Lapseton talo

Niinhän ne linnut lentää pesästä.
Kersantti Karoliina muutti juuri äsken, puolisen tuntia sitten, uuteen kotiin.

Se kävi kovin näppärästi. Asiasta keskusteltiin viime lauantaina, parin päivän aikana tein tarvittavat tarkistukset ja homma oli siinä.

Kessu Koo muutti hiirestyskaveriksi vanhaan rintamamiestaloon tänne Lopelle, noin kilometrin päähän Liskolandiasta. Ennestään talossa on puolivuotias Neiti von Toukohousu. Mestarillinen saalistaja, joka pitää vanhan talon pihapiirin ja -rakennukset puhtaina. Ihmisiä talossa asuu vain yksi, joten Neiti von Toukohousu on haeskellut seuralaista itselleen jo pitkin edesmennyttä kesää.

( anteeksi, tuli tauko. Jone, se uusi isäntä, soitti juuri ja kertoi ihastuksissaan kisun ensimmäisistä toimista uudessa kodissa. Tiedättehän, pissapaikka, ruokakuppi, piironginalunen...)

Olen iloinen ja huojentunut. Molemmilla vauvoilla on koti, jossa he ovat toivottuja ja rakastettuja. Ja molempien kanssa ollaan sellaisissa suhteissa, että saan seurata vauvojen kehitystä ja elämää.

Aamutuimaan kävin sienijahdissa. Jaa kenenkö kanssa? No herrojen kanssa tietenkin.

Suppilovahveroita, kanttarelleja, orakkaita, erilaisia rouskuja, myös -haapa, vaikka niitä on tooosi niukasti tänä vuonna, viimeiset tatit taisin myös kerätä talteen ja jopa limanuljaskoja löytyi vielä muutama. Ne paistoin tattien kanssa. Nyt ei enää mahdu mihinkään kaappiin yhtään sientä. Noo, ehkä voin vähän tiivistää, jos jotain vielä osuu kohdalle.

Hiuksista löytyi vain yksi hirvikärpänen, mikäli se tieto jotakuta lämmittää.

Viikonloppu ja eilinen menivät tiukasti senttamisen piikkiin. Lauantaina oli markkinakauden viimeinen rutistus täällä Lopella. Maalaismarkkinat saatiin kerrankin nauttia huikean ihanassa syyssäässä.


Eikä markkinat ole mitään ilman poliittista hapatusta. Kokoomusta lukuun ottamatta jokainen puolue oli hinannut pilttuunsa ja aktiivinsa torille. Ja kansanedustajaehdokkaansa. Ilmapalloileva on Aino-Kaisa Pekonen ja mustankirjavassa palttoossa selinpäin kuvaan juttelee äänestäjien kanssa Vuokko Kautto, molemmat Hämeen piirimme listalla. Olen Aino-Kaisan tukiryhmässä ja vaalikampanjan aluevastaava täällä Lopella. Siis ihan vaan tiedoksi tämä.

Olipa muuten aika hauska astella paikalle vähän myöhässä, kun vasemmistoilmapalloja käveli vastaan pilvin pimein pitkin kirkonkylän keskustaa. Muillapa ei ollut. Meillä tämä oli ensimmäinen kerta, pari sataa niitä naapuripitäjän Simon kanssa täytettiin.

Nyt minua kovasti väsyttää, mutta silti on vielä ilmastettava uusi viini, jotta se pääsee kypsymään ilman makua heikentävää hiilaria. Ei kun hölskyttämään.

Voih! ja muuta kivaa

Tällaisen kiehtovan pesän saa aikaiseksi siten, että mennään ja pissitään nojatuoliin. Se ei vielä ihan riitä, ihmisen on ensin se pissi huomattava, tehtävä pesutoimia ja käännettävä tuoli tälleen kumoon. Ei toimi kaikissa malleissa.

Me nukutaan nyt sitten ihan vaan kaksin Roosan kanssa. Mun veli, Se Leevi lähti uuteen kotiinsa. Hanna ja sen ystävä ja sen ystävän kaksi pikkuista tytärtä sen kävi noutamassa. Ne toi meille kissoille ja Roosalle ihan kauhean ison kassillisen herkkuja ja leluja. Oli siellä vissiin jotain ihmisillekin, kun Mami alkoi äkkiä kovasti kirkua...

