Pohdintaa lämpimiksi

Heräsin vaihteeksi puoli kahdelta.

Eilisen päivän yritin saada järkevänoloista tekstiä tulevaan AVH-lehteen, mutta sanat eivät millään keinoin tahtoneet asettua mieleiseeni järjestykseen. Eipä tässä vielä mitään kiirettä ole. Deadline on vasta tänään. Johonkin aikaan.

Torppa alkaa vähin lämmetä. Anna Puu laulaa radiossa, päivän ensimmäiset uutiset on kahlattu amppareista. Kansas News on alkanut pilkahdella uutiskokoelmissa. Vaikka sen päivittäin plaraankin läpi, ainakin kursorisesti, sattui äsken tämän aamuinen pääkirjoitus silmiini.

Numerotietoja perustoimeentulon nykytilasta. Tulorajat ovat totisesti niin ahtaat että rajoilla keikkuvan on turha kysellä tilapäistä apua yhtään mihinkään. Masentaa sekin että omasta eläkkeestäni kaikkosi yli kaksisataa euroa avioliiton solmimisen myötä.

Työkyvyttömyyseläkeläiselle koitti vuoden alusta huimat ajat. Eläkkeen lisäksi saa ansaita peräti 10 euroa enemmän kuin viime vuonna, siis kuusisataa kuussa. Siis ilman että eläke-etuudet hupenevat. Toki voisin jättää eläkkeeni lepäämään voidakseni ansaita enemmän. Lopputulos on kuitenkin plus miinus nolla. Voimat eivät riitä niin paljoon työntekoon (se on sitä senttaamista) että uskaltaisi ryhtyä johonkin radikaaliin.

Aina etukäteen hirvittää sellainen kuukausi, jolloin lääkelaatikko alkaa ammottaa tyhjyyttään ja kaikki on uusittava kerralla. Tälleen käy pari kertaa vuodessa. Joka talvi rukoilen että ihottuma pysyisi säyseänä, että pärjäisi perusvoiteilla. Atooppisen ihottuman hoito ei ole maailman halvinta puuhaa.

Joitakin vuosia sitten anelin nöyränä tyttönä apua kunnan luukulta. Eihän sieltä mitään tullut. Haukut vaan. Perusturvan sijaisensijaisensijainen moitti minua kalliiden lääkereseptien haalimisesta. Mihin tarvitaan tuommoinen määrä (yhteensä 8 litraa) rasvoja? Uhkaili kysyvänsä lääkäriltä, johon minä että ilman muuta, ota ihmeessä yhteyttä ja anna se maksusitoumus, ettei tarvitse osastolle mennä makaamaan. Sepä kunnalle vasta kalliiksi tulisikin. Ei kysynyt, ei antanut sitoumusta. Sen talven kärsin pihistellen kortisonivoidetta ja irrottelin veriseen ja tulehtuneeseen ihooni tarttuvia vaatteita. Enkä jaksanut edes valittaa päätöksestä.

Minun ongelmani taitaa näissä asioissa olla se että perusluontoni mukaisesti olen aina iloinen, aktiivinen, empaattinen ja luotettava (näin ne sanoo). Ei minulla VOI olla mitään sellaista vaivaa että pitäisi apua saada. Sen lisäksi että perustoimeentulo on tässä maassa kurjaakin kurjempi on asennevauriota kovasti ilmassa.

Ja mitä tuolla korkeimmalla päätöstasolla tapahtuu?

Hukkaavat kriittisiä valokuviaan, lautakasojaan, juoksevat naisissa, hiihtelevät saadakseen kummallisia oivalluksia ja tohisevat keskustan uudesta puheenjohtajasta. Ja sitä myöten pääministeristä. Missä hiton välissä tämän maan asioita ehditään hoitaa?

Tämä länttihän taantuu juoksujalkaa kauas sotien jälkeiseen aikaan. Omituiset ja vaaralliset ilmiöt nostavat päätään. Enpä ole viime aikoina ollut kovin ylpeä suomalaisuudestani, kun ammuskelut ja muuten arveluttavat jutut ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Tuloerot ja pahoinvointi lisääntyvät samassa suhteessa.

Toinen asia mikä minua on siepannut jo pitemmän aikaa on tämän valtakunnan perustuslain kunnioitus. Miten minusta tuntuu että Brysselissä tunnetaan perustuslakimme huomattavasti tarkemmin kuin päättäjämme täällä. Huolimattomasti ja piittaamattomasti valmistellut lait ja tuomiot kierrätetään alituiseen EUn perustuslakituomioistuimen kautta ja järjestään sieltä tulee huutia. Olisikohan aika paneutua tähän kotokonnuilla ja perustaa vaikka kansallinen perustuslakituomioistuin? Tai edellyttää edes kansanedustajilta ja ministereiltä jonkinasteista laintuntemusta? Tai edes valmistelevilta virkahenkilöiltä?

ÄÄH!

Mary lähetti juuri muutaman kuvan Aaposta.

Aika tuhti tapaus.

Ja aikamoinen hurmuri myös. Ainakin kylpylämpimänä.

Tytti viihtyy sylissä, mieluiten pitkään.

Meillä on palattu normaaliin, kaikki mahtuvat samalle sohvalle.

Tässä on menossa kestosaparo.
Kahden päivän kaluamisen jälkeen Roosa pääsi nuolemaan huuliaan.

Olisiko tässä yksi syy siihen että pidän taustastani niin kovasti? Naapurin pihalla kasvaa tämmöinen.
Ihanaa rappioromantiikkaa. Nam.