Lunta ja ruusunnuppuja

Vielä on aikalailla lasinen olo. Sellainen, että tuntuu kuin pienestäkin kolhaisusta särkyisi pirstaleiksi.

Perjantaina se alkoi. Olin reippaillut vajaat kaksi kilometriä läpi tuulen ja tuiskun tienaamaan laihaa leipääni. Paluumatka pohjoiseen oli jo taistoa vastatuulen ja neulanterävien lumi(?)tikkujen kanssa. Muututtuani viimein jääveistoksesta kotoisaksi manaatiksi hokasin kovan päänsäryn. Päässäni.

Pääkipu siitä vain yltyi ja muuttui niskakivuksi valuen kroppaa alaspäin. Sitten alkoi linkous. Ensimmäisellä kerralla en ihan ehtinyt vessaan. Enkä toisellakaan. Väliin piti oikein pohtia kuinka päin sitä pyttyä halailisi. Sitten alkoivat vatsakivut. Jotkut lukijat varmaan muistavatkin massuni ikioman elämän. Siihen menoon ei kuolevaisella ole sanomista. Vatsatauti sinällään ei ollut paha, jo yöllä pysyi appelsiinitee sisällä. Jos olisin kyennyt liikkumaan muuallekin kuin vessaan olisin sekoittanut

massuteen:
siankärsämöstä ja salviasta
lisännyt siihen kuivattua mustikkaa
ja ripauksen kuivattua chiliä.
(Tätä teetä pitää haudutella pitkään)

Mutta en kyennyt enkä jaksanut selostaa McGyverille noitasalojani ja niin sain tyytyä earl greyhin appelsiinimarmelaadilla.

Väliin kuulkaa kävi jo testamentin laatiminen mielessä. Kaikki massumörköni havahtuivat kerralla kukkumaan. Sappivaivat, mahaportti, kiukutteleva ohutsuoli. Kipu ylsi ruokatorvea pitkin kurkunpäähän asti ja oli jo vaikea hengittää. Selässä lapojen välissä joku kiersi kairaa vastapäivään. Tässä vaiheessa ei tarvitse olla edes luulotautinen kun mieleen tunkee ajatuksia sydänkohtauksesta, keuhkoveritulpasta ja vaikka mistä. Ja oireet noiden reippaiden ajatusten voimin tuntuvat vain yltyvän.

Ylpeys ei sallinut muuttaa alakerran sohvalle, josta olisi ollut ketterämpi käynti vessaan. Niinpä tuhrin lisää vaatteita ja kävin kolmasti kuumassa suihkussa (viidet vesi- ja sähkölaskuista!) McGyver mikrotti tämän tästä kauratyynyä massuani varten. Ja selkää.

Tähän kaikkeen melttaamiseen hupeni siis perjantaiehtoo, seuraava yö ja lauantai ja vielä sunnuntaikin. Eilisiltana käytiin jo kevyttä keskustelua ambulanssin tilaamisesta, mutta pysyin tiukkana: kyllä se tästäää-äääh! Tuttu kipu, tutut meiningit eikä sille läärissäkään olisi muuta voitu tehdä kuin iskeä pari piikkiä stesolidia peppuun ja odotella. Ja maksaa monta kymppiä parista piikistä. Kun neste alkoi pysyä sisuksissa pysyivät myös massulääkkeet paremmin ja polttava kipu alkoi laantua.

Susikairaan tiedoksi: 4 kiloa (!) hävisi tässä taistelussa. Olo on kyllä sen mukainenkin.

Muuta en nyt jaksa. Painelen jokaikinen suolenmutka sykkivän kipeänä takaisin pehkuisiin ja luen toisen raivotylsän Stieg Larssonin.

Ai niin, tuo otsikko.
McGyver tuolla pihalla taistelee käsittämättönän lumimäärän kanssa, en tohtinut ottaa kuvaa.


Ja kiinanruusu rakentelee nuppuja. Edellisille kävi köpelösti kun Tytti pikkutyttönä edellisillä vähän leikki. Josko nyt onnistuisi kukkiminen paremmin.