa paikalta ja koira jää lapsenvahdiksi. Suuhun ne änkevät. Ja tassuille ja jos toinen on makuulla, sen selkään on IHAN pakko kivuta.

Eikä mami anna edes murista niille.

On niillä vielä melkoinen kokoero.

Vähän täytyy vissiin olla varuillaan ettei tule kolhituksi pientä vahingossa.


Noh? Mihinkäs sitä nyt?

Leevi Madetoja on selvästi Roosalle mieluisampi. Kersantti vähän pelottaa, kun se liikkuu paljon rivakammin ja tekee äkkinäisiä liikkeitä. Väliin lipsahtaa murahdus. Ihan pieni.
Eikä Onerva ole milläänkään. Hyvä vaan kun joku vahtii niitä hirviöitä, se vissiin tuumailee.

Nyt ne meni taas tissille. Roosan mielestä taitaa olla silmiä ja sielua hivelevää tuijotella niitä.

Neljä viikkoa

Olosuhteiden pakosta tämä blogi on toistaiseksi hyvin kissapainotteinen. Erityisesti vauvakissapainotteinen.

Tänään siis juhlimme täyttä neljää viikkoa uusien perheenjäsentemme kanssa.

Tämä on virallinen neliviikkoiskuva. Sisko ja sen veli ovat opetelleet jo veden litkimistä vadilta. Kun tänään ilta vähän viilenee, on vuorossa äidinmaidonvastiketta. Ihan vaan kokeeksi ja totuttelumielessä, Onervahan tissittää lapsiaan mitä mieluiten. Katsokaa vaikka:

Oikeastaan tässä ollaan jo ruokalevolla. Ja uudessa kodissa, jonka sisarukset toissa yönä itselleen valitsivat. McGyver vaihtoi pesälaatikon vaaksan verran korkeampilaitaiseen, mutta sekään ei enää pidellyt hurjapäitä. Muuttivat makuuhuoneesta työhuoneeseeni. Ja juoksentelevat siis vallan valtoimenaan, paitsi silloin kun Onerva komentaa ne tissille.

Nyt kun pesä ei enää kahlitse lapsia, saa Roosakin niitä jo nuuskia, pussailla ja paimentaa. Tosin eilen kävi niin että tuttavamme, ystäväni Erja sai epäluuloiset murinat Roosalta käydessään pentuja katsomassa, kehtasi vielä koskeakin. Sitä Roosa ei oikein arvostanut. Alkoi käyttäytyä uhkaavan omistavasti.

Jostain syystä myöhemmin visiitillä käynyt ystäväpariskunta sai kisuja mielin määrin silitellä, jopa toisessa huoneessa, minne vauvat yksitellen kuskattiin Kaijuksen kokeiltaviksi. Umpisokea ystäväni luonnehti kissat tälleen:

Kersantti ei pysy hetkeäkään paikoillaan, ikuinen tutkimusmatkailija, utelias ja luottavainen. Leevi onkin sitten toista maata, harkitsevainen, mutta rohkea ja omapäinen.

Ettäs sitten tiedätte.

Kersantti Karoliina on herättänyt paikallisen nuoren tuttavani mielenkiinnon. Saattaa olla, että uusi koti varmistuu tässä loppukesän mittaan. Onhan harkinta-aikaa sentään syyskuun puoliväliin asti.

Ja taas on loppukevennyksen aika:

Sinisilmä-Leevi.
Klikkaamalla kuvaa pääset käsiksi kauniisiin nuoren Leijonakuninkaan kasvoihin ja avoimeen ilmeeseen.

31,6 tänään klo 18.30

Vähän on lämmintä tänne etelä-hämäläiseen ilmastoon tämä keli.

Erityisen ikäväksi sen tekee erään manaatin perussairaudet, jotka innostuvat kukkimaan juurikin näillä lukemilla.

Tämä päivä on mennyt, harakoille, pelastusarmeijalle, hukkaan, päin helvettiä (valitse oikea vaihtoehto) tiukasti kaihdinten takana hiippaillessa ynnä lipittäessä vadelmavissyä. Sellaista matalalattiajuttua, missä ei ole mitään.

Katsokaas, kun näillä helteillä ihmisen on huolehdittava nesteytyksen lisäksi myös katalyyteistä. Oikeasti pitäisi litkiä sitä aitoa oikeaa vissyä, mutta en siitä niin kovin pidä, joudun huolehtimaan natriumin saannista erikseen.

Meillä alkaa jännittävät ajat kohtsillään.

Vauvat ovat lähteneet omin toimin liikenteeseen, myös Leevi Madetoja. Vähänhän se näyttää hassulta, kun raajat eivät oikein tottele suunnitellulla tavalla, mutta möhömahat ovat jo selvästi lattiasta irrallaan. Alkuviikosta alkaa sivistyneiden ruokailutapojen opettelu. Siitä tulee kuulkaa hauskaa. Laitanpa sitten kuvamateriaalia että kaikki pääsette riemuun osallisiksi.

