Ihan normaalia elämää

(Määrittele normaali!)

Tarkoitan että kun tällä viikolla työt keskittyvät loppuviikkoon ja viikonlopulle, päätin pitää maastopäivän tiistaina.

Pelkkä päättäminen ei tietenkään piisaa, vaan toimiin oli ryhdyttävä. Muutaman harhalaukauksen jälkeen muistin Veikon, muistattehan: jos vielä yhdenkin haperon tuot, niin... Veikon sain kiinni hautausmaalta, jonne mies tylsissään oli mennyt perkaamaan perheen viimeisiä leposijoja.

- Mun tekisi mieli metsään.
- Koskas olisit lähdössä?
- Tänään.
-No nyt menee vähän aikaa, kun pitää käydä vaihtamassa vaatteet.
- Mitä? lähtisitkö ihan oikesesti mun kanssa metsään?
- Tietenkin, mutta Aimo on pohjoisessa, sitä ei nyt saada mukaan.

Vähän ajan (alle puoli tuntia) kuluttua pakattiin Harley Parkinson ja eväskori kyytiin ja menoksi. Korvasienet olivat vähän saantosaaliissa, ensimmäinen sato oli monesta hakkuuaukosta jo selvästi kerätty, mutta uusia on tulossa, kun täällä päin sateli mukavasti. Kuusen kerkkiä ja nuoria vadelmanlehtiä sen sijaan saatiin runsaasti.

Ajeltiin muutenkin pitkin Loppea, käytiin Veikon mökilllä juomassa kaffet, tein tupatarkastuksen niin Veikon omassa mökissä kuin lapsilleen tekemässään vähän isommassa torpassa. Upeita paikkoja, ihan kesksellä ei-yhtään-mitään puhtaan Keritty-järven rantamilla, korkealla harjun nokassa. Käytiin myös Metsähallituksen leiripaikalla, Luutasuon lähellä, syynättiin Geologisen tutkimuslaitoksen alue ja ihasteltiin muutenkin luontomaisemia.

Viisi tuntia sillä reissulla tällä kertaa meni. Ensi viikolla mennään uudestaan. Eläköön aivohalvaantuneet! Me ainakin voimme keskenään turvallisesti liikkua vaikka missä. Tiedämme nääs tarkasti toistemme ong... eiku haasteelliset erityisvaatimukset. Ja olihan meillä puhelimet mukana: -Ollaan tässä kolmannessa aukeassa, kahden peuratornin takana... juu, jääkautiset kiviröykkiöt jää vasemmalle.

Laitoin koko saaliin kuivattelemaan, en jaksanut niitä ruveta keittelemään. Kuusenkerkistä tulee tänä kesänä viintä. Lupasin sitä Rakennusmestari Harjakaisellekin pullollisen, se tuo jotain muuta jänskää tilalle.

Keskiviikko pyhitettiin kuukausikauppareissulle. Kaikki muut listaan leitetut löydettiin, paitsi McGyverin kengät. Yrteistä puuttuvat vielä mintut ja punainen basilika ynnä lisää salviaa.

Ehtoolla vielä juttukeikka Läyliäisten koulun 120-vuotisjuhliin ja päivä oli pulkassa.

Tunnustan että fyysisesti vähän väsyttää, otinkin jo useamman tunnin pikku päikkärit. Oli aamusta taloyhtiön pihanraapimiskisat. Saatiinkin varsin pienellä porukalla paljon aikaan, vähän enemmänkin kuin olin alunpitäen suunnitellut. Olipa kiva perata tontinrajoja ja haravoida alueita yhdessä sellaistenkin naapurien kanssa joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kerrostalo on kerrostalo maallakin. Isännöitsijä lähetti kaasugrillin ja mehut makkaroineen ja niin me syötiin homman päätteeksi ulkona yhdessä. Liikuttavinta oli iltapäivällä saapunut viesti facebookiin: kiitos talkoista ja perässä niitä hymiöitä pitkä rivi. Yläkerran kuutosluokkalainen neiti lähetti.

Ja ennenkuin Hanni alkaa taas motkottaaa, sanon että tämänkaltainen urheilu on hyvästä. Olen oppinut ottamaan sen treeninä, opetellut oikeammat työtavat ja sitä paitsi sekä metsäretkeily että pihanperkuu kehittävät (noh, eipä nyt sentään liioitella) okei, ylläpitävät tasapainoa. Tästä ilosta maksan mielelläni ensi yön kipuilun ja tuhdit särkylääkkeet. Vastineeksi sain hyvän mielen niin itselleni kuin naapureillekin.

Omakin puutarhantynkä alkaa olla kohdillaan. Vähän vielä säätöä ensi viikolla ja sitten saatte taas kuvan siitä.