Catwalk

Tänään oli touhupäivä.

McGyver viskoi niitä klapeja kevättalvisessa auringonpaisteessa ja minä väkästin napsittavaa Aapon lauantaisiin ristiäisiin. Viime torstainahan leivoin jo osan, ne varttuvat juhlahetkeä pakkasessa. Muistaakseni siellä on kinkku- ja tonnikalapasteijoita.

Tänään siis syntyi aurajuustorullia, sellaisia pieniä, cocktailpalan kokoisia sekä pikkuleivoksia joissa oli täytteenä persikkaa ja vadelmamarmeladia. Niitä syntyi paljon, sillä juhlavieraita odotetaan yli kolmekymmentä.

McGyverin toivomuksesta tein vielä persikka-appelsiinipiiraan, johon vielä ennen tarjoilua tulee vadelmahyytelö päälle. Sellaisen tahtoi ja minä kilttinä vaimona sellaisen loihdin. Saapahan nautiskella kun olen koko viikonlopun poissa kotoa.

Huomenna matkaan Lahteen teatteriin, Teatteri Vanha Juko on tuonut näyttämölle Kahdeksan surmanluotia. Sinne siis matkaamme Lopen Vasemmistoliiton kulttuuriretkelle. Illasta tulee aika rankka, luulisin. Esitys kestää kolme ja puoli tuntia, jonka jälkeen varasin meille vielä keskusteluhetken kahvin kera näyttelijöiden ja tekniikan kanssa. Uskon että huomisesta tulee vaikuttava ilta.

Ja sitten on lauantai. Vihdoinkin. Aapo saa nimensä ja liitetään Jumalan seurakunnan yhteyteen kummitätinsä Seurakuntasisaren sylissä.

Juhlien jälkeen nokka kohti pääkaupunkia ja Stanstan halausta ja ennenkaikkea hymyä.


Catwalk?

Se on tässä:

Tytti avusti minua leipomisessa ihan omin pikkukätösin.

Anopit

Tänään tuntui keväältä. Aurinko lämmitti oikeesti ja sain kunnon allergiakohtauksen. McGyver kieltäytyi ottamasta kuvaa silmistäni, vaikka pyysin todistusaineistoa.

Tänään, ihan äsken tuli klapikuorma, jonka McGyver mättää puuvarastoon huomenissa. Syystalvella ostetun laskettiin riittävän kevääseen, siihen oikeaan, asti. Mutta kuka nyt olisi arvannut että tällaisen talven pisti iloksemme.

Niin, nämä Anopit.

Nämä saivat nimensä siitä että samana jouluna kumpikin anoppi lähetti joululahjan, minun anoppini valkoisen ja McGyverin anoppi mustan. Näppärämpi tunnistaa nämä Risto-Matti Ratian luomuksiksi. Me ristimme heidät oitis Anopeiksi.

Valitettavasti kumpikaan meistä ei erityisemmin rakasta anoppiaan, eikä äitiään. Kummallakin on painavat syynsä siihen.

Mutta Anopit vartioivat talvi-iltojamme tiukkana. Ja ovat kovin kauniit.

Ettei totuus unohtuisi

Juu, tämä on kuvakaappaus Testbedistä tiistaina kello 19. Klikkaamalla kuvaa näet että lumipyry on ollut tuikea niin täällä eteläisessä Hämeessä kuin pääkaupunkiseudullakin.
Eikä tästä sen enempää.

Tänään on kuunneltu vanhoja Juiceja ja juotu (ainakin minä) varovasti melkein valmista punkkua. Yhteinen illanviettomme keskeytyi ystävän puheluun, josta en juur nyt voi antaa Hannille täsmätietoja koska akkuni loppui kesken tavun noin kahden tunnin kuluttua.

Nyt kuuluu Haetarirock, yksi Juicen älykkyyksistä.

Tunnustan, olen kamalasti päissäni. Vatsataudin uusiutumisen uhallakin. Pitempään matkassani kulkeneet lukijani tietävätkin sen: alkoholistihan minä olen. Enkä edes entinen. Joskin jotenkin tilanteen hallitseva kuitenkin. Käyn suht säännöllisesti labroissa jotta pysyisin puheväleissä läärien kanssa. Myös itseni.