Vähän hoipertelukuvia iltanne iloksi ja Hannalle kituviikon (viimeinen työviikko ennen lomaa) helpotukseksi:

Roosakin pääsi osallistumaan, mutta vain hetkeksi.
Onerva tuijotti sen tiehensä.
Harjoitukset jatkuvat.

Vähän uutta

Käytiin McGyverin kanssa tässä taannoin vähän kylillä. Tiedättehän, apteekissa, tissiliivikaupassa, kukkakaupassa, kirpputorilla ja, ja...

Tältä näyttää kun istun omalla paikallani uudella parvekkeella.


Tältä näyttää kun parveketta katselee takapihan puolelta.
Roosa ihmettelee mitä mami taaaaas touhuaa.

Yrttitarhani.

Tämä on kesäistutus.

Mielestäni aika kaunis.

Roosa ei ihan aina arvosta kameran kanssa heilumista.
Nyt sain armon toimia hovikuvaajana.

Tämä puolestaan on kiinan-jotain.
Ei siis -ruusu.
Mielestäni Minzillä on ainakin joskus ollut samanlainen.

Eikähän sitten tähän hätään muuta kuin että aamusella heräsin sydäntä särkevään parkuun. Karkulaiskersantti Karoliina oli kuin olikin selvittänyt tiensä lihalaatikosta suureen maailmaan ja tutisi keskellä makuuhuoneen lattiaa. Saisivat vielä viikon viihtyä siellä bodoaarissaan.

Kaksi vuotta

... olemme kulkeneet yhdessä.

Väliin tiiviimmin, väliin harvakseltaan. Kahden vuoden aikana maailma on totisesti muuttunut, ainakin minun vinkkelistäni katsottuna ja koettuna.

Kaksi vuotta sitten Liskolandia alkoi rakentua muistomerkiksi, huonon omantunnon muuraamana läheisen ystävän poismenon pakottamana. Ei minulla varsin ollut tarvetta blogin perustamiselle, Katili vaan oli pitkään houkutellut mukaan uuteen maailmaan. Katili väsyi ja poistui uuteen maailmaan, minä tulin tänne.

Onneksi tulin.
Nämä 24 kuukautta ovat antaneet elämääni paljon. Olen oppinut jäsentelemään omaa elämääni, sairauttani (sairauksiani), sen (niiden) merkitystä ja vaikutuksia arkielämääni. Nämä vuodet ovat antaneet sujuvuutta kielenkäyttööni, tuonet iloa ja hauskuutta myös koko perheeni elämään.

Tärkeintä ovat lopultakin uudet ihmiset, uudet ihmiset joista monet olen nöyrää iloa ja kiitollisuutta tuntien saanut liittää ystävät-kategoriaan.

Olen ollut havaitsevinani että itsekin olen päässyt siihen kategoriaan. Vai?

Monet kommentoivat blogissani anonyyminä. Suurin osa kuitenkin siksi että heidän bloginsa ovat salasanan takana ja olen saanut luottamuksenosoituksena salasanan heidän maailmaansa. Jotkut vierailevat Liskolandiassa anonyyminä tosiaankin sen tähden että omaa blogia ei ole, mutta tarve seurustella blogistanialaisten kanssa on olemassa. Osa on omia henkilökohtaisia ystäviäni ja sukulaisia, jotka tunnen läheisesti. Silleenhän minäkin kommentoin ennen oman blogin tielle astumista.

Pointti tässä on se, että minä tunnen nämä anonyymit. Jotka ovat aina merkinneet nimen tai nimimerkin komminsa perään. Monen kanssa olemme tutustuneet sähköpostitse, henkilökohtaisesti tavaten tai puhelimitse. Riittää kun minä itse tiedän kuka minulle kommentoi. Nimellä kommentointi on myös kohteliasta. Ihan niin kuin missä tahansa.

Liskolandia on avoin blogi. Vaikka kirjoitan tätä pseudona on maailmani tunnistettavissa, samoin minä itse. Olen taipuvainen sallimaan keskustelun kommenttilaatikossani, sehän on kunnianosoitus minulle, tekstini on niin merkittävää että keskustelua syntyy. Olen hyvilläni siitä. Toivon toki keskusteluissakin asiallisuutta, Liskolandian hengen mukaisesti. Keskustelijathan ovat minun tontillani, minun kodissani.

Kiitos näistä kahdesta vuodesta! Tulkoon yhteisiä vuosia rutkasti lisää.

Loppukevennyksen vuoro.

