Tulin vaan kertomaan...

... että takana on rankka työpäivä, (miten eläkeläisellä voi sellainen olla?) enkä jaksa tänään kertoa mistään mitään.

Käykää Blondin luona lukemassa hätäisimmät... Josko huomenissa, vapaapäivänä olisin reippaampi.

Nyt jänskättää

Voi että onkin vaikea päivä.

Vaikka herätyksen olin varmuudeksi pannut ajoissa tärisemään yöpöydälle, kyttäsin sitä tulevaa piipitystä, enkä tohtinut enää saada unenpäästä kiinni. Silti torkuttelin vielä varmuudeksi kolme varttia ennen toimeen ryhtymistä.

Onneksi eilen oli kahvinkeittopäivä. Pannussa oli vielä runsaasti oikeaa puuhellalla keitettyä kahvia, joka sujuvasti kestää mikrotuksen maun kärsimättä. Kahvinkeitto ei ole niitä ketterimpiä aamupuuhiani. Ei keittimellä eikä varsinkaan puuhellalla. Eikä missään tapauksessa ennen heräämistä.

Ja koska olen mestari siirtämään asioita viime tinkaan, tein sen uskollisesti tälläkin viikolla. Asia on nimittäin niin että viimeiset minuutit ennen dead linea ovat tehokkainta peliaikaa, olitpa tekemässä mitä hyvänsä. Tarkoitan että tämän viikon lehtijutut syntyivät sukkelasti reilussa puolessa tunnissa, kun ne oli valmiiksi mietitty. Ja kuvat käsitelty ennakkoon. Teinpä vielä yhden haastattelunkin siinä ohessa. Ja murisin silleen sievästi päätoimittajalleni maksamattomista palkkioista. Päätoimittaja sukkelasti siirsi puhelun kasööritädille jolle ehdotin palkkioiden pikaista maksamista, esimerkiksi nyt ihan heti, kun viimeksikin rahat löysivät tiensä tililleni heti puhelun jälkeen. Minä nyt kuitenkin olen yksi ahkerimmista läpykkämme avustajista ja teen tätä hommaa sekä ilokseni ja käyttääkseni ammattitaitonani hyödyksi että saadakseni leipää margariinin alle vähäisen työkyvyttömyyseläkkeeni sallimissa rajoissa. Enkä siis siedä minkäänlaista viivyttelyä palkanmaksajan taholta. En!

Vaikka eihän tämä tietenkään teille mitenkään kuulu.

Ja se mikä minua nyt varsin jänskättää, on se että poistun turvallisesta kylästäni maailmalle. Tapaamaan entisiä koulutovereitani ja vielä elossa olevia opettajia kouluni synttärijuhliin. Ja se, että lähden ilman näkevää saattajaa liikkeelle.
Onneksi älysin eilisehtoona soittaa luokkatoverilleni, jonka kanssa rakensimme aikoinaan, kaksivuotiaina, linnunpesiä. Liisa puuhun ja minä maahan, kun en uskaltanut kiivetä synnynnäisen korkeanpaikankammoni vuoksi mihinkään ja tuumin vissiin etteivät linnutkaan uskalla. Joo, siis Liisa-ystäväni lupasi huolehtia minut juhlien päätyttyä pirssillä Blondin ilmoittamaan osoitteeseen, josta kultainen, rakas ystäväni minut ja Harley Parkinsonin poimii talteen.

Ja koska minä olen lähdöstä ihan nervona, minusta erittyy feromoneja jotka sattuvat Roosan nenään vakuuttaen koiran siitä että mamilla on suuri hätä. Koiraparka on ihan nervona, samoin kuin McGyver, joka toivoo että kello tulisi varttia vaille viisi ja minut noudettaisiin huitsan kuuseen täältä hermostuttamaan koko perhettä.

Eikä Onervakaan ole vielä saanut mitään aikaiseksi. Pullukkamahainen kisumme.

Tästä voimme päätellä että retkestäni tulee erittäin onnistunut. Tarkoitan että en kai minä tätä jännitystä hukkaan toki aio heittää. Enhän?

