Etelä-Hämeessä kaikki hyvin

Olin alkuehtoosta jotenkin toivottoman väsynyt ja painelin pehkuihin. Pari tuntia unta ja poks! Hereillä! Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen että olen liian väsynyt, uni ei viihdy seurassani.

Niinpä tässä teevettä odotellessani voisin kertoa koko kissajutun, tai ainakin melkein, jätän pois iljettävät yksityiskohdat.

Onerva on jo melkoisen hyvin toipunut koettelemuksestaan, tuossa se pötköttää työpöydän reunalla puoliunessa. Lähellä mamia pitää nyt jostain syystä päästä olemaan.

Okei,
kuka hyvänsä voi googlesta hakea juttuja kissan tiineydestä ja poikimisesta. Minäkin hain äsken, laittaakseni arvovaltaisen linkin. Aika höttötietoa vaan löysin, normaaleja juttuja. Siis ei linkkiä.

Kissahan kantaa kutakuinkin tasan 63 vuorokautta. Kissa (ja koirakin) on vaan sellainen otus että se voi suostua astuttavaksi useampaan kertaan - useana päivänä. Se on yksi selitys esimerkiksi meidän tapauksessamme. Olen osin ennenkin törmännyt vastaavaan, onhan minulla vuosien mittaan ollut kymmeniä narttuja, joiden synnytyksiä olen joutunut kätilöimään. Niistä voin kertoa toisemman kerran jos on ihan pakko.

Onerva on siis ollut tositarkoituksella navetan perällä elokuun viimeisellä viikolla. Todistettavasti kuulimme molemmat rakkauden laulun ainakin kahdesti. Kissojen rakkauden laulusta ei voi kukaan erehtyä, on se niin vertahyytävä huuto, että ihokarvat nousevat pystyyn. Vaikka kyllä kuka hyvänsä huutaisi kurkku suorana jos kumppani iskee terävät hampaansa niskaan ja pitää ne tiukasti puserruksissa kunnes astunta on päättynyt.

Näistä kuulemista kalenterin avulla haarukoitiin arvioitu laskeutumisaika, joka kyllä mielestäni ylittyi jonkin verran. Ensimmäinen pentupolo ei siis selvinnyt kunnialla, emo ei siitä piitannut ja se menehtyikin muutamassa minuutissa. Uusia odotettiin siinä pari tuntia ja kun mitään ei tapahtunut jatkettiin unia.

Se toinen yritys olikin koitua kohtalokkaaksi Onervalle. Pentu oli aivan liian suuri, se tuli selväksi jo supisteluvaiheessa tunnustellen. Eikähän kissan voimat enää punnerruksen jälkeen riittäneet lopulliseen, vapauttavaan työntöön. Annettiin kisun hoitaa hommiaan, mutta kun voimat alkoivat kerta kaikkiaan kadota, kissa valahti luuttomaksi ja silmät pyrkivät kääntymään nurin ja pentu oli jumissa, vain puoli päätä näkyvissä, tumman sinisenä. Oli tehtävä vaikea, mutta nopea päätös siitä, pelastetaanko pentu vai emä.

Onneksi haudottavina oli vai nämä kaksi ressukkaa, kolmas olisi pakottanut eläinläärireissulle kauas Riihimäkeen.

Onerva oli kovin levoton muutaman päivän, haahuili pitkin taloa, ei viihtynyt ulkona kuin pikapissalla, ruoka ei maittanut. Roosasta tuli syntipukki. Oletteko koskaan nähneet Ridley Scottin Alien-elokuvan? Juuri sellaisena alienina Onerva leijaili kuin liito-orava suoraan päin Roosan naamaa, kaikki kynnet ojossa. Katti oli varsin vakuuttunut siitä että tuo koira oli hänen vauvansa varastanut.

Muutamassa päivässä tilanne kuitenkin tasaantui, kissan hormonitoiminta palaili ennalleen, maidon tulo tyrehtyi vähitellen. Vielä on havaittavissa epäluuloa koiraa kohtaan, mutta suukoteltukin jo on. Roosa tosin ei uskalla makuuhuoneeseen tulla kissan kanssa. se nukkuu työpöytäni jalkatilassa ja kömpii sieltä aamutuimaan hymyillen esiin.

Josko kertoisin syyt tähän liikaväsymiseen toisen kerran, tuskin kukaan niiiiiin pitkää jaaritusta jaksaa lukea.

Muuten liskolandiassa on kaikki hyvin.