Kaikkea hyvää

Hanni-kulta katsoi hyväksi muistaa Liskolandiaa ruusupuskalla. Vaan ei sentään ihan ilmaiseksi, vähän pitää raottaa salaisuuksien verhoa, tälleen:

1. Lempiruoka: Kalaruoka. Vanhan jutskan mukaan ei talossa alkoholin nauttiminen ole sallittua, paitsi kalaruuan kanssa. Kalaruuaksi katsotaan kaikki ruoka paitsi ryynimakkara. Jos kaikesta huolimatta tarjolla on vain ryynimakkaraa, luettakoon sekin kalaksi.

2. Lempimakeinen: Aroniamarmeladit. Oikeesti en ole koskaan oppinut pitämään makeisista, ylipäätään mistään MAKEASTA.

3. Lempiluettava: Kirja. Mikä tahansa kirja. Rakkain on kuitenkin Hemingwayn Saaret ja virta. Aina vaan.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Tehdä mitä?

5. Lempielokuva: Elokuva ei nyttemmin ole minun juttuni, mutta ihastuin muinoin lähtemättömästi Maija Poppaseen.

Siitäs saitte. Tällainen onneton boheemi taidan olla.

Houkutteleva näky, eikö?

Tältä näyttää kaksikymmenvuotiaan Saviheinäpuodin sisääntulo näin syksyllä.
Suska on vaivannut savea tosiaankin jo kaksikymmentä vuotta. Suskan kädenjälki on jäljittelemätön ja niinpä Saviheinän pytyt ja koriste-esineet ovatkin suosituimpia viemisiä Lopelta vielä tänäänkin. Minäkin olen kuskannut niitä meniäisiksi pitkin Lähi-Itää. Jos huruuttelet pitkin kantatie 54:ää, poikkea ihmeessä myös Kempintiellä.

Sieltä saa upeiden, konepestävien ja mikronkestävien saviastioiden lisäksi kaikkea mahdollista askartelu- ja sisustustarvetta aina kutistetuista kankaista (ainakin Hanni tietää mihin niitä käytetään) kaiken maailman hilpetöörään, mitä vaan voi askartelussa kuvitella tarvitsevansa. Vaikka sanoin hilpetöörää, tuotteet ovat kuitenkin laatuatavaraa, suomalaisia ja useimmiten suorastaan lähituotteita täältäpäin katsottuna. Aikaa kannattaa varata reilusti, ja mielellään rahaa, siellä tulee tekemisen nälkä vaikkei askarteluihminen olisikaan.

Mitäs vielä?

Juu, olin eilisehtoona ravintolassa. Siellä meidän Catiscassa Keskustelemassa seksistä ja seksuaalisuudesta ja oikeudesta olla ihminen.

Seurakuntamme kirkkoherra on ihan uskomaton mies. Eilen alkoi hänen ideoimansa viiden illan kestoinen keskustelusarja ihmisyydestä, kristityn mittapuista, seksuaalisuudesta... Kaikki tämä on avointa kaikille, ei edellytetä kenenkään keskusteluun mukaan liittyvän edes kuuluvan seurakuntaan, kunhan puhutaan avoimesti, rehellisesti ja kunnioitetaan keskustelukavereita.

Iltateepöytään istahti kirkkoherra-Tuomaksen seuraksi seitsemän ihmistä. Osa joi kahvia tai teetä, osa nautti olutta. Kapakoitsija-Tuomas oli leiponut aivan käsittämättömän mehukkaita mokkapaloja jutun siivittäjiksi.

Kirkkoherra-Tuomas painotti että puheiden vastaisesti seurakunta ei tokikaan jalkautunut kapakkaan, seurakunta oli ravintolassa, kirkkoherra työntekijänä jalkautui seurakunnan seuraan.

Keskustelu oli tietty aiheeltaan houkutteleva ja sisältö mielenkiintoinen, käytiin yhdessä läpi viime vuoden homokeskustelut, tervehdyttämistoimet, Koiviston Markut ja Marja-Siskon kokemukset. Pohdittiin seurakunnan työntekijän uskottavuutta eri tapauksissa, luotettavuuden rakennetta, ihmisen oikeutta olla onnellinen ja ehyt sisältään. Ilta oli hieno. Kahden viikon kuluttua jatketaan. Pohditaan mikä on "oikea" kristytyn, uskovan muotti ja täytämmekö sen. Tule mukaan, puoli ysiltä.