Voi kuinka moneen kertaan viime aikoina on käynyt mielessä heittää hanskat tiskiin ja antaa mennä vaan. Olen aina ihmetellyt sitä miten monet tuttavani, jopa ystävikseni rankatut hoitavat asiansa. "en koskaan enää tee verokortilla töitä", "miksi vaivautua kun kunta maksaa asunnon, lääkkeet ja tv-luvan".

"Voi vittu kun joskus se vituttaa/ kun ei maata tunne/ei maailmaa" /Juice Leskinen

Ja minä en ilmiselvästi tunne.

En osaa tuollaista ajattelutapaa. Minulla on vielä ulosottoon 2400 ja jotain euroa maksettavaa. Olen tässä laskeskellut miten paljon jaksan kirjottaa, että mahdollisimman pian pääsisin takaisin ihmisten kirjoihin. Ongelma onkin siinä. että kirjoituspalkkioiden tuoma lisätulo nostaakin minut uuteen tuloluokkaan ja tarkoittaa sitä että minun pitäisi maksaa työllä ansaistusta leivänpäällisestä enemmän kuin mitä ansaitsen. Motivoivaa, eikö totta?

Kerroin tilanteesta esihenkilölleni joka suorastaan kauhistui, - et voi jättää mua pulaan. kun tää juttu saatiin toimimaan, hän sanoi.

Ketäpä siis kumarran?

Kuuntelen vanhaa Juicea. Nyt on menossa "Narrin kuolema".


Oli minulla muutakin kerrottavaa, mutta uppouduin hönöpäissäni yksityisyyteen. Ehkä kerron tuonnempana, ehkä en.

Sallikaa minulle masennukseni ja heikkouteni. Uskon että Herranikin sen sallii.

Edit Piaf nykäisi minua hihasta ja muistutti että
Hanna on toivotettava tervetulleeksi Liskolandiaan.
Siispä, Hanna: toivon tapaavani sinut täällä usein.
Ehkä innostut jonain päivänä omaan julkiseen päiväkirjaasi

... jatkuu

Juu, jatkuu tauti hyvissä voimissa. Olihan se odotettavissakin, kun noin rajuksi ryhtyi.
Aamulla kokeilin puuroa hitusen, Roosa söi kiltisti suurimman osan. Siistä valkoisella paahtoleivällä ja teellä vaan mennään.

Mutta se ei ollut asiani vaan tämä:

http://www.giantgeorge.com/

Repikää kuulkaa kainaloista kaipaavat siitä! Jätkä on nyt virallisesti maailman suurin koira. Ainakin Guinnessin mukaan.

Otan teemukini ja kiipeän neiti Salanderin seuraan takaisin ylös.

Onnea Blondille!

Lunta ja ruusunnuppuja

Vielä on aikalailla lasinen olo. Sellainen, että tuntuu kuin pienestäkin kolhaisusta särkyisi pirstaleiksi.

Perjantaina se alkoi. Olin reippaillut vajaat kaksi kilometriä läpi tuulen ja tuiskun tienaamaan laihaa leipääni. Paluumatka pohjoiseen oli jo taistoa vastatuulen ja neulanterävien lumi(?)tikkujen kanssa. Muututtuani viimein jääveistoksesta kotoisaksi manaatiksi hokasin kovan päänsäryn. Päässäni.

Pääkipu siitä vain yltyi ja muuttui niskakivuksi valuen kroppaa alaspäin. Sitten alkoi linkous. Ensimmäisellä kerralla en ihan ehtinyt vessaan. Enkä toisellakaan. Väliin piti oikein pohtia kuinka päin sitä pyttyä halailisi. Sitten alkoivat vatsakivut. Jotkut lukijat varmaan muistavatkin massuni ikioman elämän. Siihen menoon ei kuolevaisella ole sanomista. Vatsatauti sinällään ei ollut paha, jo yöllä pysyi appelsiinitee sisällä. Jos olisin kyennyt liikkumaan muuallekin kuin vessaan olisin sekoittanut

massuteen:
siankärsämöstä ja salviasta
lisännyt siihen kuivattua mustikkaa
ja ripauksen kuivattua chiliä.
(Tätä teetä pitää haudutella pitkään)

Mutta en kyennyt enkä jaksanut selostaa McGyverille noitasalojani ja niin sain tyytyä earl greyhin appelsiinimarmelaadilla.