Onhan Tytti-täti ja äippä tietenkin kotona.

Mä sanoin Leeville, että muistuttaa säännöllisesti sitten sen uutta mamia että laittaa mulle kuvia ittestään. Onhan se kiva nähdä miten veikka kasvaa.

Mami kuivattaa tällasessa hyllyssä sipuleita. Se puhuu jostain niistämisestä, en ymmärrä. Ihmisillä on joskus niin vaikeita juttuja.

Mami käski laittaa tällasia kuvia. Noi on niitä muikkuja mitä se Veikko toi. Ja toi valkonen ämpäri suojaa jotain rönsyliljaa, mikä meiltä vahingossa muutama yö sitten putosi kun me Tytti-tädin kanssa leikittiin inkkareita ja skoobareita. Se meni sitten tohon pienempään purkkiin kun noi muikut oli paistettu. Musta se olis voinu tehdä senkin jutun toistepäin, mutta se on vähän sellanen outo joskus. Se mun Mami.

Mami käski kysyyn että tuleeko nälkä? Häh?

Eilen sille tuotiin kotiin tämmönen. Se on vissiin kesäkurpitsa. Ainakin ne sen Sirkka-ystävän kanssa silleen puhu, ja kauheesti kehu toisilleen mitä kaikkee hyvää tostakin pötkö-mötköstä voi tehdä.

Hokasitte varmaan ton hyttyskierukan? McGyver tais kyllästyä niinhin oikkuisiin kärpäsiin ihan kokonaan. Se pisti ton haisemaan. En mäkään niistä ihan olemattoman pienistä niin tykkää, ei niitä saa mitenkään edes kiinni.

Mami sanoo ettei se nyt itte jaksa mitään sanoa. Käski vaan tallentaa ja julkaista. Mä nyt sitte kokeilen osaanko...

Se on moikat kaikille!
terveisin Kersantti Karoliina

Niin, se otsikko...?

Ethän pahastu kuvien puutteesta tässä postauksessa, ethän?


ENSIN AJATTELIN SIIRTÄÄ KOKO JUTUN TUONNEMMAKSI, KOSKA EN JAKSA KÄSITELLÄ - ENKÄVARSINKAAN POIMIA KORTEILTA YKSITYISIÄ KUVIA.

Enkä jaksa myöskään kirjoittaa uudelleen äskeistä petiitillä. Olinpahan taas osunut huomaamattani vikanappiin.

Hanni tästä kyllä minulle motkottaa, mutta tunnustettava on: liikaa töitä. Mutta niin ihania juttuja ja keikkoja. että niistä osaa poimia nautinnon myös. Miettikääpä vaan: samana päivänä paras kuulemani saksofonisoolo ja kolme huippuluokan nuorisokuoroa!

Saksofonisoolo jatkosodan päättymisen muistopäivän juhlassa. jossa pääsin haastattelemaan kahta jo talvisodassa taistellutta veteraania sekä nuorisokuorojen seminaari, koulutuspäivä johon osallistui kolme Sulasolin Hämeen piirin nuorisokuoroa. Kouluttajina mm. Mari (Sarin sisko) Kaasinen. Tämäkin tapahtuma oli kunniaksi pitäjällemme. Kahden viikon kuluttua saman alueen aikuiskuorot kokoontuvat samaan paikkaan (Loppi-sali) samalle asialle. Silloinkin ovat mukana Pekka Perko, mutta molemmat Kaasisen sisarukset ( Ai ketkä Kaasiset? No Värttinä-Kaasiset) ovat silloin paikalla, sekä Mari että Sari.. Ja minä saan myöskin olla siellä. Nam.

Eilenpä oltiin vuoden viimeisellä purjehduksella. Priki Mary-Annilla. Syksyisellä kelillä, kohtalaisessa tuulessa ja ajoittaisessa sateessa oli sitä jotain. Oikeaa purjehduksen meininkiä.

Mahtaisiko tämä piisata tällä kertaa?

