Viikko takana - uusi edessä

On näemmä asettunut tavaksi päivittää tämä maailma kohdalleen viikon välein.

Tylsäähän se lukijalle varmaan on, mutta en vaan ole jaksanut, hyvä kun olen lemppariblogeissani visiteerannut.

Eikä tässä nyt mitään mullistavaa ole tapahtunut.
Muudan ammattijulkaisu osti juttuni. Toiseen juttuun olin saanut mahtumaan niin käsittämättömän määrän puppua että itseäkin nolotti. Mutta sellaista tämä vaan on. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Tänään aamu alkoi taas varsin varhain. Topi-taksi nouti minut metsäreissulle. Ja nyt ei ollutkaan kyseessä sienijahti vaan hirvijahti. Ei. ei, ei tarvitse hätääntyä. Ainoa aseeni oli kamera, jolla sohottelin metsämiehiä (ja yhtä naista). Oli orderi tehdä loppilaisesta hirvenmetsästyksestä juttu. Niinpä halusin itse paikalle haistelemaan meininkiä, jotta osaan siitä kunnollisen tarinan tehdä muille yhtä pöntöille, jotka eivät kuunaan ole hirvimettällä olleet. Varsinaista jahtia, siis ajoa kesti muutamaa minuuttia vaille tunnin. Sitten pamahti.
Kotvan kuluttua toisen kerran. Ja vielä muutama lisää. Oppaani, tämän yhteisjahdin päällikkö valisti minua tälleen: ensin ammuttiin vasa, joka oli emänsä, hirvilehmän kanssa pakenemassa ajomiehiä. Sitten muutama huti ja sitten tuli niskalaukaus pienemmällä aseella ja viimein kaatui myös lehmä.

Julmaa vai?
Ei minun mielestäni. Ajo alkoi paikallisen kantatien varrelta ja vaarallisimmalta hirvialueelta ajettiin sarvipäitä perheineen loitommas vilkkaasti liikennöidyn tien varrelta. Eikä vasankaan ampuminen ole kovin julmaa. Vasaa perässään kuskaavan lehmän ampuminen sen sijaan on. Paitsi jos vasa on sammuttu ensin. Oppaani sanoi sen olevan metsästysrikos. Siksi toisekseen 80 - 150 kiloinen vasa saa ketterästi aikaan kuolonkolarin siinä missä aikuinenkin hirvi. Puhumattakaan tuhoista, joita nämä kullanmurut saavat aikaan viljelyksillä ja tuoreissa taimikoissa. Riistanhoitoa.

Iltapäiväunosten jälkeen kipitin taas kerran Elmolaan. Tällä kertaa rovastikunnalliseen Elossa-tapahtumaan. Meillä täällä Janakkalan rovastikunnassa seurakunnat järjestävät vuorovuosin tällaisen pikkufestarin nuorille. Bileet päättyivät iltamessuun kirkossamme. Nyt oli siis meidän vuoromme. Puolisentoista sataa mukulaa pyöri Elmolassa ja pihapiirissä. Ei paha.

Aurinko on alkanut paistaa ja Herramme on ollut suopea lähimmäisillemme. Pitkien aikojen pelolle, huolelle ja ahdistukselle on tulossa päätös. Moni meistä on saanut helpotusta elämäänsä.

Luemme yhdessä kiitosrukouksen huomenna, sunnuntaina tavalliseen aikaan, klo 20.30, siis puoli ysiltä. Tervetuloa mukaan.

Menen keittämään tautiteetä. Oliskohan jo kolmas flunssakierros meneillään...?