Miinakenttä

Edit Piaf:
Liskis yrittää tässä taas ryhdistäytyä.
Niinku se ihan äkkiä sais anteeksi lukijoidensa laiminlyönnin.
Se on viis kuukautta lusinu uudessa kämpässään ja hommaillu taas kerran uudella paikkakunnalla vammaistukensa ja -etuutensa johonkin järjestykseen.

Mä sille olen motkottanut ja se lupas että se saattaa teidät ajan tasalle.
Siis teidät jotka ette Facebookia käytä. 

 *****

Jopa oli taas aktiivinen ja jännittävä päivä. Kulmahampaatkin saivat hommia - ihan vähän vaan.
(Pitkä juttu, ota vaikka eväät...)
Aamulla ennen heräämistä soi puhelin.
Siihen huusin vieraan haloon.
- Täällä on hoitaja se-ja-se PÄKSin kuvannuksesta. Pääsetkö tänään varttia yli kahdelta magneettiin? Paikalla pitäis olla kello kaks
- Joo. Pääsen mä. Siis missä pitää olla ja mihin aikaan?
No asia tuli selväksi myös omille unisille aivoilleni ja hetikohta kahvimukillisen ja rähmien poiston jälkeen kelataksia tilaamaan.
Meillä täällä Lahessa on vallan mainio tilauskeskus ja ylenpalttisen ystävällinen palvelu. Aamullakin oli ja saatiin rimmatuksi oikeat ajat mun noutamiseen ja kuskaamiseen sinne sairaalan kuvannukseen.
Vartin odottelin tyynesti taksia vesisateessa ja sit esitin keskukselle kainon tiedustelun jotta missähän mun autoni on? En mä muuten mutta yhdeksän minuutin päästä pitäis maata MRIssä...
- En mä vaan tiedä, anna hetu. Luettelin neljä viimeistä merkkiä ja täti tivaamaan koko tunnusta. Sanoin tämän riittävän.
Seuraavassa puhelussa - täti soitti takas - tiedettiin mun autosta jo sen verran että ongelmia oli ollut. Paariasiakkaan kanssa. - Okei, lukitsin vastauksen ja tiedustelin mikä mahtoi olla syynä että mun puhelin ei soinut vaikka juur niin oli sovittu.
Tää tätsy mulle jupisemaan että alkuperäinen kyyti on väärin tilattu ja olis pitäny sitä ja tätä... Tovin kuunneltuani ärähdin.
- Kuules nyt. Jaana ei ota tällaista vastaan ensinkään. Kyyti on tilattu täsmälleen ohjesäännön mukaisesti ja aikaa varattu riittävästi kohteeseen työntämiseen. - Niin että mitäs nyt sit tehdään? Pitääkö mun perua peruutusaika ja odotella kuolevan kinttuni kanssa se normi kuukausi vai?
- Juu, juu. laitoin jo uuden tilauksen, täti sopotti kiireesti.
Sit vähän puhelua kuvannukseen jonne kerroin että huonosti menee, vieläkö voin tulla? Voin tulla.
Paikalla vain 18 minuuttia myöhässä.
Sit se alkoi.
Varoitin nuorta miestä että ihan nyt rauhallisesti sen kanyylin kanssa - ei mene siihen, eikä mene tähän, kämmenselät ja taipeet on ihan huttua jne.
Lopulta saatiin kanyyyli sentin verran suoneen ja sit silmät kiinni ja helvetisti teippiä peliin ja toivottiin parasta.
Eikä aikaa mennyt ihan täyttä puolta tuntia.
Kaikki meni oikeinkin mallikkaasti kunnes poitsu tuli irrottamaan mut koneesta ja piuhoista sun muista.
Tota.... on sulla metallia kehossa, selitti naama aika valkoisena. - No ei ole!
No on! Vasemmassa nivusessa on metallia. Ja mä säikähdin, että nyt käy huonosti, tuumas hoippa.
Siihen loppui mun sivistynyt käytökseni kuin seinään. Kirosin kuin mettäpiru.
Mistään muusta ei voi olla kysymys kuin vuoden 2016 viimeisestä operaatiosta jolloin taltutettiin se pseudoaneurysma mun proteesin liitoskohdasta.
Olis vaan ollut aika kiva tietää siitä metallista, noin niinku ihan yleensä. Olis voinut käydä magneetissa kokolailla kehnosti ja se mukava hoitajapoika olis joutunut mun rääppeet luutimaan koneen seinistä.
Opittiinko me tästä jotain?

Ainakin se että Jaanaa ei nyt vaan mitenkään saada hengiltä vaikka yritys tuntuu olevan aika kova.

Sit opittiin sekin että tarkista aina, ihan AINA, minkälainen miinakenttä sun sisuksissa lymyää.

Ai kuvakin vielä?

No tässä.
Uusi ystäväni Karmann Ghia, hän kotiutuu ihan näinä päivinä.