Teerenpilkkuja ja pientä kiirutta

Vilukissi tuossa maaliskuun loppumetreillä herkesi pohtimaan pisamien, kesakoiden, kärpäsenpaskojen ja teerenpilkkujen eroavaisuuksia.

Hmmmh?
Minun turpani on ainakin ihan täynnä niitä teerenpa.. eiku -pilkkuja. Minusta oli pikkutyttönä niin hauskaa kun aikuiset ihastelivat niitä, nimenomaan teerenpilkkuja. Nyt niitä on aikas paljon ja lisää tulee joka käänteessä kun työnnän nokkani ovesta ulkoilmaan.
Katsokaa vaikka:

Tämä kuva on sieltä hyisevän kylmästä ulkoilmatilaisuudesta,
jota myös markkinoiksi kutsutaan.

Pitelee silleen kivasti kiireenpoikasta päällä. Tekeillä on kahdeskymmenes kylälehti, jonka soisin saavani jakeluun jo vapuksi. Tuota.... kylälehdellä on meneillään se kahdeskymmenes vuosikerta, minulla tämä taitaa olla kuudes.

Paikallisläpykkä on ruvennut teettämään oikein kunnolla töitä. On ihan hyväkin että uusimmat juttuideat tulevat hyvissä ajoin, tänään tein kaksi haastattelua 21. päivän lehteen. Yleensä minun juttuni ovat sellaisia "apua, tää on tärkee, kerkiitkö mitenkään...?) Aikaa on silleen että jos on oikein nopsa, niin jutun saa valmiiksi jo eilen. Ja kyllähän minä kerkiän, kovin olen perso kirjoituspalkkioille. Jotka muuten ovat mukavasti ruvenneet tulemaan ajallaan tilille.

Muina hauskuuksina on tulossa vuotuinen kiljuntakisa, se nuorten karaokeilta, jossa valitaan vuoden Kultakurkku. Menneiden vuosien karaokekuninkaalliset ja kultakurkut tulevat jälleen juontamaan ja tuomaroimaan kisaa. Vaikka ovat jo osin täysi-ikäisiä ja yksi tuli armeijasta "alimarsalkkana". Tämä on taas kerran niitä korvaamattoman arvokkaita palkkioita vuosistani nuorten kanssa.

Vappu änkeää kehiin ihan just, ja työväen vappukalaasit, tänä vuonna Salonkylässä, täällä Lopella. Yhdessä demarien kanssa. Ja jossain välissä pitää ehtiä sen uuden talonkin etsintään.

Nyt ei tulekaan kevennystä.
Tulee murheellinen uutinen jonka vasta tänään sain kuulla. Entinen appiukkoni, Äijä-Vainaa on menehtynyt sekä kohtalaiseen ikään että sen tuomiin vaivoihin ja sairauksiin pari viikkoa sitten. Eilen olivat hautajaiset. Olisin mieluusti ollut mukana jättämässä viimeisen tervehdykseni hänelle.

Olimme Äijän kanssa hyvin läheiset. Tuo nimi, Äijä-Vainaa tuli yleiseen käyttöön niinkin hassusta jutusta kuin: Appiukkoni tapasi nimitellä itseään Takapelto-Vainaaksi. Iida, se eka lapsenlapseni oli tuolloin neljän vanha ja hänen tätinsä silloinen koeappiukko oli lastenlasten mielestä Äijä, niinkuin täällä Hämeessä on vaareja tavattu nimitellä. Alkuun tyttö selvyyden vuoksi erotteli nuoremman äijän ja vanhemman äijän, mutta sitten menivät äijät ja vainaat pahasti sekaisin, ukosta tuli kertalaakista Äijä-Vainaa. Sellaisena pysyi kuolemaansa asti.

Olen monasti kaivannut hänen seuraansa ja halunnut vaikka soittaa. Mutta en edes liittomme aikaan ollut silloisen anopin suuressa suosiossa, joten sellainen yhteydenpito ei tullut kysymykseen. Hautajaisistakin kuulin kyliltä.

Olet levon ansainnut, Äijäseni.

Ja niin olen minäkin. Imaisen vielä kupillisen kuumaa sitruunateetä ja kapuan orrelle maate.