Lupaan kohta kertoa muustakin kuin näistä veijareista. Tapahtumia ja kerrottavaa olisi (ja olisi ollutkin) paljon. Tämä helle on minulle suurekesi haitaksi. Silti on jaksettava hoitaa otetut/annetut hommat ajallaan.

Kohta se alkaa. Kissanpentujen valtakausi huushollissamme. Kersantti Karoliina näyttää mallia, jotta pikkuveli osaisi tulla perässä.

Keskustelu päättyy

Olen mielenkiinnolla seurannut edellisten postausten aiheuttamaa tunnekuohua . Ja väliin oikein yllyttänyt osallistumaan.

Pettymyksekseni en kuitenkaan bongannut aiheeseen liittyvää tärkeintä pointtia. Siispä minun on tuotava se itse esille.

Kas tässä:

Löytökissaongelmaa ja hylättyjen kissojen kurjuutta ei ratkaista sillä että jokainen kissaa mielivä tekee pyhiinvaellusretken lähimpään kissataloon ja hankkii sieltä elämään elvytetyn tuntemattoman kisun.

Kissa(lemmikki)talojen funktion voisi kiteyttää myös niin että ne ovat tunnettuja paikkoja, joista hätääntynyt lemmikkinsä kadottanut voi ensimmäiseksi kysellä perheenjäsentään. Ainakin meidän Onnentassussamme on tarjolla monipuolinen palvelu lemmikkien omistajille ja itse lemmikeille. Siellä on myös esittelypäiviä kotia etsiville lemmikeille. Se on yksi niistä tärkeistä palveluista.

Varsinainen ongelma, hylätyt kissa(koirat), vaatii aivan toisenlaisia aseita ratketakseen. Tarvitaan sinnikästä valistusta niin kesäkissoista, kollien kastraation tärkeydestä, rokotuksista jne.

Täällä maaseudulla kissat ovat usein työkissoja, pitämässä varastot ja navetat kunnossa. Olen itsekin kasvattanut nimenomaan navettakissoja useita sukupolvia. Mutta jo maaseututaajamassa ja omakotialueilla on omistajan muistettava huolehtia kissastaan niin ettei se pääse sotkemaan luonnonjärjestystä. Kissahan ei oikeasti kuulu Suomen luontoon, eikä sen pidä luonnossa siis kuljeksiman.

Mitä tulee maatiaiskissojen arvostukseen, pidän Anonyymi-Pirjon hyökkäystä kovin ristiriitaisena. Liskolandian vakituiset vieraat ovatkin todistaneet kilvan tavoitteitani salliessani Onervan lisääntyä valvotusti. Leevi ja Kersantti ovat jo alusta pitäen osoittaneet esiäitinsä geenien vahvuuden, niistäkin tulee hyvärakenteisia, kauniita ja päästään terveitä peruskatteja.

Toisekseen, olen kyllä täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni rescue-eläinten suhteen. Kollien kuningas, ystävällinen haamu, Casper on alunperin pelastettu löytöeläintalosta surkeana, sairaana pentuna, Mortti, vainaa, muudan entisistä kissoista tuli taloon samalla tavalla. Tapani Kansa ja Roosa ovat niin ikään molemmat rescuetyyppejä. Lisäksi olen antanut kodin ainakin yhdelle kynsisammakolle ja teju-liskolle.

Olen myös itkenyt katkeria kyyneleitä, lemmikkieni kohdattua onnettomuuden, tai, kuten täällä maalla joskus tapahtuu, löydettyäni niitä ammuttuna tai myrkytettynä. Kaksi lemmikkiäni on joutunut myös auton kanssa otteluun, ikävin seurauksin.

Kiitän kaikkia lukijoitani osallistumisesta keskusteluun. Toivon, että keskustelu vielä jatkuu, tuolla edellisessä postauksessa, mutta ei enää uusissa. Eikös meidän ole aika jatkaa kesäelämää eteenpäin?

Herra siunatkoon kulkuanne.

Keskustelua

Edit Piaf lausuu lopussa...

"Anonyymi kirjoitti...

En nyt tätä pahalla halua sanoa, mutta toivottavasti leikkautat kissan heti kun nämä pennut on annettu pois. Olet jo viime marraskuussa sanonut ettei Onervalle enää pentuja, mutta silti niitä nyt on. On kissallekin paljon miellyttävämpää kun ei tarvitse montaa kertaa vuodessa huudella ja kieriskellä kiimassa. Varmasti se teidänkin elämää helpottaisi jos ei mouruttaisi. Tämä maa on täynnä kodittomia kissoja odottamassa kotia. Maatiaiskissakantaa ei tarvitse kasvattaa. Vastuullinen omistaja leikkaa kissansa eikä nakkaa sitä pihalle mouruamaan."