Tällä viikolla on kuusi juttua (toistaiseksi) työstettävänä. Siis paikallisläpykkään. Veikko (muistattehan? ei enää yhtään haperoa) kaipaa minua jo metsälle. ( Toi tänään muovikassillisen Punelian muikkuja). Rouskut ovat kuulemma jo hyvällä mallilla. Tuleva viikko on vaan niin täysi, että tarvii vissiin vähän sovitella. (torstaina seuraava sovittelukeikkakin)

Nyt menen suihkuun ja kapuan McGyverin viereen. Ei kuulemma tulee vauvoja sotkemaan mitään, pitää teljetä ne työhuoneeseeni. Harmi. minusta on mukavaa kun jompikumpi pitää tassulla kädestä kiinni. Mutta toisaalta niistä lähtee melkoinen melu yöseen aikaan. Tulkoot sitten aamulla viekkuun.

Vaan Leevipä muuttaa omaan kotiinsa tiistaina. Ikävä tulee ja tulee ikävä myös siskon ja sen veljen leikkejä ja yhteen hitsautumista. Mutta niin se vaan menee. Leevi Madetojaa odottaa onnellinen koti jossa häntä on odotettu jo kuukausia.

Kessu Koo on hurmaava nuori nainen. Hänellekin löytyy oma paikkansa. Joko syntymäkodissaan tai erityisen sopivassa uudessa kodissa.

Kiitos rakkaat, rukouksemme ovat kantaneet hedelmää. Jatkammehan yhteisiä rukoushetkiämme? Jatkammehan?

Lyhyesti ja ytimekkäästi

McGyver hosuu huomisen purjehduksen kanssa.

Otan mukaan kolme litraa aroniaviintä. Tarpeeksi tupakkia enkä yhtään kameraa.

Aion myös nauttia syyspurjehduksesta hengen- ja aateheimolaisteni kanssa jo lukijoillekin tutuksi tulleella Mary-Annilla. ( enpä laitakaan linkkiä, tämä on testi)


Minulla on vieläkin kohonnutta lämpöä.

En suostu pukemaan päälleni McGyverin sadehousuja. Ovat liian pitkät.
Olen päättänyt että kuumetta on sen verran että olo on kurja, mutta ei tarpeeksi että pöpöt kaikkoaisivat.

Aion siis herätä anivarhain aamusella ja tönöttää Lopen linja-autoasemalla puoli kahdeksalta.

Tänään takana on uuden kunnanjohtajan haastattelu ja paikallisen omaishoitajaporukan haastattelu.

Aiemmin viikolla on ollut opetusministerin kanssa kaahaamista. TET-harjoittelijan opastusta. Yksi tukeva känni ja monta haastattelua ensi viikon läpykkään.

Nyt kuuntelemme vielä hetken aitoa progea ( klo 23:een on tovi aikaa), nautimme ihanaa aroniaviintä ja painumme maate.

Siinä ohessa tietty parannamme Lopen kunnan tilaa kovasti.

Roosa ja McGyver kävivät pissalla. En siis voi kukkua täällä pitempään.

Herra siunatkoon untanne.

Kuittaus

Kuulkaas nyt rakkaat,

olen ihan hengissä ja livenä.

En vaan ole jaksanut kovastikaan hengailla täällä. Nytkin vain kuittaan olemassaoloni. Kuumemittarin lukemat poukkoilevat 35,9 ja 37,4 lukemien välillä. Ei siis varsin kuumetta, mutta ei tämäkään kivaa ole. Onhan tuossa jo aikamoinen aste-ero, joka on omiaan viemään ihmiseltä ne vähäisetkin voimat.

Muuten menee mukavasti, monia ihaniakin juttuja on osunut tielle, mutta en jaksa edes niitä juur nyt hehkutella.

Vetäydyn siis toipumaan omaan kolooni.

Ystäväpäivä

Olen vieläkin toivottoman väsyhnyt. Just joo, väsyhnyt tosiaankin.

Opinkohan koskaan rajoittamaan toimiani? Opinko koskaan sen että en oikeesti, siis ihan aikuisten oikeesti, kykene kuin korkeintaan yhteen asiaan vuorokauden mittaan?

Nyt maksan jo kolmatta päivää ihanasta ja onnistuneesta sieniretkestä.( ST:lle vastauksena: sienisaaliin lisäksi keräsin itsestäni vain VIISI hirvikärpästä. Kuvittele!)

