Tunnustus

Tämä on aika noloa.
Oikeesti.
Mutta en saa synninpäästöä ilman tunnustusta.

Meillä tämä remontti siis jatkuu. Eilen raavittiin piha tähänastisista lehdyköistä puhtaaksi. Raavin myös peiliovia, jotka on maalattu vaikka minkälaisella ja -värisellä maalilla.

Eilen käytiin myös saunassa. Kyllä. Olen käynyt saunassa useammankin kerran. Fibromyalgia siitä aina riemastuu ihan mahdottomasti, mutta tässä talossa on loistava sauna ja istun mieluusti lauteiden keskimmäisellä rappusella muutaman minuutin. Siis per saunakerta.

Istuimme mukavasti olkkarissa ja lipitimme kotiviintä ( olen palauttanut vanhan harrastukseni kunniaansa, samoin toistasataavuotiset reseptit, joiden mukaan emännät loihtivat ompeluseuranapantereitaan).

McGyver kiipesi yläkertaan pahnoille ja olin oikeastaan itsekin aikeissa toimia samoin. Mutta sitten soi puhelin. Vaille puolilta öin. Ja minä tyhmä siihen vastasin. Ottopoikani Tommi-Petteri siellä halusi ulkoiluttaa mummia. Ja minä tyhmä siihenkin suostuin, ilman minkäänlaista tivaamista.

Hauska iltahan meillä oli. Kukaan ei syytellyt edes puumaksi, kun olin siis "poikani" (32 v) kanssa liikenteessä.

Mutta.
Muttamutta.

Älkää kokeilko tätä kotona. Älkää kokeilko tätä missään!

Tämän lappusen sain mukaani Riihimäen aluesairaalasta (oikeesti se on nykyään RYKS, Kanta-Hämeen Keskussairaalan Riihimäen yksikkö. Minä sitä tapaan tituleerata Riihimäen Yliopistolliseksi KeskusSairaalaksi). Toinenkin lappunen minulla oli tuliaisina. Sen antoivat ambulanssikuskit.

Tämä seikkailu johtunee siitä että tämä ottopoikani oli tapojensa mukaisesti kadonnut jonnekin ja minä oli viisaana häntä lähtenyt etsimään. Ja tuommoisessa kännissä kun olin, olin kyynärsauvoistani huolimatta päätynyt turvalleni asvaltille. Siitä minut oli jostain muusta kuppilasta kotiutuva porukka löytänyt, soittanut ambulanssin ja pyydystänyt sen ottopoikani puhelimellani. Ambulanssin pojat olivat antaneet puhtaat paperit (promillet tässä vaiheessa 1,9) ja sallineet "poikani" viedä minut kotiin. Poikapa ei siihen tyytynyt vaan tilasi taksikyydin sinne sairaalaan, jossa asiallinen naispäivystäjä tutki, otti tarvittavat kokeet, tarkasti kaatumisen aiheuttamat vammani ja sitoi vuolaasti verta valuvan kyynärpääni tuhdimmin.

Paitani tässä likoaa suolavedessä, josko se kaikki veri siitä irtoaisi.

Ja sitten kotiin. Aamuteelle. McGyver oli sillä välin herännyt ja leikkinyt salapoliisia. Oli puhelimen tietojen mukaan myös soittanut minulle kolmen maissa, jolloin olin sanonut tulevani kohta kotiin. Sen jälkeen olin sitten vissiin lipannut.

Mitä tästä siis opimme?

Emme yhtään mitään. Emme yhtikäs mitään, sikäli kun itseäni tunnen. Joskus vaan vanha ystäväni, juoppous tahtoo huomiota ja silloin olen näemmä täysin vailla omaa tahtoa ja varsinkin järkeä.

Katumusharjoituksena olen käynyt Sari-ystäväni ja miehenesä kanssa parin tunnin metsälenkillä (hippunen suppiksia ja kolme mustaa torvisientä oli saaliini.)

Nyt pojat tulivat saunasta. Menen ottamaan tonnikana-räkiskiusauksen uunista ja ryhdyn heitä ruokkimaan.

Tämä tarina on tosi.
Älkää kokeilko tätä sen paremmin kotona kuin kylilläkään.

Tällaisen uuden korun Sari on minulle tehnyt ja toi sen mukanaan. Ihana. Seuraavaksi tilasin savukvartsikorun.