Väliin kuulkaa kävi jo testamentin laatiminen mielessä. Kaikki massumörköni havahtuivat kerralla kukkumaan. Sappivaivat, mahaportti, kiukutteleva ohutsuoli. Kipu ylsi ruokatorvea pitkin kurkunpäähän asti ja oli jo vaikea hengittää. Selässä lapojen välissä joku kiersi kairaa vastapäivään. Tässä vaiheessa ei tarvitse olla edes luulotautinen kun mieleen tunkee ajatuksia sydänkohtauksesta, keuhkoveritulpasta ja vaikka mistä. Ja oireet noiden reippaiden ajatusten voimin tuntuvat vain yltyvän.

Ylpeys ei sallinut muuttaa alakerran sohvalle, josta olisi ollut ketterämpi käynti vessaan. Niinpä tuhrin lisää vaatteita ja kävin kolmasti kuumassa suihkussa (viidet vesi- ja sähkölaskuista!) McGyver mikrotti tämän tästä kauratyynyä massuani varten. Ja selkää.

Tähän kaikkeen melttaamiseen hupeni siis perjantaiehtoo, seuraava yö ja lauantai ja vielä sunnuntaikin. Eilisiltana käytiin jo kevyttä keskustelua ambulanssin tilaamisesta, mutta pysyin tiukkana: kyllä se tästäää-äääh! Tuttu kipu, tutut meiningit eikä sille läärissäkään olisi muuta voitu tehdä kuin iskeä pari piikkiä stesolidia peppuun ja odotella. Ja maksaa monta kymppiä parista piikistä. Kun neste alkoi pysyä sisuksissa pysyivät myös massulääkkeet paremmin ja polttava kipu alkoi laantua.

Susikairaan tiedoksi: 4 kiloa (!) hävisi tässä taistelussa. Olo on kyllä sen mukainenkin.

Muuta en nyt jaksa. Painelen jokaikinen suolenmutka sykkivän kipeänä takaisin pehkuisiin ja luen toisen raivotylsän Stieg Larssonin.

Ai niin, tuo otsikko.
McGyver tuolla pihalla taistelee käsittämättönän lumimäärän kanssa, en tohtinut ottaa kuvaa.


Ja kiinanruusu rakentelee nuppuja. Edellisille kävi köpelösti kun Tytti pikkutyttönä edellisillä vähän leikki. Josko nyt onnistuisi kukkiminen paremmin.

Kaikki peruttu

Tämä järkäle ujosteli niin kovasti ensimmäisiä juhliaan että hankki kunnon ryskäyskän ja kuhanuhan viime yönä. Mary on niitä äitejä jotka siirtävät papit ja kutsuvieraat ja tilavaraukset jos juhlakalu ei ole kunnossa.



Mitäpä iloa siitä kenellekään olisi jos kuumeista kiljukaulaa uitetaan kastemaljassa? Ensi viikon lauantaina tauti on jo varmaankin ohi ja vietämme sitten ilon juhlaa.

Ja uimuloidaan blondin kanssa myöhemmin.

Naarasleijona

Ihan ensimmäiseksi Arjaannelille kiitokset luottamuksesta!

Seuraavaksi kuvallista kevennystä elämään. Sitten ehkä jotain asiantynkääkin. Ehkä?

Talkkari uuvahti lumihommien kanssa ihan totaalisesti. Vai oliskohan syynä ollut liiallinen lämmikkeiden nauttiminen?

Tämä kuva on McGyverin ottama ja omaisuutta. Ja ehdottomasti. Väärinkäytöstä tai pöllimisestä seuraava kosto on karmea, joten annetaan tämän kuvan olla vain täällä, kun minulla on lupa sen näyttämiseen.



Onsku-ponsku alkaa olla kunnossa. Ruoka pysyy sisällä eikä pyri ulos suihkuna kummastakaan päästä. Onervalla taisi olla tavallistakin ankarampi stressi yllä, mutta nyt ollaan selvitty siitäkin.


Samalla sohvalla oli toinenkin kerä, mutta valppaampi.
- Mitäs perkulehia täällä tapahtuu? Oliko pakko herättää???


Äh, olkoon, ottakoon kuvansa kun niin siitä ilahtuu, mä jatkan päikkäreitä että jaksan sitten yöllä melskata.