Nyt on kuulkaa rakkaat aika kiiruinen viikonloppu tulossa, oikeastaan pitempikin aktiiviaika. Ei mahdu mitään kummallista mukaan. Tyytykäätten vaan tähän tylsyyteen, yritän sentään jossain välissä ehtiä sienijahtiin, kun en tämän sairaammaksi näytä tänä syksynä tulevankaan.

Edit Piaf: Pitihän se tietää! Ensin se sotkee fontit ja sitten se ei osaa edes itse päättää kenelle antaa noita puskia. Niitä pitää jakaa viidelle. Minäpä siis teen päätöksen ja muistan Anuradhaa (salasana), Ofeliaa, Vilukissiä, Patonkia ja Partapappaa. Ottakaa ruusut lämmöllä vastaan ja kertokaa salaisuutenne, niinkuin Liskiskin kiltisti teki.

Aroniaa

McGyver on ollut ahkera. Minäkin olen ollut ahkera avustaja, ainakin poiminnassa.

Meillä on keitetty (höyrytetty) aroniamehua. Kymmeniä litroja.

Meillä käy kylppärissä 75 litraa aroniaviintä.

Meillä on kuivatettu aronianmarjoja.

Meillä on tehty aroniahyytelöä.

Meidän naapurit ja lähimmät ystävävät on lahjottu aroniamehulla.

Meillä on valmiiksi poimittuja aronioita parvekkeella. Siellä on myös mehua, joille pitää etsiä pulloja. Eilen haettiin paikallisesta ravintolasta tyhjät viinapullot...

Meillä on vielä kymmeniä litroja aronioita pensaissa ympäri taloa.

Ensi viikonloppuna leikataan KAIKKI aroniapensaat matalaksi.

Mun Tärkein Elämässä

Olen taas harrastanut kulttuuria.
Ja vertaistoimintaa.
Ja luontaisparannusta.



Mun Tärkein Elämässä on näyttely, syyskuun näyttely pääkirjastomme Fallesmannisalissa täällä Lopella.

Näyttelyyn on koottu upeita ajatuksia ja kokemuksia erilaisin tekniikoin toteutettuna. On vesiväritöitä, paperimassatöitä, punontoja, keramiikkaa, savitöitä ja vaativia rakusavitöitä, huovutuksia, silkkipainotöitä ja silkkimaalauksia. On iloa ja elämää, riemua. On myös sykää toivottomuutta, joka onneksi vain vilahtaa muutamissa töissä, jotta totuus olisi läsnä.


Kaikkiaan 134 vaikuttavaa taide-esinettä, maalausta ja huovutusta käsittävä näyttely avattiin juhlallisin menoin perjantaina ja kaikki taiteilijat olivat parhaimmissaan paikalla kohottamassa kuohuvan maljan pitkän synnytysprojektin kunniaksi. Läsnä oli lehdistöä ja kuntamme korkeaa johtoa, oli sivistystoimenjohtaja ja kansalaisopiston rehtori sekä muuta sivistyshenkilökuntaa.

Näyttely on hausjärveläisen Toimintakeskus Vaahteran parivuotisen projektin tuotos.


Vaahteran väki on aikuisia kehitysvammaisia ihmisiä. Kaksi vuotta heidän elämästään on kulunut valmistautuessa tuohon näyttelyyn. On tutustuttu muihin taidenäyttelyihin, on tutkittu ja leikattu kuvia itselle tärkeitä asioista lehdistä, on keskusteltu, luonnosteltu itketty ja naurettu. On käyty harjoittelemassa Papunetin kuvataidekilpailussa ja vieläpä menestytty siellä.

Voi kun te kaikki, rakkaani, pääsisitte tutustumaan näyttelyyn. Se antaa ajattelemisen aihetta, se valaisee mieltä huomaamaan, tai pikemminkin muistamaan jokaisen ihmisen yksilöllisen arvokkuuden ja sen että Luoja ei diskriminoi ketään jakaessaan lahjojaan. Joita meidän on kiitollisina käytettävä elämämme ylistykseksi, vaikka väliin on livautettava synkkää katkeruutta mukaan, jotta pysyisimme totuudessa.



Edit Piaf: taas se lörpötteli yhdestä aiheesta niin paljon että käskin sen kertoa noista muista toisemman kerran. Ei kukaan jaksa lukea loputtoman pitkiä sepustuksia.