Niinhän siinä lopulta kävi, etten kyennyt keskiviikkona mihinkään tukiryhmän palaveriin. En koko päivänä saanut silmiäni kokonaan auki, oli rähmää ja ärsytystä niin paljon. Jäsenet eivät suostuneet toimimaan ohjekirjan mukaan. Selkäsärky oli - ja on vieläkin - kerrassaan kohtalainen, niin kuin epikriiseissä kuvataan kuolevaisen kamalia kiputiloja. Oikealle puolelle ei ole kokonaan palannut tunto vieläkään, vasen nilkka ei takuulla saa erityismainintaa sutjakkuudestaan.

Eikä tilannetta nyt mitenkään kohenna vatsataudin pesiytyminen perheeseemme. McGyver aloitti touhkaamisen aamuyöllä. Päivä on mennyt ämpäriä ja vessanpyttyä vuorotellen halaillessa. Surkeaa touhua. Kävin kauppareissulla ostamassa pienen lituskaisen pullon Colbertia, pääasiassa aroniahyytelön topakoimiseksi, mutta myös vatsalääkkeeksi. Pullon piilotin löytymättömiin. Toistaiseksi ensimmäinen kulaus ainetta on tullut vauhdilla ulos samaa tietä kuin meni sisäänkin. Silti uskon brandyn lääkinnällisyyteen tietyissä asioissa. Ja pieninä annoksina.

Jo pitkään kaipaamani, huolestumistakin poissaolollaan aiheuttanut Hanna otti tänään yhteyttä ihan puhelimitse. Tekstareita olemmekin jo muutaman vaihtaneet. Luvalla kerron, että Hannalla on ollut raskas aika kesällä. Mukaan on mahtunut sellaisia vastoinkäymisiä, joita vain Jumala keksii laittaa palvelijansa tielle. Sellaisia vastuksia, joista vain Jumalan ja läheisten avulla voi selvitä.

Viimeöinen rukous oli kuin olikin sananmukaisesti täsmärukous. Siihen ei ole vieläkään myöhäistä liittyä.

Tärkeintä on nyt että asiat alkavat seljetä, paraneminen pääsee käyntiin. Ja Leevi pääsee suunniteltuun aikaan uuteen kotiinsa ja uuteen terapeuttiseen virkaansa. Odotettuna ja tärkeänä uutena perheenjäsenenä.

Toinenkin tärkeä ja pitkä puhelu kuului tähän päivään.
Kiitos siitä. Olen kiitollinen ja ylpeäkin että sain sen puhelun. Toivon että keskustelumme avasi lukkiutuneita asioita. Uskon niin. Kiitos soittajalle, että sain olla luottamuksesi arvoinen. Tiedän että hätä ja pettymys ovat suuret. En voi sanoa mitään. En voi antaa neuvoa. Voin vain kuunnella ja yrittää ymmärtää.


Kersantti Karoliina lähetti taas promokuvia.
Vaikka alkuun tuumittiin jättää Karoliina omaksi kissaksi, olemme molemmat alkaneet kypsyä ajatukseen hankkia katille uusi oma koti. Kiirettä ei ole, Tytti on ryhtynyt täysipäiväiseksi Tytti-tädiksi vauvoille, jotka muuten eilen täyttivät 12 viikkoa. Saavuttavat säädetyn luovutusiän ensi viikon torstaina.

Tässäpä muutama näyte portfoliosta:

En suostu kuvaan! EN!

Saatiinpä Karoliina nurkkaan ja hetkeksi paikalleen selvää kuvaa varten.

Aina se jaksaa ton kameran kanssa heilua!

Mami, täältä on vesi loppu!

Täsmärukous

En saa unta.

Väsyttää kyllä, ruumiini on kuin raskaan fyysisen työrupeaman jäljiltä. Kuin voimallisen jumpan jäljiltä.

Se ei sittenkään liene lopullinen syy unen pakoilulle. Luulen että tämä on:

Luemme yhteisen esirukouksen, koska tunnen että juuri näillä hetkillä sille on suuri tarve.

Herra,
Sinä kuulet pyyntömme,
pienetkin toiveemme.
Sinä kuulet huutomme hädässä.

Herra,
kuulethan huutomme nyt?

Herra,
kuulethan huutomme ja rukouksemme
nyt,
kun lähimmäisemme on huolen painama,
nyt kun lähimmäisemme taistelee
äitinä lapsensa elämän puolesta.

Herra,
kuule pyyntömme ja rukouksemme,
anna äidille voimaa,
anna hänen tuntea
ettei ole yksin.

Herra,
anna armosi vakavasti sairaalle lapselle.

Herra,
kuule rukouksemme ja pyyntömme.
Sinä kaiken olevaisen Jumala,
me olemme lapsiasi,
me luotamme Sinuun,
me kiitämme Nimeäsi.

Kaksikymmentä....

... ja rapiat päälle kiloa sieniä.

Siinä seuraus kun lähtee herrojen kanssa pellonlaitaan.

Neljä tuntia metsässä plus matkat. Toinen mokoma saaliin lajitteluun ja säilömiseen. Ensimmäinen sienisalaatti jauhoisen perunan kanssa. Kaksi lasillista viintä.
VIISITOISTA tuntia unta.

Upeita, ehjiä, eläimettömiä tatteja...

Väliin on tyhjennettävä pöytää perkuujätteistä...

Muutamissa tateissa oli vähän asukkaita pillikkeissä...

Kersantti Karoliina avusti kovasti. Myös varastamalla kattilasta ryöpättäviä sieniä.

Veikko-ystäväni oli sanonut Aimo-kaverilleen että tällä kertaa mukaan tulee sellainen nuori tyttö meidän kerhosta. Tarkoitti minua. Aimo oli vähän epäillyt, sitä "nuorta tyttöä", onkohan sellainen sopivaa?

Meillä oli ihana päivä. Länsi Lopen metsistä löytyy viljalti alueita joissa päävikaisetkin (toki muutkin vammaiset) pystyvät turvallisesti ja helposti liikkumaan. Tosin nyt on tunnustettava että pelkän kyynärsauvan kanssa ei tällä naisella ole enää asiaa yhtään mihinkään. Eikä kahdellakaan. Ainakaan metsään. Milläs kädellä sitä sitten mitään keräisi? Pojat olivat valinneet tutun paikkansa, apajat olivat mukavasti asettuneet enduroreitin varsille. Edes moottoripyörällä ei saa aikaiseksi niin kapeaa polkua ettei siitä Harley Parkinsonin kanssa kykenisi kulkemaan. Hienoa!

Paluumatkalla pysäytettiin auto aina suotuisan sienimättään kohdalle ja kipaistiin ketterinä kuin gasellit saaliin perään. Lopulta Veikko sanoi että "jos vielä yhdenkin haperon tuot autoon, jätän sinut tänne!" Kaikki korit, vasut, muovikassit ja pussukat olivat jo käytössä. Ja siis täynnä luonnon antimia.

McGyver tuolla keittelee hyytelöitä ja pullottaa mehua.

Kohta vissiin menen suihkuun ja pukemaan jotain vaatteita ylleni.

Illalla on Aino-Kaisan vaalikampanjan aloitustilaisuus.
Siitähän se sitten taas lähtee.

Laskurijuttu

Kun viimeksi ihmettelin tuota laskuriongelmaa, klikkaus aiheutti ilmoituksen errorista.

Nyt vasta, ihan äsken hokasin klikata uudelleen. Ja ne paskiaiset ovat uudistaneet laskurinsa tykkänään. JA lisänneet halit sun muut heepelit. Kyseessä on siis http://www.web-counters.org/fi/

Damn!

Niin että aloitetaanpa sitten ihan alusta tämä lukijoiden maailmanennätyksen kokoaminen.
Mikähän siinä oikein onkaan että lukijoiden määrä on ihan kovastikin tärkeää blogin pitäjälle? Vaikka siis kirjoittaa muka vaan itselleen päiväkirjaa.

Mutta kun on oikeasti kiva nähdä vierailijoiden määrä. On oikeasti kiva nähdä, kuinka monia sittenkin kiinnostaa Liskonaisen ihmettely elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta.

