Rakkaat pölyiset kirjani

Muistatteko kirjahyllyni?

Hani-Hannihan sitä taannoin kyseli. Ja nyt sitten pitäisi paljastaa viisi parasta/rakkainta/unohtumattominta/viihdyttävintä /vaikuttavinta/ kirjaa. Eihän se ole ollenkaan mahdollista. Niitä on niin paljon. Mutta yritetään.

Lapsuuden rakkaimpia ovat Kirsi Kunnaan Tiitiäisen satupuu joka on ihan yhtä vanha kuin minäkin, ...hetkinen, tarkistan.... eiku se onkin vuotta vanhempi.
Erikoislemppareitani ovat Eukko joka aina joi vettä sekä Ville ja Valle ja kaikki muutkin Herra Pii Poon johdolla.

Else Holmlund Minarikin Pikku Karhu sulattaa sieluni ja sydämeni aina vaan ja ikuisesti. Tämän kirjan oppien mukaan tarjoan aina syntymäpäiväkeittoa synttäreilläni...

Sitten kasvoin vähän isommaksi ja käsiini osui Frank B. Gilberth Juniorin ja Ernestine Gilberth Careyn Tusinoittain halvemmealla. Tusinapäisen pentulauman liikkeentutkija-isän (tässä tapauksessa ei siis ollut kysymys mistään firmasta vaan tavoista työskennellä mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti.... äsh, en osaa selittää, lukekaa itse) jälkeläisten muistikuvia lapsuudesta.

Sitten tulivat keskikoulun (joo, olen käynyt keskikoulun, en peruskoulua) äidinkielen esitelmät. Minulle lankesi arvonnassa Ernest Hemingwayn Vanhus ja Meri. Ja se oli kuulkaa menoa! Olette varmaankin hokanneet että olen ihan vain aavistuksen kummallinen ja outo, mutta se kirja kolahti, oikein KOLAHTI! Sen jäkeen ahmin kaaaaikki käsiin saamani Hemingwayt, myös tämän vuosituhannen puolella ilmestynet postuumit jotka leski Mary ja hänen perikuntansa ovat toimittaneet julkaisukuntoon. Tälle miehelle häviävät niin lemmikkini John Irving kuin Gabriel Carcia Marquezkin. Hemingwayltä rakkain on Saaret ja virta, jonka tyhmyyksissäni lainasin "luotettavalle ystävälle", jota ei sen koommin ole näkynyt - eikä kirjaakaan. (jos joku joskus jossain törmää tuohon teokseen, ostakoon sen ja lähettäköön vaikka postiennakolla minulle, maksoi mitä maksoi)

Jaahas, ja mikähän seuraavaksi....? Sanat matkaoppaana. Pieni kätevästi taskuun tai käsväskyyn mahtuva kirjanen elämän viisauksista. Epiktetoksen "Juuri vaikeudet osoittavat, mihin ihminen pystyy" , Hemingwayn " Meidän olisi kaikkien uudelleen keksittävä sydämemme, eikä ajateltava sitä vain silloin, kun siihen koskee" ja monet muut elämän totuudet, jotka ovat itsestään selviä kunhan joku niitä sormella osoittaa.

Pikkusiskoltani, siltä biologiselta puolikkaalta, sain Dinotopian. James Gurneyn matkatkertomuksen Dinotopiaan, maahan ajasta irrallaan.

Kolmenkympin tienoilla löysin Carlos Castanedan, hörhöjen hörhön. Ja hurahdin tykkänään. Tarinoita voimasta, Matka Ixtlaniin, Kotkan lahja..., and the same in english.

En ole koskaan päässyt rehvastelemaan matemaattisella lahjakkuudellani joten esittelen seuraavaksi viidennen kirjarakkaani:
Douglas Adamsin Hitch Hiker's Guide to Galaxy, Linnunradan käsikirja liftareille.
Ei voi selittää, se joko kolahtaa elinkautiseksi tai sitten ei. Lukekaa itse.
Minulla tosin on vain A Trilogy in four parts, oikeesti siinä trilogiassa on viisi osaa.(saa kirjakaupasta suomeksikin) Olisi varmaan enemmänkin jollei Douglas-polo olisi saanut kohtalokasta sydäriä niin nuorena.

Kelpaako, Hanni- kultaseni?

Karhuja liikkeellä!

