Eilen oli vähän sama juttu.
Oltiin Hilkka-leijonan kanssa tsekkaamassa se Kalamaja ja kylvämässä opastekylttejä pitkin matkaa lähdöstä perille.
Sitä ennen vietin tunnin verran Lopen kirkkomaalla. Ihan työasioissa vaan. Siellä sattui kohdalle ennen näkemätön (minulle) tapaus. Pääsin todistamaan sivistynyttä poikarakkautta!
Juu. Kaksi uhkeaan kutu- ...eiku se taitaakin olla kosioasuun (vai soidinasuko se olisi?)sonnustautunutta ukkofasaania. Huomioni heihin kiinnittyi kun kuului hiljaista rupatusta ja sitten hokasin ne herrat kiehnäämässä kylkiään toisiinsa ja lopulta kohtaus päättyi imiselviin poskisuudelmiin. Se oli kaunista ketseltavaa.
Sivistyneet fasaaniherrat siinä vissiin siirsivät tietoa ja taitoa sukupolvelta toiselle. Toinen oli aikamies ja toinen ylivuotinen nuori kukko. Sopivat hillitysti reviireistään:
Poikarakkautta kirkkomaalla.
"kato mä olen tällä lohkolla ja tästä korttelista tuonne kolmanteen asti aina hoitanut nää naisasiat, mene sä nuoremmaksesi vaikka tonne vanhalle puolelle, sillä on aika muhkeita kanoja..."
Niin, sinne sinne Kalamajalle ja takaisin. Ilma ei ollut kovinkaan kuin morsian, pikemminkin kuin äkäinen anoppi. Ja onnistuin tietenkin A) kastelemaan kenkäni ja sukkani läpikotaisin kavutessani kinosten yli kiinnittämässä niitä opasteita tolppin, B) kylmettämään itseni muuten vain.
Kotona ei tahtonut lämmitin kehosssani käynnistyä ensinkään, olin kuin syväjäädytetty hanhi.
Siihen tilaan auttaa vaikkapa hellä jalkalylpy:
Pestään iso altakasteleva kukkaruukku (pesuvatikin käy)
ripotellaan pari ruokalusikallista ruususuolaa (hätätilassa merisuolaa)
puoli kourallista kuivattuja kehäkukan terälehtiä,
kourallinen kuivattua siankärsämöä,
puolisen desiä hyvää oliiviöljyä (extra virgin)
muutama tippa eukalyptusöljyä
varataan käden ulottuville:
jalkaraspi tai kirurginveitsi
hohkakivi ja hiekkapaperiviila
mieleistä jalkavoidetta
täytetään se kukkaruukku (pesuvatikin käy) niin kuumalla vedellä kuin hanasta tulee. Asetutaan istumaan mahdollisimman mukavasti ja rennosti ynnä upotetaan väsyneet jalat ai-kuumaa,-ai-ai-kuumaan veteen ja kökötetään paikallaan kunnes vesi on jäähtynyt, sellaiset kakskyt viiva kolkyt minuuttia.
kun vesi on jäähtynyt, rapsutellaan pehminneet kovettumat kantapäistä sillä veitsellä, viimeistellään hohkakivellä ja hiekkapaperiviilalla.
huljautettaan skabatut kintut vielä kylpyruukussa, kuivataan froteepyyhkeellä, rasvataan huolelliseti ja kotvan kuluttua puetaan jalkaan puhtaat puuvilla- tai hopeasukat. nam.
Nautinto olisi varmasti vielä mukavampi, jos saisit jonkun huolehtimaan kylvyn jälkeisistä toimista puolestasi, mutta näinkin on hyvä.
Uskotteko että pienestäkin kylästä pääsee sinnikkäällä työllä ja harjoittelulla ponnistamaan pitkälle, ihan kansainväliselle uralle?
Juu, pääsee.
