keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Ennen hiljaista viikkoa



Tässäpä vaan taas kerran vietetään vilkasta viikkoa.

Olen kyllä kiltisti pinkonut listanimukaisen blogistanian ympäri päivittäin, jopa kommanutkin joillekin.
Oma on jäänyt sitten vähän retuperälle.

Viikon tärkein?

Enpä osaa mainita. Kolme ja puoli sivua paikallislehteen, ohjaajakurssin päätös ja todistus, tilintarkastusta, muuta hösellystä, rästien kirjoittamista... niinkuin sellaiset pikkujutut kuin kyläsuunnitelman puhtaaksikirjoitus, toimintakertomus, talousarvio. (viimeksi mainuttuun en ole vielä uhrannut ajatustakaan, toki viime vuoden tilinpäätös ja karkein käsin karsittu toimintasuunnitelma auttavat. Sehän pitää vain muuttaa numeroiksi.)


Yksi suurensuuri ilonaihe tuhisee McGyverin työpöydällä.


Tällainen hieno pizzalaatikko!
Pitihän se tietenkin oitis avata ja tutkia. Ja siirtää tämän vanhukseni sisältö ynnä muutama uusi ohjelma sisään.
Kun huomenna menen makoilemaan Töölön sairaalaan magneettitötteröön ja sieltä palaan, pitäisi päästä tuota kaunotarta käyttämään. Nam!


Aurinkoinen tiistai hurahti Lahdessa suljettujen verhojen suojassa luentotyrmässä. Mutta sainpa tällaisen:



Tässä melkein koko ryhmä, vain kaksi puuttuu.

Pankaa merkille liskonaisen asu.

Toinen meni töihin ja toinen makoilee Jamaikan auringossa pyörätuoleineen.

Uuden kodin etsiminen on myös edessä. Tässä kylälehdenteon ohessa. Ja huhtikuisen luennon. Menen lopulla kuuta kertomaan nuorisotyöntekijöille ammattiliiton kurssille sovittelusta.

Kerron tästä taloasiasta toisemman kerran. Jopa Hannin paskatalo taitaa jäädä toiseksi. Tai eihän tässä talossa ole juurikaan vikaa, mutta....

Olen ollut ihan sikaväsnyt, odotan että McGyver saa päivän hommanasa valmiiksi, sitten saunaan ja nukkumaan. Huomenna on rankka päivä siellä tutkimuksissa. Ja ne matkat päälle.

Muistakaa iltarukouksenne ja lähimmäisenne.

9 kommenttia:

  1. Voi ei, vastahan te muutitte! Harmillista joutua muuttamaan uudelleen näin pian.

    Onnea tutkimusmatkalle.

    VastaaPoista
  2. Ylläsi oleva vaate huomioitu. Voimaa!!! ♥

    VastaaPoista
  3. Luin kolmeen kertaan uutisen uuden kodin etsinnästä. Joo, lahopaskatalo oli ihan normaalissa kunnossa 60-vuotiaaksi vanhukseksi, kusipäät ei vain älynneet sitä ostaessaan sitä. Laitoinkin omaan blogiini jälkikommentin tämän hetken tilanteesta. Ja sie oot kyllä ahkera <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vielä todistuksesta ja vinkki, että katso lähipäivinä mainosten välistä punaista kirjekuorta... ♥

    VastaaPoista
  5. Upeaa siskoni, onnea todistuksesta ja mahdottomasti voimia arkeenne. <3 t. ottoKristiina

    VastaaPoista
  6. Onnittelut todistuksesta =)
    Ja toiottavasti kodin etsintä sujuu ilman surempia ongelmia.

    VastaaPoista
  7. Todistus lämmittää taskussa, onnitteluni! Onnea kodin etsintään! Muistetaan pyyntösi!

    VastaaPoista