Eilen perustettiin tänne Lopelle uusi naisjärjestö. LC Loppi Maijastiina. Menin tapahtumaan ihan toimittajana. Aiemmin olin kyllä saanut kutsun tulla perustajajäseneksi, mutta aprikoin sitä vielä ihan konklaavin alkuun asti. Asiaa vielä paikan päällä tovin tuumittuani liityin sittenkin perustajajäsenien joukkoon.

Miksikö?
Ensinnäkin siksi, että perustamassa tätä clubia oli hyvin monipuolinen akkalauma. Päteviä omilla aloillaan, empaattisia ja määrätietoisia naisia, joilla oli tavoitteensa ja halunsa lähteä toimimaan leijonahengessä. Pitäjämme urosleijonat, niitä on kaksikin seuraa, olivat molemmat ilmaisseet kummiushalukkuutensa meille, joten tilaa ja tarvettakin on.

Toisennakin siksi, että vakuutuin saavani enemmän henkilökohtaista tyydytystä päästessäni toimimaan samanhenkisten naisten porukassa toteuttaamaan minulle tärkeitä asioita. Niinkuin ne nuoret. Jotka ovat nyt pahasti jääneet taka-alalle ja sivuseikaksi kuntamme nuorisotoimessa. Tarkoitan että seutukunnallista yhteistyötä kyllä tehdään ja viimeisen vuoden aikana on syntynyt tukeva verkosto nuorten tarpeiden ja asioiden ympärille. Auttamaan ja tukemaan syrjäytyneitä ja sen vaarassa olevia nuoria. Mutta kun kukaan näistä asiantuntijoista ei ole konkreettisesti tekemässä mitään läsnäolevaa pitäjämme nuorten kanssa. Minusta kun nämä jutut eivät saa olla toisiansa poissulkevia vaan pikemminkin toisiaan tukevia toimintoja.

Jättäydyin vuoden alusta sekä vapaaaehtoisvalvojuudesta että EHKÄPÄstä. Osin oli syynä ihan silkka turhautuminen tyhjän jauhamisesta, toisaalta, hyvinkin painavana syynä oli loppilaisten nuorten vahvasti lisääntyneet töppäykset, joita sitten toimistolla sovittelen. Jommassa kummassa katson olevani jäävi. Ja kun en ole saanut seurakseni ennaltaehkäisevään preesenstyöhön vastuuntuntoisia aikuisia, valitsin jälkien siivoamisen. Se on toki palkitsevaa hommaa, se sovittelu, mutta silti kirvelee usein, kun tiedän että monilta näiltäkin tapauksilta olisi saatettu välttyä jos olisimme aikuisina toimijoina antaneet olkapäämme ja läsnäolomme nuorille ennakkoon. Olleet läsnä.

Minua sitten sieppaa että tämäkin kunta tarjoaa hiihtoloma-aktiviteettia alakouluikäisille ja lasketteleville ihmisille. Niin ja seinäkiipeilyä. Nuorisotilat ovat tietenkin kiinni, kun ei ole koulua. Eikä taida olla valvojiakaan... Menkää vaikka katsomaan kuntamme sivuilta (www.loppi.fi). Onneksi seurakunta sentään järjestää hiihtolomariparileirin. Lopella muuten lähes koko ikäluokka on tavannut osallistua leireille jo vuosikaudet. Osallistumisprosentti on huikea, ihan valtakunnallisestikin tarkasteltuna.

Voi,voi, tulipa taas melskattua, mutta kun jotkut asiat surettavat minua ja koen riittämättömyyteni niiden suhteen.

Menkää kuulkaa seurakuntasisaren luo lukemaan lohdullisia sanoja.

Rukous

Herra,
Anna meille toivoa,
näytä meille oikea tie.

Lohduta surussamme,
näytä meille tarkoituksesi,
edes osa siitä.

Anna kaikkensa menettäneille uskoa
ja voimaa
noudattaa tahtoasi,
anna uskoa kiittää nimeäsi,
tekojasi.

Herra,
anna suojelevien enkeltesi siipien
varjella lastasi pahalta ja tuskalta.

Herra näytä tie,
anna valosi loistaa
lohduksi
katkeran menetyksen keskellä.

