keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Iltapohdintoja

Hahaa! Käsi ylös, kuka ekana huomasi kirojutsvihreen edellisen postauksen otsikossa?
Tietenkin huolsin tietOkonetta.....

Olen tässä varovasti maistellut ennalleen palailevaa elämääni. Kokeilin oikeata ruokaa. Ei siis kaurapuuroa tai nuudeleita ja maitohappokäyneitä kurkkuja. Vähän mouruaa ja kivistelee ja kuralle heitti. Mutta ei paha, ei ollenkaan. Osaltaan tietty vaikuttaa se asennussarja (ne ölpät) ja hienoinen jänskääminen koneen kanssa.

Eilen kävin apteekissa hakemassa ne verenpainelääkkeet. Kestää vielä muutaman päivän että paineet tasaantuu ja tämä julmettu pöhötys lasehtii normaaliläskeiksi. Voi ruveta rouvistelemaan: mahtuu kohta sormukset sinne minne pitääkin.

Olin myös jättänyt ajoissa palauttamatta yhden kirjaston kirjan. Nyt kun oli kirkolle meno nappasin sen yöpöydän laatikosta kassiin sen enempiä katsomatta. Koska kirjasto ei ollut vielä auki kopsahti teos palautuslaatikkoon, hups vaan. Tänään sitten venytellessäni sen huoltopuuhan tauolla osuivat silmäni kirjahyllyyn ja siihen kirjaan jonka juuri edellisäivänä olin palauttanut. Mitperkulehia? Minkähän kirjan sitten palautin? Soitin siitä paikasta kirjastonjohtajalle. Eihän tuollainen pikku kömmähdys mitään johtajia olisi tarvinnut, mutta kun se on ainoa pääkirjastomme numero jonka a) muistan ja joka b) on puhelimeni muistissa.

Tuli siinä sitten lörpötellyksi yhtä ja toista muutakin Tarja-tädin kanssa. Niin kuin kevään Aprillista Vappuun -kansalaisnäyttelystä jota muuten pitääkin ruveta työstämään ja haalimaan näytteilleasettajia. Ei huhtikuuhun enää ole pitkäkään aika. Kyllä se mikälie kirjakin löytyy, onhan se sentään kirjaston poistomyynnistä ostettu, halusi vissiin takaisin kotihyllyynsä...

Ja minä menen laittamaan päälleni sen pitkän raidallisen yöpaidan ja painun maate. Villasukat on jo jalassa.

4 kommenttia:

  1. MITÄ ovat maitohappokäyneet kurkut..?

    Kiva, että vointisi alkaa olla parempaan suuntaan. On se kai jo aikakin...

    Loistavaa alkavaa päivää toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Kukas stä nyt pinistä krjotusvihreistä komentois ? Nehän on täällä logistaniassa ihan mornaaleja tai siis normaaleja =D.

    Samaa tässä pohdiskelin noista maitohappokäyneistä kurkuista kuin Stanstakin. Mitä ne oikein on ?
    Pääasia kumminkin, että pikkuhiljaa voit alkaa syömään oikeeta ruokaa.

    Hyvää torstaita sinne päin !

    VastaaPoista
  3. Mie mittään vihritä nähny... oot sie aika epeli kun tietokoneenkin huollat, vaikka sitten tupakit ja Olvi kannustimena :D Toivottavasti alkaa mahakin pelittää... vai pitääkö toivoa, että se lakkais pelittämästä liikaa?

    VastaaPoista
  4. esim parhaat venäläiset on juuri niitä, samoin parhaat hapankaalit. ostan (siis lailliseti vihitty ostaa) kun massu on oikein kiukkuinen.

    VastaaPoista