keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Päivinpäivänä onnea





Ensimmäinen täysnätti punainen syntyi klo 7.22.

Seuraava perusmaatiainen, musta valkoisin sukin ja kasvoin tupsahti sukkelasti klo 11.54.

Onerva on onnellinen ja niin on kotiväkikin. Tähän mennessä kaksi reipasta lasta, toinen, siis ensimmäinen tosiaankin punainen kolli ja toinen näyttää olevan neiti.

Kaikki on mennyt tosi hyvin, mistä kaikki olemme kiitollisia. Onsku herätti McGyverin puoli kuuden aikaan aamulla ja ilmoitti synnytyksen alkavan. Siinä ne oli käsi kädessä hoitaneet puolitoista tuntisen rupeaman. Minut herätettiin puoli kahdeksan aikaan kun Mcgyverin piti päästä pissalle. Onsku vaati ihmisen läsnäoloa koko ajan.

Sen verran saanen juoruta että Hanna on ihan täpinöissään ja aikoo matkata eläinkauppaan heti töistä päästyään. Vaikka pentu luovutetaan vasta syyskuun puolivälissä.

Tässä vähän maistiaisia. Myös Roosasta.


Onerva ei ole vielä sallinut täydellistä kuvaamista, kakkospentu on kuitenkin kaunis mustavalkoinen perustyyppi.

Ja Roosan kuvatkin jää toiseen kertaan. Ohjelma jotenkin tykkäsi tökkiä.

to be continued....

11 kommenttia:

  1. MUN vauva! Poika nimeltä Päivi. ;) Mä leijuskelen töissä idioottimaisin ilmein. Siis vieläkin enempi kuin normisti. Tuhat miljoonaa ziljoonaa kiitosta, tiedoista ja muusta.

    Hanna

    PS. Mä soitin sille ja se sano puhelimessa MAU!

    VastaaPoista
  2. Voih! Ihania! Onneksi olkoon! :) Sujukoon kaikki tästä eteenpäinkin hienosti! Lisää kuvia ja pentukuulumisia odotellessa. :P

    VastaaPoista
  3. Onnea Onskulle, tuoreelle äidille!!

    VastaaPoista
  4. Onpa pieni, somia karvatteja. Onneksi yhdelle on jo oma koti tiedossa :)

    VastaaPoista
  5. Huoh...huoh...huoh...ihania, voisinpa, tahtoisinpa, mutta kun jotta, tiedät varmaan isosiskoseni. Kiitos. t. ottoKristiina

    VastaaPoista
  6. Siellä alkaa mielenkiintoinen aika seurata emon huolellista pentujen hoitoa ohjausta.
    Kotikissa kait samaistuu ihmiseen niin vahvasti että se haluaa ihmisen tuekseen synnytykseen, meillä yritti moneen kertaan mun sänkyyni synnyttää ja kun nukahdin niin sinne pennut yksitellen oli kannettu mun jalkoihin läpimään no siihen sai jäädäkin en enään jaksanut pois siirrellä.

    VastaaPoista
  7. Voi että <3 Onsku on varmaan äiti parhaasta päästä. Lisää kuvia kieli pitkällä odotellen Hanni

    VastaaPoista
  8. Ihania pikkiriikkisiä. Onnea kissavauvoista!

    VastaaPoista
  9. Onnea! (vaikka..)
    Olen vähän laiskotellut blogien (paitsi omani) kanssa. Sallinnettakoon se kesän piikkiin? Huomenna on tarkoitus viedä auto uusine tassuineen huoltoon ja tavoite on saada se kulkemaan L-elle ensi viikon viikonloppuna JOS tarjous on pennuista huolimatta edelleen voimassa? Onko teillä muuten parveke siellä? (en kerro miksi)
    Kovasti halauksia kaikille sinne! ♥

    VastaaPoista
  10. <3 ihania, onnea onerva ja mamma :) minunkin kissaäiti tarvitsi ihmisen vierelleen pari kesää sitten...Nojasi päätään minun käteen kun synnytti...kesäterkkuja sinne!!!

    VastaaPoista