Suurin piirtein mallillaan - kai?

Jippii! Pakkasta pitelee ja Liskonainen hulmuaa Harley Parkinsonin kera pitkin pitäjää!

Vähän meinasi ryhtyä naurattamaan, kun radio Suomipopissa Arttu ja Rakel pohtivat taannoisen lumimyräkän seurauksia yhdessä kuuntelijakaartin kanssa. Noh, puhelimessa muudan tätsy sitten kertoi ajelleensa autolla hissuksiin Arabiasta Viikin suuntaan kunnes yksksaks yllättäen mummo porhalsi autoletkan ohitse rollaattorilla. Ja mitä tähän sanoo Arttu Harkki? Se sanoi että on varmaan vähän luonnolle käypää kun mummot huristaa Harley Parkinsonilla ohitse! Harley Parkinsonilla! Hih. Ja radiossa. Toinen HIH.

Meillä on täällä Lopella luovutettu verta. Muunmuassa. Männä tiistaina rikottiin tiettävästi tähänastinen ennätys: kahdeksankymmentäviisi pussillista elämän eliksiiriä lähti matkalle kohti Kivihakaa ja jatkojalostusta.

Ajatelkaa: kahdeksankymmentäviisi kertaa neljäsataaviisikymmentä millilitraa on oikeesti  yli kolmekymmentäkahdeksan litraa tuota arvokasta punaista nestettä! Ja kun kerromme sen kolmella saadaan apua yhteensä noin sadalle viidelletoista ihmiselle. Ihan vaan loppilaisin voimin, ihan vaan vajaan kymmenen minuutin makoilemisella per ihminen. On se verenluovutus ja veripankin toiminta sentään mahtavaa.

Liskonainen ei kelpaa verenluovuttajaksi. Ei ole koskaan kelvannut. Se on sikäli harmittavaa, että vereni on vahvaa ja sitä riittäisi mainiosti harvinaisille AB+ -ihmisille. Mutta siihen on tyytyminen.

Kun vuosi on edennyt näinkin pitkälle ja päivänvaloa piisaa kohta melken yhdeksän tuntia näillä leveysasteilla alkaa myös loppilainen into järjestää kaikenlaista kivaa. Niinkuin uutukainen hankkeemme, sellainen aistien hanke. Olin eilispäivänä tekemässä tästä alkavasta pilotista juttua. Kerron teillekin, rakkaat, siitä, kunhan olen juttuni kirjoittanut  ja julkaissut. Ensi viikolla kenties.

Jos ette sattuneet huomaamaan, niin meillä oli tuossa sellaiset vaalit. Presidentin vaalit. Ja valtakunta sai uuden kuninkaan. Totisesti tuntui väliin että kuningasta oltiin huutamassa, sen verran uhokasta kampanjointi oli ympäri maata ja eritoten täällä, missä pitää majaa kokoomuspuolueen nöyrä palvelija, kansanedustaja. Kokoomuksen.

Minulle oli ensimmäisellä kierroksella tulla moraalinen ja eettinen ongelma. Jollei Paavo, se nuorin ja viksuin, Arhinmäki olisi lähtenyt nöyrästi kisaan, olisin joutunut ensi kertaa elämässäni jättämään tyhjän äänestyslipun.

Toisella kierroksella valinta oli helppo. Kahdesta pahasta pienempi oli mottoni. En sentään riemusta kiekuen liputtanut Pekan puolesta, mutta en voinut mitenkään olla äänestämättä, olihan Haavistolle antamani ääni sentään pois patamustalta porvarismilta. Mitähän muuten suursuosikkini Kari Suomalainen -vainaa olisi näistä vaaleista saanutkaan irti. Takuulla ainakin pilvenreunalla nauranut partaansa.

Nyt on kansa sanansa sanonut vastoin parempaa tietoaan (tarkoitan nyt niitä yli kahtakymmentä viittätuhatta, joiden liput hylättiin ja niitä liki kolmeakymmentä prosenttia, jota typerästi jättivät käyttämättä vaikutusmahdollisuutensa) ja siihen on kuudeksi vuodeksi tyytyminen. Luulen että kokoomuspuolueen pullistelu vielä nappaa omasta kintusta pahasti kiinni lähikuukausina. Samalla viisiin kun näyttää käyvän Soinin vetämälle sekalaiselle puolueelle. Sen saa mitä tilaa.

Onnittelumaljan nostan sentään uutukaiselle pikkuneidille, joka Paavon ja vaimonsa läsnäollessa näki tänään päivänvalon. Koskahan edellisen kerran on minkään puolueen puheenjohtajan vauvauutinen saanut tällaista vauvahuomiota? Kuin kuninkaalliset.

 Perinteiseen tapaan kuvakevennys, olkaatten niin hyvät:

Kävin eilen myös Päivi-ystäväni kukkakaupassa tekemässä liikkeen neljännesvuosisatahaastattelun. Sivupöydällä, oikeastaan näyteikkunassa oli kaunis tulppaaniasetelma. Kirkkaassa lasipurkissa oli nippu tulppuja tuolleen maljakon reunan tasalle aseteltuna. Tuumin että siinäpä kissankestävä leikkokukka-asetelma ja ostin kimpun. Vuorokaudessa tulput ovat kasvaneet kirjaimellisesti yli äyräiden. Minun silmääni se kuitenkin kovasti hivelee.

Idean saa ihan vapaasti ottaa käyttöön. Uskoisin sen kestävän uteliaiden kissojen lisäksi myös uteliaat kaulattomat hirviöt (suora lainaus taas yhdeltä idoliltani, Markus Kajolta). Ei siis minun ilmaisuni, minähän RRRaksatan pieniä kaulattomi... eiku suloisia lapsukaisia. Kunhan ne vaan ovat riittävän kaukana minusta. (terkkuja pikku-Deelle Sisukairaan).