Quo vadis?

Viime päivinä on kovasti huudeltu vastausta kysymykseen "Mihin tämä maailma on menossa?"

Tyhmä kysymys. Vastaus on kaikkien näkyvissä ja tiedossa.

Maailma on menossa juuri sinne ja siihen suuntaan mihin sitä ohjaamme.
Mihin sinä sitä ohjaat, mihin minä sitä ohjaan.

Tämä meno vaan tuppaa kertautumaan, kun meitä on niin paljon. Meitä ihmisiä. Mutta sinusta itsestäsi kaikki on lopulta kiinni.

Ai ei pidä paikkaansa?

Kyllä pitää, sanon.

Nyt joku saattaa parahtaa että et sinä ole itsellesi ohjannut aivohalvausta! No en olekaan, mutta olen ohjannut elmääni siitä selvittyäni. Olen itse päättänyt suhtautumiseni vallitsevaan tilaan. Olen itse hankkinut apuni, tunnustan toki että usein avun saaminen on ollut vaikeaa, lähes mahdotonta. Mutta mahdottomaan onkin varattava vähän enemmän aikaa.

Kun kauhistellaan vaikkapa seitsemää viimeisen vuoden aikana tehtyä perhesurmaa on taustalla tarina. Kaikkia tarinoita emme saa koskaan kuullaksemme, mutta sellainen on. Aina.

Toinen tarina on tänään julkistetut tuomiot siitä Nova-sotkusta ja vaalirahavilpeistä. Kauhistellaan kovia tuomioita ja ja kiljutaan epäoikeudenmukaisista tuomioista esimerkiksi seksuaalirikoksista tai rattijuopumuksesta. Verrataan rikoksia keskenään.

Minä peräänkuulutan kolleketiivista vastuuta, yhteiskunnan vastuuta.
Mutta muistutan että yhteiskunta on myös yksilö, sinä ja minä. Perheemme, sukumme, kaverit, naapurit,  kylä, kunta. Aina porras suuremmaksi kokonaisuudeksi.

Ei ole mitään karsinaa ihmisen ja yhteiskunnan erottajana. Kyllä jokainen meistä omalla valinnallaan ja päätöksillään vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Myös poliittinen päättäjä on viime kädessä yksilö. Dilemmako?

Tarina erikseen ovat Nalle Wahlroosin kaltaiset oikeassaolijat. Tunnustan etten ole ankarista ponnistuksista huolimatta saanut ymmärrettävää tolkkua heidän aivoituksistaan saati tavoitteistaan. Siis sitä perimmäista tarkoitusta. 42?

Eilen jouduin itse toteuttamaan valinnan. Menin lääriin.
En tokikaan ihan ykskaks sellaiseen uhmatoimeen ryhtynyt, nelisen viikkoa sitten varasin ajan.

Jännityksellä menin, sillä koskaan ei voi tietää mitä terveyskeskuksen läärin pakeilla tapahtuu.

Eilen se puolituntinen meni suotuisasti. Siis sain mitä menin hakemaan.

Kas kun se viimeinen terve olkapääni ryhtyi temppuilemaan viime kesän pitkillä helteillä. Alkuun diagnosoin ongelman fibromyalgian mukanaan tuomaksi kiputilaksi, mutta kun helteet menivät kipu ja liikerajoitukset jäivät. Jumpasta, hierojasta ja Kalevalaisesta jäsenkorjaajasta huolimatta. Kerkesin vedellä myös paketillisen tramalia ja useamman buranaa kauratyynystä ja kipuvoiteesta puhumattakaan, ennen kuin oli pakko nöyrtyä sinne lääriin.

Nuori Hausjärveltä lainassa ollut Seppo-lääri tutki olkapääni ja lihaksiston perusteellisesti, kuulusteli ja lopulta antoi tuomion: röntgeniin. Ja sitten ortopedille. Tarjosi myös kortisonipiikkiä mutta en siihen suostunut, ei ole nyt sellaiseen aikaa. Tarkoitan että se piikki auttaa ehkä hetkeksi, mutta ennen sitä konkreettista apua on ensin toivuttava itse piikistä, siihen menee kokemukseni mukaan pari-kolme päivää, sitten muutaman päivän, jopa viikon helpotus ja kohta ollaan entistä ehommassa kiputilassa. Lääri ymmärsi kantani, vaikka vähän ihmetteli etten halunnut sairaslomaa. Mitäs minä eläkeläinen sairaslomalla teen? Eikä free lancerillekaan makseta kuin tehdystä työstä.

 Roosa on väliin kovin omistava. Kaijus-ystävä on myös Roosan rakas. Kaijus-ystävä on myös ammattihieroja, joka on ollut suureksi avuksi Liskonaiselle.

Sen verran oli seurausta läärireissusta että eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi pötköllään peiton alla mustavalkoisen ja ruutananvärisen kissan hautoessa kipeitä paikkoja.

Tänään tuli uusi kommentti vanhaan postaukseen. Viimekesäiseen, jossa esittelin kuolleita kissoja ja kilpikonnakeittoa.

Ystävällinen Anonyymi kehotti imemään munaa. Ilmeisesti kommentti on ihan vakava ja ihmisystävällinen neuvo, ei kai kukaan jouten päiten kahlaa bloggerin hankalia sanavahvistuksia osoittaakseen ettei ole mikään roska-automaatti? Tai sitten roska-automaatit ovat oppineet tulkitsemaan niitä ressejä. Mene tiedä.
Kiitos Anonyymi kuitenkin neuvosta. Pidättäydyn vastakommentista. Sitäpaitsi viimeisimmät tutkimukset ovat osoittavinaan että munan imemisestä saattaa seurata suusyöpä.

Menen tyhjentämään astianpesukoneen.