Herrojen kanssa pellon laitaan..

... vie huomenna tiistaina matkani.

Sieniretkestä on kyse kahden miehen kanssa. Ovat valkanneet helppokulkuisen mestan tuolta Länsi-Lopen suunnasta. Sellaisen että autolla pääsee kohtalaisen likelle ja Liskonaisen on siellä turvallista mönkiä. Veikko- ystävä (seiskyt-jotain-v) kävi erikseen tänään ovella sopimassa retkestä ja sen ajankohdasta.

Veikko on yksi AVH-kerholaisistani, eihän kukaan terve ja täysipäinen minun kanssani metsään uskalla lähteäkään. Paitsi tietenkin McGyver. Se minua vahtii sieniretkillämme. Kiltisti ja varmasti.

Tähän mennessä saaliina on hillitön määrä tatteja. Pari salaatillista sekasieniä, satunnainen vahvero ja sen sellaista.

Lisäksi saaliina on reilut 50 litraa aroniamehua. Mustamarja-aroniamehua. Ja hilloa. Ja hyytelöä. Kylppärissä puhisee aroniaviinipytty. Toisen aronia-mustaherukkaviinin teen jouluksi. Siihen lisään fariinisokeria, taateleita ja.... enpä kerrokaan. Ainakaan vielä.

Syksyn ensimmäinen kortisonikuuri otti vähän lujille. En muista näin uupunut olleeni pitkään toviin. Hengitys on vähän helpompaa ja sormukset mahtuvat sormiin, mutta nyt taitavat itiöhomeet sun muut cladosporumit olla niin tuhdissa tilassa että taitaa tulla ikävä syksy. Kunto on muutenkin kovin kehno. Ja sitä myötä väsymyksen ja uupumuksen tunteet voimistuvat. Vaan toisaalta, eipä se kovin haittaa, kun tietää missä mennään. Kipunappia naamariin ja metsälle, sanon minä.

Yrtit on kuivattu ja homma etenee seuraavaksi teepussien täytöllä. Kohta. Syksy on sittenkin vuoden parasta aikaa. Koen voimaantuvani samassa tahdissa kun luonto hiipuu, ensin huikeaksi ruskailoitteluksi ja lopulta vain haaleaksi muistoksi menneestä kesästä. Luonto on säilönyt ensi kasvukauden tarvikkeet visusti talteen - tulkoon silmitön talvi.

Kun nyt olen ottanut näemmä tavakseni laittaa kuvallisen loppukevennyksen, tulkoon sen vuoro nyt:

Tapani Kansa flirttailee väliin aika herttaisesti.

Karoliinan vuoro toimia kilpparikyttänä.

Eilisehtoona tuli tällainen saalis. Purkeissa sekasieniä salaattiin, murekkeeseen..., pellillä uuniin kuivatukseen siirtyvä tattiläjä. Ovat muuten voitatteja jokaikinen.

Vietimme toinen päivä syyskuuta nelivuotiskihlajaisillan keskenämme. Kesän ensimmäinen punaviini, ihan vaan pakkauksesta, kyytipoikana...

... ja ruusu hopeamaljassa.

Ofelian noidanpoikanen, Maud, saa viimeinkin ensiluutansa. Esittelen sen tässä kaikelle kansalle, niin olen esitellyt edellisenkin.

Viime sunnuntain teksti käsitteli kiitollisuutta. Aiheesta olen joskus ennenkin täällä ihmetellyt.

Nyt liitän matkaan rukouksen, jossa pyydän valoa ja ymmärrystä tunnistamaan kiitollisuuden aiheet, jotta myös ymmärtäisimme Herran tarkoituksen. Myös vastoinkäymisten kohdatessa.

Edit Piafia muuten sieppaa kun tuo webbikautteri on ollut pimeänä jo pitkään. Kaatuneet sivut vissiin..