Tästä se lähtee

... varsinainen uusi vuosi käyntiin. Luulisin.

Olen aina tavallaan inhonnut tätä vuodenvaihteen aikaa. Joulun seutu on yleensä aika repalainen ja kaikilla on koko joulukuun olevinaan ihan silmitön kiire hösätä joululahjojen ja kyläilyjen ja pikkujoulujen ja ruokien ja sukulaisten ja anoppien ja, ja, - vaikka minkä epäoleellisen kanssa.

Mikä siinä on että juur vuoden vaihteen tietämissä on ihmisen pelastettava sielunsa ja siivottava omatuntonsa ystävien ja läheisten tiimoilta? Häh? Miksei ihminen voi jakaa näitä sosiaalisia kiireitään tasaisesti pitkin vuodenjuoksua?

Ajatellaanpa yksinäistä isovanhempaa. Tai tätiä. Tai muuta ystävää.

Johan se rassaa ja väsyttää toisen ihan uuvuksiin, kun parin viikon aikana on hyysättävä talo koreaksi vähäisillä voimilla ja käytettävä iso viipale pienestä eläkkeestä velvollisuusvieraiden kahvipöytään. Sitten on voimat ihan lopussa, kun niitä oikeesti tarvittaisiin pitkän vuoden yksinoloon ennen seuraavaa joulua. Kun kukaan ei käy. Kun kaikki ovat ryysineet kerralla ovesta sisään.
Kunhan vaan kysyn.

Sitten on ne välipäivät. Nyt sentään oli ehyt viikko joulujen välissä, mutta jopas loppiainen sotki vuoden ekan viikon. Eikähän joulukuun viimeisellä viikolla oikeesti mitään tapahdu. Missään. Ainakaan julkisella sektorilla. Eikä loppiasviikolla.

Kyllä se vaan on niin että nyt on menossa vuoden ensimmäinen viikko.
Tällä viikolla alkaakin sitten kaikki. Koulut, kerhot, harrastukset, arki. Ja sitä kestää.
Tänä vuonna erikoisen pitkään, kun laskiainenkin on vasta maaliskuussa.

Herra on taas kerran kuullut rukouksemme ja tullut avuksi, muistammehan myös kiittää.