Vastaan:

Hyvä Anonyymi,

kiitos kommentistasi. Jo ensimmäinen virke: "Ei millään pahalla..." osoitti ikävän tarkoituksesi. Myös nimettömänä kommentoiminen.

Olet selvästi ainakin marraskuussa lukenut blogiani, mutta yhtä selvästi olet loikkinut historian ohi mielivaltaisesti. Päättelen sävystäsi.

Jos tarkemmin selaat taaksepäin, tulet huomaamaan että Onervalle sallittiin uusia tiineys, koska edellinen päättyi niin surkeasti. Ja onnistunut päätös se olikin. Tuloksena kaksi kaunista kisua, joista toinen, Leevi Madetoja löysi kodin jo ennen syntymäänsä. Leevi pääsee terapiakissaksi sopivan kissan puutteesta kärsineeseen perheeseen. Onerva jopa täytti perheen haaveen saada punainen kollikissa. Hauska yhteensattuma on myös se että Leevi muuttaa aivan isoäitinsä pihapiiriin. Tosin Kirppu, Onervan emä on taannoin muuttanut Asikkalaan hoitamaan 76-vuotiasta äitiäni. Siis tärkeään ja vastuunalaiseen virkaan.

Lemmikin pitäminen vaati aina ihmiseltä vastuuntuntoa. Kun ihminen on ottanut eläimen kotiinsa, on siitä huolehdittava tappiin asti. Hyvä Anonyymi, jos tosiaankin selaat päivityksiä taaksepäin, olet paremmin selvillä perheeni ja laumani tilanteesta, ilosta uusista kissavauvoista ja pelkoa ja surua tuottaneesta Tytin karkumatkasta.

Sen verran voin kaikkia lukijoitani lohduttaa että Tytti tuli perjantai-iltana kotiin. Entinen naapurini, eläkkeellä oleva kaupantäti oli tehnyt lähes kaksiviikkoisen työn ystävystymällä karkulaisen (joka ei poistunut omaksi luulemaltaan kotipihalta rajanaapuria pidemmälle) kanssa niin paljon että katti-ryökäle saatiin koppaan ja noudin sen suoraan eläinlääkärimme kautta kotiin. Nyt on kisu steriloitu, sirutettu, rokotettu ja madotettu. Eikä ollut tiineenä. Sen sijaan silmin nähden onnellinen ja kovasti hellyydenkipeä päästyään takaisin omiensa luokse.

Laitan uusia kuvia tässä jossain välissä. Vielä on kiireistä viikonloppua ja töitä jäljellä.

Lopuksi Anonyymille tiedoksi että loput kissalaumasta pääsevät samaan käsittelyyn tuossa syyskuun alkupuolella, kun Leevin luovutusaika koittaa ja Onskun maidontulo alkaa tyrehtyä.

Hannan iloksi laitan loppukevennykseksi vähän Leevi Madetojaa soimaan:


Nyt puen päälleni ja lähden Krouvin kyläpäiville.


... kerronpa jutun, kun tuo lahopää ei varmaan ole muistanut:

Onerva täytti kesäkuun neljäntenä neljä vuotta. Jos ette tienneet, sen tapahtuman kunniaksi koko maassa liputetaan juhlallisesti. (vitsi)

Onerva asui ensimmäiset kolme vuottaan kerrostalossa silloisen kyläni taajamassa. Alunperinkin oli meninkin antaa sen tehdä ainakin yhdet pennut, koska Onervan iso-isoäiti on jättänyt kauniin värityksen ja kelpo luonteen geenit jälkeläisiinsä. Siis myös oman kissalaumani esiäiti on tuttu lady. Siis nyt on kyseessä jo neljäs polvi, jossa nämä tärkeät ominaisuudet ovat vahvoina esillä.

Vaan mistäpä löydät taajamassa leikkaamattoman tarkoitukseen sopivan kollin?
Vakuutan että et yhtään mistään.

Onerva pääsi tiinehtymään ensi kerran vasta muutettuamme omakotitaloon, pienen maatilakeskuksen pihapiiriin. Tiesimme ja tunsimme näöltä (ja osin omistajatkin) nurkissa pyörivät kollit, jotka päivystivät tositarkoituksella Onskun liikkeitä.

Vakituiset lukijat muistavat varmaan myös syyn Tytin muuttamiseen perheeseemme.

Myös Edit Piaf toivoo tämän keskustelun jatkuvan pitempään täällä Liskolandiassa. Tärkeästä asiasta puhumme.

Olemme muuten kunnaneläinlääkärimme Sadun (tuossa on linkki, jota en nyt saa näkyviin) kanssa suunnitelleet syksyksi kollipäiviä. Siis liikkuvaa kolliklinikkaa, jotta kynnys kollikissojen leikkuupöydälle toimittamiseen madaltuisi.