Herra pyydän siunausta,
pyydän armoa läheiselleni,
auta minua välittämään armosi
ja rakkautesi.

Herra ohjaa ymmärrystämme
elämän vastoinkäymisten keskellä.

Herra kiitän nimeäsi.

Talvienergiaa

Taidan olla oikeesti aika vinksahtanut.

Tänään pidin reippaanpuoleisen ulkoilupäivän töiden merkeissä. Ihan aamusta en tokikaan loikkinut liikkeelle, kävin ensin riehaantumassa blondin luona. Väliin tuntuu vaikealta olla avarakatseinen ja hyväksyä ihmisten henkilökohtaiset käsitykset. Pohtikaa sitä itse, jos viitsitte.

Noh, olen siis ulkoillut. Ensin taivalsin pitäjän eteläisimpään kärkeen Lopen Uupuneet 3½-safarille. Likipitäen sata "hullua" oli lähtenyt hauskanpitoon pakkasella viidentoista kilometrin lumiselle lenkille mönkijöillä. Kuvitelkaa!

Viistoista kilsaa takana ja soppatykki edessä!

Täytyy kyllä tunnustaa että käsitykseni mönkkäriurheilusta sai herätyksen. Ymmärsin aivan uuden ajatusmaailman ja tämän lajin houkutuksen. Loppilaiset voivat lukea näkemästäni ja kuulemastani tulevan viikon läpykästä, muille kerron että olipa taas kerran terveellistä tutustua uuteen maailmaan.

Ulkoiluteema jatkui partion satavuotisjuhlavuoteen (oliskohan tässä pitänyt käyttää arabialaisia numeroita, näyttää aika pitkältä sanalta?) kuuluvassa Avaustempauksessa täällä Lopella. Pitäjässämme on kaksi lippukuntaa, joista toisen tapahtumasta kävin tekemässä jutun. Enkä olisi mitenkään tahtonut työn tehtyäni poistua, vaan olisin mieluusti jäänyt penskojen kanssa yöpymään joko perinteiseen partiotelttaan tai lumiluolaan, jota partsikkajoukko jäi kaivamaan kinokseen lähtiessäni.

Nuuh!
Mikään ei voita karsinogeennimakkaraa pakkaskelissä ja hyvässä seurassa!
(Minulla muuten on lupa julkaista näiden pentujen kuvia. Mutta vain minulla.)

Minä en koskaan pentuna tai nuorena kerennyt partioon. Olen Kalevan Nuorten kasvatti. Ja seurakunnan. Piti niin laittamanni linkki lapsuuteni seurakuntaan, mutta siellä taitavat sivut olla nurin, kun eivät auenneet. Kyseessä on kuitenkin Kanta Espoon seurakunta, nyttemmin, vuodesta 2004, Espoon tuomioseurakunta. Hakekaa noilla sanoilla jos kovin kiinnostaa. Tarkempaa faktaa taitaa löytyä tästä blogista myös kategoriassa "henkinen elämä".

Tarkoitin siis sanoa että vaikka en ole hyvinkään innostunut pienistä lapsista ennen kuin niistä tulee murkkuja, sain ällistyttävästi iloista energiaa ja hyvää mieltä pienten partiolaisten kanssa riekkumisesta ja kamiinan rakentamisesta telttaan. Jos kroppa olisi kestänyt, olisin kyydityttänyt itseäni napakelkallakin.

Olen tässä laskeskellut erilaisia vaihtoehtoja selvitäkseni taannoisesta ylläristä. Olen miettinyt, jaksanko tehdä niin paljon töitä, että uskaltaisin panna eläkkeeni toviksi lepäämään. Silleen saattaisin saada sen uuden masennuksen aiheen maksetuksi tämän vuoden puolella ja näin ollen pääsisin velattomien säätyyn. Vähän kyllä pelottaa ruveta sellaiseen. Ehkä odotan lopullisen ratkaisun tekemistä kunnes ovat Tölikässä tonkineet pääni ja lausuneet mielipiteensä.

McGyver sai minut äsken houkutelluksi YLEn Areenan ääreen. Katsoimme kolme settiä Tartu mikkiin- ohjelmasta. Se on sen verran uusi formaatti etten ollut sitä koskaan aiemmin katsonut. Siis telkkarista. Kun sitä ei ole ollut. Siis telkkaria. Eikä ole vieläkään. Vaan nytpä katoin. Ja ihastuin. Ja lauloin mukana. Saatan jopa palata sille asialle Vancouverin jälkeen...

