Poliisi palvelee ja kesäpaniikki

Teinpä tässä juttua irtokoirista ja niiden aiheuttamista vaaratilanteista.
Olen jo varhemmin kuullut (kuunnellut) tarinoita yksittäistapauksista ja olenpa itsekin Roosani kanssa joutunut kiusallisiin tilanteisiin irrallaan juoksentelevien haukkujen vuoksi. Keväällä irrallaan ollut dobberi repi ystäväni kiinanharjakoiran niin silpuksi ettei eläinläärikään enää voinut auttaa.

Jutun vakavoittamiseksi tuumin haastatella myös poliisia, jotta saisin virkavallan suusta muutamia asioita.

Jep. Sitten vaan maanantaiaamuna yhdeksän jälkeen soittamaan Riihimäen poliisin puhelinnumeroon. Sitten soitin toisen kerran. Sitten kuudennen kerran. Ei vastausta. Soitinpa Hämeenlinnan poliisilaitokselle, varattu... uudestaan Riksuun ja niin edelleen. Vaan kohtapa Hämeenlinnasta kuului: "poliisipolisen", verrattain laiskasti. Esitin asiani ja pyysin yhdistämään henkilölle joka näitä asioita hoitaa. "Se on varmaan joku tutkija...heetkineen" seurauksena pitkä mykkä istunto, jonka muutaman minuutin kuluttua katkaisin.

Kirjoitin samaan aikaan muita juttuja puhtaaksi ja kokeilin puoli yhdentoista maissa vielä kerran molempiin numeroihin saamatta minkäänlaista vastakaikua. Lopulta hokasin Kanta-Hämeen poliisin nettisivujen sivupalkissa vaihteen numeron ja sieltäpä heti kahdennenkymmenennen hälyytyksen jälkeen kuului jio tutuksi tullut "poliisipolisen" (huomaa: ei sanaväliä) ja taas kerroin asiani. Vihdoin laiskan ja kyllästyneen oloinen miesääni vastasi muminalla ja kerroin taas kerran asiani: Liskonainen Lopen Lehdestä, hei päivää..." Vastaus oli kaikkea muuta kuin odotin, mies totesi ettei hän voi sanoa mitään asiasta, kun hän ei hoida tätä asiaa, ei hän voi toisen asioista lausua. Pitää soittaa Hämeenlinnaan. Jaa, mutta Hämeenlinnaanhan minä soitin ja sieltä yhdistettiin tänne. Vaan tämä miespä osasi kertoa ihan oikean ihmisen nimen ja tietenkin kiitin ja pyysin yhdistämään. Ei me täältä voida yhdistää Hämeenlinnaan. Aha?

Olin jo tullut äänitutuksi keskustädin kanssa, enkä voinut välttää kevyttä ivallisuutta äänessäni kun esitin itseni ja kerroin nyt itse tietäväni kenen kanssa haluan puhua.
Lopulta sain ystävällisen komisario T.L:n toiseen päähän puhelinta ja haastattelu sujui mallikkaasti. Kiitos komisariolle, jos satut lukusille.

Tämä viimeinen puhelu alkoi lokin mukaan klo 10.56.

***

Väliajalla ennen tanssin alkua oli pihallakin melkoinen vilske, pihapelit, makkaragrilli ja ystävät kiinnostivat.

Viikonloppu meni ihan normaalisti. Perjantaina kävimme siellä Kalamyllyllä, launtaina nautin vanhanaikaisista iltamista Pilpalan Kesäjuhlilla ja sunnuntaiaamuma sain aikaiseksi mennä messuun.

Se olikin jännä juttu. Se messu. Taisi olla ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun olin pyhäaamuna tuollaiseen aikaan hereillä. Mutta olivat sillä välin uudistaneet messua. Kuin olisin ollut ensi kertaa asialla, mutta tovin kuluttua huomasin pitäväni tästä uudesta kovasti. Vuorovaikutteisempi, seurakunta oli tiiviimmin mukana. Messu oli antoisa. Myös tekstinsä puolesta. 5. sunnuntai Helluntaista on armahduksen päivä, kun osaisimmekin antaa anteeksi ja armahtaa, mutta ihminen tänä päivänä on sittenkin niin sääntöjen ja yhteiskunnan puristuksessa, ettei armoa juuri tunneta.

Tyylikkäät maamiehet valmiina tarjoilutehtäviin.

Sunnuntai kuitenkin jatkuin entisen kyläni Läyliläisten maa-ja kotitalousseuran Suvipäivällisillä, jotka nyt pidettiin 31. kerran. Hauskaa siellä oli se että rouvasväki keekoili juhlavieraina miesten toimiessa tarjoilijoina ja "emäntinä". Tätä minä kutsun vilpittömäksi tasa-arvoksi. Nyt osaavat paremmin kunnioittaa toistensa hommia seurassa.

Harvalla koiruudella on mahdollisuus näin hulppeaan omaan pihaan, about 100 neliötä.

Seuraava kyläilypaikka olikin edellä mainittuun koirajuttuun liittyvä haastattelu, joka lopulta muuttui ihan seurusteluksi autoa odotellessa. Niin paljon oli emäntäni kanssa yhteistä että totesimme olevan aiheellista tutustua lisää.

Romeo VIII hyppää tyylikkäästi.

Aikanaan Läyliäisten ratsutallin omistaja tuli minut noukkimaan matkaansa.
Tämän kesän ohjelmaani kuuluu nähkääs loppilaisten tallien esittely ja aloitin tästä täysihoitolatallista, ravitallit sitten tuonnempana.

Mutta odotellessani lopulta Ullan Baarin terassilla Päivi-taksia oivalsin yhden tosi suuren ja tärkeän asian.

MINULLA EI OLE KESÄPANIIKKIA!

Ei ollut kyllä enää viime vuonnakaan. Luulen tälleen harrastajapohjalta että syynä saattaa olla muuttaminen pois, "helvettiinpoisi" niin kuin Kääpiö pienenä ilmaisi asiat, -liäisistä. Sinnehän juutuin nalkkiin kuin Odysseus harharetkillään yhdeksitoista vuodeksi. Olisiko se pakkopaikka vaivannut vai vaivasiko se että jouduin aloittamaan uuden elämän uppo-oudossa paikassa (kodissa)? Mene tiedä, mutta kehoni suhtautuu elämään täysin tyynesti, syke on normaali eikä mitään paniikkikohtauksia esiinny. (Nyt ei oteta lukuun tähän vuodenaikaan kuuluvia fibromyalgia- ja iskiasoireita tai allergiaa jotka vähän hidastavat...)

Herralle siitä suuri ja nöyrä kiitos!