Sekalaisen ihana viikko

Mitenkäs tuo edellinen viikko taas menikään?

Maanantaisin olen pruukannut varata koko päivän kirjoittamiselle. Se onnistui nytkin. Sittenpä olenkin leijaillut pitkin pitäjää kameran kanssa.


Tiistaina pakenin kurkkusäilyketehtaalta Eedilään, paikallisen vanhainkotimme.... eiku se taitaakin olla palvelukeskus, Varman virkitykseen. Kuntamme vanhusneuvosto järjesti talon asukeille ja muillekin mukaan haluaville taoahtuman, jossa kuultiin laulua ja harmonikkaa, laulettiin ja syötiin makkaraa. Ei kuulosta kovin intresantilta, mutta vanhukset jotka elävät eedilän seinien sisällä nauttivat silminnähtävän suuresti päivän ohjelmasta. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja, ystäväni Margaret, muistutti väkeä siitä että Eedilässä saa ja on peräti toivottavaa vierailla koska tahansa. Henkilökunta ei näinä kireinä säästötoimien aikoina kertakaikkiaan kykene seurustelemaan väen kanssa vaikka tahtoisikin.

Onhan Lopella toki aktiivinen SPR:n ystävätoiminta ja muutamat yhdistykset ovat ottaneet vanhusten ulkoiluttamisen viikko-ohjelmaansa, mutta sekin on vain pieni helpotus suureen tarpeeseen. Minuakin tuollainen palvelu kiinnostaisi, mutta kuvitelkaapa sokea taluttamassa kuuroa! Miltä näyttää kun ääneenlukija tihrustaa kirjan tekstiä nenä lähes kirjansivussa kiinni ja yhdellä silmällä? Tai lähtee rollaattorimummoa kävelyttämään rollaattoriin nojaten? Siksi pysyttelen noissa nuorissani, kulkevat itsenäisesti ja näkevät lukea.

Keskiviikko oli vähän kiireisempi.

Haapastensyrjässä on Kekkosenkumpu.
Sinne presidentin toimesta istutettu puu kasvoi komeasti aina vuoteen 1986 asti, jolloin se loppukesästä kuolla kupsahti sen paremmin selittelemättä. Kotvan kuluttua kuoli itse Kekkonen. Hämmennys oli tilalla melkoinen, uskon että muutama kylmä värekin on kulkenut siellä pitkin selkää.

Meillä täällä Lopella METLAN Haapastensyrjän toimipaikka, joka aiemmin tunnettiin Haapastensyrjän jalostusasemana. No, tämä piste nyt kumminkin täytti pyöreät viisikymmentä vuotta ja päivän kunniaksi oli pykätty suuret juhlat lounaineen, juhlapuheineen ja muistopuun istutuksineen. Senttaripa viihtyi siellä pitkään. Loput voitte lukea paikallisesta aviisista ensi keskiviikkona.

Rotumetsästä hilpaisin tapaamaan Jaana-ystävää, joka lapsineen vietti viimeisiä lomapäiviä Suomessa. Jaana lähti vuosi sitten viemään suomalaista koulutusosaamista Arabiemiraatteihin yhtenä kolmestakymmenestä peruskoulun opettajasta ja -rehtorista. Nyt oli vuoden kokemus takana ja uusi mokoma edessä. Tein siis vuosihaastattelun.

Vielä lautakunnan kokous, ja olinkin valmista kauraa suoraan sänkyyn.

Loppuviikko meni silleen ihmetellessä,oli sovittelutapaaminen ja muuta sellaista. Nytjusthetikohta, kunhan saan molemmat silmät tarpeeksi auki, piipahdan marttojen sieninäyttelyssä ja ponkaisen tyrnitilalle, Ankkurin Elvin luonnonaarreaittaan.



AAA! Mutta kävihän Lumimies eilen tuomassa näytille elämänsä ensimmäisen hauen. Fisu oli nippanappa laillisen kokoinen, mutta ihan lailliseksi sen teki uistin, jonka se polo oli nielaissut niin syvälle ettei se irronnut kuin väkivalloin meidän keittiössä.

Loppukevennykseksi pari tyylinäytettä:

Hugo-täti, jota myös Ruutanaksi kutsumme on tarkkaavainen lady,
joskin hyvin herkästi unohtaa leidinelkeee ja painaa kybällä huushollia
ympäri Tytin kanssa.

Niilopoka on käynyt taloksi hy-yvin rentona.