Tuolta syvemmältä huoneistosta kuuluu ääniä. I hear voices. Tytti siellä on taas löytänyt jotain huisin hauskaa leikkikaluksi. Se on sitten ihana typy. Ja äänekäs. Oletteko ikinä koskaan kuulleet kun kissa kiljuu riemusta? Muutamat, ainakin Susis ja Mary pääsevät nauttimaan noista äänistä pienten alati uutta oppivien poikastensa kanssa. Mutta Tytti on ensimmäinen kissa, jonka olen kuullut riemuitsevan ääneen.

Kello on aikas monta taas. Taidan mennä keskenlukuisen jännärin kanssa pötkölleen, olen sentään jo käsitellyt tämän päivän juttuihin tulevat kuvat.

Huomenna juhlitaan amerikkalaista hapatusta markkinamenoin. Sanonpa teillekin, niinkuin sanoin Katille: Ystävänpäivä on joka vuosi, ystävän päivä on joka päivä.

Tällaista tänään...

Edit Piaf:
Mitenkäs tämä postaukseen erityisesti liittyvä kuva oli hävinnyt???
Tässä se nyt on.

... kuunnellaan meillä. Takana on tuhti työpäivä molemmilla. Tällä viikolla oli erikoisen paljon juttuja tilauksessa paikallisläpykkään. Tosin ensi viikolla on vähän enemmän tilattuna.

McGyver on pessyt pyykkiä, etsinyt pihan kinosten alta ja muuta sellaista. Laittoi juur saunan lämpiämään, minä taidan jättää väliin, sen verran on höhlä olo ja ihottuma, se atopia, on just nyt aika tarkkana veden kanssa luttaamisesta. Suuttuu aika pienestä, näin talviaikaan.

Tein ehtopäivällä tein kiusauksen. Tällaisen:

paketillinen hunajamarinoituja broiskunkappaleita
puolitoista kiloa perunasipulipakastetta
kaksi purkillista wanna-be kermaa, (voit toki käyttää sellaista lehmästä saatavaakin)
aromisuolaa
pippurisekoitusta

juustoraastetta (gratinointiin)

Kanankappaleet käytin pannulla esikypsymässä, perunasilppu oli jo eilisestä sulamassa.
Sitten vaan kaikki sulassa sovussa sekaisin paistoastiaan ja tunniksi himpin verran alle kahteensataan. Uuniin, tietty. Viimeiseksi kymmenminuuttiseksi ripottelin juuston ja lorauksen kermaa pinnalle.

Punajuurista tämä kiusaus tykkää lisukkeena.
Ei väliä missä muodossa.

Ja kun on Ystävänpäivä tulollaan ja vielä sunnuntaiksi, tarjoilen teille oikean läskileivoksen ohjeen. Tämä ei ole omani, vaan Heikki-ystäväni aikaansaannos. Heikki on toinen Majan Herroista. Sain luvan levittää tätä perunaista ilosanomaa. (Vilukissi, vink. vink, vehnäjauhojen sijaan gluteenitonta)

Aurinkoinen perunaleivos Heikin tapaan

600 g raakana raastettua Nicola-perunaa

8 munaa

6 dl fariinisokeria

6 dl vehnäjauhoja

2 dl perunasosejauhetta

4 tl leivinjauhetta

4 tl vanilliinisokeria

2 tl inkivääriä

400 g voita

Pinnalle:

400g paketillinen sulatejuustoa

100g vähän voita

8 dl tomusokeria

Valmistetaan kuten tavallinen kakkutaikina: kananmunat ja fariinisokeri vatkataan, raastettu peruna lisätään taikinaan, leivinjauhe ja mausteet sekoitetaan kuiviin aineisiin ja sekoitetaan puuhaarukalla voisulan kanssa tasaiseksi taikinaksi. Voisula siis viimeiseksi.

Paistetaan 200 asteessa uunin keskitasolla puoli tuntia tai kunnes se on kauniin ruskea.

Ohjeesta tulee reippaankokoinen uunipellillinen.

Kun paistos on jäähtynyt se kuorrutetaan sulatejuusto-tomusokeriseoksella ja koristellaan mandariininlohkolla ja suklaaströsseleillä.