En ota isoa kameraani mukaan, Blondi huolehtinee raporttimme kuvituksesta.

Hryyyrrr! Taidan juoda oluen tässä täpinöissäni.

Milloin olisin

Milloin olisin työt tehnyt?

maanantaina en malttanut,
tiistaina en tietänyt,
keskiviikkona en kerennyt,
torstaina en tohtinut,
perjantai on paha päivä,
lauantaina on pyhän aatto
ja sunnuntaina suuri juhla?

-iankaikkisen vanha sananlasku-

Olipahan taas varsinainen viikko!
Kaikki alkoi viime viikon lauantaina, siellä koulutuksessa, jossa hurahti koko päivä. Sunnuntaina oli ne karaokekemut. Maanantaina olisi pitänyt mennä EHKÄPÄn kokoukseen. En mennyt, en jaksanut ja oli kuitenkin kirjoituspäivä. Tiistaiehtoo hurahti kirkonkylän nuorisotilalla perjantain pirskeitä valmistellen.

Keskiviikkona oli sitten se AVH-ilta. Tupa täynnä väkeä (kolmisenkymmentä), loistava luennoitsija, joka puhui selkokielellä ja viritti vilkkaan keskustelun. Mikä on ylen harvinaista näissä piireissä. Ensi torstaina sitten pidetään ensimmäinen oikea kerhoilta kirkolla. Ettehän arvaa, kuka on vetäjä?

Torstai meni etupäässä ihmetellessä. Olin aika poikki alkuviikon tohinoista, leipomisista ja kaikesta. Piti levätä, perjantai tulisi olemaan rankka...

Ja olikin. Siis fyysisesti. Muuten oli taas ihanaa viettää iltaa pikkuperkeleiden kanssa - kaksi niistä oli oikein pukeutunut juhlan vaatimalla tavalla.

Tässä toinen niistä.

Iltaa edelsi bussikuljetus täältä -liäisistä kirkolle. Yllättäen huomasin olevani vastuussa puolen bussillisen verran kakaroista, jotka elivät toivossa ilmaisesta humputtelureissusta. Torppasin tällaiset haaveet tykkänään. Jos lähdetään halloweenbussilla bileisiin, lähdetään takuusti juuri niihin nimenomaisiin bileisiin. Ja tullaan takaisin samalla bussilla. Piste. Tulivat kaikki. joskin kaksi daamia harhautui virvoittavien vetten perään joihinkin kotibileisiin, sulkivat puhelimensa ja silleen. Mutta ne penskat, joiden vanhemmat olivat soittaneet ja pyytäneet palauttamaan muksunsa sovittuun aikaan, pysyivät tallessa ja näkyvillä koko ehtoon. Pointti on se että neljännessadan mukulan vanhemmista peräti KAKSI oli kiinnostuneita lastensa halloweentouhuista. Hyvä että edes he.

Ensimmäinen saamani manga-piirros.
Tuli siis perjantaina. Aika liikkis.

Loppupyhä menikin ystävättären kapakan purkamisessa. Joutui pistämään ruokalansa lihoiksi sairastumisen vuoksi. Nyt ollaan McGyverin kanssa molemmat aikas poikki, sen verran että on tullut jo äyskittyäkin puolin ja toisin.

Ensi viikolla - eiku: täll'ä viikolla on myös melkoisesti menoa, mutta tällä kertaa ihan yksityistä. Kouluni, armas opinahjoni, Viherlaaksaon yhteiskoulu täyttää huikeat 70 vuotta ja niihin bileisiin meinaan täältä eteläisestä Hämeestä matkustaa tiistaina. Stansta minut niistä kinkereistä kerää pois yhdeksän aikaan ja sitten me tytöt mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen, ja Blondi myös. Epsoo on ystävällisesti päättänyt pysyä töissään, saamme lörpötellä ihan rauhassa. Miksei tällä viikolla voisi jättää maanantain tykkänään väliin ja aloittaa siitä tiistaista....?

Kai maar olisi ollut jotain muutakin sanottavaa, mutta en nyt mitenkään muista.
Olkaa siis kiltisti, muistakaa läheisiänne ja pitäkää huolta.