Jonkilaista synkistelyä

Tässä tuijottelin pitkään tyhjään tekstiruutua.

Väliin kävin laittamassa musiikkia olohuoneen tietsikalta ja tappelen vallitsevan matalapaineen kanssa. Vietävän hella ei tahdo syttyä iltapäivän lämmitykseen. Maito muuttui aamukahvilla kuutioiksi mukiin, vaikka eräpäivä oli vasta tulossa. Siis sen maidon.

Puolipökerryksissä viimeistelin tämän viikon toisen jutun ja lähetin sen tarkastettavaksi. Muut laitoin jo eilen painoon. Taitaa olla parasta pitää taukoa tuossa senttaamisessa. Pakko tunnustaa että se on sittenkin liian raskasta minulle. Viime aikoina on ollut sellaisia valmistelua ja tutkimista vaativia keikkoja. Kolmekin päivää viikossa vetää voimat ihan piippuun ja loppuaika kuluu ihmetellessä. En enää jaksa täällä kotona tehdä mitään. Maalipyttykin on haikaillut perääni jo viikkotolkulla. En vaan ole jaksanut. Minusta vaan ei ole säännölliseen työhön.

Nyt sentään syttyi hellan pesä.

Viime lauantaina olin ensi kertaa eläessäni Vapaa-ajattelijoiden tuhkansirottelussa. En ollut etukäteen asiaa silleen ajatellutkaan, erityisesti. Tilaisuus oli kaunis. Harras ja juhlallinen. Vailla ylisanoja. Vainaja ja omaisten ikävä sekä jäähyväiset olivat pääosassa. Ystäväni , tai oikeammin ystäväni puoliso, leijaili rajatulle kanervikolle, luontoon. Muistamiskukat ja kynttilät laskettiin kivipaadelle tervehdysten kera. Tilaisuus oli rehellinen, vilpitön. Jotenkin elävä.

Parasta tässä oli se että perhe noudatti tarkoin vainajan tahtoa. Vapaa-ajattelijoiden sivuilla painotetaan että jäsenyys on tahdon ilmaisu. Hannu-vainaa ei tietääkseni ollut vapaa-ajattelijoiden jäsen, mutta eipä ollut minkään uskonnollisen yhteisönkään. Hänen oma, ääneen lausuttu tahtonsa oli jo pitkään tulla sitten joskus haudatuksi Karkkilan hautuumaalle.

Kotimatkalla kyydissämme kulkenut varttunut rouva, uskonnollinen ja uskova, pohti ääneen kokemusta ja tuumi että saakohan silleen haudata luterilaisiakin? Että eihän tuo mikään synti ollut, raamatussakin sanotaan että "maasta sinä olet tullut/maaksi sinä olet jälleen tuleva". Vakuutimme kuskin kanssa että kyllä tämä tapa on mahdollista myös omassa seurakunnassa. Siitä pitää vaan muistaa puhua lapsille, että osaavat asian oikein hoitaa.

McGyverin kanssa asiasta puhuttiin myös pitkään. Olemme molemmat ilmaisseet tahtomme hautauksen suhteen. Tahdot eivät ihan käy yksiin, jos menehdymme yhtaikaa, joutuvat lapsemme järjestämään kahdet hautajaiset, mikäli haluavat tahtojamme kunnioittaa.

Olisko kevennykseksi yksi Tytti-kuva hyvä?

Tällä neidillä on minusta erikoisen kaunis nenu.