torstai 25. helmikuuta 2010

Catwalk

Tänään oli touhupäivä.

McGyver viskoi niitä klapeja kevättalvisessa auringonpaisteessa ja minä väkästin napsittavaa Aapon lauantaisiin ristiäisiin. Viime torstainahan leivoin jo osan, ne varttuvat juhlahetkeä pakkasessa. Muistaakseni siellä on kinkku- ja tonnikalapasteijoita.

Tänään siis syntyi aurajuustorullia, sellaisia pieniä, cocktailpalan kokoisia sekä pikkuleivoksia joissa oli täytteenä persikkaa ja vadelmamarmeladia. Niitä syntyi paljon, sillä juhlavieraita odotetaan yli kolmekymmentä.

McGyverin toivomuksesta tein vielä persikka-appelsiinipiiraan, johon vielä ennen tarjoilua tulee vadelmahyytelö päälle. Sellaisen tahtoi ja minä kilttinä vaimona sellaisen loihdin. Saapahan nautiskella kun olen koko viikonlopun poissa kotoa.

Huomenna matkaan Lahteen teatteriin, Teatteri Vanha Juko on tuonut näyttämölle Kahdeksan surmanluotia. Sinne siis matkaamme Lopen Vasemmistoliiton kulttuuriretkelle. Illasta tulee aika rankka, luulisin. Esitys kestää kolme ja puoli tuntia, jonka jälkeen varasin meille vielä keskusteluhetken kahvin kera näyttelijöiden ja tekniikan kanssa. Uskon että huomisesta tulee vaikuttava ilta.

Ja sitten on lauantai. Vihdoinkin. Aapo saa nimensä ja liitetään Jumalan seurakunnan yhteyteen kummitätinsä Seurakuntasisaren sylissä.

Juhlien jälkeen nokka kohti pääkaupunkia ja Stanstan halausta ja ennenkaikkea hymyä.


Catwalk?

Se on tässä:

Tytti avusti minua leipomisessa ihan omin pikkukätösin.

8 kommenttia:

  1. Kyllä Tytti osaa :)

    Ihanaa, ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Joo kiitosta vaan, nyt on nälkä. Ja kello vasta vähää vaille ysi...

    Tassunjäljet on ihan parhautta, jos uskonto sallisi, mulla olisi tassunjälkitatuointi muistoksi elämäni rakkauksista, ja pakko siihen olisi hevosenkenkäkin rinnalle laittaa.

    Mä olen elänyt alkoholistin kanssa, ja enpä siinä onneksi lyhyessä ajassa nähnyt mitään aitoa ja ihanaa, mutta mun täytyy sanoa, että enpäs sua alkoholistiksi näillä spekseillä vielä laske, sillä osaat kontrolloida ja rajoittaa.

    Hanna

    Oikein ihanaa viikonloppua sinne, meillä ohjelmassa pitkiä lenkkejä Lippajärven jäällä ja kaakaota ja mustikkapiirakkaa...

    VastaaPoista
  3. Ihana catwalk! =oD Kyllä sitä puuhaa kuullostaa olevankin niin paljon, että apulaiset ovat tervetulleita!

    VastaaPoista
  4. HANNA: lippajärveä minäkin lähestyn lauantaina, aapo kastetaan laaksolahden kappelissa ja asuu lippiksen pohjoisrannalla...

    VastaaPoista
  5. Liskis-rakas...enää 40 minuuttia ja huomenna ON tänään!!! Poika lupasi tulla!!! ♥ O-do-tan teitä!!!!

    VastaaPoista
  6. "McGyverin toivomuksesta tein vielä persikka-appelsiinipiiraan, johon vielä ennen tarjoilua tulee vadelmahyytelö päälle. Sellaisen tahtoi ja minä kilttinä vaimona sellaisen loihdin. Saapahan nautiskella kun olen koko viikonlopun poissa kotoa."

    Höh! Vuuankin hain yläkomerosta ja vadelmat on vieläki pakkasessa. Naatin sitteen vissiin ens kuussa...

    VastaaPoista
  7. Oon oikeesti ihan pihalla! Piipahdin tänne. yritin katsoa sähköpostiosoitettasi... mutta olenpa sitten hukannut....

    VastaaPoista
  8. Mäntylinnan Pirliina1. maaliskuuta 2010 klo 16.34

    Järkevät mielipiteet olisi tarpeen!

    VastaaPoista