Nam.

Tähän on pakko lisätä että fiksu hokaa puolittaa ohjeen pienemmälle porukalle sopivaiseksi. Kai?

McGyver meni juur löylyyn, joten minulle jää hetki omaa aikaa blogikierrokseen. Saunan jälkeen tönötämme tovin vielä olkkarissa, kuunnellen retromusaa ja nauttien toistemme seurasta ynnä muutamasta oluesta.

Huomenna on vapaapäivä, jonka meinaan käyttää uhkaavan maailmanlopun torjumiseen. On käynyt nähkääs silleen, että liki kaksikymmenvuotisen velkavankeuteni piti oleman päättymässä kesäkuussa. Nyt näyttää siltä ettei se päätykään. Muudan perintäyhtiö oli kaivanut taas esiin edesmenneen firmani puhelinlaskun vuodelta 1990. Perintäyhtiöhän tälleen voi tehdä. Tuonkin konkurssivelan olisi pitänyt poistua pari vuotta sitten kun niitä vanhoja syntejä annettiin anteeksi. Tuon selvittämiseen ajattelin uhrata huomisen vapaapäiväni.

Miettikää hei! Yli tuhat kahdeksansataa euroa! Oli kuulkaa pienoinen järkytys tuokin.

Tää päättää täältä tähän tällä kertaa.

Perunapitäjästä, päivää

Meillä täällä Lopella ollaan jostain syystä kovin ylpeitä perunasta.
Mahtaako maaperä alunpitäenkin ollut suopea nimenomaan pottujen paimentamiselle, mutta vähintään yhtä kuuluisia tällä alueella ollaan kuin lemiläiset. Ainakin.

Meillä tavataan koota kansa riekkumaan pottujen tiimoilta kahdesti vuodessa. Kesäisin Perunankukkapäiville ja näin helmikuun pakkasilla Itupäiville. Oikeesti tämän tapahtuman nimi on Idusta alkaen ruokapöytään.

Näitten kinkereitten ohjelma kulkee tällaisen kaavan mukaan: Ensin tietty avataan ja julistetaan. Sitten puhutaan viisaita perunasta, nautitaan monilahjakkaan pitäjämme taiteesta, tällä kertaa tanssista, hanurimusiikista ja mieskuorolaulusta. Kaikki huippulaatua ihan valtakunnallisesti ja eurooppalaisia tantereita myöten. Sitten syödään.

Sitten syödään perunaa. Kaikessa mahdollisessa muodossa. Etu-, väli,- pää- ja jälkiruuaksi. Pitäjämme parhaimmisto ne hutut vieraille valmistaa ja joka vuosi päästään kuolaamaan uusien perunareseptien mukaan loihdittuun pöytään.

Nyt on ohjelman mukaan vuorossa PÄÄTÄHTI. Meillä on olut siellä juhamietoa, ministereitä, urheilijoita huipputasolta.... Tänä vuonna vieraanamme oli hurmaava, avoin, empaattinen, positiivinen Wilson Kirwa. Keniasta. Umpimusta miekkonen hurmasi koko yleisön kertoillessaan elämästään Keniassa, päätymistään Suomeen, vertaili elämänmenoa ja arvoja Kenian ja Suomen välillä. Aika arvostelevastikin, mutta hän osasi naamioida myös motkotuksen lämpimiin esimerkkeihin pahoittamatta kenenkään mieltä.

Suosittelen kuulkaa Wilsonin pestaamista tilaisuuksiin. Kas tapahtuman lopussa palkittiin vuoden vaikka mitkä. Kuntoilijat, urheilijat ja -joukkueet, Kunnon kuntalainen, Vuoden Nuori ja muut. Kaikille Wilsonilta helähti iloiset ohjeet tulevaisuuden varalle. Iso halaus ja parhaimmillaan muutama tanssitahti.

Tälleen tanssitaan Vuoden Nuoren kanssa täällä Lopella.

Oli eilen toinenkin tapahtuma jossa kävin kameroineni ja lehtiöineni. Puoli päivää hupeni ja voimat siinä sivussa. Tänään olen jo pari jutunpätkää kirjoittanut ja lähettänyt taittoon. Nyt kyllä painun maate että huomenissa jaksan kirjoittaa loput ja vielä illalla hoitaa mutkikkaan sovittelukeissin.