Stansta komensi hakemaan tämän muurinsa suojista.
Hänellä onkin varmaan mukavampaa
täällä liskonluolassa.

Eikös hän olekin suloinen?
Tuossa ehdittiin siirron aikana vähän rupatella nalle-polon kanssa ja sovittiin silleen että hän saa lähteä jokaisen tähän postaukseen kommentoineen matkaan hellittäväksi.

- Menihän se noin?
- Sniisk, yf, joo niin se meni, ottakaa joo mut mukaanne, on niin kiva nähdä uusia paikkoja.
Mutta muistakaa kertoa mihin minut viette,
niin Liskonainen voi tulla tarkastamaan oloni.

Neljästi kaikkea

Nyt kun kaikki kesälehdet ovat peruuttamattomasti painokoneiden nieluissa, voinkin hyvin nollata pääni ja hoitaa muutaman rästin pois.

Aloitetaanpa tästä, tämä on se yksi miljoonasta -hölynpöly:

1. Neljä työtä jota olen tehnyt

Neljäkö vain?

Ensimmäinen oma, kokonainen ja itsehankkima homma oli pikapesulan piika. Se oli nuorelle naiselle opettavaista. Osaan tänäkin päivänä prässätä ja silittää varttuneempien heimoveljien saapashousut suoriin prässeihin. Samoin naisten röijyt ja ne mustat samettihameet. Tiesittekö että romaninaisen hameeseen käytetään yhdeksän metriä samettia? Nykyään kuulemma riittää kuusikin metriä, mutta siis mieluummin se yhdeksän. Tässä paikassa opin myös vahvan työmoraalin, sillä pärjäsin ihan halvaukseen asti.

Seiskytluvulla (siis viime vuosituhannen) oli kovasti muotia eristää allergiset ihmiset elämästä. Terveydellisiä kieltoja ja rajoituksia oli pilvin pimein. Aikanaan tyäpaikkalääri ilmoitti ettei minun sovi olla missään tekemisissä vaatepölyn ja kemiallisten litkujen kanssa. Siihen päättyi se ura.

Seuraavat yksitoista vuotta menivät lastenteossa ja samaan aikaan järjestörottana ja freelancetoimittajana sekä tiedottajana.
Yhdessä välissä olin koulun kanslistina ja muutaman vuoden kouluvirastossa kiertävänä sijaisena kaikenkielisillä osastoilla.

Huonekalukauppiaana ehdin olla vain pari vuotta kunnes se edellinen lama ja pankkilakko katkaisivat kaupankäynnin kertaiskulla ja konkurssi oli taattu.

Takana on siis 19 vuotta velkavankeutta, vielä kun vuodenvaihteeseen jaksan pinnistellä on se homma hoidettu ja pääsen kunnon ihmisten leiriin, luottotietoni puhdistuvat niihin aikoihin.

Tänä aikana ruokin juhlivia ja työtätekeviä ihmisiä omassa pitopalvelussani ja myin viinaa janoisille milloin kenenkin ravintolassa ja opiskelin baarimestariksi. Tämä ura päättyi taas kertaiskulla elokuussa -99, niin kuin koko elämänikin.

2. Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

Nyt on tunnustettava että näitä ei ole yhtään. Ei ole sitä telkkaria.


3. Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

Marokossa vietin mielenkiintoisen viikon kauan, kauan sitten. (Matkakertomus kyllä irtoaa siitä vieläkin. Tein siellä ollessani artikkelin sikäläisestä koulutusjärjestelmästä)

Kotimaa on koluttu melkoisen tarkasti lasten kanssa aikoinaan.

Jordaniassa hujahti pari viikkoa ( siitä reissusta lupasinkin jutun)

Palestiinassa/Israelissa olittekin mukana (uusille lukijoilleni: etsi tunnisteista "maailmalla")

Vähän nolona tunnustan olleeni myös rantalomalla Turkissa, mutta se oli vahinko, ihan totta, lähdin vain esiliinaksi.

4. Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

Aamu alkaa a:lla, eli ensimmäiseksi tutkitaan maailman tapahtumat ampparreista, sitten tutkitaan kaikki blogit. Jossain välissä on relattava, silloin pelataan. Google ja Wiki(Hiki-)pediat ovat pohjattomat tietolähteet. Oliskohan siinä jo neljä?

