Väsynyt räkänokka

Tässä postauksessa on takuulla tavanomaista enemmän kirjoitusvirheitä. Luulisin.

Se puolestaan johtuu siistä että olen taas kerran ylittänyt voimavarani ja jatkanut siitä huolimatta. Nyt näyttää kosto olevan tarjolla. Ruoto ei oikene, kuljen puolikumarassa töpöttäen. Kuljin jo eilen iltapäivällä. Oikeastaan koko viikon.

Sunnuntaistahan se lähti. Oli ne viralliset juhlat ja ne pentujen kisat, joissa en malttanut istua kiltisti Parkinsonin satulassa vaan bailasin nuorteni kanssa totuttuun tapaan. Sunnuntaiehtoona oli tiukkaa päästä omin jaloin kotiin, matkaa oli reilun kilometrin verran. Maanantai ja tiistaiaamu menivät vielä kirjoittaessa ja loppupäivä nukkuessa, kuten kerroinkin.

Keskiviikkona alkoi olla jotenkin vähemmän suttuinen olo, käytiin McGyverin kanssa kuukausikaupassa (vai olikohan se tällä kertaa lakkokauppa?) ja latasin taittopöydän esiin. Puhelinsoitto kertoi ettei taittoon vielä ruvetakaan, ensin leikataan hiukset. Toinen puhelinsoitto kutsui Mummin treffeille vajaan vuoden vanhan Eetun kanssa. Eihän siitä voinut kieltäytyä. Oikeesti Eetun äipällä oli asiaa kyläyhdistyksen uudesta vappuaaton tapahtumasta. Olen tietenkin luvannut auttaa ja neuvoa kokemukseni pohjalta uusia toimijoita.

Paluumatkalla piippasi puhelimeni viestin merkiksi: "Tulen huomenaamulla hakemaan sut varttia yli seitsemän.." tai sinnepäin. Oli oikein pysähdyttävä kun sydänkin meinasi sen tehdä.
Miten niin huomenna? Perjantainahan se luento vasta on....?

Kotona valkeni julma totuus: kaikissa kalenterissa ja sähköposteissa luki ihan selvästi 22.4. Minun mieleni oli vaan sitkeästi ollut kuukausikaupalla sitä mieltä että perjantaina mennään.
Pah.

Kaitsen arvaatte, ettei mitään luentoa ollut kukaan valmistanut. Olin suunnitellut tekeväni sen torstaina. Pikainen failien penkominen osoitti kuitenkin että olin minä sen luennon pohjan jo tehnyt. Viime vuoden puolella, kun se tilattiin. Sovittelupäälliköltä tilasin kalvot, joita en aikonutkaan itse tehdä. Sitten nukkumaan ja aamulla menoksi.

Menomatka -liäisistä Karjaalle oli jännä. Kaikki muut sääolot ja vuodenajat ajettiin läpi paitsi auringonpaiste. Vielä paluumatkallakin oli Lohjanharjun korkeimmilla rinteillä tuhti lumikerros aamuisen tuiskun jäljiltä

Oli ihan virkistävää olla päivä mukana koulutuksessa. Oli kyseessä JHL:n ammatillinen opintopäivä nuorisotyöntekijöille. Nimi ei ehkä ole ihan oikea, mutta tarkemmat tiedot saa tietenkin sen liiton sivuilta. Päivä aloitettiin historiajanalla. Toiseen päähän asettuivat opiskelijat ja loppupäähän pisimpään alalla olleet. Liskonainen tökötti toiseksi viimeisenä, kun työperäistä kokemusta nuorten kanssa pulaamisesta on kertynyt vuodesta 1976 asti.

Itse sovitteluluenteo meni kuulemma loistavasti. Olin kyllä aika epävarma alkuun, enhän ole minkäänlailsia asialuentoja pitänyt sitten sairastumiseni. Siis jollei olteta lukuun vapaaehtoisvalvojien koulutuksia viimeisen kolmentoista vuoden ajalta. Palaute oli kuitenkin toista mieltä. Onneksi oli se kahden tunnin varattu aika, muuten olisin vissiin päässyt pitämään kokopäiväisen koulutuksen niille ihmisille. Innostuivat aiheesta kovasti ja herkesivät kyselemään vaikka mitä siihen liittyvää. Kaikkiin muihin löytyi vastaukset paitsi valtakunnallisiin uusimpiin tilastoihin. Ei ollut tullut mieleenikään niitä kaivaa tälle kurssille.

Kurssin johtaja lopuksi kiitteli perusteellisesta esityksestä josta huokui osaaminen ja asiantuntemus, olin ollut todella vakuuttava. Ehkä, ainakin kaksi kurssilaista tivasi lähimmän sovittelutoimiston tietoja.

Uskotteko että turhautunut ja masentunut sielu oli hyvillään ja onnellinen onnistuneesta työstä! Tilaavat minut kuulemma uudestaankin samalle asialle.

Onnellinen sielu kaipasi kovasti pyörätuolia päästäkseen edes pissalle, saati tupakalle.
Kai se on mentävä vaan lääriin. En tahtoisi, viimeksi huitaisivat liikkumisvaikeuteni sivuun kun "tämä paha astma pitää saada ensin hallintaan" Paskan marjat, sanon minä! Astmani on aika kauhea keväisin, tänä keväänä erityisen paha. Samoin ihottuma ja fibromyalgia. Nuo oikean puolen vaikeudet ovat arkipäivää, mutta niitä ei vissiin sitten tutkita saati hoideta kun olen kerran siitä eläkkeellä.

Jaa, Harley Parkinson ei ollut mukana koska se ei suostunut mahtumaan autoon.

Räkänokka olen siksi että viimeiset lepän ja pähkinän siittiöt pitävät jäähyväisbileitään nenässäni, silmissäni ja keuhkoissani. Ja vissiin korvissakin. Koivun norkot ovat jo pelottavan pullollaan.

Josko nyt joisin lisää kahvia ja kävisin sen lehden kimppuun.