Herra olkoon kanssanne tänäkin yönä.

Kaksitoista palohaavaa

Meillä yleensä McGyver hoitaa vaaralliset asiat. Niinkuin pyykinpesun, halkohommat ja lämmityksen. Tässä pakkasten aikaan kävi kuitenkin niin että minunkin panostani tarvittiin.

Koska olen kohelo eikä minun maailmassani ole ulottuvuuksia eikä mittasuhteita, onnistuin sohimaan itseni muutamassa päivässä rakkuloille puita lisätessäni.

Kaksitoista palohaavaa!
Täysi tusina.

Miten saatan aina osua kädelläni johonkin mihin ei pitäisi? Jos uuninpesä näyttää olevan tässä, minä taluuvarmasti lykkään klapin tuohon. Ja taas kuuluu tshhhh ja uusi kivistävä palovamma on valmis. McGyver ei lakkaa ihmettelemästä miten niitä vammoja saa aikaiseksi puoliväliin kyynärvartta. Minäpä kerron. Sirolieden tulipesän luukku aukeaa vain yhdeksänkymmentä astetta. Tulipesä itsessäänkin on tässä mallissa hyvin pieni ja ahdas tila hankaloittaa halvaantuneen osumatarkkuutta. Niin simppeli juttu se on. Kyynärvarsi vain osuu tulikuumaan luukkuun. En minä tiedä muuta selitystä.

Nuo kaksi sormea paloivat vähän pahemmin. Pikkusormessa on oikein verta ja töhnää tihkuva kuoppa, mutta kyllä se siitä tokenee. Sainpahan vapautuksen tiskaamisesta.

Maanantain aamusella oli tullut vähän lunta. En tuntenut kutsumusta asetella mittakeppejä todistamaan saldoa, senhän jokainen näkee jo ilmankin. Kaunista kyllä on, mutta tuo lumi ei tahdo enää mahtua mihinkään vaikka iso pihamaa meillä onkin.

Tässä uusi perheenjäsenemme. Arvaatko mikä se on?

No joo, pikkuvelihän se. Muutti meille maanantaina. Aatetoverini laittoi pyhänä tekstarin ja kysyi josko tuo kapine löytäisi kauttamme uuden kodin. Ei maksa mitään. Vaimonsa ei oikein oppinut sitä käyttämään ja nyt se kuulemma pölyyntyy turhanpäiten nurkissa.

Kun meille tulee uusi tekniikan ihme, sellainen päätyy AINA, ihan aina ensimmäiseksi McGyverin työpöydälle ja autopsiaan. Ynnä perushuoltoon. Tätä kaveria ei kyllä tarvinnut huoltaa, melki käyttämätön vehje, ei pölyä, ei lankanöyhtää ei mitään.

Kaunis, eikö olekin! Nyt pitää opetella sitä käyttämään. En ole kuolemani jälkeen kertaakaan koskenut ompelukoneeseen. Tästä tulee jännää!

Just nyt kello on 14.29. Päivittelen tässä uimulisillani aamukahvin kanssa.
Ja ihan tarkoituksella. Takana on kaksi tosi vaativaa sovittelukeissiä. Molemmat päättyivät kyllä suotuisaan tulokseen ja kaikki osapuolet olivat enemmän kuin huojentuneita ja tyytyväisiä. Mutta voimille sellainen ottaa. Nuorten pahoinpitelyjutut ovat herkkyyttä vaativia tapauksia. On otettava huomioon vaikka mitä, jotta asiakkaat poistuisivat hyvillä mielin ja tuomioistuinkäsittelyltä vältyttäisiin korvauksissa. Pahoinpitelythän ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia, syyttäjä sanoo loppupelissä sanansa - jättääkö sopimustuloksen perusteella syyttämättä vai onko painavia perusteita syytteelle.

McGyver toi minulle pyynnöstäni olutta. Puenpa siis jotain säädyllistä päälleni ja siirryn toiseen huoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Ja nauttimaan vapaapäivästä. Torstaina ja lauantaina onkin sitten taas hommia ja lentoa tiedossa.

Kiittäkää herraa elämän pienistä iloista!
Ne kannattaa opetella tunnistamaan vastoinkäymistenkin keskellä.