lauantai 9. toukokuuta 2009

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

Näin sanoi aikoinaan yksi lemmikkikirjailijoistani, Kurt Vonnegut. Rauha hänen sielulleen. Kurt oli myös toisen lemmikkikirjailijani opettaja ja innoituksen antaja. John Irvingin, Kaikkein tärkein ja rakkain kirjailijani on Ernest Hemingway, nyt ja aina, iankaikkisesti aamen. Jos johonkin voi kilahtaa teininä se jatkuu läpi koko elämän. Niin kuin kolmas rakkaani Juice sanoo. (eihän tarvii laittaa selittävää linkkiä?)

Heräsin kotva sitten a) vingutukseen, b) pissahätään c) näläntunteeseen. Kuittasin nämä tuntemukset a) parilla piipullisella ja antihistamiinilla, b) vessaamiskäynnillä ja c) kanahampurilaisella. Nyt on kaikki hyvin. Paitsi että heräsin vähän liikaa.

Joku viisaus minussa taannoin sanoi että pitää laittaa Päivän sana sivupalkkiin. Laitoin. Uskokaa huviksenne että on ihana mennä omaan blogiin ensi kertaa aamulla ja saada tavallaan synninpäästö ennen aamurukousta lukemalla päivän jae. Suosittelen. Jollei omaan blogiin niin sopii piipahtaa tänne.

Aikoinaan kun kärvistelin sen sappileikkaukseni kanssa sairaalassa jaoin sairaalahuoneen jokin viikon T:n kanssa. Useinhan käy niin että katalassa sairaalatilanteessa tutustuu ihmiseen ja tulee luvatuksi että pidetään yhteyttä. Minullekin on käynyt silleen monasti. Paitsi tämän T:n kanssa.
Meistä tuli ihan oikeat ystävät. Ja mitä tulee numerologiaan, hänen syntymäpäivänsä on sama kuin hääpäivämme lasten isin kanssa. Perjantaina olin häneen luonaan tunteja. Söimme ihanaa salaattia (ruoka-) ja kahvia ja prinsessakakkua. Älkää yhtään naurako, prinsessakakulla on erityinen merkitys ystävyydessämme. Siksi me paksukaiset voimme sitä syödä hyvin omin tunnoin eikä se tietenkään silloin lihota. Piste!

Omastatunnosta tulikin mieleeni. Menkääs kuulkaa ja tehkää testi omastatunnosta.
Tietenkin minulle pitää kertoa minkälaisen tuloksen sait.

Tänään on Lopella Vasemmistoliiton Hämeen Piirin piirikokous. Sinne säntään tuossa vaille puolenpäivän. Vähän niin kuin virantoimitukseen. Sitten alkuillasta palaan kotiin nauttimaan kesän ensimmäisestä valkoviinistä, australialaisesta charnonnaysta. Eilen poissaollessani pestyllä parvekkeella, äitienpäivä-pylväs-verenpisaran alla blondin tekemä huivi harteilla.

Sitten onkin sunnuntai ja äitienpäivä. Ihana päivä. Tänä vuonna sydämeni särkyy ja vuodattaa kuitenkin myös myötäsurun kyyneleitä ystävieni puolesta. Yksi menetti lapsensa, yksi äitinsä, tämä on heille suruvuoden ensimmäinen koettelemus sekä äitinä että tyttärenä. Rukoukseni ovat heidän kanssaan.

Onpa sentään iloakin. Rakas Blondimme tulee vihdoinkin kylään! Äitienpäivänä.Sitä vierailua on sentään veivattu ja soviteltu toiseenkin kertaan. Nyt siitä tulee totta! Arvaa vaan ollaanko molemmat ihan täpinöissämme! Aikataulutkin on ruuvattu niin että äiti-ilot ja -velvollisuudet ja tapaamisemme eivät häiritse toisiaan. Ihanaa!