5. Neljä lemppariruokaani ovat:

McGyverin opettama makaronilaatikko (vink. siinä on tuoretta tilliä)

Kaikki kanasafkat, mieluusti valkosipulilla ja homejuustolla.

Sieniruoat, (kohta saa korvasieniä,,,,,)

Kaikki kalat, paitsi silakka, sille olen ihan älyttömän allerginen(ja ankerias ja nahkiainen, ne vaan ovat niin ällöttäviä, silliä en myöskään syö!)

6. Neljä paikkaa, jossa olisin mieluummin nyt:

Öööö, tämä on vaikea. Yhden tiedän, se on vastaremontoitu makuuhuone ensi viikolla.
Olen vaan niin tyytyväinen kotiini ja maailmaani.

Niin kuin huomaatte, en taaskaan paljastanut mitään itsestäni.

Tästä Roosa tykkää

Nyt se on valmis!

Tai siis se on oionlukuturneella ja odottaa kahden ilmoituksen matskuja ja pääkirjoitusta.
Viimeksi mainittu pitää vielä onkia aivojeni syövereistä huomiseen mennessä.

Ai?
Mikäkö on valmis?
no tämä:


Siinä se on! Neljäkymmentä sivua ajankohtaista tietoa ja yleistä huvia kotikylästäni.
Tällaisen urakan tein nyt vissiinkin viidettä kertaa. Itse lehti on vanhempi, kahden vuoden päästä tämä täti (todennäköisesti) tekee tuplakokoisen 20-vuotis juhlanumeron. Siihen olen jo kerännyt historiallista materiaalia kyliltä.

Mutta se on vasta sitten kahden vuoden kuluttua, ehkä puolentoista. Eiköhän kaksinkertaiseen urakkaan pidä varata kaksinkertainen aika - siis kuusi viikkoa?

Maanantaina on vielä kaksi haastattelua paikallislehteen ja sitten alkaa vap... ehei, eipä alakaan!

Maanantaina on tutustuminen mahdollisiin uusiin tiloihin Nuopparille, tiistaina ja keskiviikkona Kuutospäivät (perinteinen siirtymäriitti yläasteelle siirtyville, kerron siitä erikseen jos ketä kiinnostaa) ja lautakunnan kokous, torstain kohdalla ei taida vielä lukea mitään, loppuviikosta teen pari kunniakirjaa ja lauantaina joku (toivottavasti en minä) luovuttaa ne ala- ja yläasteen päättävälle oman kylän Hymyhenkilölle.

Sitten keskityn odottamaan eläklepäivää että taas pääsen maksamaan laskut ja hankkiman yrttien taimet parvekkeelleni. Koivunlehdet ja korvasienet on kiiruusti kerättävä talteen etteivät mene pitkäksi.

Nyt otan mielestäni hyvin ansaitun oluen. Kippis!

Kivikauteen

Pitkään on pitänyt laittaa kivipostaus, nyt on juur sopiva hetki sille. Liian pitkään putkeen kun tuijottaa omia tekeleitään tulee ihan höppänäksi eikä enää erota omia virheitään (joita ei tietenkään lopullisissa julkaisuissa sovi olla).

Lupailin jo ammoin Ofelialle makupaloja omista kivistäni, onpahan aina tullut jotain muuta tekemistä...


Tässä aarrelokerikkoni. Täynnään muistoja, jotka merkitsevät vain minulle jotain. Ja se jotain onkin ihan erityislaatuista. En edes yritä selittää.

Tässä lähituntumassa poseeraavat rikkonainen pieni akaattilevy ja viipale australialaista moakiittia.

Imatrankivi ja hirmu pölyinen pähkinänkuori.

Pitkin huushollia majailee erikokoisia kvartsikiteitä, kalsiitteja ja tällainen ihmisen pään kokoinen akaattionkalo, joka on Brasiliasta kulkeutunut käsiini. Tapani Kansan huusholli on tietenkin täynnä korukiviä, olen niitä aiemminkin esitellyt (etsi tunnisteista).

Ennen sairastumistani myös hioin kiviä. Pääasiassa riipuksiksi, korvakoruiksi ja sormuskiviksi. Opettelin myös kaiverrusta ja muuta muotoilua.

Tässä lemmikkihiontani ja sen käsittelemätön emäkivi. Näitä saappaita tein melkoiset määrät. oli kaupunkisaapasta, oli laskettelukenkää, lantasaapasta, metsämiehen tuhtia kumpparia. Mieluiten tein niitä savukvartsista, aventuriinista ja Hausjärven epidootista. Siitä tämäkin kaunotar on hiottu.

Voi kun ne lehdet jo valmistuisi

Voi kun mami saisi ne lehtensä pian valmiiksi. Tänäänkin se on ollut jossain tipotiessään ainakin kolme viikkoa. Ja moneen kertaan. Nyyh!

SUKUPUOLINEUTRAALI MIES

Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,

SINÄ OLET SUKUPUOLINEUTRAALI MIES

Kuvauksesi Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Olet sukupuolisuuden suhteen tasapainoinen. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Olet mies. Sinulla on hiukan miehekkäitä persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Persoonassasi on ripaus miehekkyttä mutta ei juurikaan naisellisuutta. Tulet hyvin toimeen naiseutta ja mieheyttä itsessään yhdistävien androgyynien sekä sukupuolineutraalien ja naisten kanssa, koska sukupuolinen profiilisi ei ole niin kovin kaukana muista ryhmistä.

Tuloksesi on merkitty ruudukossa tällä värillä. Naisellisuuspisteesi: -8 Miehekkyyspisteesi: 0 Repikää kuulkaa siitä. Kovasti vannoin äsken etten vastaa minkäänlaiseen hölynpöryyn ennen kuin kylälehteni on päässyt painoon. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Tein tämän testin aikoinaan kun aloimme seurustella McGyverin kanssa. Silloin olin vielä vahvemmin miespuolinen. Olen siis pehminnyt aavistuksen naisellisempaan suuntaan reilussa kolmessa vuodessa. Ofelialta pöllin tämän testin jonka löydät myös tästä.

Casperin Suuri päivä

Tykkään kaikista tyhjistä laatikoista ja koreista, tästä on justiinsa viety lehdet ulos.

Terve kaikki.
Mami lupasi että saan lainata tätä blogia ihan vähän.

Minulla on tänään syntymäpäivä, taytän ainakin 16 vuotta. Se "ainakin" tarkoittaa mamin mukaan sitä ettei tarkasta iästäni ole varmaa tietoa. Eka mami haki minut jostain kissatalosta (mitähän ne oikein on?) pääkaupunkiseudulla ja olin ollut tosi surkeassa kunnossa. Tatuointi korvaan ja sterilisaatio kyllä oli tehty mutta muuten minua ei hoidettu mitenkään. Olin kuulemma niin täynnä matojakin että melkein korvista tursusi, Oli niitä loisia ollut pinnallakin.
Hyi, miten kuvottavaa.

Eka mami kuitenkin oli halunnut justiinsa minut ja sai myös, matoineni kaikkineni. Olin silloin jo täysikasvuinen, mutta aika ruipelo. Se minua hoiti ja hölväsi niin että minusta tuli komea kollinvonkale. Seitsemän vuotta meni siinä perheessä kunnes ekan mamin astma alkoi äityä pahaksi ja oli pakko etsiä minulle uusi koti ettei tarvitsisi lähettää taivaaseen. Ensin ajattelin että taivaassahan olisi varmaan hienoa!

En kuitenkan päässyt sinne taivaaseen. Pääsin toiseen taivaaseen. Ja se mitä kuvittelin siitä ekasta taivaasta valkeni minulle vasta monen vuoden kuluttua kun Viivi, pitkäaikainen kissakaverini putosi sammakon perässä kaivoon ja tukehtui sinne se sammakko suussaan. Silloin mami sanoi että nyt Viivi meni taivaaseen. Kauhistus, sehän tarkoittikin kuolemaa, onneksi tämä uusi mami minut pelasti siltä.
ettei tarvitsis lähettää taivaaseen.

Mami sanoi että kun tarkasta synttäristä ei kerran ole tietoa, minun juhlapäiviäni vietetään uuteen kotiin saapumispäivänä.

Kerron vielä vähän tänne muuttamisesta.
Ekan mamin isä toi minut omassa vaaleanpunaisessa häkissäni ja siinä oli kaikki rakkaat leluni ja pyyhkeeni (täytyy aina olla pyyhe mukana, koskaan ei tiedä mihin joutuu). Ensimmäinen tunne oli melkein paniikki: ihan vieraat hajut ja ihmiset, apua! Olen nuorena poikana ollut kuulemma aika ujo. Sitten jostain ovesta tuli HIRVEÄN ISO kissa. Ei se oikeasti ollut hirveän iso mutta se näytti siltä kun se oli jo valmiiksi pitkäkarvainan ja nyt se tuli jokaikinen karva pystyssä. Menin oitis sohvan alalaatikkoon piiloon ja pysyin siellä yli kaksi viikkoa (kävin kyllä yöllä (tai johonkin aikaan) pissalla laatikossa ihan salaa, ruokaa ja vettä olikin siellä sohvalaatikossa. Toisen kerran piilottelin kolmisen kuukautta kylppärin kaapin päällä. Se oli silloin kun Roosa tuli meille. Se oli aika pelottava kanssa.

Nyt minulla on lokoisat paikat. Mami ja se McGyver huolehtii minusta hyvin. saan hyvää ruokaa ja rokotukset ja matolääkkeet ja ne vie lääriin jos ne ei itse osaa hoitaa. Ja sain vauvankin vajaat kolme vuotta sitten. Sen Onervan. Olen siis yksinhuoltajatäti. Oli se kuulkaa sika rankaa aikaa sen ipanan kanssa, mutta toisaalta aika ihanaakin. Meistä tuli hyvät ystävät ja Onsku pesee minut joka päivä aamuin illoin.

Mami kertoo sitten lisää kunhan vaan pyydätte. Tämä tietsikan käyttö ei ole oikeastaan kissalle sopivaa puuhaa.


Niin, kiitos Kollo kun muistit juhlapäiväni!

Ystävyys se on kallista...

Tuolla strategisesti peukalon takana vielä halaus ennen kotimatkaa.

Juice sen taas kerran sanoi! Totisen toden.

Pakko tunnusta että meitä molempia jänskätti ensitapaaminen livenä melko tavalla. Ystävyytemme nappasi vissiin ihan ensimmäisestä kommentista. Ja nyt kun vasta kolmas kerta onnistui Blondin saamiseksi tänne maalle, tuli vähän tutiseva olo: entäs jos...? vaikka asiahan oli ihan selvä. Kaikki ennakko-odotukset osuivat paikoilleen ja vielä enemmän. Kaksi vanhaa ystävää tapasi vuosikausien eron jälkeen.

Aamukahvit ja halaukset ja hössötykset kissojen ja koiran kanssa sujuivat äitienpäivälipun säestyksellä parvekkeellani. Sisällä sai Tapani Kansakin tehdä Stanstan kanssa tuttavuutta.

Roosakin meni ihan sekaisin noin ihanasta vieraasta joka oli tullut ihan vaan häntä varten kylään.

Tällaisen haisevan (raikkaalle sitrukselle) liskon Blondi toi ja lisäksi swarovskin vihreän kristallisydämen. Minähän menin melkein noloksi.
Mukana seuranneessa taustapahvissa kerrotaan että:

Sydän symboloi
elämäniloa, lämpöä javoimaa.
Myötätunto, ystävyys ja rakkaus syntyvät sydämessä.
Se edustaa myös hyvyyttä ja rohkeutta.

Kirkas vihreä puolestaan:

Vihreä on toivon, rauhallisuuden ja puhtauden väri. Luonnon ja terveyden värinä se kuvastaa kasvua ja uudistumista. Se on myös ihmissuhteiden väri. Vihreä on tasapainoinen ja hoitava väri joka symboloi uutta alkua.

Tuonnempana siirryimme uutukaisen terassimme aurinkoon. Stansta vetää puoleensa hemmottelijoita kuin hinaja Nalle Puhia. Minäkin sain siivellä nauttia siitä.

Aikaa oli vähän, mutta mepä käytimmekin sen tehokkaasti. Emme tuhlanneet sitä historian kiemuroihin (sitä vartenhan meillä on blogit ja meilit) vaan käytimme lyhyen tapaamisemme kuin kauan toisiltaan kadoksissa olleet ystävät tekevät.
Se on meidän juttumme, ei siitä enempää.

Aivan liian pian T tuli noutamaan Blondin kotiin ja viettämään äitienpäivää Poikansa kanssa.
Mutta nyt kun reitti on selvä tapaamme takuusti vielä moneen kertaan. Paikallinen hemmottelijamme (muudan kylän mies, ei siis McGyver) lupasi ensi kerralla lämmittää saunan ja huolehtia Stanstalle kakluunipuut ensi talveksi. Ja kun tunnen miehen hyvin, tiedän että näin tapahtuu.

Eikös ollutkin kiva olla mukana!

Olipa Kerran Epilogi osa I

Muistattehan jatkokertomuksemme? Sehän jäi vähän pahaan paikkaan ja pitkäksi toviksi.
Kirjoitin siihen epilogin ensimmäisen osan varastoon ja ajattelin sen nyt lykätä markkinoille.

Mutta. Mutta, mutta....

Kun teksti oli kirjoitettu huhtikuussa tämä ohjelmamme julkaisi sen tänään - huhtikuun 18. päivänä. Niin että painukaa vaan sinne lukemaan. Tästä kyllä pääsee nopeammin, jos on kovin kiire ja uteliaisuus polttaa...

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

Näin sanoi aikoinaan yksi lemmikkikirjailijoistani, Kurt Vonnegut. Rauha hänen sielulleen. Kurt oli myös toisen lemmikkikirjailijani opettaja ja innoituksen antaja. John Irvingin, Kaikkein tärkein ja rakkain kirjailijani on Ernest Hemingway, nyt ja aina, iankaikkisesti aamen. Jos johonkin voi kilahtaa teininä se jatkuu läpi koko elämän. Niin kuin kolmas rakkaani Juice sanoo. (eihän tarvii laittaa selittävää linkkiä?)

Heräsin kotva sitten a) vingutukseen, b) pissahätään c) näläntunteeseen. Kuittasin nämä tuntemukset a) parilla piipullisella ja antihistamiinilla, b) vessaamiskäynnillä ja c) kanahampurilaisella. Nyt on kaikki hyvin. Paitsi että heräsin vähän liikaa.

Joku viisaus minussa taannoin sanoi että pitää laittaa Päivän sana sivupalkkiin. Laitoin. Uskokaa huviksenne että on ihana mennä omaan blogiin ensi kertaa aamulla ja saada tavallaan synninpäästö ennen aamurukousta lukemalla päivän jae. Suosittelen. Jollei omaan blogiin niin sopii piipahtaa tänne.

Aikoinaan kun kärvistelin sen sappileikkaukseni kanssa sairaalassa jaoin sairaalahuoneen jokin viikon T:n kanssa. Useinhan käy niin että katalassa sairaalatilanteessa tutustuu ihmiseen ja tulee luvatuksi että pidetään yhteyttä. Minullekin on käynyt silleen monasti. Paitsi tämän T:n kanssa.
Meistä tuli ihan oikeat ystävät. Ja mitä tulee numerologiaan, hänen syntymäpäivänsä on sama kuin hääpäivämme lasten isin kanssa. Perjantaina olin häneen luonaan tunteja. Söimme ihanaa salaattia (ruoka-) ja kahvia ja prinsessakakkua. Älkää yhtään naurako, prinsessakakulla on erityinen merkitys ystävyydessämme. Siksi me paksukaiset voimme sitä syödä hyvin omin tunnoin eikä se tietenkään silloin lihota. Piste!

Omastatunnosta tulikin mieleeni. Menkääs kuulkaa ja tehkää testi omastatunnosta.
Tietenkin minulle pitää kertoa minkälaisen tuloksen sait.

Tänään on Lopella Vasemmistoliiton Hämeen Piirin piirikokous. Sinne säntään tuossa vaille puolenpäivän. Vähän niin kuin virantoimitukseen. Sitten alkuillasta palaan kotiin nauttimaan kesän ensimmäisestä valkoviinistä, australialaisesta charnonnaysta. Eilen poissaollessani pestyllä parvekkeella, äitienpäivä-pylväs-verenpisaran alla blondin tekemä huivi harteilla.

Sitten onkin sunnuntai ja äitienpäivä. Ihana päivä. Tänä vuonna sydämeni särkyy ja vuodattaa kuitenkin myös myötäsurun kyyneleitä ystävieni puolesta. Yksi menetti lapsensa, yksi äitinsä, tämä on heille suruvuoden ensimmäinen koettelemus sekä äitinä että tyttärenä. Rukoukseni ovat heidän kanssaan.

Onpa sentään iloakin. Rakas Blondimme tulee vihdoinkin kylään! Äitienpäivänä.Sitä vierailua on sentään veivattu ja soviteltu toiseenkin kertaan. Nyt siitä tulee totta! Arvaa vaan ollaanko molemmat ihan täpinöissämme! Aikataulutkin on ruuvattu niin että äiti-ilot ja -velvollisuudet ja tapaamisemme eivät häiritse toisiaan. Ihanaa!

Eikä tähän hätään muuta, liitän uusimmat saamani kunnarit ja kiitokset seuraavan postaukseen ja painun maate. Ehdin nukkua vielä pari tuntia. Ehkä?

Herra olkoon kanssanne tänäänkin.

Tässä minä olen:

Yritä tässä nyt olla piilossa pseudon takana kun koko ajan lappaa vaatimuksia tunnistetiedoista! Pirliina minut tähän hupailuun haastoi. Toki kaikki on totista totta.
Tässä niitä tulee, mutta pyynnöstä vain viisi. Yrittäkää siitä saada tolkkua:

1.
kun katson peiliin minulle tulee lähinnä mieleen manaatti

vaikka en puhtaasti kasvissyöjä olekaan. siis tarkoitan että muodoltani olen sellainen. myös jossain määrin luonnoltani, ainakin utelias ja leikkisä ja kohtuullisen käsikesy.
makoilen myös mieluusti pitkään aloillani, varsinkin jos olen väsyttänyt aivoni liialla touhulla uupumustilaan.

2.
olen syntynyt punatukkaiseksi (luoja vaan vahingossa laittoi ei-minkään-väriset hiukset päähäni). joskin nykyään olen luopumassa mieliväristäni ja annan hurmaavien hopeisten luonnonraitojen vallata pääni.

3.
olen sellainen luojanluoma monilahjakkuus jolle mikään ei ole vaikeaa, mahdottomien toteuttamiseen varaan hitusen enemmän aikaa.
väliin en osaa päättä onko se lahja vai kirous.
vain laulunlahja minulta puuttuu. olenkin aina sanonut että minulla on absoluuttinen musiikkikorva: absoluuttinen nolla.en osaa tuottaa musiikkia muulla kuin levysoittimella.
(en siis esim. mp3:lla)

4.
en vieläkään osaa kunnolla sanoa EI!
opettelen kaiken aikaa kovasti.
(miten muuten luulet että sortuisin näihin ihaniin hölynpölyihin?)

5.
toteemieläimeni on sisilisko.
tai pieni vilkas gekko. viimeksi mainitut vilistävät maalattuna olohuoneeni seinillä, olen niitä nuorempana kasvatellutkin.
ja jotta asia tulisi kerralla selväksi: pikkuisesta liskosta tuli minulle kuolemani jälkeen selviytymisen symboli,puolustautumismekanismi on vahva, hengissä on pysyttävä vaikka hännästä pitäisikin luopua. ja kasvaahan sitä sentään uusi pätkä tilalle.

6.
on vielä lisättävä yksi varma tunniste: benettoninvihreä Harley Parkinson jolla huitelen pitkin kylää.
sitä ilman olisi pahassa pulassa ja liikkumiseni olisi vielä onnettomampaa.
tänäänkin iltaretki ylsi kilometriin!

Onko hyvä näin? Kerron kyllä lisää jos joku viitsii kysyä.

Keisarin uudet vaatteet

Olen tässä kevään ja vähän talvenkin mittaan kateellisena kurkkinut yksilöllisiä, tavattoman kauniita bloggerpohjia ihmisillä. Tänään sitten hokasin itse painaa oikeaa nappia ja olin Ihmemaassa. Melkein eksyin sinne. Löysin kuitenkin kotiin ja sain tuoduksi vielä tuliaisenkin itselleni.

Tämän pohjan nähdessäni siirryin oitis Ranskaan, Joan Harrisn Kesäviiniä-kirjan rapistuneisiin maisemiin, omenien tuoksuun, aurinkoon, onnelliseen vapauteen jota eivät rapistuneet nurkat haittaa. Siellä pienen liskonkin on mahdollista löytää turvallinen porraskivi jossa paistatella ja josta pääsee sukkelasti piiloon...
Natustelen tätä nyt kotvan ja ryhdyn suunnittelemaan tämän teoksen kolmipalstaiseksi muuttamista. Tuo sivupalkki on jo niin täynnä roimaa roinaa ettei sitä kukaan jaksa rullata edes takaisin - kuin Laihialta Heinäpäähän.

Niinpä minulla on nyt Keisarin uudet vaatteet!