Sata metriä tapettia

Kävin tänään aamupäivällä tekemässä yrityshaastattelun.
Haastateltava ystävällisesti minut nouti autollansa ihan kotoa asti.

Samalla reissulla ja samaisesta paikasta joutui matkaani kymmenen tapettirullaa. Sellaista vaalean jonkin väristä pesunkestävää paperia. Plätky lämminsavulohi siitä kai lähinnä tulee mieleen. Oli ihan pakko. Maksoivat yhteensä 25 euroa. Ne kymmenen rullaa.

Haastateltava ystävällisesti myös palautti minut kotiin, kaupan kautta. Tulipa samalla hoidetuksi kylänkin asioita. Mikäs siihen parempi paikka olisi kuin paikallinen maitokauppa?

Autosta purettiin pihamaalla tapetit ja kissanruuat ja koiranruuat ja maidot ja tupakat ja piimät ja leivät ja.... toivoteltiin hyvää viikkoa toisillemme.

Ja kuinka ollakaan, ulko-ovi oli taas tehnyt minulle vanhanaikaiset. Lävähtänyt lukkoon vaikka sen nimenomaan jätin auki lähtiessäni. Pahus.

Soittelin aikani ovikelloa. Ei muuta tulosta kuin koiran vimmastunut haukunta. Soittelin lisää ovikelloa. Sama tulos. Ja uudestaan, kuin teletapit ikään. Nyt alkoi haukku hermostua, tajusi vissiin että mamihan sieltä oli kotiin pyrkimässä.

McGyver nääs oli nukkumassa vielä. Arvelin (ihan oikein) että se on taas pää tyynyn alla ja ja kuuleva korva patjaa vasten.

Ai? Enkö ole muistanut kertoa että Mcgyver on puolikuuro? Silloin kun avioliittomme siunattiin ja astelimme alttarille ohjesäännön mukaan morsein vasemmalla ja ylkä oikealla puolen, vitsailin tämänkin tavan järkevyyttä. Kas kun vihkimisen, tässä tapauksessa siunaamisen jälkeen käännyttiin seurakuntaan päin, oli kuuleva korva vaimon puolella. Niin kuin tietty kuuluukin olla. Vaimon sanahan on laki. Ja se on syytä kuulla tarkkaan.

Noh, kun mitään koiran mölyä kummempaa ei tapahtunut, ajattelin viskoa jotain vinttikammarin ikkunaan herättääkseni puolisoni huomion. Ensin lensi metallijätepytytstä loppuun palanut ulkoroihu. Eikä suinkaan ikkunaan, vaan ikkunan alla olevalle katolle. Seuraavaksi kokeilin samasta lähteestä kissanruokapurkkia. Vielä huonommin lensi. Kaksi koivuhalkoa eivät yltäneet yhtään pitemmälle. Eihän tällä olkapäällä mitään tarkkuusheittoja suoriteta, eikä varsinkaan pituus-.

Eipä auttanut muuta kuin kaivaa kauppakassista tupakat esiin ja pistää palamaan. Ja jatkaa ulko-oven ryskyttämistä. (Ovikellon paristo oli jo loppu) Äkkinen olisi voinut kuvitella sisällä olijan äityneen ihmettelemään koiran mekastusta. Siihen minäkin laskin. Väärin laskin.

Joku saattaisi ehdottaa puhelimella soittamista. Sekin käväisi pikaisesti mielessäni, kunnes muistin että McGyverin puhelin jäi alakertaan, josta puolikuuron korvaan ei hälytysääni kanna. Muistinpa vielä senkin että se oli ryssinyt viimevuotisen prepaidliittymänsä ja hankkinut uuden. Siis ryssinyt silleen, että puheaikaa oli jäljellä enemmän kuin sitä oli alunperin ladattu, mutta kun ne pirut sulkeutuvat vuoden kuluttua viimeisestä latauksesta. Tästä seurasi tietty uusi puhelinnumero, jota minulla ei ollut tiedossa. Kun en ollut kysynyt.

Parikymmentä minuuttia siinä meni happihypellessä. Sainpa taas vähän siivotuksi pihaa.

Eikä tässä tämän kummempaa, ryhdyn senttaamaan saadakseni vähän näkkileipää margariinin alle.