Eikä tähän hätään muuta, liitän uusimmat saamani kunnarit ja kiitokset seuraavan postaukseen ja painun maate. Ehdin nukkua vielä pari tuntia. Ehkä?

Herra olkoon kanssanne tänäänkin.


8 kommenttia:

  1. Huomista odotellessa: mukavaa piiripäivää! :)
    (mäkin meen takaisin nukkumaan..)

    VastaaPoista
  2. Mites tämä kirjoitus sai mut erityisen iloiseksi. Hyvä kun olet, Liskonainen :) Ja tänne tullessa muuten aina aukeaa ensin näkyviin Päivän Sana, sitten vasta loput blogista. Ja lopuksi: oikein antoisaa tapaamista blondimme kanssa. Oi jospa saisin olla muuuu-kaaaa-na!

    VastaaPoista
  3. Omatunto ei häiritse, mutta otan vain pienen palan prinsessatorttua, en kahta..

    VastaaPoista
  4. (Lapseni ovat opettaneet, ostan luomua, sammuttelen valoja, en tykkää kiusaamisesta,
    testi meni hyvin:

    Tuloksesi:
    Omatunto Super Premium Plus (100/100 pistettä)

    Ohhoh, tällaisia ei näinä optioaikoina enää usein näe. Arvot ovat kunnossa, moraali on tiukka ja käyttäytyminen suoraselkäistä ja johdonmukaista. Yleensä tällainen omatunto tulee jo äidinmaidossa, mutta kyllä näihin on päästy heikommaltakin tasolta huolellisen ja johdonmukaisen kehitystyön tuloksena.

    Tällaisesta omastatunnosta riittää iloa kanssaihmisillekin. Malliainesta!
    Vaikka olenkin kokoomuslainen :)

    VastaaPoista
  5. "Tuloksesi: Omatunto Lux (80 / 100 pistettä)

    Ai ai, kun se kiiltää. Näin puhtaalla omatunnolla kelpaa kyllä pörrätä. Ekologinen ajattelu on selvästi hallussa, tunnet vastuuta heikommista ja haluat myös osoittaa sen. Jotain pientä häikkää siellä kuitenkin on, minkä johdosta et yltänyt ihan kirkkaimpaan omatuntoaateliin. Mutta hyvin tälläkin pärjää."

    Terveisin Hannele, omatunto toiminnassa, mutta korjattavaa siis olisi.

    VastaaPoista
  6. Juku, mä sain karun tuloksen. En kehtaa sannoo noitten pulmusten jäläkeen!

    VastaaPoista
  7. Siis oikeesti, onkohan näin: Tuloksesi: Omatunto Lux (90 / 100 pistettä)
    Ai ai, kun se kiiltää. Näin puhtaalla omatunnolla kelpaa kyllä pörrätä. Ekologinen ajattelu on selvästi hallussa, tunnet vastuuta heikommista ja haluat myös osoittaa sen. Jotain pientä häikkää siellä kuitenkin on, minkä johdosta et yltänyt ihan kirkkaimpaan omatuntoaateliin. Mutta hyvin tälläkin pärjää.

    Kannattaa muistaa, että pienellä ponnistelulla omatunnon saa vieläkin kirkkaammaksi.
    Hyvää äitienpäivää siskoseni. t. kristiina :D

    VastaaPoista
  8. Liskosiskoni, sain tulokseksi tämän:

    Tuloksesi: Omatunto Lux (87 / 100 pistettä)

    Ai ai, kun se kiiltää. Näin puhtaalla omatunnolla kelpaa kyllä pörrätä. Ekologinen ajattelu on selvästi hallussa, tunnet vastuuta heikommista ja haluat myös osoittaa sen. Jotain pientä häikkää siellä kuitenkin on, minkä johdosta et yltänyt ihan kirkkaimpaan omatuntoaateliin. Mutta hyvin tälläkin pärjää.

    Kannattaa muistaa, että pienellä ponnistelulla omatunnon saa vieläkin kirkkaammaksi.

    VastaaPoista