Entisen kotikyläni -liäisten koulun rehtori kutsui Liskonaisen tässä yhtenä päivänä koululle tapaamaan kylän kultapoikaa. Otto Paajasta. 19 v. Otto pelaa jääkiekkoa. Mm. sen ilmaveivi-Granlundin kanssa. Männä kauden Otto pelasi HPK:n riveissä SM-liigassa ja samalla ehti alle kaksikymppisten MM-kisoihin Kanadaan. Otto ei ollut Kanadanretkestä mielissään, saavuttivat "vain neljännen sijan". Edellisellä kaudella Oton joukkue toi kotiin samoista mittelöistä pronssia.
Oli hiuksia nostattavan hienoa olla kuuntelemassa miten Otto kertoi kolmeen kertaan ammattilaisjääkiekkoilijan elämästä ja työstä, ensin niille hampaattomille hirviöille (eka-tokaluokkalaiset) sitten seuraavalle ikäryhmälle ja silleen.
Sain ottaa vielä fanikuviakin Otosta ja koululaisista. Mutta niitä minulla ei ole lupa julkaista täällä. Minulla ei myöskään ole lupaa julkaista täällä niitä esiintymiskuvia, joita otin, saan laittaa ne vain lehtijuttuun, mutta en missään tapauksessa nettiin. Ja ymmärrän oikein hyvin, miksi vanhemmat ovat jyrkästi kieltäneet lastensa kuvien käytön. Miettikääpä minkälaisia kiksejä joku pedofiilipönttö saisi ipanoista jotka palvoen katsovat ja kuuntelevat oman koulunsa kasvattia!
Mutta tämän saan teille näyttää. Jos ette kerro kenellekään, niin tunnustan olevani vähän Otto-fani itsekin.
Olen saanut senttarina seurata Oton jääkiekkoilijan uran etenemistä jo vuosia ja minusta on upeaa nähdä miten rakkaat pentuni menestyvät omilla osaamisillaan ja työllään.
Toinen, paljon kauemmin odottamani tapahtuma ja ottelu pelataan huomennea sunnuntaina Tampereella, Kaukametsän hallissa.
Silloin pelataan nuorten salibandyn SM-finaali. Ja pitäjämme joukkue LFT C1 -96 pelaa ensimmäisestä mestaruudestaan! Menkää ihmeessä paikalle, kaikki tamperelaiset, menkää katsomaan miten Lopen pojat teidät päihittävät!
Miksi olen niin hökötyksissäni tästä? No siksi että aloitin tammikuussa vuonna 1995 sb-kerhojen vetämisen täällä Lopella. Minulle naurettiin ja myös tukea oli vaikea penskoille silloin saada "tuollaiseen hetken innostukseen". Silloin vannoin että tulee vielä päivä, jolloin voin kiikkua keinustuolissani ja hihkaista. "I made this!"kun loppilaiset nuoret voittavat ensimmäisen suomenmestaruutensa. Se päivä on lähellä.
Itse en Tampereelle pääse. Menen urheiluseurani, Lopen Urheilijoiden 60-vuotisjuhliin. Tuolloin -90 -luvulla juuri Lopen Urheilijat otti nuoret salibändärit suojiinsa ja sponssasi pelilisenssit.
Samalla kun etsin linkkiä (jota en nyt löytänyt) Urheilijoista, löysin tällaisen. Äänestäisitkö minua tänä vuonna?
Nyt alkaa särkylääke ja kipuvoide tehota. taidan vielä ottaa lasillisen punkkua ja mennä kokeilemaan nukkumista.
Lopuksi kuitenkin kuvakevennys.
Meillä oli Charterissa mukana kolme sellaista. Yksi oli vielä turvallisesti äidin tissillä, mutta neiti S ja nuoriherra S olivat reippaasti mukana.
Tässä tutkitaan Kalamajan hirsien tiivistystä....
... ja tässä lasketaan että kaikki lelut ovat matkassa.
Toisen vahtimisen hoiti Roosa ja toisen kanssa hommaili McGyver Ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti