sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sekalaisen ihana viikko

Mitenkäs tuo edellinen viikko taas menikään?

Maanantaisin olen pruukannut varata koko päivän kirjoittamiselle. Se onnistui nytkin. Sittenpä olenkin leijaillut pitkin pitäjää kameran kanssa.


Tiistaina pakenin kurkkusäilyketehtaalta Eedilään, paikallisen vanhainkotimme.... eiku se taitaakin olla palvelukeskus, Varman virkitykseen. Kuntamme vanhusneuvosto järjesti talon asukeille ja muillekin mukaan haluaville taoahtuman, jossa kuultiin laulua ja harmonikkaa, laulettiin ja syötiin makkaraa. Ei kuulosta kovin intresantilta, mutta vanhukset jotka elävät eedilän seinien sisällä nauttivat silminnähtävän suuresti päivän ohjelmasta. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja, ystäväni Margaret, muistutti väkeä siitä että Eedilässä saa ja on peräti toivottavaa vierailla koska tahansa. Henkilökunta ei näinä kireinä säästötoimien aikoina kertakaikkiaan kykene seurustelemaan väen kanssa vaikka tahtoisikin.

Onhan Lopella toki aktiivinen SPR:n ystävätoiminta ja muutamat yhdistykset ovat ottaneet vanhusten ulkoiluttamisen viikko-ohjelmaansa, mutta sekin on vain pieni helpotus suureen tarpeeseen. Minuakin tuollainen palvelu kiinnostaisi, mutta kuvitelkaapa sokea taluttamassa kuuroa! Miltä näyttää kun ääneenlukija tihrustaa kirjan tekstiä nenä lähes kirjansivussa kiinni ja yhdellä silmällä? Tai lähtee rollaattorimummoa kävelyttämään rollaattoriin nojaten? Siksi pysyttelen noissa nuorissani, kulkevat itsenäisesti ja näkevät lukea.

Keskiviikko oli vähän kiireisempi.


Haapastensyrjässä on Kekkosenkumpu.
Sinne presidentin toimesta istutettu puu kasvoi komeasti aina vuoteen 1986 asti, jolloin se loppukesästä kuolla kupsahti sen paremmin selittelemättä. Kotvan kuluttua kuoli itse Kekkonen. Hämmennys oli tilalla melkoinen, uskon että muutama kylmä värekin on kulkenut siellä pitkin selkää.


Meillä täällä Lopella METLAN Haapastensyrjän toimipaikka, joka aiemmin tunnettiin Haapastensyrjän jalostusasemana. No, tämä piste nyt kumminkin täytti pyöreät viisikymmentä vuotta ja päivän kunniaksi oli pykätty suuret juhlat lounaineen, juhlapuheineen ja muistopuun istutuksineen. Senttaripa viihtyi siellä pitkään. Loput voitte lukea paikallisesta aviisista ensi keskiviikkona.

Rotumetsästä hilpaisin tapaamaan Jaana-ystävää, joka lapsineen vietti viimeisiä lomapäiviä Suomessa. Jaana lähti vuosi sitten viemään suomalaista koulutusosaamista Arabiemiraatteihin yhtenä kolmestakymmenestä peruskoulun opettajasta ja -rehtorista. Nyt oli vuoden kokemus takana ja uusi mokoma edessä. Tein siis vuosihaastattelun.

Vielä lautakunnan kokous, ja olinkin valmista kauraa suoraan sänkyyn.

Loppuviikko meni silleen ihmetellessä,oli sovittelutapaaminen ja muuta sellaista. Nytjusthetikohta, kunhan saan molemmat silmät tarpeeksi auki, piipahdan marttojen sieninäyttelyssä ja ponkaisen tyrnitilalle, Ankkurin Elvin luonnonaarreaittaan.



AAA! Mutta kävihän Lumimies eilen tuomassa näytille elämänsä ensimmäisen hauen. Fisu oli nippanappa laillisen kokoinen, mutta ihan lailliseksi sen teki uistin, jonka se polo oli nielaissut niin syvälle ettei se irronnut kuin väkivalloin meidän keittiössä.

Loppukevennykseksi pari tyylinäytettä:

Hugo-täti, jota myös Ruutanaksi kutsumme on tarkkaavainen lady,
joskin hyvin herkästi unohtaa leidinelkeee ja painaa kybällä huushollia
ympäri Tytin kanssa.

Niilopoka on käynyt taloksi hy-yvin rentona.

lauantai 20. elokuuta 2011

Valkosipulit

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa säilöttyjä valkosipuleita.

Se tapahtuu tälleen:

5-6 kokonaista valkosipulia
3 dl oliiviöljyä (neitsyt-)
tai maun mukaan kylmäpuristettua rypsiöljyä
reilu ruokalusikallinen mieleistä etikkaa, (puna- tai valkoviini-, balsamico- ...)
reilusti rakuunaa tai persiljaa (kuivattuna, tuore menee ikäväksi lilluksi)
ripaus suolaa


Liotetaan valkosipulit lämpimässä vedessä jotta niistä irtoavat kuoret mahdollisimman kivuttomasti.

Hakkaa valkosipulit rouheeksi, voit tietenkin käyttää myös puristinta, mutta...

Lado valkosipulirouhe tilavaan lasipurkkiin, väliin rakuunaa (persiljaa), valkosipulia, rakuunaa... kunnes purkki on lähes täysi.

Ripauta suola sekaan, sulje kansi ja ravista hyvin.

Avaa kansi ja täytä purkki öljyllä.

Sulje kansi ja laita tuotos muhimaan kaappiin. Säilyy maustekaapissakin, minkä säilyy, yleensä tahtovat loppua kesken.

Mutta ei hätää, nyt sinulla on resepti!


Minä en sitten tehnytkään eilen säilöttyjä valkosipuleita...
Tuo punainen keskisormessa tuli toissapäivänä uunista, kun kuivattelin tillisatoa.

Olkaa te huolellisempia.
Nam!

torstai 18. elokuuta 2011

Kaksitoista vuotta



Ihan ensimmäiseksi kiitän teitä lukijani reagoinnista edelliseen postaukseen. Olen niin hyvilläni että välittäminen on edelleen pop, ainakin meidän samanhenkisten joukossa.
Jatkakaamme samaan tahtiin, huomatkaamme lähimmäisemme ja rientäkäämme avuksi kun apua tarvitaan. Ei auttamiseen mitään erityistaitoja tarvita. Välittäminen ja lähimmäisen rakastaminen riittävät vallan mainiosti. Läsnäolo.

Näihin aikoihin kaksitoista vuotta sitten olen ollut epikriisien mukaan vallan muissa maailmoissa, pääni siivoaminen on vielä pahasti vaiheessa. Tölikän kirurgit olivat aika taitavia. Vaikka sittemmin vakuuttivat perheelleni, etten siitä enää herää, enkä ainakaan tokene ihmiseksi. Enkä vallankaan tule tuntemaan ketään.

Herrallamme oli vissiin sitten toisenlaiset suunnitelmat Liskonaisen päänmenoksi.
Sieltä se kiskoi Liskiksen kolmen viikon osin keinotekoisen kooman keskeltä takaisin ja pieksi raskaaseen toipumiseen. Tässä sitä nyt ollaan.

Vaikka olen jo pari vuotta selvinnyt ilman hirvittävää kesäpaniikkia, nousee tapahtuma tässä elokuun loppupuoliskolla aina hakematta mieleen. Joitakin flasheja mieleeni tunkee; aurinkoa (silloin oli sellainen kuukausia kestänyt intiaanikesä, jota piisasi pitkälle lokakuulle asti), kaunis ruska, jota katselin Hämeenlinnan sairaalaikkunastani yksikseni. Minuthan tuupattiin Töölöstä siirryttyäni yksityishuoneeseen, koska Tölikässä riehui niihin aikoihin ikävän riehakas sairaalabakteeri, ja niin vietin uuden elämäni ensimmäiset viikot vallan eristyksissä.

Pääni oli vallan sekaisin edeltäneen valtaisan verenvuodon jäljiltä, mukaan livahtaneet pikkuaivoinfarktit olivat vieneet näön enkä ollut laisinkaan kartalla, saati että olisin ymmärtänyt mikä minuun oli iskenyt ja olinko nyt sairaalassa vai missä. Särky oli hirvittävä. Niin kova että sekin on jäänyt ikuisesti mieleen.

Karu totuuskin aikanaan valkeni, joskin oikeasti vasta vuosien kuluessa. Entinen elämäni oli päättynyt. Paitsi siihen toviin kuolleena, myös moniin muihin menetyksiin.

Jollei Luoja olisi laittanut minulle varuiksi tällaista luonnetta ja karjalais-emigranttigeenejä, joita tarvitaan selviämisessä, olisin varmasti keksinyt ensi vuosina keinon tai toisenkin päättääkseni päiväni ihan itse. Osuutensa asiaan saattoivat antaa kuuden vuoden terapia ja kunnolliset pöpipastillit..

Partapappakin osui juur tästä asiasta kirjoittamaan, käykääpä lukemassa.

Oli meininki tänä aamuna juhlapäivän kunniaksi lähteä herrojen kanssa pellon laitaan, mutta heräteessäni oli jo kuumetta ja kauhian tautinen olo. Jouduin luopumaan retkestä. Loppupäivä on kulunut yskiessä, niistäessä, pötköttäessä, teetä juodessa ja keitinpä kattilallisen sinappia. Maustoin sen rakuunalla ja valkosipulilla. Tabascolla. Tautisinappia siis. Jostain Velhon kettiö- (huomaa puuttuva "i") kategoriasta löytyy sinappirepsettejä.

Menen ottamaan Dynamiittilasillisen. (=kuumaa vettä ja anisviinaa, Dynamitea, jota hopotin McGyverin viinakaupasta hakemaan. Päihittää joissakin tapauksissa jopa konjakin)

Loppukevennyksen omistan Hannille:

Ei siis ole ruma sana, kelpaa roskissanaksikin.