Mä taivallan läpi tuulen ja tuiskun...

Olen motissa.

Mikä ei nyt suuren suuria ketään haittaa, mutta melkoisessa motissa silti.

Olen myös pyrkinyt olemaan talviunilla. Paikoin se on jopa onnistunut, mutta aina joku ällää laittaa juuri Liskonaista tarvitsevan session päälle ja taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen.

Siitä motista vielä.

Muistatteko, kun katkaisin kinttuni vuosi sitten? Pyörätuoliaikojen loppumetreillä sain hoututelluksi ystäväni Eijan pyörätuoliasioille apteekkiin ja kauppareissulle. Eija oli harrastanut pyörätuoleilua jo kymmenisen vuotta mutta minä olin ihan noviisi. Eikä siihen tarvittavia käsivarsilihaksia ollut kovasti käytettävissä, alleja kyllä.

Meiltä on apteekkiin matkaa sellaiset 700- 800 metriä. Aikaa siihen kului kevättalven tienpidon myötä neljäkymmentä kaksi minuuttia. 42, sama luku mikä on perimmäinen totuus elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Osan matkaa jouduin rullaamaan ajotiellä, jalkakäytävät olivat kovin koppuraiset ja liukkaat.

Nyt eivät jalkakäytävät ole koppuraiset. Ne ovat pelkkää jauhoista kuivapuuroa. Ajotiet ovat pelkkää jauhoista puuroa. Ainoa paikka joka täällä Lopen keskustassa on kelvokas vammaiselle on oma pihamme ja siitäkin vain se osa, joka johtaa parvekkeelleni. Se puolestaan johtuu siitä että tässä talossa asuu Lumimies. Tämä 11-vuotias Lumimies pitää elämänsä tärkeimpänä tehtävänä huolehtia siitä että Liskonainen pääsee turvallisesti kulkemaan asioilleen ja palaamaan yhtä turvallisesti takaisin parvekkeelleen.

Tänään kävin kaupassa. Varmuuden vuoksi S-kaupassa, koska sinne on tasamaan matka, ei mäkiä, ei mutkia. Mutta ei myöskään pitävää pohjaa sen paremmin jalalle  kuin Harley Parkinsonin tassuillekaan. Tyhjällä kuormalla jaksoin nostella Parkinson-parkaa pahinten hetteiköiden ylitse, paluumatka oli hitusen haasteellisempi. Ja tietenkin puhelin oli kotona latuussa.

Ratkaisin pulman kulkemalla tyynesti ajorataa pitkin. Siellä oli risteyspaikkoja lukuunottamatta sileää ja turvallista ynnä kohtalaisen kevyttä tuuppia viikon ruokavarusteita pitkin kylää. Mutkia matkaan tietenkin tuli, mutta pääsin ehjänä kotiin.

Tunnustan. Ajattelin kovasti rumia lähimmäisestäni. Tässä tapauksessa kuntamme teknisestä päälliköstä.

Mitäpä jos kutsuisin hänet kanssani päiväkävelylle kirkonkylälle? Menisimme vaikka suorinta tietä täältä kotikadultani sinne apteekkiin, sieltä Kuntalaan, kävisimme kiekan vaikka Elmolan kuntosalilla. Sinne nähkääs ei liikuntarajoitteinen pääse kuin autolla. Sisäänkäynti on sekä hallin että uuden koulurakennuksen takana, ei luiskia, ei hissiä, pelkkiä komeita portaita. Hän voisi myös avittaa vähän kunnantalolla, siellä kun on maanmainion hissin lisäksi kovasti korkeat kynnykset ihan joka torppaan, missä ihmisen on väliin asioitava. Rollaattorikävelylle hänet kutsuisin mukaani. Kameran ottaisin mukaan ja tekisin dokumentin retkestä. Juu, onnistuu, onnistuu rollaattorilla, minullahan on niitä kaksi, muistettehan.

Vaan astuisinko tällä haaveella jonkun varpaille? Pitäisikö tämä retki kuitenkin toteuttaa kansanliikkeenä? Yhteistyössä vammaisyhdistysten ja -etujärjestöjen kanssa? Vai tehdä kuntalaisaloite?

Vammaisneuvosto? On meillä kuulemma sellainen. Viime vuonna puhallettu heiveröiseen henkeen. Edelliseen kokoukseen oli osattu lähettää vain kaksi kutsua, muita pumppuja ei kuulemma ole ilmoitatutunut mukaan. Vasiten ja visusti ilmoitin myös oman AVH-kerhomme mukaan kokousväkeen. Mihin lie kadonnut sekin tieto vuoden mittaan.

 Rahakysymys tämä esteettömyys ei kyllä ole. Kelvottoman suunnittelun ja välinpitämättömyyden hedelmä kylläkin. Tietty vähän omaakin vikaa saa katsella. Olisi ollut tarpeen vaatia talousarvioon merkintä edes kirkonkylän tienpidosta, nykyisellään "katuverkkomme" kunto  on häpeäpilkku - ei kun -läntti - kuntakeskuksemme visuaaliselle ilmeelle, turvallisuudesta puhumattakaan.

Lupaan huolehtia tämän puutteen ensi kauden budjettiin. Takuulla.

Ja nyt palaan takaisin talviuneen, motissa kun olen.


Edit Piaf haluaa sanoa että se kyllästyi siihen plätkyyn taustaan ja pakotti Liskiksen etsimään edes väliaikaisesti jonkun kuvan. Tämmöisen se tälläsi pitkän pohdinnan jälkeen. Seikkaillaan tuolla nyt ainakin toistaiseksi.