Mun Tärkein Elämässä

Olen taas harrastanut kulttuuria.
Ja vertaistoimintaa.
Ja luontaisparannusta.



Mun Tärkein Elämässä on näyttely, syyskuun näyttely pääkirjastomme Fallesmannisalissa täällä Lopella.

Näyttelyyn on koottu upeita ajatuksia ja kokemuksia erilaisin tekniikoin toteutettuna. On vesiväritöitä, paperimassatöitä, punontoja, keramiikkaa, savitöitä ja vaativia rakusavitöitä, huovutuksia, silkkipainotöitä ja silkkimaalauksia. On iloa ja elämää, riemua. On myös sykää toivottomuutta, joka onneksi vain vilahtaa muutamissa töissä, jotta totuus olisi läsnä.


Kaikkiaan 134 vaikuttavaa taide-esinettä, maalausta ja huovutusta käsittävä näyttely avattiin juhlallisin menoin perjantaina ja kaikki taiteilijat olivat parhaimmissaan paikalla kohottamassa kuohuvan maljan pitkän synnytysprojektin kunniaksi. Läsnä oli lehdistöä ja kuntamme korkeaa johtoa, oli sivistystoimenjohtaja ja kansalaisopiston rehtori sekä muuta sivistyshenkilökuntaa.

Näyttely on hausjärveläisen Toimintakeskus Vaahteran parivuotisen projektin tuotos.


Vaahteran väki on aikuisia kehitysvammaisia ihmisiä. Kaksi vuotta heidän elämästään on kulunut valmistautuessa tuohon näyttelyyn. On tutustuttu muihin taidenäyttelyihin, on tutkittu ja leikattu kuvia itselle tärkeitä asioista lehdistä, on keskusteltu, luonnosteltu itketty ja naurettu. On käyty harjoittelemassa Papunetin kuvataidekilpailussa ja vieläpä menestytty siellä.

Voi kun te kaikki, rakkaani, pääsisitte tutustumaan näyttelyyn. Se antaa ajattelemisen aihetta, se valaisee mieltä huomaamaan, tai pikemminkin muistamaan jokaisen ihmisen yksilöllisen arvokkuuden ja sen että Luoja ei diskriminoi ketään jakaessaan lahjojaan. Joita meidän on kiitollisina käytettävä elämämme ylistykseksi, vaikka väliin on livautettava synkkää katkeruutta mukaan, jotta pysyisimme totuudessa.



Edit Piaf: taas se lörpötteli yhdestä aiheesta niin paljon että käskin sen kertoa noista muista toisemman kerran. Ei kukaan jaksa lukea loputtoman pitkiä sepustuksia.