keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuvat jo käsitelty...

... mutta tarinat niiden oheen ovat vielä päässäni.

On ollut tämä toukokuu jollain tapaa hektinen, tänään ajoin kolmannen vammaismatkan tässä kuussa. Kolmannen. Ei ole ollut asiaa kovinkaan kauas, näemmä.

Sen verran valaisen oloani, että olen tavanomaista laajemmassa kiputilassa, suorastaan särkyisä. Se(kin) on latistanut jaksamista ja ylipäätään kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välttämättömään.

Pääasialliset kivuntuottajat ovat a) juurihoitoa huutava hammas, josta talvella lohkesi paikka vieden osan viereisestäkin hampaasta mennessään ja b) hajoamistilassa oleva olkapää ja c) ankara siitepölykevät, joka on kruunannut epämukavuuteni loistoonsa.

Hammasläärissä olen totta kai käynyt, moneenkin kertaan, mutta väliaikaista muovisuojaa enempää hoitoa ei vielä ole tullut. Eikä tulekaan ennen kuin K-HKS suostuu testaamaan käytettävät puudutusaineet. Asia otettiin ensimmäisen kerran esiin tuossa lokakuulla, kun ensimmäinen paikka putosi... Kiirettä ei tunnu olevan ja yksi lähete laitettiinkin jo "hoitavalle lääkärille" bumerangina takaisin.

Olkapään puolestaan käski viisas tk-lainaostolääri röntgata ja toinen samanlainen antoi tuomion. "Pitäisihän se tähystää, mutta tutkimusten ja tilastojen valossa siitä ei ole lopullista apua." Ja seuraavaksi kysyi mitä mieltä rouva olisi jos hän laittaisi kähetteen fysioterapeutin konsultaatioon?

Mitäs mieltä minä siitä potilaana olen? Pöh.
Olisi edes ehdottanut CT-kuvaa, tai jotain oikeesti apua.

Soitin läärin mieliksi fyteen ja seuraava vapaa aika konsultaatioon on jo elokuussa. En huolinut sitä. Terppa ehdotti yksityistä...

Huomenna menen apteekkiin ja ostan loput tramalit. Ja tainnutan itseni edes yhdeksi katkottomaksi yöksi älyttömäksi. Josko ne tramalitkaan enää tähän tulehtumassa olevaan olkaan tepsivät.

Ajattelin myös pitää vähän lomaa. Itse asiassa viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana ei ole montaakaan paikallislehteä ilmestynyt ilman juttujani.  Tekisitkö sinä tauotta, lomatta tuollaisen työputken?

Niin arvelinkin. Minustahan itsestäni tämäkin on ollut kiinni ja nyt päätin olla armelias itselleni. (Huomenna menen tekemään vain yhden  ihan pienen jutun... samalla kun käyn apteekissa.)

Ja tässä perinteinen kuvakevennys:


Talossa asuu nyt kolme kisua. Niilo muutti toiseen kotiin, se ei oikeesti sopeutunut tuollaisen akkalauman kanssa olemiseen. Kukaan ei ollut rentona ja sekava tilanne näkyi myös hiekkalaatilossa. Nyt Niilo asuu Kersantti Karoliinan kanssa ja on palautumassa iloiseksi huumorintajuiseksi vanhaksi pojaksi. Eno-Eunukki siskonlikan kanssa.

Hugo, tuo paks... eiku pehmeä kissa petasi itsensä tyynyjen päälle, pikkukisut joutuivat tyytymään pelkään sohvaan. Hassuja ne on. Ihania rakkaita.

2 kommenttia:

  1. Särkyisät olot ovat kurjia. Osoitan läheissympatiaa. Siihen olen tottunut läheisen kroonikon kanssa. Ei hyvä.
    Ihanaa, että lähellä on ihania rakkaita.

    VastaaPoista
  2. Kivut on niiiiiin p....stä!!! Silti odotan innolla ensi viikon polven tekonivelleikkausta. Mulle on luvattu, että toinenkin leikataan puolen vuoden sisään: ensi kesänä mä olen kävelyreittien KINGI!!!! Jiihaaa!!!!!

    VastaaPoista