Kissa raateli eläkeläisen vol 2.

Joopi. Silleen kävi. Taas.

Kävin tänään luovuttamassa avaimet ynnä lukemassa tarpeelliset mittarilukemat siellä -liäisissä.

Se Tytti ryökäle on sitten vieläkin sillä tontilla. Tänään pääsin kosketusetäisyydelle, jopa pussatuksi kehräyksen kera. Toisin sanoen sain kiljuvan kisun houkutelluksi ihan syliin asti ja se tuntui olevan Tytistä mukava juttu. Siitäpä hissuksiin kohti autoa ja avoinna odottavaa kuljetushäkkiä iloisin mielin.

Vaan, kuinkas sitten kävikään!

Huonosti kävi. Kisu vissiin säikähti joko sitä Casper-vainaan pinkkiä koria tai taksinkuljettajaa, joka häkkiä piteli valmiina käsissään. Tai molempia. Lopputulos oli kuitenkin se että sylissäni olikin yhtäkkiä karjuva sähikäinen jolla oli ainakin kahdeksantoista tassua, joissa jokaisessa noin kuusitoista kynttä. Sen lisäksi huomasin piteleväni epätoivoisesti hyppysissäni Hydraa.
Tämän hydran jokaisessa päässä oli suunnaton määrä ällistyttävän teräviä hampaita.

Kaikki edellämainitut aseet jättivät jälkensä molempiin käsiini. Ja -varsiini. Jouduin luovuttamaan kissanpyydystyksen verta vuotaen.

Tytti on siis edelleen siellä -liäisissä.

Onerva sen sijaan voi paksusti. HYVIN paksusti. Arvioitu laskeutumisaika on tässä tulevana viikonvaihteena. Ainakin liskonainen ja Hanna toivovat kaiken menevän hyvin.
Toivokaa tekin.

Tarina jatkuu taas jonakin päivänä...