Niinpä aloitamme uuden aikakauden. Tänään hokasin että myös Susikselle oli vissiin käynyt samoin, laskuri oli pimennyt yli kahdensadantuhannen kohdalla ja nyt siellä on vähän reilu tonnin verta kurkkijoita. Viimeksi katsoessani toimivaa, sittemmin edesmennyttä laskuria, oli lukemea jossain 53 tuhannen kieppeisesä. So what?

Näillä mennään. Ja nyt menen Susikairaan lukemaan lisää ihania asuntouutisia.

Herrojen kanssa pellon laitaan..

... vie huomenna tiistaina matkani.

Sieniretkestä on kyse kahden miehen kanssa. Ovat valkanneet helppokulkuisen mestan tuolta Länsi-Lopen suunnasta. Sellaisen että autolla pääsee kohtalaisen likelle ja Liskonaisen on siellä turvallista mönkiä. Veikko- ystävä (seiskyt-jotain-v) kävi erikseen tänään ovella sopimassa retkestä ja sen ajankohdasta.

Veikko on yksi AVH-kerholaisistani, eihän kukaan terve ja täysipäinen minun kanssani metsään uskalla lähteäkään. Paitsi tietenkin McGyver. Se minua vahtii sieniretkillämme. Kiltisti ja varmasti.

Tähän mennessä saaliina on hillitön määrä tatteja. Pari salaatillista sekasieniä, satunnainen vahvero ja sen sellaista.

Lisäksi saaliina on reilut 50 litraa aroniamehua. Mustamarja-aroniamehua. Ja hilloa. Ja hyytelöä. Kylppärissä puhisee aroniaviinipytty. Toisen aronia-mustaherukkaviinin teen jouluksi. Siihen lisään fariinisokeria, taateleita ja.... enpä kerrokaan. Ainakaan vielä.

Syksyn ensimmäinen kortisonikuuri otti vähän lujille. En muista näin uupunut olleeni pitkään toviin. Hengitys on vähän helpompaa ja sormukset mahtuvat sormiin, mutta nyt taitavat itiöhomeet sun muut cladosporumit olla niin tuhdissa tilassa että taitaa tulla ikävä syksy. Kunto on muutenkin kovin kehno. Ja sitä myötä väsymyksen ja uupumuksen tunteet voimistuvat. Vaan toisaalta, eipä se kovin haittaa, kun tietää missä mennään. Kipunappia naamariin ja metsälle, sanon minä.

Yrtit on kuivattu ja homma etenee seuraavaksi teepussien täytöllä. Kohta. Syksy on sittenkin vuoden parasta aikaa. Koen voimaantuvani samassa tahdissa kun luonto hiipuu, ensin huikeaksi ruskailoitteluksi ja lopulta vain haaleaksi muistoksi menneestä kesästä. Luonto on säilönyt ensi kasvukauden tarvikkeet visusti talteen - tulkoon silmitön talvi.

Kun nyt olen ottanut näemmä tavakseni laittaa kuvallisen loppukevennyksen, tulkoon sen vuoro nyt:

Tapani Kansa flirttailee väliin aika herttaisesti.

Karoliinan vuoro toimia kilpparikyttänä.

Eilisehtoona tuli tällainen saalis. Purkeissa sekasieniä salaattiin, murekkeeseen..., pellillä uuniin kuivatukseen siirtyvä tattiläjä. Ovat muuten voitatteja jokaikinen.

Vietimme toinen päivä syyskuuta nelivuotiskihlajaisillan keskenämme. Kesän ensimmäinen punaviini, ihan vaan pakkauksesta, kyytipoikana...

... ja ruusu hopeamaljassa.

Ofelian noidanpoikanen, Maud, saa viimeinkin ensiluutansa. Esittelen sen tässä kaikelle kansalle, niin olen esitellyt edellisenkin.

Viime sunnuntain teksti käsitteli kiitollisuutta. Aiheesta olen joskus ennenkin täällä ihmetellyt.

Nyt liitän matkaan rukouksen, jossa pyydän valoa ja ymmärrystä tunnistamaan kiitollisuuden aiheet, jotta myös ymmärtäisimme Herran tarkoituksen. Myös vastoinkäymisten kohdatessa.

Edit Piafia muuten sieppaa kun tuo webbikautteri on ollut pimeänä jo pitkään. Kaatuneet sivut vissiin..