tiistai 28. syyskuuta 2010

Lapseton talo



Niinhän ne linnut lentää pesästä.
Kersantti Karoliina muutti juuri äsken, puolisen tuntia sitten, uuteen kotiin.

Se kävi kovin näppärästi. Asiasta keskusteltiin viime lauantaina, parin päivän aikana tein tarvittavat tarkistukset ja homma oli siinä.

Kessu Koo muutti hiirestyskaveriksi vanhaan rintamamiestaloon tänne Lopelle, noin kilometrin päähän Liskolandiasta. Ennestään talossa on puolivuotias Neiti von Toukohousu. Mestarillinen saalistaja, joka pitää vanhan talon pihapiirin ja -rakennukset puhtaina. Ihmisiä talossa asuu vain yksi, joten Neiti von Toukohousu on haeskellut seuralaista itselleen jo pitkin edesmennyttä kesää.

( anteeksi, tuli tauko. Jone, se uusi isäntä, soitti juuri ja kertoi ihastuksissaan kisun ensimmäisistä toimista uudessa kodissa. Tiedättehän, pissapaikka, ruokakuppi, piironginalunen...)

Olen iloinen ja huojentunut. Molemmilla vauvoilla on koti, jossa he ovat toivottuja ja rakastettuja. Ja molempien kanssa ollaan sellaisissa suhteissa, että saan seurata vauvojen kehitystä ja elämää.

Aamutuimaan kävin sienijahdissa. Jaa kenenkö kanssa? No herrojen kanssa tietenkin.

Suppilovahveroita, kanttarelleja, orakkaita, erilaisia rouskuja, myös -haapa, vaikka niitä on tooosi niukasti tänä vuonna, viimeiset tatit taisin myös kerätä talteen ja jopa limanuljaskoja löytyi vielä muutama. Ne paistoin tattien kanssa. Nyt ei enää mahdu mihinkään kaappiin yhtään sientä. Noo, ehkä voin vähän tiivistää, jos jotain vielä osuu kohdalle.

Hiuksista löytyi vain yksi hirvikärpänen, mikäli se tieto jotakuta lämmittää.

Viikonloppu ja eilinen menivät tiukasti senttamisen piikkiin. Lauantaina oli markkinakauden viimeinen rutistus täällä Lopella. Maalaismarkkinat saatiin kerrankin nauttia huikean ihanassa syyssäässä.


Eikä markkinat ole mitään ilman poliittista hapatusta. Kokoomusta lukuun ottamatta jokainen puolue oli hinannut pilttuunsa ja aktiivinsa torille. Ja kansanedustajaehdokkaansa. Ilmapalloileva on Aino-Kaisa Pekonen ja mustankirjavassa palttoossa selinpäin kuvaan juttelee äänestäjien kanssa Vuokko Kautto, molemmat Hämeen piirimme listalla. Olen Aino-Kaisan tukiryhmässä ja vaalikampanjan aluevastaava täällä Lopella. Siis ihan vaan tiedoksi tämä.

Olipa muuten aika hauska astella paikalle vähän myöhässä, kun vasemmistoilmapalloja käveli vastaan pilvin pimein pitkin kirkonkylän keskustaa. Muillapa ei ollut. Meillä tämä oli ensimmäinen kerta, pari sataa niitä naapuripitäjän Simon kanssa täytettiin.

Nyt minua kovasti väsyttää, mutta silti on vielä ilmastettava uusi viini, jotta se pääsee kypsymään ilman makua heikentävää hiilaria. Ei kun hölskyttämään.

9 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että Kersantti Karoliinalle löytyi läheltä koti. Sienet ja viinikin kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Osaisitko kertoa, paljonko kanttarellit maksavat kaupassa? Kun ostin torilta vajaan puoli kiloa ja maksoin 8 euroa, niin eihän se ollut kovin kallista? Ihanaa siis, että täältäkin löytyy, edes torilta.

    Mukavaa että K Karoliina on saanut hyvän kodin!

    VastaaPoista
  3. Voi hirvikärpänen...täällä on saatu paljon aikaan! Mukavaa syksyä herrojen kanssa sienimetsässä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että Kersantti Karoliina pääsi hyvään kotiin. :)

    Hirvikärpäset ovat kamalia!

    VastaaPoista
  5. Usko siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, vahvistuu! Leevi Leijonamieli on kotiutunut täysin, herra ei ilmeisesti ole horttonoomi vaan sisustussuunnittelija. Erinäiset asiat, alkaen pöydälle jääneestä talouspaperirullasta, on saaneet kauniin pitsirei'ityksen. Miksi oranssit crocsit on rei'itetty, pinkit saa olla rauhassa? Päivä päivältä rakkaampi, meille kaikille.

    Hih, "vasemmistoilmapalloja käveli vastaan pilvin pimein pitkin kirkonkylän keskustaa"

    Näen sieluni silmin ne kävelevät ilmapallot!

    Mennäänkö herrojen kanssa sieneen, kun ollaan liian vanhoja marjaan? ;)

    Ihanan ihanaa raikasta syksyistä aamua ja loppupäivää!

    Hanna

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että Karoliina löysi hyvän kodin läheltä ja että kuulumisiakin kuuluu aika ajoin - kuten Leevistäkin (kiitos, Hanna!).

    Kyllä sitä vaan puuhaa monenmoista näyttää olevan siellä suunnalla. Energiaa lähettelen!

    VastaaPoista
  7. Onnea vaan toisellekin kisulle uuteen kotiin.
    Toivottavasti tulokas tulee toimeen jo aiemmin talossa olleen asukin kanssa.
    Meillä yritettiin kesällä nykyisen ja kissanpennun yhdistämistä ei tullut mitään.
    Sen lisäksi kisumme sai pennulla (piilevänä) olleen hengitystieinfektion, eläinlääkärilaskuille tuli yhteishintaa sen kokeilun vuoksi reilu 500 €.
    Kivaa, että voit seurata molempien lapsien elämää läheltä.
    ST

    VastaaPoista
  8. Laitoin sulle postia fb:n kun en löytänyt sun sp-osoitetta. Tai siis en jaksanut kaivella vanhoja posteja sen vertaa...

    VastaaPoista