Talvienergiaa

Taidan olla oikeesti aika vinksahtanut.

Tänään pidin reippaanpuoleisen ulkoilupäivän töiden merkeissä. Ihan aamusta en tokikaan loikkinut liikkeelle, kävin ensin riehaantumassa blondin luona. Väliin tuntuu vaikealta olla avarakatseinen ja hyväksyä ihmisten henkilökohtaiset käsitykset. Pohtikaa sitä itse, jos viitsitte.

Noh, olen siis ulkoillut. Ensin taivalsin pitäjän eteläisimpään kärkeen Lopen Uupuneet 3½-safarille. Likipitäen sata "hullua" oli lähtenyt hauskanpitoon pakkasella viidentoista kilometrin lumiselle lenkille mönkijöillä. Kuvitelkaa!

Viistoista kilsaa takana ja soppatykki edessä!

Täytyy kyllä tunnustaa että käsitykseni mönkkäriurheilusta sai herätyksen. Ymmärsin aivan uuden ajatusmaailman ja tämän lajin houkutuksen. Loppilaiset voivat lukea näkemästäni ja kuulemastani tulevan viikon läpykästä, muille kerron että olipa taas kerran terveellistä tutustua uuteen maailmaan.

Ulkoiluteema jatkui partion satavuotisjuhlavuoteen (oliskohan tässä pitänyt käyttää arabialaisia numeroita, näyttää aika pitkältä sanalta?) kuuluvassa Avaustempauksessa täällä Lopella. Pitäjässämme on kaksi lippukuntaa, joista toisen tapahtumasta kävin tekemässä jutun. Enkä olisi mitenkään tahtonut työn tehtyäni poistua, vaan olisin mieluusti jäänyt penskojen kanssa yöpymään joko perinteiseen partiotelttaan tai lumiluolaan, jota partsikkajoukko jäi kaivamaan kinokseen lähtiessäni.

Nuuh!
Mikään ei voita karsinogeennimakkaraa pakkaskelissä ja hyvässä seurassa!
(Minulla muuten on lupa julkaista näiden pentujen kuvia. Mutta vain minulla.)

Minä en koskaan pentuna tai nuorena kerennyt partioon. Olen Kalevan Nuorten kasvatti. Ja seurakunnan. Piti niin laittamanni linkki lapsuuteni seurakuntaan, mutta siellä taitavat sivut olla nurin, kun eivät auenneet. Kyseessä on kuitenkin Kanta Espoon seurakunta, nyttemmin, vuodesta 2004, Espoon tuomioseurakunta. Hakekaa noilla sanoilla jos kovin kiinnostaa. Tarkempaa faktaa taitaa löytyä tästä blogista myös kategoriassa "henkinen elämä".

Tarkoitin siis sanoa että vaikka en ole hyvinkään innostunut pienistä lapsista ennen kuin niistä tulee murkkuja, sain ällistyttävästi iloista energiaa ja hyvää mieltä pienten partiolaisten kanssa riekkumisesta ja kamiinan rakentamisesta telttaan. Jos kroppa olisi kestänyt, olisin kyydityttänyt itseäni napakelkallakin.

Olen tässä laskeskellut erilaisia vaihtoehtoja selvitäkseni taannoisesta ylläristä. Olen miettinyt, jaksanko tehdä niin paljon töitä, että uskaltaisin panna eläkkeeni toviksi lepäämään. Silleen saattaisin saada sen uuden masennuksen aiheen maksetuksi tämän vuoden puolella ja näin ollen pääsisin velattomien säätyyn. Vähän kyllä pelottaa ruveta sellaiseen. Ehkä odotan lopullisen ratkaisun tekemistä kunnes ovat Tölikässä tonkineet pääni ja lausuneet mielipiteensä.

McGyver sai minut äsken houkutelluksi YLEn Areenan ääreen. Katsoimme kolme settiä Tartu mikkiin- ohjelmasta. Se on sen verran uusi formaatti etten ollut sitä koskaan aiemmin katsonut. Siis telkkarista. Kun sitä ei ole ollut. Siis telkkaria. Eikä ole vieläkään. Vaan nytpä katoin. Ja ihastuin. Ja lauloin mukana. Saatan jopa palata sille asialle Vancouverin jälkeen...

Tuolta syvemmältä huoneistosta kuuluu ääniä. I hear voices. Tytti siellä on taas löytänyt jotain huisin hauskaa leikkikaluksi. Se on sitten ihana typy. Ja äänekäs. Oletteko ikinä koskaan kuulleet kun kissa kiljuu riemusta? Muutamat, ainakin Susis ja Mary pääsevät nauttimaan noista äänistä pienten alati uutta oppivien poikastensa kanssa. Mutta Tytti on ensimmäinen kissa, jonka olen kuullut riemuitsevan ääneen.

Kello on aikas monta taas. Taidan mennä keskenlukuisen jännärin kanssa pötkölleen, olen sentään jo käsitellyt tämän päivän juttuihin tulevat kuvat.

Huomenna juhlitaan amerikkalaista hapatusta markkinamenoin. Sanonpa teillekin, niinkuin sanoin Katille: Ystävänpäivä on joka vuosi, ystävän päivä on joka päivä.