Talvisota

Kokeillaanpa taas uutta fonttia. On tuo omakin näkö mennyt vähän kummalliseksi, vaikka juur kesällä sain uudet näkimet. Väliin kyllä käy ainakin mielen vieressä, että pidän näitä pelkästään näön vuoksi.

Niin, tänä aamunahan se alkoi. Helsingin pommittaminen silloin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Aika hurjaa, tässä me vaan sitkeästi olemme. Isänmaassa. Omassa ja (melkein) itsenäisessä.

Viikonloppu hurahti töitä paiskien. Olin siellä koulutuksessa, missä meistä aivohalvaantuneista leivottiin ryhmyreitä. Vertaisryhmänohjaajia. Rankkaahan se oli, aamukahdeksasta iltakymmeneen kesti lauantain istunto, tietty ruoka- ja pissitaukoineen, sentään. Perjantai ja sunnuntai olivat vähän lyhyemmät. Olisi siinä kuulkaa ollut terveelläkin olemista. Minusta tuntuu että sovittelukoulutuksetkaan eivät ole olleet niin tiiviitä ja täynnä topakkaa tietoa ja harjoituksia.

Lopputulema oli kuitenkin se että olen suunnitelmissani ollut oikeilla jäljillä ja sain vahvistusta ennestään hankituille taidoille.

Kun tänään plarasin posteja, löysin HUSin kirjeen. Olivat varanneet minulle magneettiajan jo tuonne maaliskuun loppuun. Ja neurologin heti muutaman päivän päähän siitä. Ne sitä pommia taas kyttää.... Sitkeitä ovat, vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tutkivat. Tällä kertaa on tosiaan vuorossa magneettikuvaus, vaikka angiosta oli alkuun puhe. Olipa nyt mitä hyvänsä, menen Tölikkään sitten maaliskuussa ja kerron missä kunnossa pururatani tällä kertaa on.

Täällä kodossa on sitten ollut omanlaisensa talvisotameininki poissa ollessani. Ei, mitään ei ole hajonnut eikä karannut, kaikki ovat kunnossa ja ehyinä. Jopa Roosaparka, joka on joutunut Onervan epäluuloisuuden kohteeksi tahtomattaan.

Kas kun kävi silleen että Onsku oivalsi Tytin olevan VAUVA. Sellainen pieni nyssykkä, joita hän tässä taannoin huonolla menestyksellä itsekin hautoi.
Nyt meillä sitten opetetaan vauvaa pissalle, puuhun, maahan, syömään, juomaan, koiran kimppuun, tissille ja taas pissalle. Hirmuinen räpätys kuuluu kaiken aikaa, kun emo opasta pentuaan. Kai maar sekin joskus laantuu. Nyt se on jonkin verran rasittavaa.

Eikä tänään tämän enempää. Väsyttää sen taudin ja tiukan kurssin jäljiltä. Enkä oikein osaa sanoa kenen ääntä kähinäni muistuttaa... Tippavaaran isännän? Anoin ja sain vapautuksen tämän viikon senttaamisesta. Yhden haastattelun kävin toki ehtopäivällä tekemässä, mutta sen on tarkoituskin tulla vasta joskus...

Vesipannu on kiehumassa, vähän (varmaankin litra) iltateetä yrtteineen ja sitten ylös nukkumaan lukemaan, nukkumaan...

Onerva ja Tytti ovat löytäneet toisensa.

Kesken leikin voi pieni uuvahtaa tykkänään.