torstai 19. huhtikuuta 2012

Taimisto

Johan nyt!

Täällä on käyty. Kaikki on ihan mullin  mallin. Siis täällä bloggerissa, kaikki on menty muuttamaan niin että ihan bloggaaja meinaa hämmentyä. Mutta löysinpä sentään perille.

Oikeastaan meninki on laittaa kevyt kevätpläjäys odottelemaan sitä oikeaa kevättä ja kesää.


 Tämä tuplamuratti on vallan riehaantunut pohjoisikkunalla. Kun puran sen roikkumaan vapaasti parvekkeelle kesällä se on takuulla melkoisen komea.


 Meillä ei nyt just ole ollenkaan ihmisten käyttöön keittiönpöytää. Apupöytä on. Ja taimia. Tuossa edessä kasvaa hajuherneitä, tomaatin taimia ja sementtiruusuja. Ikkunalaudalla niitä on lisää. Kauempana ikkunalla opettelee uutta elämää pari chilintainta ja yhdessä keittiön kaapissa on pimennossa kahta muuta lajia. Kävin äsken tutkimassa tilannetta ja varmaan voin huomenna tai viikonloppuna päästää itäneet vauvat valoon.

Vapun tienoilla laitan kurmitsat ja kurkut idätykseen. Tänä vuonnakin aion ostaa yrtit valmiina taimina. Siis niiden lisäksi jotka näemmä ovat talvehtineet verraten mukavasti.



Lisää tomaatteja. Luulisi jonkin niistä selviävän hedelmälliseen ikään asti.
Vierellä kisujen hoitotyön tuloksena katkennut kohtalonköynnöksen latva. 
Selvisi sentään sekin.



Ja tässä ylpeyteni, korallikaktus.
Eno-eunukin jäljiltä. Toivottavasti se ei kovin suuresti suuttunut.

Nyt toinen mukillinen kahvia ja kauppaan! 
Viikonloppuna mennään Hilkka-leijonan kanssa emännöimään Ohjelmallisia Lauantaitansseja  -liäisten Seuralaan. Sitä varten on vähän leivottava. Luulisin.


6 kommenttia:

  1. Laitoin liskonaiselle postia eilen, tänään tuli vastaus, että mun message on delayed. Et vissiin saanu sitä? Löysin poliittisen elämäsi perusteella toisen sähköpostisi, laitanko sinne?

    VastaaPoista
  2. Mä en ymmärrä, että sun kissalauma antaa kasviksien itää ja kasvaa noinkin rauhassa? Ainoa, mikä Leeville ei ole kelvannut, on orkidea, pääsiäisen hieno helmihaisusintti-narsissilajitelma oli välipala.

    Tää niinku suunnittelee sen luhdin verkottamista, Leeville kesäolohuone. Ja vähän koirille kans, ne tosin pysyisi olemassaolevan portinkin takana, Leevi ei.

    HannaHoo

    VastaaPoista
  3. Samaa miekin ihmettelen.
    Tytär haki kaikki vanhat hamsterihäkkinsä taimien suojaksi kun kissat, jolleivat syö taimia, niin makaavat ne luttuun.

    Ja tottakai keittiön pöytä on tähän aikaan vuodesta taimia täynnä.
    Niinkuin kaikki muutkin, vähänkin valoisammassa paikassa olevat tasot.

    Mukavia tansseja!

    VastaaPoista
  4. Minäkin pyörittelen päätäni bloggerin kanssa. Mutta täällä näyttää uudelta myös, kiva.

    Jos haluan kasvattaa tomaatteja siemenestä, pitääkö ne jo kylvää? t. multapeukalo keskellä kämmentä

    Näyttää muuten ihan mummolalta nuo sun pöytäs.

    VastaaPoista
  5. Mulla meinasi mennä hermot bloggerin uudistumisen kanssa - hyvä kun löysin omaan blogiini! Murrrr!!!!
    Minä ajattelin laittaa pelakuita kuistille ja katsoa miten ne talvehtii kellarissa ens talven. Noita kylvöksiäkin voisin ehkä harkita....

    VastaaPoista
  6. On se kiva kun "jotkut" jaksavat kasvatella ja puuhastella kasvatusten parissa! Jospa kunnioitettaisiin perinnettä tulevana kesänä niin saattaisin päästä ihastelemaan aikaansaannoksiasi livenä? Katsellaan.
    Oliko mukavat tanssit?

    VastaaPoista